SDP edelleen suurin puolue
STT
SDP näyttäisi olevan edelleen Suomen suurin puolue, Ylen radiouutisten Taloustutkimukselta tilaama mielipidemittaus kertoo. Puolueiden kannatusluvut eivät muuttuneet merkittävästi viime kuusta, ainoastaan vasemmistoliitto menetti kannatustaan selvästi.
Mittauksen mukaan demareiden kannatus on 25,2 prosenttia, keskustan 23,6 prosenttia ja kokoomuksen 20,5 prosenttia. Kaikki suurimmat puolueet ovat kasvattaneet kannatustaan hieman viime kuuhun verrattuna.
Vihreiden kannatus oli 10 prosenttia, eli 0,2 prosenttiyksikköä viime kuuta enemmän. Vasemmistoliiton kannatus oli nyt 8,5 prosenttia, 1,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin viime kuussa.
Kristillisdemokraattien kannatus putosi 0,2 prosenttiyksikköä 5,5 prosenttiin. RKP:n nousi hitusen, 0,1 prosenttiyksikköä 4,1 prosenttiin. Perussuomalaisten kannatus oli 2,6 prosenttia, 0,4 prosenttiyksikköä vähemmän kuin marraskuussa.
Tutkimukseen haastateltiin yli 1 900 ihmistä marraskuun lopussa ja joulukuun alussa. Muutokset mahtuvat tutkimuksen virhemarginaaliin, joka on suurten puolueiden kohdalla kaksi prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
En usko että kokokoko kansa enää uskoo kalluppeihin.
Se mikään uskonasia olekaan.
SDP sitten 23,2 ja kokoomus 22,5.
Pitäisiköhän Jäbän huolestua?
tekemässä kyselyä, olis vähä oikeemmat tulokset gallupissa.
Tuliko taas "väärennetty" gallup?
Suomen eduskunnassa kepu on edelleen suurin puolue. Sitä asemaa ei vähänväliä voi gallupeilla muuttaa.
Nuo otsikot demareiden hallitsemassa YLE:ssä ja sossuja tukevassa Erkon lehdistössä ovat harhauttavia. Otsikon pitäisi olla: Äkeisen mielipidetiedustelun mukaan ...
sinä tai Seppo Hietanen otsikoisitte.
"Äkeisen mielipidetiedustelun mukaan ... "
Ei sentään, jos Hietanen otsikoisi, otsikot ja artikkelit jäisivät julkaisematta.
Ja sekin on varmaan ihan hyvä, että sinäkään et ole otsikoimassa muita kuin yleisönosaston kirjoituksiasi korkeintaan, joista täällä sitten otsikoit ja uutisoit aina, jos joku lehti niitä julkaisee.
Silloinhan kirjoituksesi viimeistään käsityksesi mukaan on totta, kun lehtikin on sen julkaissut.
Ja Anneli ei muuten valehdellut kertaakaan, eihän?