vaakanaiset ovat

sissi

kyllä aivan mahdottomia. Epäaidompia ja teeskentelevämpiä tyyppejä en ole nähnyt.Yritetään julkisesti olla sivistyneitä ja käyttäytyä kuin joku parempi väki, vaikka kotona ollaan kuin possut. Vaakanainen hymyilee sinne sun tänne ja haluaa antaa itsestään mukavan ja herttaisen kuvan. Kuoren alla piilee kuitenkin mitä ilkein ja itsekeskeisin ihminen, joka toivoo etteivät muut sitä huomaisi.
Vaakamiehet ovat hieman enemmän ok, mutta aika vaikeita luonteita hekin ovat. Mistään ei saa huomauttaa, vihat saa päälleen, ja ystävällistä pyytämistä myöten kaikki on muka komentamista.
Jos joku teistä ystävistä on löytänyt miellyttävän vaakaihmisen, niin onnea. se on harvinaista.

98

13985

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja itsekeskeisiä

      on joka horoskooppimerkkien edustajissa. Luulen, että vaaka kehittyy vanhetessaan ja saadessaan elämänkokemusta. Toisaalta vaaka on aika herkkä, tästä saattaa seurata katkeroitumista jos elämä on ollut kovaa. Yleensä vaakaa kiinnostaa itsetutkiskelu ja itsensä kehittäminen, tästä yleensä apua myös toisten kanssa olemisessa.
      Vaa'an kannattaa etsiä elämäänsä hyviä ja tasapainoisia ihmisiä.

      Itselläni huonoimmat kokemukset naiskaksosista. Erittäin lipeviä, mutta vain omaa etuaan etsiviä toisten hyväksikäyttäjiä.

      • sissi

        Ilkeitä ja itsekeskeisiä on joka merkissä.
        kirjoituksesi sai minut ajattelemaan asiaa syvällisemmin. Oli minulta tyhmää yleistää. Jos yksi omena on mätä, niin ei se tarkoita että koko kuorma olisi piloilla.

      • essie
        sissi kirjoitti:

        Ilkeitä ja itsekeskeisiä on joka merkissä.
        kirjoituksesi sai minut ajattelemaan asiaa syvällisemmin. Oli minulta tyhmää yleistää. Jos yksi omena on mätä, niin ei se tarkoita että koko kuorma olisi piloilla.

        tosiaan helposti voi yleistää jos on huonoja kokemuksia jostakin ihmisestä.
        tunnen itse monta vaaka ihmistä ja he kaikki ovat oikeasti todella fiksuja, "hyviä tyyppejä", toiset huomioon ottavia, kärsivällisiä, tosi ystäviä,naisia
        kaikki...

      • romantika

        kokemukset kaksosnaisista kuin sulla, itsekkäitä ja lisäks heittävät pieniä valkoisia valheita alvariinsa ja kokevat ettei nämä "mitään" ole, täysin sallittuja.

      • kaksostyttönen
        romantika kirjoitti:

        Niin kuin ei hyviä puoliakaan, ei myöskään huonoja puolia voi yleistää täysin kaikenkattaviksi. Mätämuniahan on aina... Minusta ainakin itsekkyys on sellainen ominaisuus mitä on meissä kaikissa ;) Ja ilman sitä, siis tehdessäään kaiken muiden mieliksi, tulee helposti väärin ymmärretyksi ja sydän riepotelluksi... Joten siksi olen itse yrittänyt opetella hieman tervettä itsekkyyttä.

        Mutta omien kokemusteni mukaan vaa'at, niin miehet kuin naiset ovat todella ihania... sillä liian helppo ei saa olla ;)

      • Lillullaa

        Kun vaakaa kohtaan esitetään kritiikkiä, hän vähän raukkamaisesti siirtää kritiikin toisiin ihmisiin. "En minä ole tuollainen, mutta tuo toinen on".
        Tässä tapauksessa, kun vaakanaista arvosteltiin, hän alkoi itse arvostella kaksosnaisia. Tuo jos mikä on sitä lipevyyttä!

      • ..toimintaa
        Lillullaa kirjoitti:

        Kun vaakaa kohtaan esitetään kritiikkiä, hän vähän raukkamaisesti siirtää kritiikin toisiin ihmisiin. "En minä ole tuollainen, mutta tuo toinen on".
        Tässä tapauksessa, kun vaakanaista arvosteltiin, hän alkoi itse arvostella kaksosnaisia. Tuo jos mikä on sitä lipevyyttä!

        Miten ihmiset näkee aina vaan huonon puolen kaikesta?
        Älkää yleistäkö ihan noin jyrkästi, että KAIKKI vaakanaiset ovat, koska ihan oikeesti niin ei oo, vai tunteeko joku kaikki vaakanaiset?

      • ompi vaaka

        ja erittäin viehättävä vaaka persoona:) oikeudenmukainen,iloinen,sympaattinen,optimistinen,innostunut...kaikkea mitä vaa'asta sanotaan.tyypillinen vaaka siis. (huonoine ja hyvine puolineen.)

      • meri*
        ompi vaaka kirjoitti:

        ja erittäin viehättävä vaaka persoona:) oikeudenmukainen,iloinen,sympaattinen,optimistinen,innostunut...kaikkea mitä vaa'asta sanotaan.tyypillinen vaaka siis. (huonoine ja hyvine puolineen.)

        maailman kauneimmat miehet ja naiset ovat vaakoja!

      • proud
        ..toimintaa kirjoitti:

        Miten ihmiset näkee aina vaan huonon puolen kaikesta?
        Älkää yleistäkö ihan noin jyrkästi, että KAIKKI vaakanaiset ovat, koska ihan oikeesti niin ei oo, vai tunteeko joku kaikki vaakanaiset?

        suomalais kanssa on niin paskamainen ettei rajakaan. Mä en oo ikinä nähny MIKÄÄN PAIKKA maailmassa missä käytetään niin paljon henkistä väkivaltaa kuin täällä.

        Vaakoja vihataan suomessa just siksi koska ne ite haluu olla semmoisia. Täällä suomessa tietenki vihataan kaikki järkevää ja hienoo koska ollaan niin katellisia niin pakko turmella kaikki kaunista.

        Suomalaisilla on se iso tyhjö sisällä. Täytyy yrittää täyttää sen niin että toisen elämä pilataan.

        Kiitos Luoja en ole suomalainen. Monet ulkomaalaiset ku ne on ollut tääl jonkun verran alkaa ihmetellä että miksi käytäydytte niin huonosti. Mä en tuu IKINÄ ARVOSTAMAAN SUOMALAISIA!

    • tyytyväienen

      Jos olet saanut vaakanaisen näyttämään "äksyimmät" tunteensa, saat olla todella tyytyväinen, sillä nämä tunteet näytetään ainoastaan lähimmille,luotettavimmille ja kaikkein rakkaimmille ihmisille....

      • vaaka ei hevin

        näytä negatiivisia, saatika äksyilyään..ellei luota

      • Vesimies-M

        tyytyväinen joutuessani olemaan kotioloissa (piilossa neljän seinän sisällä) mainitsemiesi vaa´an rakkaudenosoitusten=äksyilyn roskasankona.

        Mielipiteesi on niin typerä ja kieroutunut, että sitä ei osannut kaikesta huolimatta edes vaa´alta odottaa.
        Vaakojen niin sanottu oikeudenmukainen/ diplomaattinen luonne ei totisesti kestä tarkkailua kirkkaassa päivänvalossa.

      • ei niitä vikoja
        Vesimies-M kirjoitti:

        olisi...?
        Kyllä täällä saa mielensä pahoittaa jos lukee tosissaan mitä erilaisimpia kommentteja samasta horoskooppimerkistä!

        Eiköhän jokainen katsota sisimpäämme vähän kriittisemmin.. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, poikaseni.

        Terveisin vaakanainen, uskollinen ja lojaali, oikeudenmukainen ja helläsydäminen

      • metsille.
        ei niitä vikoja kirjoitti:

        olisi...?
        Kyllä täällä saa mielensä pahoittaa jos lukee tosissaan mitä erilaisimpia kommentteja samasta horoskooppimerkistä!

        Eiköhän jokainen katsota sisimpäämme vähän kriittisemmin.. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, poikaseni.

        Terveisin vaakanainen, uskollinen ja lojaali, oikeudenmukainen ja helläsydäminen

        Olisi ehkä pitänyt aikanaan tarkkailla paremmin ja kiinnittää huomiota, miten vaakanainen vastaili esim. omalle äidilleen ja isälleen, niille aiemmille...

      • yksilöitä
        metsille. kirjoitti:

        Olisi ehkä pitänyt aikanaan tarkkailla paremmin ja kiinnittää huomiota, miten vaakanainen vastaili esim. omalle äidilleen ja isälleen, niille aiemmille...

        joten jos muijasi on äkänen vaaka, niin ei silti kannata yleistää piirrettä kuvaamaan vaakanaisia yleisesti.
        En tunnista itseäni tuollaiseksi vaakaihmiseksi.
        Piirteet voi olla missä horoskooppimerkissä tahansa.

        Mielestäni tämä ylipäätään on väärä palsta sinulle purkaa pahaa oloasi, mene avioliitto- tai avoliittopalstalle hakemaan apua, tai hakeudu vaikkapa pariterapiaan!

        Hyvää uutta vuotta vaan!

      • kaksiloita :)
        yksilöitä kirjoitti:

        Se toinen on vaaka, joka jakoi valistusta kertomalla, miten tyytyväinen vaa´an äksyilyn kohteeksi joutuva saa olla.

        Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle.

      • pointti oli...?
        kaksiloita :) kirjoitti:

        Se toinen on vaaka, joka jakoi valistusta kertomalla, miten tyytyväinen vaa´an äksyilyn kohteeksi joutuva saa olla.

        Hyvää alkanutta vuotta myös sinulle.

        ???

      • ...."
        pointti oli...? kirjoitti:

        ???

        tyytyväienen
        Jos olet saanut vaakanaisen näyttämään "äksyimmät" tunteensa, saat olla todella tyytyväinen, sillä nämä tunteet näytetään ainoastaan lähimmille,luotettavimmille ja kaikkein rakkaimmille ihmisille...

      • lopputili
        ...." kirjoitti:

        tyytyväienen
        Jos olet saanut vaakanaisen näyttämään "äksyimmät" tunteensa, saat olla todella tyytyväinen, sillä nämä tunteet näytetään ainoastaan lähimmille,luotettavimmille ja kaikkein rakkaimmille ihmisille...

        kun lähimmillä,luotettavimmilla ja kaikkein rakkaimmilla ihmisillä mitta täytyy.
        Tulee olemaan tiukka paikka, kun ystävät kaikkoaa ja huomaa olevansa yksin (mikä taitaa vaaoille olla myrkkyä, kun ei ole yleisöä temppuiluilleen).

      • katkeruus
        lopputili kirjoitti:

        kun lähimmillä,luotettavimmilla ja kaikkein rakkaimmilla ihmisillä mitta täytyy.
        Tulee olemaan tiukka paikka, kun ystävät kaikkoaa ja huomaa olevansa yksin (mikä taitaa vaaoille olla myrkkyä, kun ei ole yleisöä temppuiluilleen).

        vaaka-ihmisiä kohtaan saa melkoiset mittasuhteet..
        yhden kokemuksesi perusteella?
        Älä viitsi yleistää, eikö sitä sulle ole jo taottu?
        Hakeudu nyt jonnekin missä saat apua ihmissuhde-ongelmiisi, niillä ei ole mitään tekemistä kenenkään horoskooppimerkin kanssa!

      • heeee
        katkeruus kirjoitti:

        vaaka-ihmisiä kohtaan saa melkoiset mittasuhteet..
        yhden kokemuksesi perusteella?
        Älä viitsi yleistää, eikö sitä sulle ole jo taottu?
        Hakeudu nyt jonnekin missä saat apua ihmissuhde-ongelmiisi, niillä ei ole mitään tekemistä kenenkään horoskooppimerkin kanssa!

        kolahtiko!

        Olet oikeassa, horoskoopilla ei ole merkitystä, enkä yleistä, mutta kummasti ne kaverit joiden kanssa en halua olla tekemisissä ovat...yllätys yllätys... vaakoja

      • ei vaaka
        heeee kirjoitti:

        Ehkä sinun ei pitäisi olla vaakojen kanssa tekemisissä kun inhoat heitä oma valinta.
        mutta taidat ilmeisesti kuitenkin pitää heistä jollakin tasolla kun kerran liikut heidän seurassa
        jos ei pidä seurasta pitää pyrkiä hankkimaan sellaista seuraa josta pitää eikä jäädä katkeroitumaan kun tuo vaaka ei tehnytkään niinkuin halusin Seura tekee kaltaisekseen joten katkeroitat myös sen vaakaihmisen omalla katkeruudella
        niinkuin tuossa joku sanoi vaakamerkkisellä
        ihmisellä pitää olla tasapainoisia ihmisiä etteivät
        he itse katkeroidu
        vaa´at haluaa tulla toimeen ihmisten kanssa
        mutta jos joskus joku pettää heidät niin
        lopputulos voi juuri tämä mitä edellä on mainittu
        Eli jos ei tule eikä halua tulla toimeen
        niin hakeutuu sinne missä tuntee itsensä
        kotoisaksi eikä jää ihmettelemään asiaa sen enempää

      • he he
        ei vaaka kirjoitti:

        vaa'at ne minun seuraan tuppautuvat enkä minä heidän, mistä lie johtunee.

      • itse olet
        heeee kirjoitti:

        kolahtiko!

        Olet oikeassa, horoskoopilla ei ole merkitystä, enkä yleistä, mutta kummasti ne kaverit joiden kanssa en halua olla tekemisissä ovat...yllätys yllätys... vaakoja

        ???

      • sarkky
        ei vaaka kirjoitti:

        Ehkä sinun ei pitäisi olla vaakojen kanssa tekemisissä kun inhoat heitä oma valinta.
        mutta taidat ilmeisesti kuitenkin pitää heistä jollakin tasolla kun kerran liikut heidän seurassa
        jos ei pidä seurasta pitää pyrkiä hankkimaan sellaista seuraa josta pitää eikä jäädä katkeroitumaan kun tuo vaaka ei tehnytkään niinkuin halusin Seura tekee kaltaisekseen joten katkeroitat myös sen vaakaihmisen omalla katkeruudella
        niinkuin tuossa joku sanoi vaakamerkkisellä
        ihmisellä pitää olla tasapainoisia ihmisiä etteivät
        he itse katkeroidu
        vaa´at haluaa tulla toimeen ihmisten kanssa
        mutta jos joskus joku pettää heidät niin
        lopputulos voi juuri tämä mitä edellä on mainittu
        Eli jos ei tule eikä halua tulla toimeen
        niin hakeutuu sinne missä tuntee itsensä
        kotoisaksi eikä jää ihmettelemään asiaa sen enempää

        mix sä vihaat vaakoja?
        vaakat ovat hyviä, rehellisiä, älykkäitä, oikeudenmukaisia sekä ihania ihmisiä!
        jos niiden kanssa ystävystyy nii huomaa kuinka väärässä olet!
        joten paskat susta ja sun mielipiteestä!
        ootko ite muka joku täydellinen!??

      • ...miten
        sarkky kirjoitti:

        ...hyvin sinä ja monet muut vaakalaiset täällä pidätte kommentoimistavallanne itse huolta siitä, ettei imagonne pääse nousemaan/paranemaan. :)))

      • tuttavallisesti
        ...miten kirjoitti:

        ...hyvin sinä ja monet muut vaakalaiset täällä pidätte kommentoimistavallanne itse huolta siitä, ettei imagonne pääse nousemaan/paranemaan. :)))

        yrittää ainakin. Aivan sama onnistuuko siinä. Tuskin vaakaa kiinnostaa imago sinällään, "koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee" kuiteski.

      • kulutettu ;))
        tuttavallisesti kirjoitti:

        yrittää ainakin. Aivan sama onnistuuko siinä. Tuskin vaakaa kiinnostaa imago sinällään, "koirat haukkuu, mutta karavaani kulkee" kuiteski.

        Kyllä se vaan niin on, että juuri vaa´at haluavat miellyttää muita ja pitää yllä mielikuvaa sympaattisista ja mukavista henkilöistä. Eli kysymys on mitä suurimmassa määrin imagosta ja myös sen säilyttämisestä.

        Jk. Tuo koirat/karavaani-vertaus on muuten puhki...

      • tuttaval...
        kulutettu ;)) kirjoitti:

        Kyllä se vaan niin on, että juuri vaa´at haluavat miellyttää muita ja pitää yllä mielikuvaa sympaattisista ja mukavista henkilöistä. Eli kysymys on mitä suurimmassa määrin imagosta ja myös sen säilyttämisestä.

        Jk. Tuo koirat/karavaani-vertaus on muuten puhki...

        sopii kuin nyrkki silmään (tiedän, kulunut fraasi..) tässä tapauksessa.

      • toi...
        tuttaval... kirjoitti:

        sopii kuin nyrkki silmään (tiedän, kulunut fraasi..) tässä tapauksessa.

        sanonta pitäis passata paremmin epädiplomaattisille, itsekeskeisille, muista piittaamattomille kyynärpäätaktikoijille kuin vaaoille. Tai kenties te sitten olettekin sellaisia.

      • tuttavall...

        Ehei todellakaan! "Koirat haukkuu, mutta...". Sehän sopii no. vaaoille! Kun on saanut todeta, että tässä elämässä nyt sattuu olemaan semmosia ihmisiä, joille ei kerta kaikkiaan voi mitään (ei edes vaa´an diplomatialla), joten antaa niitten "räksyttää" ja elämä jatkuu.

      • Todella tyytyväinen VAAKA
        heeee kirjoitti:

        kolahtiko!

        Olet oikeassa, horoskoopilla ei ole merkitystä, enkä yleistä, mutta kummasti ne kaverit joiden kanssa en halua olla tekemisissä ovat...yllätys yllätys... vaakoja

        Voisin sanoa nyt suoraan...Tunge ne kolaukses, virnees ja valitukes pe***eseen ja ala kattomaan peiliin...eikö siis voi tajuta ekalla kerralla kun sanotaa että älä YLEISTÄ!!! Mä voin sanoa että sinä olet tehnyt tuota mitä nytten mainostat vaa´an tehneen sinulle...Nyyh nyyh....
        kuinkakohan moni vaaka haluaa sun kanssa olla tekemisissä tän jälkeen! toivon ettei kovin moni!!

      • VaakaN82
        Vesimies-M kirjoitti:

        tyytyväinen joutuessani olemaan kotioloissa (piilossa neljän seinän sisällä) mainitsemiesi vaa´an rakkaudenosoitusten=äksyilyn roskasankona.

        Mielipiteesi on niin typerä ja kieroutunut, että sitä ei osannut kaikesta huolimatta edes vaa´alta odottaa.
        Vaakojen niin sanottu oikeudenmukainen/ diplomaattinen luonne ei totisesti kestä tarkkailua kirkkaassa päivänvalossa.

        Niin kaikista horoskooppimerkeistä löytyy /- ja se on hyvin inhimillistä, kukaan ei ole täydellinen! Vaakana voin sanoa, että mulla on luonteen ookkuni, ja on päiviä jolloin se läheisin kotona oleva henkilö saa kuulla kunniansa... mutta välillä pitää päästää höyryjä ja sitten taas jaksetaan. Tosin vaakapa sietää ihan hyvin myös ymmärtäväisellä,empaattisella kyvyllään toisen oikkuja ja huonoja hetkiä, hän ei unohda että toinen tuki silloin häntä kun oli raskas hetki :)

        Ja vaaka pyytää ANTEEKSI, kaikki eivät..

    • dove69

      ei varmaan kaikki vaakalaiset ovat semmoisia ja miten niin harvat! paskan marjat! mitä eroo jollain juosimiehellä ja oinaksella ? vastaus: ei mitään kaikki ovat samalaisia ihmisiä mitä muutkin.

    • 687_city

      yhdyn 100% ap:n mielipiteeseen.

      "Epäaidompia ja teeskentelevämpiä tyyppejä"

      "hymyilee sinne sun tänne ja haluaa antaa itsestään mukavan ja herttaisen kuvan. Kuoren alla piilee kuitenkin mitä ilkein ja itsekeskeisin ihminen, joka toivoo etteivät muut sitä huomaisi."

      Ja ken tämän huomaa, niin johan alkaa kieroilu ja ilkeät juorut liikkua.

      Ja eräs huomiointini vaakanaisista on, että he yrittävät ostaa (vaikka saldo liikkuu pahasti pakkasen puolella) henkilöä kehen ei lirkun lirkun-jutut uppoa ts. henkilö, joka näkee mikä paska on kyseessä.

      • kiva sulle

        Eipä ole sellaista vaaka ihmistä vielä tullut vastaan, mutta kuvaus sopisi hyvin kaksosiin tai skorppareihin. Mun kokemus :)

      • Bd <3

        Itse olen vaaka tyttönen ja muuksi en haluaisi muuttua.
        Voin kyllä olla joskus itsekeskeinen, lirkutteleva ja juonitteleva, mutta hei kuka ei olisi joskus sellainen?
        Se kuuluu ihmisen perusluonteeseen !
        Aistin paljon kateutta tässä keskustelussa....Ehkäpä joku " vaaka" tyttönen on vienyt tai pahoittanut, joskus mielesi. Sääliksi käy sinua jos pistät syyn pelkkään horoskooppi merkkiin sen sijaan, että etsisit syytä muualta....

    • ups!

      Oon joskus juuri tuota. En jaksa olla aina kiltti, lojaali, oikeudenmukainen ja kaiken huomioonottava punnitsija, joskus vaan mitta tulee täyteen ja voi sitä armoa miten hyvältä se tuntuu ainakin kerran kymmenessä vuodessa. Jopa niin hyvältä, että sitä itsekkyyttä voi esiintyä useamminkin kuin kerran kymmenessä vuodessa, jotku sanoo sitä määrätietoisuudeksi...

      • mammu

        Kyllä se raja tulee jossain vaiheessa vaa'allakin vastaan. Aina ei jaksa olla muut huomioon ottava ja omat tarpeet unohtava. Eiköhän se vaakakin saa välillä juonitella, jos haluaa!

    • _ex ystävä

      ..teki paskan tempun. Oli niin pirun hyvä ystävä. Osasi kuunnella ja kannustaa ja koko ajan pelasi selkäni takana omaa peliään. Onneksi skorpparit on varuillaan, joten hoksasin naisen puuhat ja annoin asian olla koskaan paljastamatta,että keksin juonittelun.
      Mutta tämä saakelin akka käytti ihmisen heikointa hetkeä hyväkseen. Hetkeä kun olin menettänyt rakkaani. Nainen lainasi suuren summan rahaa häätöuhan alla ja niin minua pissittiin silmään! Tonni meni, mutta se oli oikeastaan halpa summa verrattuna siihen, että pääsin eroon ajoissa.
      Osasi muuten olla miehille mieliksi. Montakin ukkoa oli kerralla kyttäämässä ja kaikkien kanssa piti peliä. Moni menetti sydämensä.

      Sivusta seurannut nainen

      • oijoijoi

        Mulla taas on sellainen skopu-tuttu, joka käyttää miesystäväänsä hyväksi ja värkkää muitten miesten kaa (jakaa pesää) niin, että aivan viattoman vaa an päätä huimaa. Inhottaa ihan, mutta vaaka yrittää ymmärtää.

      • _ex ystävä
        oijoijoi kirjoitti:

        Mulla taas on sellainen skopu-tuttu, joka käyttää miesystäväänsä hyväksi ja värkkää muitten miesten kaa (jakaa pesää) niin, että aivan viattoman vaa an päätä huimaa. Inhottaa ihan, mutta vaaka yrittää ymmärtää.

        Skorppareilla tuntuu olevan tuota vikaa, ainakin naisilla. Itse en tuollaista ole pelannut, mutta joskus on ollut tilanteita kun olisi pitänyt asiat selvittää, mutta en ole pystynyt suoraan sanomaan ja silloin on ollut melkein kahden miehen koukussa.

    • iiduska*

      Vaakanaiset eivät ole ilkeitä tai itsekeskeisiäkään.
      Vaa´at sanovat vain suoraan mitä he ajattelevat, joka tietenkin ärsyttää muita ja pitävät sitä sitten ilkeytenä. Ja kukahan ei esittäisi loppujen lopuksi muille sivistyneempää kuin onkaan. :)

      • iik

        houkutteleeko alkoholi vaakanaista vähän liikaa vai onko tämä oma, yksittäinen kokemukseni?

      • !!!!!
        iik kirjoitti:

        oma yksittäinen kokemuksesi.

      • Iso B
        !!!!! kirjoitti:

        oma yksittäinen kokemuksesi.

        Itse olen vaakanainen - ystäviä on, joten en kovin paha voi olla. Tunnen monia vaakamiehiä, jotka ovat loistavia tyyppejä ja hyviä keskustelukumppaneita. Kovin ihania elämänkumppaneita he eivät ehkä heti ole - tarvitsevat aikaa, kärsivällisyyttä ja ohjausta. Vaakanaisia en tunne itseni lisäksi. Alkoholi tai muukaan riippuvuus ei ole mun juttuni - elämä on parasta huumetta!

      • vaaka vai
        iik kirjoitti:

        houkutteleeko alkoholi vaakanaista vähän liikaa vai onko tämä oma, yksittäinen kokemukseni?

        alkoholisoitunut vai molempia, tai onko joku vaaka-tuttusi?
        Olen vaaka eikä mulle maita alkoholi oikeestaan ollenkaan. Menee kontrolli ja päätä alkaa särkeä.
        Kivempi olla skarppina ja aamulla kunnossa. Osaan pitää hauskaa ilman viinaakin.

    • *Minä*

      Läheinen jota pakostakin joutuu joskus kuunteleen ja katseleen. Hänessä on menetetty hyvä näyttelijä. Niin mielin kielin ja muka hienosti käyttäytyvä, mutta kun vieraat poistuu niin saa taas olla oma itsensä. Muka aina itse oikeessa, vaikka tietää että ei ihan aina olekkaan.Joskus kysyy neuvoa ja sitten kun neuvoo niin naama punaisena huutaa kuin pikku kakara.Omia virheitään ei myönnä vaan nekin on toisten syytä. Kaikissahan meissä vikamme on, mutta jonkinlaiset käytöstavat pitäisi tämänkin vaakanaisen osata.Oman itseni tähden vältän tämän vaakanaisen seuraa.

    • ällöttävä

      on itseluottamus, joka perustuu oikeutukseen ja kaikkeen hyvään (toiveissa ainakin). Vaakanainen taipuu, muttei katkea. On totta, että he ovat todella fiksuja ja hymyilevät, vaikka on äärettömän vaikeaa, mutta he tavallaan vittuilevat sillä vastenmielisille ihmisille ja tietävät, että se on kehittymättömän ihmisen vaikea sietää.

      Tietynlainen boheemisuus tuo elämiseen säröä ja siksipä vaaka saattaa olla hieman pikku possu, joskus. Se on vain satunnaista ja korjattavissa viimeistään seuraavana päivänä.

      • patterit.

        oli itseään kehittyneenä pitävän vaakaihmisen kirjoitus niin kehittyneisyysmittariisi olisi syytä vaihtaa pikaisesti...

      • ällöttävä
        patterit. kirjoitti:

        oli itseään kehittyneenä pitävän vaakaihmisen kirjoitus niin kehittyneisyysmittariisi olisi syytä vaihtaa pikaisesti...

        Vaaka on sitä mieltä, että kehittymätön ihminen = "levy jäänyt päälle", näköalaton, ihminen joka uhraa aikaansa enempi muiden ihmisten elämän miettimiseen kuin, että panostaisi oman elämänsä laatuun...;)) Mittari on siis pystyssä ihan oikeassa suhteessa.

      • vesku69
        ällöttävä kirjoitti:

        kaikin puolin!

      • ällistelevä

        jakeluun.
        Oikeutus= oikeuttaminen, valtuutus, oikeus, lupa ja valtuus.

        "itseluottamus, joka perustuu oikeutukseen" =
        "itseluottamus, joka perustuu oikeuttamiseen"
        "itseluottamus, joka perustuu valtuutukseen"
        "itseluottamus, joka perustuu oikeuteen"
        "itseluottamus, joka perustuu lupaan"
        "itseluottamus, joka perustuu valtuuteen"

        Eipä ole hääppönen itseluottamus kyseessä.

      • ällöttävä
        ällistelevä kirjoitti:

        paitsi, että vaaka on fiksu, hänellä on myös kyky käyttää suomen kieltä värikkäästi ja jättää lukijalle kyky ymmärtää kieltään..;)) Se ei ole vaa an vika, jos vastapuoli ei ymmärrä. Et taida olla vaaka..

      • *Minä*
        ällöttävä kirjoitti:

        paitsi, että vaaka on fiksu, hänellä on myös kyky käyttää suomen kieltä värikkäästi ja jättää lukijalle kyky ymmärtää kieltään..;)) Se ei ole vaa an vika, jos vastapuoli ei ymmärrä. Et taida olla vaaka..

        Tässä se nähdään että ei kestä jos suoraan sanotaan minkälainen vaaka oikeesti on.Fiksuus on kaukana siitä käytöksestä mitä olen muutaman vaakanaisen suusta kuullut. Fiksu on jotain ihan muuta. Epävarmuuttaan voi yrittää kohottaa suurella äänellä ja typerillä puheilla. Uskottavuus on kyllä kaukana. No,vaa`oillahan on oikeus. Onneksi ihan kaikki ei ole samanlaisia.

      • lukijalle ;).
        ällöttävä kirjoitti:

        paitsi, että vaaka on fiksu, hänellä on myös kyky käyttää suomen kieltä värikkäästi ja jättää lukijalle kyky ymmärtää kieltään..;)) Se ei ole vaa an vika, jos vastapuoli ei ymmärrä. Et taida olla vaaka..

        No en ole vaaka ja nyt sen hoksasin.
        Vaakojen kieleen tuleekin siis suhtautua kuten savolaisten juttuihin eli vastuu ymmärtämisestä jää...

      • ällöttävä
        lukijalle ;). kirjoitti:

        No en ole vaaka ja nyt sen hoksasin.
        Vaakojen kieleen tuleekin siis suhtautua kuten savolaisten juttuihin eli vastuu ymmärtämisestä jää...

        siihen suuntaan. Se ei kuitenkaan vaakaa haittaa, jos joku ei ymmärrä. Vaaka on ihmisten suhteen kaikkiruokainen ja ymmärtää ihmisten puutteet;))

      • ;))))
        ällöttävä kirjoitti:

        siihen suuntaan. Se ei kuitenkaan vaakaa haittaa, jos joku ei ymmärrä. Vaaka on ihmisten suhteen kaikkiruokainen ja ymmärtää ihmisten puutteet;))

        Vaaka on kiva kaikille edessä päin mutta selän takana......

      • ällöttävä
        ;)))) kirjoitti:

        tarvitse on kiva kaikille, mutta hän tiettää, että esim. pelkkä kiitoksen sana voidaan ymmärtää väärin. Siksipä hän kohteliaana ihmisenä kiittää kaikesta ja tietää sanovansa sen vaikka vain itselleen siksi, että siitä tulee hyvä mieli. Ei erityisemmin miellyttääkseen ketään.

      • vaaka n
        ällistelevä kirjoitti:

        jakeluun.
        Oikeutus= oikeuttaminen, valtuutus, oikeus, lupa ja valtuus.

        "itseluottamus, joka perustuu oikeutukseen" =
        "itseluottamus, joka perustuu oikeuttamiseen"
        "itseluottamus, joka perustuu valtuutukseen"
        "itseluottamus, joka perustuu oikeuteen"
        "itseluottamus, joka perustuu lupaan"
        "itseluottamus, joka perustuu valtuuteen"

        Eipä ole hääppönen itseluottamus kyseessä.

        siis oikeuteen,oikeuttamiseen,valtuutukseen,oikeuteen,lupaan,valtuuteen jonka vaaka on siis itselleen antanut.Esimerkkejä ymmärtämättömälle : Annan luvan itselleni olla joskus laiska.Annan valtuuden itselleni vetäytyä pohtimaan tilannetta.On oikeutettua saada vastarakkautta itselleni.Nämä oikeudet ja valtuudet ja luvat ovat olemassa myös niillä ympärilläni olevilla ihmisillä joiden kanssa olen tekemisissä ,siispä ymmärrän konflikti tilanteessa että yleensä asiat riitelevät eivät niinkään ihmiset.Ja mielipiteitä vaihdetaan temperamettisestikkin.Kun vastaan toisinaan tulee ihminen joka on sitten erittäin hyökkäävä,piikittelevä,vihainen,salakavala,kieroilija tai jopa yli-imelä.Saatan oikeutuksenani olla erittäin vittumainen ja julma.Kostonhimoinen:että pois alta männyt ja männynkävyt.Silloin minut on suututettu,petetty,loukattu todistettavasti tahallaan ja kieroiltu selkänitakana määrätietoisesti.Huom. minä tutkin tällaiset asiat siis ennenkuin hyökkään .Laskelmoivaksikin minua voidaan kutsua.Jooop mut tällaista ei vielä ole koskaan tarvinnut tehdä,olen jo keski-iäs!!Varmaan kuitenkin jotain tollasta olisin,vaikka särmäni ovatkin jo hieman hioutuneet.Pitkävihainen en ole,pohdiskeleva kuitenkin.Skorppari on ehkä ainut merkeistä joiden kanssa ei vain ota sujuakseen.ihme juttu...menenpä pohtimaan.Syksyn lapsia molemmat...siis vaaka ja skorppari...

      • Vaakanainen72
        ällöttävä kirjoitti:

        tarvitse on kiva kaikille, mutta hän tiettää, että esim. pelkkä kiitoksen sana voidaan ymmärtää väärin. Siksipä hän kohteliaana ihmisenä kiittää kaikesta ja tietää sanovansa sen vaikka vain itselleen siksi, että siitä tulee hyvä mieli. Ei erityisemmin miellyttääkseen ketään.

        Olet joko vaaka itsekin tai päässyt muuten tutustumaan vaa´an sielunelämään hyvin läheltä. Sanasi ovat niin paikkansapitäviä. Tässä hieman lisää faktaa. Olen huomannut, että vaakanaisen on hyvin helppo tehdä vaikutus miehiin, oli horoskooppimerkki sitten mikä tahansa, mutta sitä oikeaa on hyvin vaikea löytää, koska 99 % miehistä ei siedä sitä, että he eivät ymmärrä vaakanaisen liikaa vaikeasti ymmärrettäviä sanoja sisältävää, ja ehkä hieman sarkastistakin huumoria silloin, kun vastapuoli on tosikko, paikalleen jämähtänyt ällötyksiä puhuva ääliö, joka kulkee läpi elämänsä erään tietyn elimensä ohjailemana, siis suomeksi sanottuna näiltä miehiltä puuttuu aivot, ja mielessä liikkuu vain vaakanaisen perä ja rinnat. Se on kyllä totta, että vaakanaisia ei siedä kovinkaan kovasti arvostella, vain heidän tekemisiään. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että esim. minä yritän olla arvostelematta muita enkä halua laittaa ihmisiä mihinkään järjestykseen. Vihaan materialisteja, ja siinä sivussa myös itseänikin, koska huomaan esteetikkona aina haluavani ne kaikkein kauneimmat ja myös kalleimmat kengät kaupan hyllyltä. En pidä itseäni mitenkään erityisen kauniina enkä vetovoimaisena, enkä myöskään normaalia älykkäämpänä. Siksi minua ihmetyttääkin se, että miksi suurin osa naisista näyttää ensitapaamisella olevan kateellisia minulle. Sitä minä sen ainakin kuvittelen olevan.Minua kierrellään, kaarrellaan ja mulkoillaan tyyliin, että mikähän tuo nyt oikein luulee olevansa, mutta jos joku näistä naisista päättää tutustua minuun hieman paremmin, hän kyllä tulee juttusille aina uudelleen ja uudelleen, ja lopuksi suurin osa tuosta kanalaumasta seuraa perässä...paitsi ne kateellisimmat, ja pahat puheet leviävät. Seuraava vaihe on, että vaakanaista aletaan käyttää hyväksi. Pitäisi osallistua milloin mihinkin vapaaehtoistyöhön, ja ollaan turpa rullalla jos ei osallistukaan. Ja koska vaakanaiset ovat tunnollisia ja pikkutarkkoja työssään, pomot haluaisivat mielellään antaa kaiken työn heille. Vaakanaisestahan eivät tunnetusti osaa sanoa ei, eivätkä kysele suuremman palkan perään. No, ainakin jyvät seuloutuvat akanoista. Tosiystävät ovat tosiystäviä, ja saavat arvoisensa kohtelun. Vaakanaisilla on usein myös tapana itse joutua haukun kohteeksi, koska he eivät halua osallistua seläntakanahaukkumiseen, tai jopa uskaltavat puolustaa poissaolevaa tai heikompiosaista. Jos vaakanainen sattuu löytämään suhteellisen siistin, hyväkäytöksisen, omat aivot omaavan miehen tältä planeetalta, mies tulee saamaan kaiken, mistä hän on ikinä osannut uneksia, ja myös sellaista hyvää, mistä hänellä ei vielä ole ollut aavistustakaan. Ja luulenpa, että tämä tarina pätee myös vaakamiehiin... ;)

      • ällöttävä
        Vaakanainen72 kirjoitti:

        Olet samalla aaltopituudella.

        Kuinka usein saamme nauraa yksin, kun joku vaan ei ymmärtänyt huumoria. Voin sanoa nauraneeni eilen sydämen kyllyydellä, vaikkei toinen ymmärtänytkään mille nauroin..

        Ei minullekaan ole valjennut se, miksi niin usein on saanut kuulla kommentin "mikähän tuo luulee olevansa"... Minä, tavallinen ihminen. Jotenkin se liittyy psykologiaan ja haluun alentaa toinen. Kateutta, en ymmärtäisi miksi tai en halua ymmärtää sitä. Ehkä ymmärrän sen kun ajattelen miten suuri liikkeelle paneva voima kateuskin voi olla ja saada aikaan uskomattomia suorituksia "vihamiehessä"...luoja tietää.

        Pahoja puheita leviää, kyllä. Ja jos ei ole ihan oikeasti pahaa puhuttavaa, sitä kyllä löytyy kun pannaan löytymään (paras ja huvittavin heitto on ollut se, että käyn siksi lenkillä kun minulla on mies metsässä):D

        Todellakin, me autamme kyllä mielellämme ihmisiä, emmekä tarkerru yksityiskohtiin ja autamme yksinkertaisesti siksi, kun siitä tulee niin hyvä mieli. Jos olisin bisneshenkinen, voisi sanoa olevani rikas sillä työmäärällä minkä olen uhrannut auttamalla läheisiä. Ja vaaka on se, joka rientää apuun kun muut "eivät voi".

        Kyllä se iso EI tulee jossain vaiheessa elämää vastaan ja kaikki pannaan uusiksi totaalisesti. Ja no. silloin kun vääryys rehottaa sietämättömällä seisokilla, mutta siihen tarvitaan tosiaan niin pitkäaikainen jyvien keruu..:D

      • Kuvotus
        Vaakanainen72 kirjoitti:

        Olet joko vaaka itsekin tai päässyt muuten tutustumaan vaa´an sielunelämään hyvin läheltä. Sanasi ovat niin paikkansapitäviä. Tässä hieman lisää faktaa. Olen huomannut, että vaakanaisen on hyvin helppo tehdä vaikutus miehiin, oli horoskooppimerkki sitten mikä tahansa, mutta sitä oikeaa on hyvin vaikea löytää, koska 99 % miehistä ei siedä sitä, että he eivät ymmärrä vaakanaisen liikaa vaikeasti ymmärrettäviä sanoja sisältävää, ja ehkä hieman sarkastistakin huumoria silloin, kun vastapuoli on tosikko, paikalleen jämähtänyt ällötyksiä puhuva ääliö, joka kulkee läpi elämänsä erään tietyn elimensä ohjailemana, siis suomeksi sanottuna näiltä miehiltä puuttuu aivot, ja mielessä liikkuu vain vaakanaisen perä ja rinnat. Se on kyllä totta, että vaakanaisia ei siedä kovinkaan kovasti arvostella, vain heidän tekemisiään. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että esim. minä yritän olla arvostelematta muita enkä halua laittaa ihmisiä mihinkään järjestykseen. Vihaan materialisteja, ja siinä sivussa myös itseänikin, koska huomaan esteetikkona aina haluavani ne kaikkein kauneimmat ja myös kalleimmat kengät kaupan hyllyltä. En pidä itseäni mitenkään erityisen kauniina enkä vetovoimaisena, enkä myöskään normaalia älykkäämpänä. Siksi minua ihmetyttääkin se, että miksi suurin osa naisista näyttää ensitapaamisella olevan kateellisia minulle. Sitä minä sen ainakin kuvittelen olevan.Minua kierrellään, kaarrellaan ja mulkoillaan tyyliin, että mikähän tuo nyt oikein luulee olevansa, mutta jos joku näistä naisista päättää tutustua minuun hieman paremmin, hän kyllä tulee juttusille aina uudelleen ja uudelleen, ja lopuksi suurin osa tuosta kanalaumasta seuraa perässä...paitsi ne kateellisimmat, ja pahat puheet leviävät. Seuraava vaihe on, että vaakanaista aletaan käyttää hyväksi. Pitäisi osallistua milloin mihinkin vapaaehtoistyöhön, ja ollaan turpa rullalla jos ei osallistukaan. Ja koska vaakanaiset ovat tunnollisia ja pikkutarkkoja työssään, pomot haluaisivat mielellään antaa kaiken työn heille. Vaakanaisestahan eivät tunnetusti osaa sanoa ei, eivätkä kysele suuremman palkan perään. No, ainakin jyvät seuloutuvat akanoista. Tosiystävät ovat tosiystäviä, ja saavat arvoisensa kohtelun. Vaakanaisilla on usein myös tapana itse joutua haukun kohteeksi, koska he eivät halua osallistua seläntakanahaukkumiseen, tai jopa uskaltavat puolustaa poissaolevaa tai heikompiosaista. Jos vaakanainen sattuu löytämään suhteellisen siistin, hyväkäytöksisen, omat aivot omaavan miehen tältä planeetalta, mies tulee saamaan kaiken, mistä hän on ikinä osannut uneksia, ja myös sellaista hyvää, mistä hänellä ei vielä ole ollut aavistustakaan. Ja luulenpa, että tämä tarina pätee myös vaakamiehiin... ;)

        En ole toistaiseksi tavannut vaakanaista jonka sanoja en ymmärtäisi. :)
        Ymmärtäminen takkuilee oikeastaan vain silloin, kun vaakanainen yrittää heittäytyä itseään fiksummaksi (=hienostelee ja sievistelee) ja käyttää sanottavaansa painottaakseen ilmaisuja, jotka ovat asiayhteyksien kannalta selvästi vääriä.

        Jossain määrin hankalia ja kärsivällisyyttä koettelevia ovat myös toistuvat tilanteet, joissa vaakanainen ei itsekään sanottavansa lopussa muista, mitä hänen oikeastaan oli sanomassa. En pidäkään vaakanaisia mitenkään erityisen loogisina persoonina.

        Enkä muuten yhdy väitteeseesi, vaan olen sitä mieltä, että 99%:lle miehistä on täysin yhden tekevää, mitä ilmaisuja vaakanainen käyttää suomiessaan tielleen sattunutta alapäällä ajattelijaa. (sitä viimeistä prosenttia ennen sataa):D

      • ällöttävä
        Kuvotus kirjoitti:

        Todennäköisesti minunkin viimeinen prosenttini on käytössä ja mahkut on menneet sen jälkeen, jos ei jostain syystä mitään tulisikaan..:D

      • Kuvotus
        ällöttävä kirjoitti:

        Todennäköisesti minunkin viimeinen prosenttini on käytössä ja mahkut on menneet sen jälkeen, jos ei jostain syystä mitään tulisikaan..:D

        "Lankaa" voi venyttää, kun muistaa, että promilleissakin voi mitata. ;))
        Lykkyä!

      • ällö....
        Kuvotus kirjoitti:

        "Lankaa" voi venyttää, kun muistaa, että promilleissakin voi mitata. ;))
        Lykkyä!

        Ja prosenttiin mahtuu vielä monta promillea..:) Venyttäminen ei vaan kuulosta kovin lupaavalta, jos sen joutuisi tekemään, mutta väliäkö hällä kun toivoa kuitenkin on!

      • ristilukin.
        Vaakanainen72 kirjoitti:

        Olet joko vaaka itsekin tai päässyt muuten tutustumaan vaa´an sielunelämään hyvin läheltä. Sanasi ovat niin paikkansapitäviä. Tässä hieman lisää faktaa. Olen huomannut, että vaakanaisen on hyvin helppo tehdä vaikutus miehiin, oli horoskooppimerkki sitten mikä tahansa, mutta sitä oikeaa on hyvin vaikea löytää, koska 99 % miehistä ei siedä sitä, että he eivät ymmärrä vaakanaisen liikaa vaikeasti ymmärrettäviä sanoja sisältävää, ja ehkä hieman sarkastistakin huumoria silloin, kun vastapuoli on tosikko, paikalleen jämähtänyt ällötyksiä puhuva ääliö, joka kulkee läpi elämänsä erään tietyn elimensä ohjailemana, siis suomeksi sanottuna näiltä miehiltä puuttuu aivot, ja mielessä liikkuu vain vaakanaisen perä ja rinnat. Se on kyllä totta, että vaakanaisia ei siedä kovinkaan kovasti arvostella, vain heidän tekemisiään. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että esim. minä yritän olla arvostelematta muita enkä halua laittaa ihmisiä mihinkään järjestykseen. Vihaan materialisteja, ja siinä sivussa myös itseänikin, koska huomaan esteetikkona aina haluavani ne kaikkein kauneimmat ja myös kalleimmat kengät kaupan hyllyltä. En pidä itseäni mitenkään erityisen kauniina enkä vetovoimaisena, enkä myöskään normaalia älykkäämpänä. Siksi minua ihmetyttääkin se, että miksi suurin osa naisista näyttää ensitapaamisella olevan kateellisia minulle. Sitä minä sen ainakin kuvittelen olevan.Minua kierrellään, kaarrellaan ja mulkoillaan tyyliin, että mikähän tuo nyt oikein luulee olevansa, mutta jos joku näistä naisista päättää tutustua minuun hieman paremmin, hän kyllä tulee juttusille aina uudelleen ja uudelleen, ja lopuksi suurin osa tuosta kanalaumasta seuraa perässä...paitsi ne kateellisimmat, ja pahat puheet leviävät. Seuraava vaihe on, että vaakanaista aletaan käyttää hyväksi. Pitäisi osallistua milloin mihinkin vapaaehtoistyöhön, ja ollaan turpa rullalla jos ei osallistukaan. Ja koska vaakanaiset ovat tunnollisia ja pikkutarkkoja työssään, pomot haluaisivat mielellään antaa kaiken työn heille. Vaakanaisestahan eivät tunnetusti osaa sanoa ei, eivätkä kysele suuremman palkan perään. No, ainakin jyvät seuloutuvat akanoista. Tosiystävät ovat tosiystäviä, ja saavat arvoisensa kohtelun. Vaakanaisilla on usein myös tapana itse joutua haukun kohteeksi, koska he eivät halua osallistua seläntakanahaukkumiseen, tai jopa uskaltavat puolustaa poissaolevaa tai heikompiosaista. Jos vaakanainen sattuu löytämään suhteellisen siistin, hyväkäytöksisen, omat aivot omaavan miehen tältä planeetalta, mies tulee saamaan kaiken, mistä hän on ikinä osannut uneksia, ja myös sellaista hyvää, mistä hänellä ei vielä ole ollut aavistustakaan. Ja luulenpa, että tämä tarina pätee myös vaakamiehiin... ;)

        ...tulee saamaan kaiken, mistä hän on ikinä osannut uneksia, ja myös sellaista hyvää, mistä hänellä ei vielä ole ollut aavistustakaan."

        Huh huh! Onneksi ei ole sellaista sanontaa, kuin "sanasta naista".
        Loruilet vaakatar täyttä skeidaa ja lauseen loppu tuo väkisinkin mieleen...

      • Todella tyytyväinen VAAKA
        ;)))) kirjoitti:

        Vaaka on kiva kaikille edessä päin mutta selän takana......

        oletko sä selän takana rapsuttaja vai puukottaja? kuulkaa oikeesti minusta tuntuu että kaikki on joskus jotain kaunaa tehnyt toiselle...vaikka olenkin vaaka löydän itsestäni kyllä noita "vikoja"

      • V. Eskari
        ristilukin. kirjoitti:

        ...tulee saamaan kaiken, mistä hän on ikinä osannut uneksia, ja myös sellaista hyvää, mistä hänellä ei vielä ole ollut aavistustakaan."

        Huh huh! Onneksi ei ole sellaista sanontaa, kuin "sanasta naista".
        Loruilet vaakatar täyttä skeidaa ja lauseen loppu tuo väkisinkin mieleen...

        Kyllä mulleki riittää tasan, mistä itse havittelen. On se kumma, kun naisten pitää olla aina jotain uutta syöttämässä. Ekaks annetaan ymmärtää et voi olla oma itsensä ja kelpaa sillään. Sit hoksaakin, että ei se pirulauta niin meekkään.
        Naurattaa, että nainen kuvittelee olevansa joku ylimaallinen antaja ja miehelle suodaan ottajan rooli, jossa pitäs tyytyväisenä ja kiitollisena lillua. Ei toimi ei ja jos tosiasia ei mene naiselle jakeluun niin taas synty uus "kaikkeni-sulle-annoin-mutta..."-ruikuttaja.

      • kapusta
        V. Eskari kirjoitti:

        muuten ruikuta. Se vaan poistuu kuvioista.

    • charlottie

      et voi noin vain yleistää että kaikki vaakanaiset olisivat tollaisia!!!
      itse olen vaaka nainen ja en todellakaan epäaito, teeskentelevä, ilkeä ja mitä itsekeskeisin ihminen.. aivan törkeäää!!

    • utri5n

      näin on. vaakanainen on tälläinen! kokemusta 3 vuotta. pettämisen mestari,eikä ihmeellistä,onhan kyseessä vaakanainen...

      • vaaka myös(N)

        kaveri, petturi ja pettäjä mestareita löytyy ihan joka merkeistä, et voi pelkästään leimata vaaka merkkiä. Itse tunnen näitä mestareita kauriista, ravusta,kaksosista, skorppareista ja oinaista.
        Sille me vaakanaiset emme voi mitään että venus on vahva tekijä meidän merkissä ja olemme vihättäviä ja kauniita! se vaan on niin!Sitä paitsi me ollaan koko skooppimerkkien helpoimmat seurustelukumppanit joka antaa toiselle osapuolelle paljon vapaata tilaa ja myönnytyksiä.

      • sarkky
        vaaka myös(N) kirjoitti:

        vaakanaiset muka "epäaitoja ja "teeskentelijöitä"
        me ollan just sitä vastapäätä!
        sä oot se epäaito ja teeskentelijä!
        älä ruppee haukku vaakoja koska pääset hankaluuksiin!

      • Skopu-rapu

        että jos inhoaa jotain ihmistä oikein paljon, niin inhoaa jopa sen edustamaa horoskooppimerkkiäkin. Kaikkea mitä siihen ihmiseen liittyy.

      • on selvää
        sarkky kirjoitti:

        vaakanaiset muka "epäaitoja ja "teeskentelijöitä"
        me ollan just sitä vastapäätä!
        sä oot se epäaito ja teeskentelijä!
        älä ruppee haukku vaakoja koska pääset hankaluuksiin!

        että vaakatypy on inttämisen mestari. Muta sä oot huippu, kun puret omaa "jalkaakin". :DD

      • huuh huu

        että on hotakkojen hotakka. selkänsä kääntää... apua,jalat leviääää.

    • Vaaka myös (N)

      ole epädiplomaattisia,itsekeskeisiä ja emme harrasta kyynerpäätatiikkaa! Mutta kyllä meilläkin on omat rajamme jos joku todellakin puukottaa selkään niin annamme samallamitalla takas.
      Sepä siinä on että olemme niin aitoja ettei moni kestä sitä katsella.

      • femaleVAAKA67

        Nimenomaan tuota kaikkea ja yhdellä lauseella kuvattuna sanoit hienosti: "Sepä siinä on että olemme niin aitoja ettei moni kestä sitä katsella". Näinhän se menee. Itsestäni en saisi teeskentelijää kirveelläkään. Itsestäni sen verran, että olen hirvittävän anteeksiantavainen niinkuin varmasti useimmat meistä vaa'oista. Kilttejä kun olemme ja yritämme aina selvittää asiat puhumalla. :)

      • romantika
        femaleVAAKA67 kirjoitti:

        munki mielestä. Eli ku oot aito ja rehellinen, niin sitähän ei moni kestä katella, jos ite harrastaa pieniä epärehellisyyksiä ym. Vaaka vaan ei voi eikä osaa olla epärehellinen, joten se tuottaa sit muissa ihmisissä ongelmaa. Ja juuri tämä että puhumalla pitää osata asiat käydä läpi, eikä paeta paikalta kun on vaikeeta ja vaieta ongelmaa pois

      • vaakanainen

        Tulin eka kertaa vierailemaan näillä sivuilla ja ajattelin katsoa mun piirteet yleistettynä... Olen muuten hiljanen tyttö ja pidän huonosti ihmissuhteita pystyssä eli ainoa luotettavin ihminen mun lähellä on mun kihlattu jolle ainoastaan aika ajoin olen todella ilkeä... huomasin sen noita tekstejä lukiessa... rakastan häntä todella paljon, mutta joskus kuin itestään, pakon omaisena olen hänelle todella ilkeä...

        tavallaan voin sanoa itsestäni että olen itsekeskeinen mutta en vasitella... toisaalta en kaikki mitä elämässäni teen, teen ajatellen kihlattuani, en lähde ikinä mihinkään tai tee mitään ilman hänen suostumustaan... inhoan sovinismia ja keltään en ole koskaan suostunut ns. nuolemaan varpaita niin kuin yllätyksekseni nyt kihlatultani... seksissäkin mulla on pääasia että kihlattuni saa mitä haluaa siten olen tyytyväinen itseeni... on mussa tavallisia vaakan piirteitä pelottavan paljon... siinä teille tästä vaaka naisesta!!!

      • vaa-ka
        romantika kirjoitti:

        munki mielestä. Eli ku oot aito ja rehellinen, niin sitähän ei moni kestä katella, jos ite harrastaa pieniä epärehellisyyksiä ym. Vaaka vaan ei voi eikä osaa olla epärehellinen, joten se tuottaa sit muissa ihmisissä ongelmaa. Ja juuri tämä että puhumalla pitää osata asiat käydä läpi, eikä paeta paikalta kun on vaikeeta ja vaieta ongelmaa pois

        En mä vaan ole koskaan huomannut, että rehellisyydestäni olisi aiheutunut muille mitään ongelmaa.
        Tai sit on niin, että osaan myös pitää suuni kiinni, enkä (vaikka hienotunteisuussyistä) ihan joka tilanteessa totuuksia päin ihmisten naamaa lauo.
        Miten ne ongelmat on ilmenneet?

      • uralla.
        vaa-ka kirjoitti:

        Jos ympäristö reagoi, kuten arvon vaaka-lady kirjoittaa, ei hänellä ole mahdollisuuksia ainakaan diplomaatin....

      • ...sanoa
        uralla. kirjoitti:

        Jos ympäristö reagoi, kuten arvon vaaka-lady kirjoittaa, ei hänellä ole mahdollisuuksia ainakaan diplomaatin....

        te ootta tosi pelottavia, ottakaa järki käestä nyt sinne päähän... jokku muka tärkeillessää puhuu jostaki vaakan diplomisuudesta(tai jostai, korjatkaa tärkeilijät), älyämättä kuinka hulluilta kuulostaa...huh huh...

      • saa,
        ...sanoa kirjoitti:

        te ootta tosi pelottavia, ottakaa järki käestä nyt sinne päähän... jokku muka tärkeillessää puhuu jostaki vaakan diplomisuudesta(tai jostai, korjatkaa tärkeilijät), älyämättä kuinka hulluilta kuulostaa...huh huh...

        sanomista varten nämä sivustot ovat.
        kyseessä on horoskooppihöpinät, joten järjellä ei ole paljonkaan arvoa näissä jutuissa.

        vaa´at ovat niitä, jotka erityisesti painottavat ja mainostavat diplomaattisia avujaan.
        hullulta vaan ei pelottavalta se minustakin kuulostaa, kun lukee vaakanaisten ristiriitaisia kirjoituksia. :)

      • ..!...
        saa, kirjoitti:

        Ja ihanko pitää lukea kuitenkin näitä ;)).

        Läppää kai tämä lähinnä on ja hyvä keino heijastaa jonku kautta johonkin pientä itsetutkiskelua, huumoria unohtamatta...:D

      • katson...
        ..!... kirjoitti:

        Ja ihanko pitää lukea kuitenkin näitä ;)).

        Läppää kai tämä lähinnä on ja hyvä keino heijastaa jonku kautta johonkin pientä itsetutkiskelua, huumoria unohtamatta...:D

        lisäksi telkkarista niitä valmiiksi naurettuja ja taputettuja ohjelmiakin. :))

      • ..!....
        katson... kirjoitti:

        lisäksi telkkarista niitä valmiiksi naurettuja ja taputettuja ohjelmiakin. :))

        voi aina vähän hämmentää...ihan vaihtelun vuoksi;D

      • ja ainakin...
        ..!.... kirjoitti:

        voi aina vähän hämmentää...ihan vaihtelun vuoksi;D

        siinä vaiheessa, kun alkaa tuoksahtaa pohjaanpalaneelta. :)

      • pulu*
        ja ainakin... kirjoitti:

        siinä vaiheessa, kun alkaa tuoksahtaa pohjaanpalaneelta. :)

        sopivat aineet ja taitava hämmentäjä - ei pala pohjaan.

      • luulee
        vaa-ka kirjoitti:

        En mä vaan ole koskaan huomannut, että rehellisyydestäni olisi aiheutunut muille mitään ongelmaa.
        Tai sit on niin, että osaan myös pitää suuni kiinni, enkä (vaikka hienotunteisuussyistä) ihan joka tilanteessa totuuksia päin ihmisten naamaa lauo.
        Miten ne ongelmat on ilmenneet?

        kaikkee. Itellää vaaoilla on ongelmia ja vänkää ne muitten syyks.

      • bodert
        luulee kirjoitti:

        kaikkee. Itellää vaaoilla on ongelmia ja vänkää ne muitten syyks.

        murheen murjottamia kapistuksia,päättämättömiä ressukoita...

      • vaaka myös(N)
        luulee kirjoitti:

        kaikkee. Itellää vaaoilla on ongelmia ja vänkää ne muitten syyks.

        ongelmia,pitää rauhaa ja tasapainoa yllä ja kun ristiriitoja syntyy vaaka yleensä osaa rauhoittaa tilanteen vaikka usein saakin sitten sen koko paskan niskaansa. Mutta me olemme aika vahvoja silti, joskus vaan pitäisi olla puuttumatta kiistoihin ja katsella sivusta kuinka muut jaksaa tapella keskenään.Minä en henkilökohtaisesti koskaan vänkää muitten syyksi vaan haluan tietää totuuden ja kuunella kaikkien osapuolten kommentit ja silti vaikka nään ja tiedän ketä se syntipukki on en tuomitse sitäkään vaan yritän ymmärtää häntä.

      • sssshhhhh
        femaleVAAKA67 kirjoitti:

        Nimenomaan tuota kaikkea ja yhdellä lauseella kuvattuna sanoit hienosti: "Sepä siinä on että olemme niin aitoja ettei moni kestä sitä katsella". Näinhän se menee. Itsestäni en saisi teeskentelijää kirveelläkään. Itsestäni sen verran, että olen hirvittävän anteeksiantavainen niinkuin varmasti useimmat meistä vaa'oista. Kilttejä kun olemme ja yritämme aina selvittää asiat puhumalla. :)

        ja tietenkin sänkypuolella. valitettavasti...

      • kysyn vaan
        sssshhhhh kirjoitti:

        ja tietenkin sänkypuolella. valitettavasti...

        siinä sitten on?

    • Ei pidä yleistää

      Kirjoitatko jostain pirttihirmusta?
      Voi poikaa sentään! Ei tähtimerkki käytöstapoja määrää, vaan omat tavat - joko opitut tai oppimatta jääneet. Mutta tuo vuodatus helpotti oloasi, niin hyvä niin...tsemppiä poitsu!

      • vaaakatytteli

        Itse olen hyvin tempperamenttinen, onko muut vaaka-naiset huomanneet samaa? Aina on mielipide kyllä joka asiaan, ja puututtua tulee ehkä liian heräksti asioihin jotka eivät kuulu minulla, mutta perkele jos jotain sorretaan vääristä syistä niin varmasti ilmoitan sen!
        Vaa'alla on ehkä vain vähän TODELLA hyviä ystäviä, mutta silloinkun oppii tutustumaan kunnolla vaakaan, ja oikein "kolahtaa" niin se ystävyys kyllä kestää!
        Ja seurustelu-suhteissa vaaka-naiset ovat mitä mainioimpia (::!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      302
      6907
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1297
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1076
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe