Kuinkas...

teidän levykaupoista löytyy nykyään Juicee? Kävin viikonloppuna Turtolan (Tre) Kodinykkösessä ja meinasin lentää perseelleni kun huomasin, että siellä oli kokonainen hylly (pieni) pelkästään Juicen levyjä. Oli Keskitysleiriä, Taukoja, Dokumenttiä ym. Nyt varmaan joku ilkeämielinen sanoo, että levy-yhtiö rahastaa J:n kuolemalla. Minusta on kuitenkin hyvä että päästään täydentämään levykokoelmiamme. Tarkennan vielä, että Juicen kuolema ei ollut hyvä.
6444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Täytyypä käydä katsomassa, olisko valikoimat lisääntyneet!

Olen tuskastellut viime vuosina, kun mulla on osa pitkäsoitoista vain kasetteina, ja levyjä on meilläpäin (Kotkassa) ollut heikosti myynnissä.

Meinasin kyllä puolestani viime viikonloppuna lentää persiilleni, kun huomasin Loviisan S-Markettiin poiketessani, että siellä oli Kuopio-Iisalmi-Nivala -CD:tä myynnissä. Mulle väitettiin muutama vuosi sitten levykaupassa, että kyseisen levyn valmistus on lopetettu eikä uusia tule. Jouduin sitten tuttavaltani ostamaan kyseisen levyn käytettynä hyvään hintaan (siis hyvään tuttavani kannalta).

Kyllähän tossa levymyynnissä varmaan vähän rahastustakin on taustalla, mutta suostun sen nielemään kun vastineeksi saan täydennystä kokoelmiin.

Äänestä

tilanne hyvin heikko, mutta onneksi aloitin täydennyksen/päivityksen jo kesällä ja sanoin vaimolle uskokaa tai älkää että "toivottavasti ei nyt kuole, kun Ozzykin (Osbourne) kävi niin lähellä. Nyt ei puutu kuin se eng.kielinen Deep Sea Diver. LP:t Boogie Teoriaan asti muutamaa poik. lukuunottamatta. Netistä sai ennen kuolemaa hyvin, mutta olisikohan Tauko II tullut ilman sitä?

Äänestä
  • kokelman helmet meinasi unohtua. Kaksi sinkku jotka ostin kaveriltani hänen oluen tuskissaan markan viimeisinä vuosina, tarkemmin en muista
    mutta hinta oli 50mk/kpl ja minusta se oli vähän. Levyt moitteettomassa kunnossa ja mikä minusta paras juttu: Juho Juntusen piirtämät kannet. Erkki Twistaa/Alright Alright
    Löyly Löi/SeminoloogieBoogieWoogie
    V.1975

    Äänestä

  • Cornucopia kirjoitti:

    kokelman helmet meinasi unohtua. Kaksi sinkku jotka ostin kaveriltani hänen oluen tuskissaan markan viimeisinä vuosina, tarkemmin en muista
    mutta hinta oli 50mk/kpl ja minusta se oli vähän. Levyt moitteettomassa kunnossa ja mikä minusta paras juttu: Juho Juntusen piirtämät kannet. Erkki Twistaa/Alright Alright
    Löyly Löi/SeminoloogieBoogieWoogie
    V.1975

    Ostin joskus 20 vuotta sitten kaverilta kaksi Juicen levyä, Juice ja Mikko ja Singlet 74-76 älppäreinä 10 markkaa kappale. Myöhemmin löysin vielä kirppikseltä alkuperäisen Runoilija Per Versin 20 mk. Löysin eri lähteestä myös sen Juntusen pirtämän Per Vers-sarjakuvan, joten alkupää on aika kohdallaan.

    Pitäisi käydä skannaamassa se sarjakuva pdf-tiedostoksi, mutta kun ei ole A3-skanneria.
    Pari kaveria joskus pyyteli mutta sen ole vielä ehtinyt.

    Äänestä

  • -Fani69- kirjoitti:

    Ostin Anttilasta pari viikkoa sitten Juicen DVD:n, jossa on sininen vahakantinen vihko, Minä-Sunnuntailapsi, 11,95. Oli kohtuullisen hintainen kun siinä on materiaalia melkein 5 tuntia aika kattavasti 70-luvun alusta alkaen.

    Äänestä

Turun puolessa on hyllyihin lisääntynyt huomattavasti Juicen levyjä, samoin huomioin, että kirjastojen hyllyistä ne ovat kaikki lainassa.
Mielenkiintoisen huomion tein, kun eilen kävin Kodin ykkösessä: Syksyllä Klassikoiden ilta-dvd maksoi siellä 16,90 ja nyt 29,90!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tuoppi kirjoitti:

teidän levykaupoista löytyy nykyään Juicee? Kävin viikonloppuna Turtolan (Tre) Kodinykkösessä ja meinasin lentää perseelleni kun huomasin, että siellä oli kokonainen hylly (pieni) pelkästään Juicen levyjä. Oli Keskitysleiriä, Taukoja, Dokumenttiä ym. Nyt varmaan joku ilkeämielinen sanoo, että levy-yhtiö rahastaa J:n kuolemalla. Minusta on kuitenkin hyvä että päästään täydentämään levykokoelmiamme. Tarkennan vielä, että Juicen kuolema ei ollut hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu