Työaikojen muutos ja irtisanomisuhkaus

Muutama viikko sitten sain kolme päivää aiemmin kuulla, että minun pitää alkaa tehdä myös iltavuoroa. Työvuorolistan näin kahta päivää aiemmin ja kieltäydyin iltavuorosta, koska olen kuusivuotiaan yksinhuoltaja ja tarha on vain viiteen asti auki.
Menin töihin tavalliseen tapaan sinä päivänä, jolloin iltavuoro oli merkitty ja pomo antoi minulle kirjallisen irtisanomisuhkauksen sen vuoksi, että olin "kieltäytynyt minulle määrätyistä työtehtävistä".
Kieltäydyin iltavuoroista, en työtehtävistä - eihän minulla ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa, varsinkaan noin lyhyellä varoitusajalla.

Työsopimuksessani lukee "säännöllinen päivätyö 8:00 - 16:30". En olisi mennyt kyseiseen työpaikkaan lainkaan, jos olisin tiennyt joutuvani vuorotyöhön.
Otin yhteyttä luottamusmieheen, joka oli sitä mieltä, ettei asialle voi mitään.

Saimme uudet työvuorolistat, taas kaksi päivää aiemmin ja sinne oli merkitty minulle kaksi iltavuoroa. En edelleenkään voinut sitä tehdä, koska kuusivuotias ei vielä itse osaa suoriutua tarhasta kotiin saatika olla siellä yksin montaa tuntia!
Nyt odottelen irtisanomismääräystä todella pahoilla mielin, sain sairaslomaakin vähäksi aikaa, koska järkytyin saamastani kohtelusta niin paljon :(

Olen aina ollut tunnollinen ja ahkera työntekijä ja ollut samassa firmassa jo kolme vuotta.
Otin liittoon yhteyttä, mutta sieltä en ole vielä saanut vastausta. Työkaverini ovat myös puolestani hyvin järkyttyneitä - heillä ei ollut koskaan mitään sitä vastaan, että olin päivätyöläinen.

Minä olen aikoinani tehnyt kaksivuorotyötä ihan hyvillä mielin. Ilomielin nukkuisin joskus pidempäänkin kuin heräisin vuosikausia viideltä viemään koiraa ulos ja lasta tarhaan, kyse ei siis ole siitä, että en haluaisi tehdä iltavuoroja. Kohta lapseni aloittaa koulun ja silloin vielä vähemmän minulla on mahdollisuuksia vuorotyöhön :-/
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?
107329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Jos työsopimuksessasi lukee, että työaikasi on 8:00 - 16:30, niin se pätee. Muutoksista pitää sopia erikseen. Nyt täytyy vaan pitää pää kylmänä ja sanoa pomolle, että työsopimuksessa on sovittu vain päivätyöstä. Jos pomo on järkimiehiä (tai -naisia), hän kyllä ymmärtää asian.

On hankalaa, jos asia kärjistyy. Jos sinua kuitenkin uhataan irtisanomisella, voit sanoa, että aiot riitauttaa asian liiton kautta. Voi olla, että kun pomosi huomaa, että aiot pitää kiinni oikeuksistasi, hän viimeistään tässä vaiheessa perääntyy.

Jos sinut irtisanotaan laittomasti, sinulla on mahdollisuus saada vahingonkorvausta.

Äänestä

Jos työsopimuksessasi lukee työaika 8-16,30 ei sinua voida velvoittaa tekemään iltavuoroa. Ensin pitäisi irtisanoa vanha sopimus ja sen jälkeen tehdä uusi missä lukee vuorotyö.

Vaikka työsopimuksessasi lukisikin vuorotyö on
työtuntijärjestelmä oltava nähtävillä viikkoa ennen siinä alkavan ajanjakson alkamista ja sen jälkeen muutoksia voidaan tehdä ainoastaan työntekijän suostumuksella.

Soita sinne liittoon ja pysy lujana, muista myös mainita luottamusmiehen suhtautuminen asiaan.

Äänestä
  • Tuli paljon parempi olo tähän kurjuuteen.
    En haluaisi syyllistää luottamusmiestä, koska pidän hänestä ja hän on vain ilmeisen arka tekemään asialle mitään.
    Yhtiössämme on suunnilleen kerran vuodessa ollut yt-neuvottelut ja paljon porukkaa on laitettu ulos, että hänkin vain pelkää. Ihmettelenpä vain, että miksi en silloin lentänyt ulos, kun firma olisi sen voinut tehdä "laillisesti".
    Olen ihmetellyt myös sitä, että firmaan on tullut uusia työntekijöitä työnvälitysfirmasta, vaikka entisiä on vielä lomalla. Olen käsittänyt, ettei sekään ole ihan laillista?

    Äänestä

  • Yksinhuoltaja kirjoitti:

    Tuli paljon parempi olo tähän kurjuuteen.

