Näin epäpoliittisena henkilönä kysyn vaan, onkohan mitään merkitystä tulevissa vaaleissa sillä, että Anneli ei valehdellut kertaakaan?
2003/2007
Oiva nainen
12316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Hyvä kysymys?
Annelihan tosiaan puhui niin totta kuin osasi, ei siis valehdellut niin huonosti kuin osasi.
Faxeja vain nyt tuli pyytämättä ja yllättäen. Eihän sellaista voi noin vaan alkaa julkisuudelle huutelemaan.
Välttelevistä lausunnoista saattoi syntyä epäjohdonmukainen kuva. Siinä kaikki. Ja kaikki uskoo? Oivaa
jotka veisaatte vanhan virsikirjan mukaan.
Ottakaa nyt hyvät ihmiset uudempi painos käyttöön.
Siinä sanat on enempi nykysuomea ja kuuluvat: Anneli valehteli, että korvat päässä heilui.
Tuonhan nyt huomasi niinkin tollo kuin minä.
tuo ei mene vitsinäkään läpi enää, kun on selvinnyt, ettei Anneli valehdellut kertaakaan.
Oikeuskaan ei tuominnut Annelia valehtelusta eikä muusta filunginpeluusta.
Kysy vaikka Oivalta, Oiva tietää ja muistaa.
Taas olette heikoilla, kaikki Annelin inhoajat.
Oiva ja Anneli, kaksi keskustan henkistä johtohahmoa.
Kuinkahan pirun tolloja meillä tuomareiksi pääsee? Koko kansa muutamaa kepu-uskovaista ja paria tuomaria lukuunottamatta näkivät kuinka Anneli valehteli
Pitää olla kaksi korvaa, joilla kuulee.
Kokkareilla on korvat.
Niillä on oikein korvakampanja nyt, kun ne otti opikseen siitä, kun Anneli kuuli kahdella korvalla vaikka mitä.
Annelilla oli huippujuristi!
Kaikki kunnia hänelle.
Hän teki työnsä.
Oiva ja Anneli ovat pelkkiä luusereita.
... itsekin juristi. Hän kyllä osasi sovittaa sanansa Irak-jupakan yhteydessä niin, ettei kukaan ole pystynyt todistamaan hänen valehdelleen.
Mutta kun sinä olet sanonut, ettei Anneli valehdellut kertaakaan IRAK-jupakan aikana.
Ja minä olen kysynyt sinulta, että, mistä sinä sen tiedät?
Ja sinä et ole vastannut!
Anneli on koulutukseltaan jo niin viekas kepuli, että osaa sanansa asetella niin, ettei häntä saada valheesta kiinni.
Kepu pettää aina.
Ymmärtääkös insinööri että on kaksi eri asiaa valehdella ja valita sanansa niin ettei jää valehtelusta kiinni.
Aiemmin olet sanonaut ettei Anneli valehdellut, nyt sanot että hän sovittí sanansa niin ettei pystytty todistamaan hänen valehdelleen.
Siis myönnät hänen valehdelleen mutta niin ettei sitä pystytty todistamaan.