Kävipä tänään mielenkiintoinen juttu töissä: Pomo piti ns. kiitospuheen kuluneesta vuodesta. Tosin pääsääntöisesti kaikki oli negatiivista palautetta yleisellä tasolla, mutta sokerina pohjalla MINÄ olin vielä kruunannut huonon vuoden kun olin "pamahtanut raskaaksi" ja minun palkkaamiseni (olen siis ollut ko. paikassa hiukan vajaan puoli vuotta) meni aivan perseelleen... Kun tuli lahjojen jaon aika, minun versioni oli sitten halvempi ja pienempi kuin muitten. Olin siinä sitten tippa silmässä ja yritin selvitä tilanteesta kunnialla oman työpöytäni ääreen.
Juuri viime viikolla olin "puhuttelussa" aiheesta lomakorvaus, joka on pomolleni täysin turha ja ylimääräinen meno, koska olen niin lyhytaikainen työntekijä. Huom. työsuhteeni on toistaiseksi voimassaoleva... Lomakorvaukset ym. kuuluvat kyllä tietääkseni ihan kaikille työntekijöille, työsuhteen kestosta tai laadusta huolimatta.
Että kyllä kasvatti motivaatiota. Varsinkin kun tilalleni ei kuulemma voida palkata sijaista vaan tarvitsee ottaa vakituinen ihminen. Ja sehän tietenkin tarkoittaa sitten sitä, että kun joskus olisin palaamassa töihin, ei minulle välttämättä enää ole töitä. Yllättävää...
Onnekseni odotan kaksosia, niin sairasloman saaminen voi olla hiukan helpompaa. Ja sitä tulen varmasti hakemaan, tuota paskamaista käytöstä en tule enää kovin kauan katselemaan/kuuntelemaan. Pari ihanaa työkaveriani ovat jo ihmetelleet, että miten olen nämä kaikki loukkaukset jaksanut vaan ottaa vastaan ja jatkaa töitäni. Enpä tiedä enää itsekään, joten lääkärille taitaa olla asiaa melko pian...
Että tällainen tarina täällä, oli vaan pakko tänne tilittää kun ymmärrystä varmaan täällä on enemmän kun tuossa johtoportaassa työmaalla...
Tsemppiä kaikille odottajille ja jo vauvan saaneille!:)

Vastaukset 8
Vanhimmat
pomoltasi. Ei sitten omaa minkään vertaa ihmissuhdetaitoja tai esimiestaitoja tuo ihminen. Miksi muka tilallesi ei voisi palkata sijaista? Ei sinua voida ihan noin vain irtisanoa ja palkata toista tilalle.
Sairaslomaa vaan hakemaan,niin on pomolla miettimistä. Sanot vain lääkärille,että ahdistaa esimiehen asenne ja unettomuuskin vaivaa moisen takia.
Onnellista odotusta kuitenkin:) Ja lippu korkealle vain.
Lomakorvaukset kyllä kuuluu ihan kaikille, siinä olet ihan oikeassa. Eikä raskaus ole peruste ainakaan itrisanoa. Äitiysloma-aikana tai äitiyslomalle jäämistä ennen ei työntekijää voi irtisanoa laillisin perustein. En osaa oikein ilmaista itseäni...
Siis: Sinun tilallesi ei voida palkata vakituista, silloin jos sinulle ei äitiysloman jälkeen löytyisi töitä, olisi kyseessä uskoakseni laiton irtisanominen.
Eikö 'toistaiseksi voimassaoleva' tarkoita ihan samaa kuin 'vakituinen'? Siis minun mielestä ainakin. Kuulutko mihinkään ammattiliittoon?
Kyllä on pomosi k***pää, jos minun mieleipidettä kysellään... :o)
Tsemppiä ja hyvää joulunodotusta!
Jos tilallesi palkataan vakituinen ihminen elikkä "toistaiseksi voimassaoleva" on samaa kuin vakituinen. Oma työpaikka vakinaistettiin noilla termeillä. Ja jos sinut irtisanotaan tai evätään korvausten maksaminen raskauden vuoksi niin luottamusmiehelle vaan! Laitonta ja sikamaista! Periaatteessa voisit tehdä valituksen työpaikkakiusaamisesta. Siitäkin on jo ennakkotapauksia. Varsinkin jos siitä on ihmisiä jotka voivat asiaa todistaa. Tällöin esimiehesti on aika pattimaisessa tilanteessa.
Toivottavasti kuitenkin raskautesi etenee hyvin ja kaikki selviää. Mutta jos kuulut johonkin ammattiliittoon niin ota niihin yhteyttä ja sitten myös oman työpaikan luottamusmies. He auttavat varmasti vaikeissa tilanteissa. :)
Rauhallista Joulua!
Olen ihan samaa mieltä noiden muiden kirjoittajien kanssa, että sinä olet vakituinen työntekijä, jos työsuhteesi on voimassa toistaiseksi.
Sijaisella on aina määräaikainen työsopimus.
Ja määräaikaisuudelle pitää olla laillinen syy aina, eli miten mahtaisi olla, jos työnantajasi palkkaisi tilallesi "vakituisen" ja pitäisi sinua määräaikaisena, ei taitaisi mennä oikeudessa läpi.
Pidä kiinni oikeuksistasi, vaikkei se aina niin helppoa ole. Toivottavasti kuulut liittoon!
Minulle kävi lähes samallatavalla, ilman kuitenkin julkista nöyryytystä... ja jouduin monien taistelujen kautta saamaan edes äitiysrahat työnantajalta, korvaamaanhan he joutuivat ja hehehe, olisivat joutuneet palkkaamaan minut takaisin JOS olisin tahtonut...no en ihan mennyt takaisin töihin. Nyt olen miesvaltaisessa työssä, ja raskaana, pomo on vain onnitellut, eikä ole kyseenalaistanut mitään, suunnittelee sijaisen hankintaa ja kaikki asiat toimii. Edellinen työpaikkani oli naisvaltainen ja pomonikin NAINEN!! että silleen, jostain luin, että firmalle on edullista irtisanoa laittomasti, koska siihen ei ole määrätty mitään suurempaa sakkoa, joutuu maksamaan vain normi korvaukset ja pääsee työntekijästä eroon... Mutta silleen, voimia taisteluun, jos kuulut ammattiyhdistykseen, he taistelevat puolestasi!!!
mulla on vieläkin paskempi homma ... sain ns"vakituisen " paikan ja ny ennen kun oon aloittamassa ko paikassa selvisi että oon paksuna rv5 !!! eli ensi viikolla alkaisi duuni mutta pomo ei taida juhlii kun kuulee koska just jäi yksi työn tekijä äippä lomalle !!! ja nyt tulis uus tekijä ja jäis lomille ... on toki 4 kk:n koe aika ja sit hommiin mut näkyy jo ennen... ja on siis tosi tiukkis .... no jos ei nii ei ... liitost saa tukee jos homma kusee!!!
Kaikkea sitä saa kuulla!
En voi muuta sanoa, kuin toivottaa sinulle roppa kaupalla jaksamisia ja toivottavasti mammaloman jälkeen löytyy jostakin parempi työpaikka!
Kaikesta huolimatta onnellista odotusta ja rauhallista joulun aikaa! :)
Isot kiitokset kaikille vastanneille! :)
Itselläni ei ole mitään aikomusta luovuttaa tässä asiassa, kuten muilla täällä on ennen minua ollut tapana.
Ja kuulun liittoon, ei siis hätää siltäkään osin.
Tähän työpaikkaan en varmasti palaa enää äippäloman ja hoitovapaan jälkeen, en varmasti! Mutta irtisanomisen saa hoitaa joku muu eli pomollehan se sitten lankeaa... Paitsi jos on toinen työpaikka tiedossa, niin sittenhän voin itse hyvinkin lähteä.
Juu ja mitä raskauteen tulee, niin viikot 15 4 ja kaikki hyvin. Eilen ostettiin vaunut ja vähän vaatteita.
Hyvää joulun odotusta teille kaikille!:)
PS. Työpaikkani on muuten naisvaltainen ja pomoni nainen, jolla ei omia lapsia ole...