Sukupuolenvaihdosta haluavat sanovat, että heillä on väärä "sosiaalinen sukupuoli" fyysisessä ruumiissaan. Mies esim. voi kokea olevansa sisäisesti nainen ja haluaa siksi sukupuolenvaihdosleikkaukseen, vaikka onkin fyysisesti mies. (Leikkauksen jälkeenkin hän tulee tosin olemaan fyysisesti mies, sillä vaikka sukupuolen ulkoiset tuntomerkit muuttuvat, hänen geeninsä tulevat aina olemaan miehen eivätkä naisen.)
Tässä lääketiede joutuu kuitenkin outoon valintatilanteeseen. Sukupuolenvaihdosleikaukset kun ovat ns. kosmeettista kirurgiaa eli plastiikkakirurgiaa. Niillä ei paranneta sairautta, vaikka kirurgian tehtävänä on juuri hoitaa sairautta. Jos Suomen plastiikkakirurgisista operaatioista luovuttaisiin, kirurgit vapautuisivat vähäisten lääkäriresurssien tueksi todellisten sairauksien hoitoon.
Sukupuolenvaihdosta haluava perustelee operaatioon menemisensä sisäisillä tunteillaan ja kokemuksillaan. Tilanne on lääketieteellisesti erikoinen. Otetaanpa vertailukohta toiselta lääketieteen osa-alueelta, psykiatriasta.
Oletetaan ensin, että kirurgin luokse tulee mies, joka on vakuuttunut siitä, että hän onkin nainen. Hän haluaa vaihtaa sukupuolta. Fyysisesti hänellä ei ole mitään elimellistä sairautta, jonka takia kirurgiaa tarvittaisiin. Fyysisesti hän on miehenä terve. Leikkauksen ja hormonihoidon toteuttaminen perustuu vain siihen, että hän "kokee", "tuntee" ja "haluaa" jotain - puhdasta mutu -tietoa, ei diagnosoitua sairautta.
Silti hänelle suoritetaan sukupuolenvaihdos.
Sitten oletetaan toiseksi, että psykiatrin luokse tulee mies, joka on täysin vakuuttunut siitä, että tosiasiallisesti hän onkin Ranskan keisari Napoleon I eikä Matti Meikäläinen.
Jos psykiatria toimisi sukupuolenvaihdoksia suorittavan plastiikkakirurgian periaatteilla, psykiatrinhan pitäisi alkaa VAHVISTAA potilaan luuloa! Oikeastaan psykiatrin pitäisi toimia niin, että potilas tuntee olonsa Napoleonina kotoisaksi ja hylkää kaikki pienimmätkin epäilyksensä siitä, että hän sittenkin saattaisi olla Matti Meikäläinen.
Jos muilla lääketieteen aloilla "hoidettaisiin" ongelmia niin, että potilasta hoidettaisiin hänen kuvitelmiensa perusteella, sitä kutsuttaisiin puoskaroinniksi. Vain sukupuolenvaihdosleikkauksia suorittavien kirurgien mielestä voidaan lääketiedettä tehdä ilman sairauden olemassaoloa.
Todellinen ongelma leikkaukseen haluavien kohdalla ei ole se, että he "kokevat" olevansa eri sukupuolta. Todellinen ongelma on psyykkinen ja siksi he tarvitsevat terapeuttista eivätkä kirurgista apua. Heidän vakaumukseensa ovat johtaneet menneisyydessä jotkin syyt, jotka ovat vääristäneet heidän sukupuoli-identiteettinsä ja terapian tehtävä on selvittää ne syyt.
Tässä lääketiede joutuu kuitenkin outoon valintatilanteeseen. Sukupuolenvaihdosleikaukset kun ovat ns. kosmeettista kirurgiaa eli plastiikkakirurgiaa. Niillä ei paranneta sairautta, vaikka kirurgian tehtävänä on juuri hoitaa sairautta. Jos Suomen plastiikkakirurgisista operaatioista luovuttaisiin, kirurgit vapautuisivat vähäisten lääkäriresurssien tueksi todellisten sairauksien hoitoon.
Sukupuolenvaihdosta haluava perustelee operaatioon menemisensä sisäisillä tunteillaan ja kokemuksillaan. Tilanne on lääketieteellisesti erikoinen. Otetaanpa vertailukohta toiselta lääketieteen osa-alueelta, psykiatriasta.
Oletetaan ensin, että kirurgin luokse tulee mies, joka on vakuuttunut siitä, että hän onkin nainen. Hän haluaa vaihtaa sukupuolta. Fyysisesti hänellä ei ole mitään elimellistä sairautta, jonka takia kirurgiaa tarvittaisiin. Fyysisesti hän on miehenä terve. Leikkauksen ja hormonihoidon toteuttaminen perustuu vain siihen, että hän "kokee", "tuntee" ja "haluaa" jotain - puhdasta mutu -tietoa, ei diagnosoitua sairautta.
Silti hänelle suoritetaan sukupuolenvaihdos.
Sitten oletetaan toiseksi, että psykiatrin luokse tulee mies, joka on täysin vakuuttunut siitä, että tosiasiallisesti hän onkin Ranskan keisari Napoleon I eikä Matti Meikäläinen.
Jos psykiatria toimisi sukupuolenvaihdoksia suorittavan plastiikkakirurgian periaatteilla, psykiatrinhan pitäisi alkaa VAHVISTAA potilaan luuloa! Oikeastaan psykiatrin pitäisi toimia niin, että potilas tuntee olonsa Napoleonina kotoisaksi ja hylkää kaikki pienimmätkin epäilyksensä siitä, että hän sittenkin saattaisi olla Matti Meikäläinen.
Jos muilla lääketieteen aloilla "hoidettaisiin" ongelmia niin, että potilasta hoidettaisiin hänen kuvitelmiensa perusteella, sitä kutsuttaisiin puoskaroinniksi. Vain sukupuolenvaihdosleikkauksia suorittavien kirurgien mielestä voidaan lääketiedettä tehdä ilman sairauden olemassaoloa.
Todellinen ongelma leikkaukseen haluavien kohdalla ei ole se, että he "kokevat" olevansa eri sukupuolta. Todellinen ongelma on psyykkinen ja siksi he tarvitsevat terapeuttista eivätkä kirurgista apua. Heidän vakaumukseensa ovat johtaneet menneisyydessä jotkin syyt, jotka ovat vääristäneet heidän sukupuoli-identiteettinsä ja terapian tehtävä on selvittää ne syyt.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Todella hyvin kirjoitettu, en ollut ajatellut asiaa tuolta kantilta. Puhut asiaa.