    Jos työsopimuksessasi lukee, että teet päivätyötä eli mainitsemasi ajat ovat siinä, niin Sinun siirtämisesi iltavuoroon on työsopimuksen ehdon muutos. Ehdon muuttaminen on mahdollinen
    - työnantajan ja Sinun yhteisellä sopimuksella TAI
    - työnantajan yksipuolisena toimena, mutta tällöin työnantajan on noudatettava irtisanomisaikaa eli muutos astuu voimaan vasta irtisanomisajan kuluttua umpeen. (Työnantajalla ei ole tällöinkään irtisanomisoikeutta, vaan vain oikeus siirtää Sinut iltavuoroon, mutta tällekin pitää olla järkevät perustelut.)

    Eli ota yhteyttä esimiehesi esimieheen ja pyri keskustelemaan hänen kanssaan asioistasi ja tilanteestasi. Työnantajan tulisi nykyisin pyrkiä antamaan perheellisille työntekijöille mahdollisuus selvitä myös perheen hoitovelvollisuuksista eli esim. pienten lasten hoito olisi turvattava. Tämä oikeuttaa työnantajan tarjoamaan pienten lasten yksinhuoltajille päivävuoroja ja vaatimaan muita tekemään sitten iltavuoroja. (Tämä positiivinen poikkeaminen työntekijöiden syrjintäkiellosta - pienten lasten yksinhuoltajan erityisoikeudet - on sallittua, kun on em. hyväksyttävä peruste eli pienten lasten hoito.)

    Jos haluat tutustua nykyisin voimassa olevaan työsopimuslakiin, niin itse laki löytyy www.finlex.fi ja sitten valitset lainsäädäntö ja sitten ylhäältä S-U (välissä T-kirjain) ja sitten avautuvasta asiasanaluettelosta työsopimus-sanan. Ja valikosta sitten alimmaisen eli työsopimuslaki 55/2001. Lisäksi kirjastossa on saatavilla kirjoja työsopimuksesta ja kyllä luottamusmiehenkin pitäisi tietää sopivaa kirjallisuutta tai sitten ottaa selvää omasta liitosta.

    Äänestä

  • tsemppiä vain kirjoitti:

    Irtisanoja oli toimitusjohtaja. Hän vetosi siihen, että työsopimuksessani lukee "säännöllinen päivätyö työsuhteen alkaessa on 8 - 16:30."
    "Laitoit nimesi väärään paperiin" tokaisi TJ tylysti.
    Niin kai sitten. Täytyy sanoa, että olen todella typertynyt saamaani kohteluun.
    Pitäisi olla ilmeisesti aina lakimies mukana, teki sitten millaisia sopimuksia tahansa :(

    Kohtuutonta toimintaa, ota yhteys ammattiliittoosi tai työsuojelupiiriin. Tarvitset lakiapua.

    Äänestä

  • Yksinhuoltaja kirjoitti:

    Irtisanoja oli toimitusjohtaja. Hän vetosi siihen, että työsopimuksessani lukee "säännöllinen päivätyö työsuhteen alkaessa on 8 - 16:30."
    "Laitoit nimesi väärään paperiin" tokaisi TJ tylysti.
    Niin kai sitten. Täytyy sanoa, että olen todella typertynyt saamaani kohteluun.
    Pitäisi olla ilmeisesti aina lakimies mukana, teki sitten millaisia sopimuksia tahansa :(

    Pyydä irtisanominen kirjallisena. Irtisanomisilmoituksessa on myös mainittava irtisanomisen peruste. Jatkatko töissä irtisanomisajan vai oletko heti vapautettu työnteosta? Irtisanominen ja purkaminen ovat nimittäin kaksi eri asiaa. Työsopimuslaissa on kummallekin omat perusteet, millä perusteella irtisanomisen tai purkamisen voi tehdä. Lisäksi oikeusvaikutukset ovat erilaiset. Jos sinut on irtisanottu, niin sinulla on oikeus irtisanomisajan palkkaan, minkä suuruus riippuu siitä minkä pituinen työsuhde on ollut. Älä päästä tuollaista roistoa vähällä, vie juttu oikeuteen, pyydä ensin liiton lakimiestä olemaan yhteydessä toimitusjohtajaan ja kertomaan mitä tästä hänelle (ja firmalle) saattaa seurata. Tämä voi nimittäin tulla tosi kalliiksi hänelle!

    Äänestä

  • Juristi kirjoitti:

    Sain irtisanomisen kirjallisena. Siinä lulee "Ilmoitus työsopimuksen päättämisestä" ja ruksattu kohta "Irtisanominen työntekijästä johtuvasta syystä". En suostunut sitä allekirjoittaa, koska asia ei johtunut mielestäni minusta. Kaksi todistajaa sen kumminkin allekirjoitti, eli se on ilmeisesti oikeuskelpoinen.
    Minut on "vapautettu työstä toistaiseksi ja minulle "maksetaan siltä ajalta työsopimuksen mukainen palkka". Sen ilmoituksen sain ensin puhelimitse ja sitten sähköpostilla. En tiedä, onko tuokin jotain kieroilua, olen aika lailla avuton asiassa.
    Liittoon olen ottanut yhteyttä jo moneen otteeseen sähköpostitse ja puhelimitse, mutta vastaavia asioita hoitava ihminen ei ole vielä ottanut yhteyttä takaisin. Ehkä hänellä on iso pino muitakin vastaavia tapauksia, mene ja tiedä.
    Onhan minulla kuitenkin kaksi vuotta aikaa riitauttaa irtisanominen, mitä olen lain koukeroista ja työehtosopimuksesta ymmärtänyt. Että hengenhätä ei ilmeisesti ole?

    Äänestä

Muistaakseni aikaisemmin oli voimassa, että jos työaikajärjestelmää yrityksessä muutetaan, se on toki mahdollista, eikä siitä voi luistaa. Siis esim yritys muuttaa yksivuorotyön kahteen vuoroon.
Tähän menettelyyn oli kuitenkin jokin määräaika, jonka jälkeen siihen voitiin siirtyä, muistaakseni 2 viikkoa. Taisi vastata työntekijän irtisanomisaikaa työntekijän puolelta.

Tuo työsopimuksen teksti koskee vain todella työaikaa työsuhteen alkaessa. Olosuhteet voivat monista syistä johtuen muuttua, sekä työntekijän että yrityksen tarpeista johtuen.

Muistaakseni ylinnä oleva on nimenomaisesti työehtosopimuksissa mainittu, ei laissa. Enkä suosittele rettelöintiä, ennen kuin työehtosopimuksen sisältö on tarkkaan selvitetty.

______
Edellä oleva perustuen muistikuviin, tietokin voi olla vanhaa.

Äänestä
  • Itsekin aikoinani vuorotyötä tehneenä muistan työv uorolistojen ilmestyneen seinälle aina viikkoa ennen ko. jakson alkua ja mielestäni tästä oli jokin pykäläkin työehtosopimuksessakin.

    Silloin ei ainakaan tarvinnut suostua vuoron vaihtoon, jos siitä ilmoitettiin päivää paria ennen, vaan ne oli oltava tiedossa tuon viikon aikaisemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksinhuoltaja kirjoitti:

Muutama viikko sitten sain kolme päivää aiemmin kuulla, että minun pitää alkaa tehdä myös iltavuoroa. Työvuorolistan näin kahta päivää aiemmin ja kieltäydyin iltavuorosta, koska olen kuusivuotiaan yksinhuoltaja ja tarha on vain viiteen asti auki.
Menin töihin tavalliseen tapaan sinä päivänä, jolloin iltavuoro oli merkitty ja pomo antoi minulle kirjallisen irtisanomisuhkauksen sen vuoksi, että olin "kieltäytynyt minulle määrätyistä työtehtävistä".
Kieltäydyin iltavuoroista, en työtehtävistä - eihän minulla ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa, varsinkaan noin lyhyellä varoitusajalla.

Työsopimuksessani lukee "säännöllinen päivätyö 8:00 - 16:30". En olisi mennyt kyseiseen työpaikkaan lainkaan, jos olisin tiennyt joutuvani vuorotyöhön.
Otin yhteyttä luottamusmieheen, joka oli sitä mieltä, ettei asialle voi mitään.

Saimme uudet työvuorolistat, taas kaksi päivää aiemmin ja sinne oli merkitty minulle kaksi iltavuoroa. En edelleenkään voinut sitä tehdä, koska kuusivuotias ei vielä itse osaa suoriutua tarhasta kotiin saatika olla siellä yksin montaa tuntia!
Nyt odottelen irtisanomismääräystä todella pahoilla mielin, sain sairaslomaakin vähäksi aikaa, koska järkytyin saamastani kohtelusta niin paljon :(

Olen aina ollut tunnollinen ja ahkera työntekijä ja ollut samassa firmassa jo kolme vuotta.
Otin liittoon yhteyttä, mutta sieltä en ole vielä saanut vastausta. Työkaverini ovat myös puolestani hyvin järkyttyneitä - heillä ei ollut koskaan mitään sitä vastaan, että olin päivätyöläinen.

Minä olen aikoinani tehnyt kaksivuorotyötä ihan hyvillä mielin. Ilomielin nukkuisin joskus pidempäänkin kuin heräisin vuosikausia viideltä viemään koiraa ulos ja lasta tarhaan, kyse ei siis ole siitä, että en haluaisi tehdä iltavuoroja. Kohta lapseni aloittaa koulun ja silloin vielä vähemmän minulla on mahdollisuuksia vuorotyöhön :-/
Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu