tilauksen/tilausvahvistuksen purkaminen

Olisiko jollain täsmätietoa asiasta, joka koskee yritykselle tarjottua mainostilaa/näkyvyyttä tietynlaisessa julkaisussa.
Hirveän kiirehässäkän yhteydessä, asiaan tarkemmin tutustumatta, uskoin tehneeni alustavan sopimuksen mainospaikasta tässä julkaisussa ja sain viikon aikaa tiedustella suunnittelutoimistolta mahdollista mainosaineistoa. Ajan puutteen vuoksi kuitenkin totesin hankkeen täysin mahdottomaksi tällaisessa tilanteessa, jossa jo nyt teen melkein ympärivuorokautisia päiviä joulunajan tilauksista johtuen.
Ilmoitin puhelimitse ennen tuon viikon umpeutumista tälle mainosta markkinoineelle tyypille, etten millään nyt voi saada aineistoa kasaan ja haluan toistaiseksi perua alustavan suunnitelman.
Hän sitten vain kylmän tylysti ilmoitti, ettei minulla olisi oikeutta perua asiaa koska olin tilauksen allekirjoittanut.
Nyt kysynkin: Olenko oikeutettu tilauksen purkamiseen, koska en sellaista edes tiennyt tehneeni?
Myyjä tuli yritykseeni kutsumatta ja joltain osin myös häiritsi asiakkailleni tarkoitettua aikaa yrittäessään kaupata tuotettaan.
Eikö tässä todellakaan ole mitään oikeutta, jollainen koskee esim. kotimyyntiä, jolloin ostajalla on oikeus 14 vrk:n aikana perua kauppa niin halutessaan. Mitä minun tulisi tehdä?
121055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

"Nyt kysynkin: Olenko oikeutettu tilauksen purkamiseen, koska en sellaista edes tiennyt tehneeni? "

Itsekö se nimi lensi siihen paperiin?

"Eikö tässä todellakaan ole mitään oikeutta, jollainen koskee esim. kotimyyntiä, jolloin ostajalla on oikeus 14 vrk:n aikana perua kauppa niin halutessaan. Mitä minun tulisi tehdä? "

On oikeutta, yrittäjällä vaatia sinua pitämään kiinni allekirjoittamastasi sopimuksesta. 14 päivän katumisaika koskee yksityishenkilöä. Toimi sopimuksen mukaisesti, äläkä kitise.

Äänestä
  • Kiitos "ystävällisestä" vastauksestasi. Mitä kaltaisesi kyynikko tekee yrittäjien sivustolla?
    Jään nyt kuitenkin odottelemaan vastauksia sellaisilta henkilöiltä, jotka jotain asiasta oikeasti tietävät.

    Äänestä

  • huulipyöreenä kirjoitti:

    Kiitos "ystävällisestä" vastauksestasi. Mitä kaltaisesi kyynikko tekee yrittäjien sivustolla?
    Jään nyt kuitenkin odottelemaan vastauksia sellaisilta henkilöiltä, jotka jotain asiasta oikeasti tietävät.

    varautuisin pahimpaan ja suunnittelisin mainoksen - mielummin sekin kuin tyhjä, maksettu tila. Pienet yhdenhengen mainostoimistot - kuten minä - tekevät yksinkertaisen mainoksen parilla-kolmellakympillä. Yritä saada silti ensisijaisesti tila peruttua!

    Äänestä

  • sinuna kirjoitti:

    ... ehkä sen joudun kiireistäni huolimatta tekemäänkin. Ei minulla lopulta ole mitään tuota kyseistä mainonnan muotoa kohtaankaan, mutta yksinkertaisesti tajusin ajan riittämättömyyden tässä kohtaa. Kyse on kahden vuoden sopimuksesta ja sen vuoksi ei ole ihan sama mitä siihen kalenteriin yrityiksestään haluaa esiin tuotavan. Tämän ilmoitin myös tälle painofirmalle ja luulisi olevan heidänkin etunsa, että asiakkaan kanssa päästään mielekkääseen loppuratkaisuun. Nyt he omalla asennoitumisellaan antoivat varsin huonon kuvan yrityksestään ja se tulee olemaan minulle ainutkertainen ensikohtaaminen tuon kyseisen firman kanssa. Tosi huono maku jäi ja oman kokemukseni heistä tulen siirtämään eteenpäinkin. Näinhän se on meidän kaikkien y

    ... ehkä sen joudun kiireistäni huolimatta tekemäänkin. Ei minulla lopulta ole mitään tuota kyseistä mainonnan muotoa kohtaankaan, mutta yksinkertaisesti tajusin ajan riittämättömyyden tässä kohtaa. Kyse on kahden vuoden sopimuksesta ja sen vuoksi ei ole ihan sama mitä siihen kalenteriin yrityiksestään haluaa esiin tuotavan. Tämän ilmoitin myös tälle painofirmalle ja luulisi olevan heidänkin etunsa, että asiakkaan kanssa päästään mielekkääseen loppuratkaisuun. Nyt he omalla asennoitumisellaan antoivat varsin huonon kuvan yrityksestään ja ensikokemus on aina ainutkertainen. Se ei ole korvattavissa jälkikäteen. Tosi huono maku jäi ja oman kokemukseni heistä tulen siirtämään eteenpäinkin. Opiksi tästä tarinasta itselleni sain, miten ei ainakaan tulisi suhtautua asiakkaaseen. Ja sen osaan jo nyt sanoa, että vaikka tuo sopimuksemme toteutuisikin, on aivan varmaa, että se jää ainutkertaiseksi kyseisen yrityksen kanssa.

    Ihan kesken kaiken pääsi karkuun...

    Aletaas miettimään niitä taloudellisen toiminnan alkeita taas tässä vaiheessa. Eli, sopimus syntyy kun nimi on paperissa. Sopimuksen kyllä voi purkaa, syy tähän pitää olla silti, ei se, ettei ole aikaa eikä tahtoa tai kyseinen mainostamismuoto ei enää kiinnosta. Kyse pitää olla jostain muusta, toinen osapuoli ei ole pitänyt kiinni omista velvoitteistaan etc. Jos allekirjoitit 2 vuoden sopimuksen tietyn mainostilan käytöstä, olet tehnyt sen omaa tyhmyyttäsi. Ihan vinkiksi tulevaisuuteen, ennen sopimuksen allekirjoittamista varmistahan tulevaisuudessa, että kaikki todella on kunnossa, aikataulut pitävät ja pystyt täyttämään omat velvoitteesi. Toisin sanoen, jos et täytä sopimuksessa mainittuja velvoitteita, olet vastuussa vastapuolelle aiheutetuista vahingoista. Jos todella olet ollut tarpeeksi naiivi antaaksesi vastapuolen sanella sopimuksen ehdot tavalla, joka saa sinut sidotuksi 2 vuodeksi heidän asiakkaakseen ja maksamaan asiakkuudesta riippumatta todellisesta tarpeestasi / heidän palveluiden käytöstäsi, en usko, että yrityksesi kannattaa kovin kauaa. Enkä edusta tätä kyseistä "kyynisyyttä" mitä mainostit aikaisemman kirjoittajan viestiin vedoten, vaan totuutta. Painofirman etu sinänsä ei välttämättä ole se, että saavat sinut tyytyväiseksi, ellet heille ole riittävän suuri asiakas. Vielä, kun mietitään tekemääsi sopimusta, painofirman etu luultavasti on riistää sinulta niin paljon rahaa kuin mahdollista niin kauan kuin mahdollista. Lisäksi muutama lisäneuvo. Ota selvää mahdollisista yhteistyökumppaneistasi paremmin ennenkuin allekirjoitat minkäänlaisia sopimuksia. Enkä tarkoita suomi24:n palstalla kyselyä, vaan aitoa kontaktejen hyväksikäyttöä ja vastapuolen toimintatapoihin / historiaan perehtymistä. Ei luulisi olevan hirveän hankala tehtävä, ja olisi sinun etusi mukaista.

    Äänestä

  • paperin allekirjoitit kirjoitti:

    Alkeiden opettajalle...

    "Jos allekirjoitit 2 vuoden sopimuksen tietyn mainostilan käytöstä, olet tehnyt sen omaa tyhmyyttäsi."

    En tältäkään osin pidä ratkaisuani tyhmänä, kuten arvioit, vaan sinällään ihan ok. juttu, jos ajankohta ei olisi näin hektinen. Ja kun se on hektinen yrityksessäni, tarkoittaa se myös yrityksen toiminnassa erittäin hyvää työtilannetta ja hyvin kannattavaa yritystoimintaa.

    "Jos todella olet ollut tarpeeksi naiivi antaaksesi vastapuolen sanella sopimuksen ehdot tavalla, joka saa sinut sidotuksi 2 vuodeksi heidän asiakkaakseen ja maksamaan asiakkuudesta riippumatta todellisesta tarpeestasi / heidän palveluiden käytöstäsi, en usko, että yrityksesi kannattaa kovin kauaa. "

    Jollei tuo osoita kyynisyyttä, niin ei sitten mikään. Vastoin ennusteitasi, yritykseni on jo jonkin ikäinen ja kuten kerroin, hyvin menestyvä ja uskon sen olevan sitä jatkossakin.

    "painofirman etu luultavasti on riistää sinulta niin paljon rahaa kuin mahdollista niin kauan kuin mahdollista. "

    Eikä heillä ole mahdollisuutta "riistää" minulta yhtään mitään, mikä ei heille kuuluisi.

    "Ota selvää mahdollisista yhteistyökumppaneistasi paremmin ennenkuin allekirjoitat minkäänlaisia sopimuksia."

    Taas väärin.

    Kyseessä on, ei mikä tahansa paino, vaan ehkäpä suurin mahdollinen ja useamman vuosikymmenen näiden palvelujen tarjoajana toiminut.

    Mutta kiitos neuvoistasi. Annoit ne varmasti hyvästä sydämestä.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    ei taida olla mitään keinoa irtautua sopimuksesta, joten annan sinulle pari neuvoa jatkoa varten:

    En ota vastaan yhtään myyntimiestä ilman ajanvarausta. Silloinkin kun minulla sattuisi olemaan aikaa, käännytän kaupparatsut kohteliaasti ovelta, annan heille käyntikorttini mukaan ja pyydän soittamaan ja sopimaan tapaamisesta. Näin ihan sen vuoksi että en yksinkertaisesti voi sietää sitä että pajalle pelmahtaa jos jonkinlaista frangenia selittämään (sori vaan kaupparatsut, tiedän ettei työnne ole niitä helpoimpia).

    En pode huonoa omaatuntoa siitä että kaupparatsu joutuu poistumaan sovitusta tapaamisesta tyhjin käsin. Nimi paperiin vain siinä tapauksessa, että todella haluan ostaa sen tuotteen tai palvelun, jota kaupitellaan. Muussa tapauksessa ei allekirjoituksia mihinkään lippusiin.

    Ilman kiukkua ja kaikella ystävyydellä,

    - heli -

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    Juuri näin pitää toimia. Alkuperäinen ei vielä ole ymmärtänyt yrittäjyyttä, vinkuu kuluttajansuojaa ja ei suostu ymmärtämään, että on nimensä pannut paperiin, ei tiennyt, kun oli kiire jne. Selittelee ja "kiittelee", kun on yrityskin pyörinyt monta vuotta tuloksellisesti, hmmm....

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    ei taida olla mitään keinoa irtautua sopimuksesta, joten annan sinulle pari neuvoa jatkoa varten:

    En ota vastaan yhtään myyntimiestä ilman ajanvarausta. Silloinkin kun minulla sattuisi olemaan aikaa, käännytän kaupparatsut kohteliaasti ovelta, annan heille käyntikorttini mukaan ja pyydän soittamaan ja sopimaan tapaamisesta. Näin ihan sen vuoksi että en yksinkertaisesti voi sietää sitä että pajalle pelmahtaa jos jonkinlaista frangenia selittämään (sori vaan kaupparatsut, tiedän ettei työnne ole niitä helpoimpia).

    En pode huonoa omaatuntoa siitä että kaupparatsu joutuu poistumaan sovitusta tapaamisesta tyhjin käsin. Nimi paperiin vain siinä tapauksessa, että todella haluan ostaa sen tuotteen tai palvelun, jota kaupitellaan. Muussa tapauksessa ei allekirjoituksia mihinkään lippusiin.

    Ilman kiukkua ja kaikella ystävyydellä,

    - heli -

    Noin sitä olisi tietysti pitänytkin toimia, mikä näin jälkiviisaana on hyvä todeta.

    Sain aineiston sittenkin kasaan lyhyessä aikataulussa ja kiitos siitä kuuluu hyvälle suunnittelutoimistolle.

    Siltkin olen sitä mieltä, että mainostilaa myyvä taho toimi kierosti ja tarkoitushakuisesti, tuppautuessaan kiireisimpään aikaan markkinoimaan tuotettaan. Mutta taitaa kuulua heidän työnsä kuvaan ja se siitä.

    Hyvää alkavaa vuotta kaikille yrittäjille.

    ... ja sinullekin, josta ei ollut yrittäjäksi ja purat kiukkuasi siitä täällä asiallisten ihmisten joukossa. On hyvä, että luet täällä viestejä. Saatat siinä oppia jotain itsestäsikin ja lopetat "vinkumisen"

    Äänestä

  • paperin allekirjoitit kirjoitti:

    Aletaas miettimään niitä taloudellisen toiminnan alkeita taas tässä vaiheessa. Eli, sopimus syntyy kun nimi on paperissa. Sopimuksen kyllä voi purkaa, syy tähän pitää olla silti, ei se, ettei ole aikaa eikä tahtoa tai kyseinen mainostamismuoto ei enää kiinnosta. Kyse pitää olla jostain muusta, toinen osapuoli ei ole pitänyt kiinni omista velvoitteistaan etc. Jos allekirjoitit 2 vuoden sopimuksen tietyn mainostilan käytöstä, olet tehnyt sen omaa tyhmyyttäsi. Ihan vinkiksi tulevaisuuteen, ennen sopimuksen allekirjoittamista varmistahan tulevaisuudessa, että kaikki todella on kunnossa, aikataulut pitävät ja pystyt täyttämään omat velvoitteesi. Toisin sanoen, jos et täytä sopimuksessa mainittuja velvoitteita, olet vastuussa vastapuolelle aiheutetuista vahingoista. Jos todella olet ollut tarpeeksi naiivi antaaksesi vastapuolen sanella sopimuksen ehdot tavalla, joka saa sinut sidotuksi 2 vuodeksi heidän asiakkaakseen ja maksamaan asiakkuudesta riippumatta todellisesta tarpeestasi / heidän palveluiden käytöstäsi, en usko, että yrityksesi kannattaa kovin kauaa. Enkä edusta tätä kyseistä "kyynisyyttä" mitä mainostit aikaisemman kirjoittajan viestiin vedoten, vaan totuutta. Painofirman etu sinänsä ei välttämättä ole se, että saavat sinut tyytyväiseksi, ellet heille ole riittävän suuri asiakas. Vielä, kun mietitään tekemääsi sopimusta, painofirman etu luultavasti on riistää sinulta niin paljon rahaa kuin mahdollista niin kauan kuin mahdollista. Lisäksi muutama lisäneuvo. Ota selvää mahdollisista yhteistyökumppaneistasi paremmin ennenkuin allekirjoitat minkäänlaisia sopimuksia. Enkä tarkoita suomi24:n palstalla kyselyä, vaan aitoa kontaktejen hyväksikäyttöä ja vastapuolen toimintatapoihin / historiaan perehtymistä. Ei luulisi olevan hirveän hankala tehtävä, ja olisi sinun etusi mukaista.

    "Aletaas miettimään niitä taloudellisen toiminnan alkeita taas tässä vaiheessa. Eli, sopimus syntyy kun nimi on paperissa."

    Ei sopimuksen syntyminen kyllä edellytä kuin myöntävää tahdonilmaisua, allekirjoituksia ei mihinkään tarvita poikkeuksia lukuunottamatta.

    Jos joku esimerkiksi mainotilaa myy, niin pelkkä "kyllä" puhelimessa riittää siihen että tilaaja sitoutuu ostamaan myyjän tarjoaman tuotteen tai palvelun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

huulipyöreenä kirjoitti:

Olisiko jollain täsmätietoa asiasta, joka koskee yritykselle tarjottua mainostilaa/näkyvyyttä tietynlaisessa julkaisussa.
Hirveän kiirehässäkän yhteydessä, asiaan tarkemmin tutustumatta, uskoin tehneeni alustavan sopimuksen mainospaikasta tässä julkaisussa ja sain viikon aikaa tiedustella suunnittelutoimistolta mahdollista mainosaineistoa. Ajan puutteen vuoksi kuitenkin totesin hankkeen täysin mahdottomaksi tällaisessa tilanteessa, jossa jo nyt teen melkein ympärivuorokautisia päiviä joulunajan tilauksista johtuen.
Ilmoitin puhelimitse ennen tuon viikon umpeutumista tälle mainosta markkinoineelle tyypille, etten millään nyt voi saada aineistoa kasaan ja haluan toistaiseksi perua alustavan suunnitelman.
Hän sitten vain kylmän tylysti ilmoitti, ettei minulla olisi oikeutta perua asiaa koska olin tilauksen allekirjoittanut.
Nyt kysynkin: Olenko oikeutettu tilauksen purkamiseen, koska en sellaista edes tiennyt tehneeni?
Myyjä tuli yritykseeni kutsumatta ja joltain osin myös häiritsi asiakkailleni tarkoitettua aikaa yrittäessään kaupata tuotettaan.
Eikö tässä todellakaan ole mitään oikeutta, jollainen koskee esim. kotimyyntiä, jolloin ostajalla on oikeus 14 vrk:n aikana perua kauppa niin halutessaan. Mitä minun tulisi tehdä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu