Muutama vuosi sitten olin ahdistunut ja leikkasin itsestäni palasen ihosta, aika ison. Nyt olen taas ahdistunut ja pelkään, että jos leikkaan taas itseäni. Se ei siis ollut viilto. ja en syö mitään lääkkeitä enkä käytä mitään mielenterveyspalveluja. Hoidan ahdistusta viinalla olen kausi juoppo.
Miten voisin lievittää ahdistusta itse, kiitos jos joku osaa neuvoa.
Miten voisin lievittää ahdistusta itse, kiitos jos joku osaa neuvoa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos nyt kuitenkin unohtaisit ne sakset.
Hae apteekista b-vitamiinia. Se auttaa sekä hermoihin että ihoon.
Runsaasti alkoholia juodessa ihmiselle tulee myös b-vitamiinin puutetta, joka aiheuttaa hermostuneisuutta, joten kipin kapin sinne apteekkiin.
Sitten sinun tietysti pitäisi juoda asteittan vähemmän. Sen varmaan tiedät itsekin.
Jep haen b-vitamiinia ja en siis pysty asteittain vähentämään alkoholia kun olen kausijuoppo. Siis en käytä säännöllisesti alkoholia liikaa vaan olen viettänyt erakoitunutta elämaää juoden muutamien vuosien ajan muutaman kerran elämässäni. Nyt on ollut hyvä kausi neljä vuotta mutta nyt tuli ahdistus taas.
kannata enää leikellä itseään, kuitenkin se kroppa on aika tärkeä, vai mitä? Kannattaa tosiaan kuunnella yllä olevaa/olevan neuvoa ja hakea vaikka lisäksi viellä vähän muutakin apua. En tiedä, itse samanlaisia vaikeita asioita kokeneena jotenkin kuitenkin viellä uskon että on tai ainakin saattaa olla ihmisiä joita ihan oikeasti kiinnostaa auttaa muita vaikeissa tilanteissa...Koita ainakin:)
päinvastoin, minulla se vain pahentaa sitä.
Joskus tuntuu niin pahalta, että kipu tuntuu hyvältä ja ansaitulta. Se on jonkinmoinen tapa "lohduttaa" itseään.
Minä olen viiltänyt kerran ranteeni valtimon auki. -Se tuntui hyvältä ja kokemus oli vain vapauttava, enkä häpeä siitä jäänyttä jälkeä vaan joskus, kun tuntuu siltä, raaputan sitä arpea.
Itsensä leikkaaminen on jo liioittelua.
Ahdistusta helpottaa voit sillä tavalla, että selvität itsellesi ne asiat, jotka sitä ahdistusta aiheuttavat ja sitten välttelet niitä parhaan mahdollisen kykysi mukaan.
Minä ainakin olen tehnyt niin, se on minun oma tapani suojella itseäni ahdistukselta ja nyt olen silloin tällöin hyvinkin onnellinen, mutta joskus taas pienikin asia saa ajattelemaan, etten halua olla läsnä täällä.
Minä en ole koskaan juonut, siis viinaa.
En ole juonut edes kahvia. (Olenkin cola-holisti) Mutta sillä ei ole minun mielestäni mitään väliä.
Ota selvää omista rajoistasi, mitä jaksat ja mitä et. Älä pakota itseäsi tekemään asioita, joihin et tunne pystyväsi/ jaksavasi/haluavasi.
Kun olet armollinen itsellesi, sinusta tulee pikkuhiljaa vahva. Kun sitten päätät ryhtyä johonkin, pystyt siihen kyllä ja selviät siitä.
Yllätät itsesi voimillasi.
-Tai ainakin minä olen huomannut, että
vaikka luulen olevani heikko, olenkin luja.
No, miten hoidat sitten ahdistustasi jos et juo ja tunnet että toiset ihmiset eivät voi auttaa?
Minä en ole koskaan saanut mitään apua keskusteluista. muutaman kerran ollen käynyt asiantuntijoiden vastaanotoilla, mutta en ole saanut edes uutta aikaa.
Luulen, että olen heidän mielestään jotenkin niin vastenmielinen ja minun ahdistukseni on jopa heille niin voimakasta ahdistusta aiheuttava, kun eivät halua/voi 7pysty/osaa hoitaa keskustelemalla ongelmistani.
Ahdistukseni aiheuttaja ja ongelmani ovat täysin tiedossani, siis en tarvitse mitään arvuuttelijaa mistä johtyuisi ja vaikka tiedän mistä johtuu, ahdistus ei vähene siksi.
keskustelu auta, edes hetkellisesti? Itsekin todella paskamaisia (oikeasti) ahdistuksia, ahdistushäiriön ja skitsofrenian aiheuttamia kokeneena olen kyllä joskus saanut apua keskustelusta...ei se kyllä minullakaan mikään patenttiratkaisu ole, mutta joskus se kyllä autta varsinkin jos saa jutella oikean ihmisen kanssa juuri siitä oikeasta (oli se sitten mikä tahansa) asiasta mikä todella painaa. No, se ei sitten kai auta kaikkia, mutta vaikea kyllä uskoa sitä:/
Minä olen saanut sen käsityksen, etteivät ns terapeutit ole halunneet kuulla. Väittäneet ettei kokemukseni ole totta vaan olen ymmärtänyt väärin ja he ovat väheksyneet kokemuksiani.
Kokemukseni ovat aivan oikeita, en ole mitään ymmärtänyt väärin. Olen sairaalassa lapsena kidutettu hoitotoimenpiteissä, koska en ole saanut asianmukaisia nukutuksia tai puudutuksia, koska sellaisia ei osattu antaa lapsille. Siis silloin 45v sitten ei osattu hoitaa lasten kivunlivitystä. Lasten kivun lievitystä on alettu hoitamaan vasta 7o-luvulla. Jokainen voi lukea sen kivunlievityshoitojen historiasta. En ole ymmärtänyt mitään väärin.
Ne jotka ovat joutuneet sairaalaan oikeiden fyysisten sairauksien vuoksi leikkauksiin lapsena ennen 70 liukua, eivät ole saaneet asian mukaista kivun lievitystä.
Minun ahdistukseni tulee kausiluontoisesti voimakkaina kipuina ja pelkotiloina. Ja itseäni leikkaaminenkin oli varmasti paha harha. Palanen on kuitenkin pois, olin ollut niin sekaisin, että rupesin itseäni leikkaamaan.
Olen elänyt elämääni kausiluontoisesti täysin eristäytyneenä vuosia ahdistuneena ja alkoholilla lääkiten. Olen viettänyt pari noin viiden vuoden eristäytymistä ihmisistä.
Nyt on ollut hyvä kausi neljä vuotta, mutta pelkään että eristäytyminen ja juominen on alkanut. Pahimmillaan en halua tavata yhtään ketään, vähiten lääkäreitä tai muuta hoitohenkilökuntaa.
Väliaikoina olen normaali käyn jopa normaaleissa töissä kausiluontoisesti.
en tiedä, mutta kuulostaa ihan omalta tulevaisuudelta, heh. voit kyllä olla oikeassa siinä etteivät ihmiset yksinkertaisesti vain pysty kohtaamaan sinun ahdistusta, se sitten vain ohitetaan, koska se on helpompaa tai viellä pahempaa: siitä tehdään vitsi. Näin on ainakin itselleni käynyt vaikka en ole vielä kolmeakymmentäkään vuotta. Kuitenkin olen matkan varrella tavannut muutaman mukavan oloisen ihmisen kenen kanssa olen voinut jutella ja että se on jopa helpottanut. En tiedä, ehkä kannattaa kuitenkin koittaa? Mutta tosiaan, voit olla siinä ihan oikeassa että kaikki ihmiset eivät halua kuulla ahdistuksesta: koska eivät itse kestä sitä, eli se ei välttämättä ole heiltäkään mitään vittumaisuutta. He vain haluavat ohittaa se koska eivät kestä sitä. KOITA LÖYTÄÄ JOKU JOKU JOKA KESTÄÄ SEN JA JOLLE VOIT OMASTA MIELESTÄSI PUHUA JA PUHU HÄNELLE! Se on ainut mitä voin neuvoa ja toivon että löytät sellaisen. Sellaisia ihmisiä on pakko olla =)
No olet varmasti oikeassa. Ja yksi asia on myös käynyt mielessä, että jos ahdistuksestani puhutaan se pahenee ja sitä ei voi käydä läpi ja todeta, ettei se ollutkaan totta ja olinkin ymmärtänyt väärin.
Lapset unohtaa kuulema kivun, mutta kovat kivut jäävät muistikeskukseen aivoihin ja aktivoituvat määrätyissä tilanteissa ja ahdistaa. Niitä muistijälkiä kovasta fyysisestä kivusta ei voi pyyhkiä pois tai yrittää ajatella, se oli minun parhaakseni.
kiitos kun jaksoit edes kiinnostua aiheesta josta ei koskaan puhuta. Siis lapsia on kidutettu terveyden vuoksi ennen kun opittiin lääkitsemään kipuja. Siis sama asia kuin nyt jätettäisiin potilas ilman kivunlievitystä toimenpiteissä ja leikkauksien jälkeen ja lkatsottaisiin sitten miten psyyke voi myöhemmin.
Pahat asiat pyyhkiytyy pois muistista mutta kipua ei voi pyyhkiä muistikeskuksesta, vaan se aktivoituu ajoittain.
oletko huomannut noissa ns. pelkotiloissa saman kuin minä: silloin kun ei pelkää kuolemaa vaan on sen asian kanssa sinut ja sovussa, niin silloin ei ahdista läheskään niin paljon, jos ollenkaan? En tiedä, mutta ainahan on sanottu että kuolemanpelko on se ihmisen pohjimmaisin pelko...En nyt missään nimessä kannusta sinua mihinkään typeryyksiin, päin vastoin, mutta olet huomannut saman, että kuin kuolema ei huoletta, että kun voit sanoa kuolemalle, että sen kun tulet, niin tapahtuu käänteinen: ei ahdista ja pystyt ELÄMÄÄN:)
kivun pelon hyvin, mutta etkö löydä siihen mitään helpottavaa ajatusta? Esim. sen että jos sattuisi oikein pahasti niin ihmisen keholla ja mielellä on oma puolustusmekanisminsa eli shokki. Silloin ihminen ei enää tunne kipua. Lisäksi ammattiihmisillä on erittäin tehokkaat kipu lääkkeet, saavat niillä tajun kankaalle vaikka hetkessä. Kuvaile tarkemmin mitä pelkäät? Olen pelännyt itse samoja asioita ja pelkään, mutta olen löytänyt helpottavia ajatuksia niihin, esim. nuo edelliset ja muitakin. Kerro lisää:)
Olen ylivirittynyt ja vahdin kaikkia ja kaikkea silloinkun on pahin ahdistus. Toimintakykyäni en menetä. Minulla voi olla kovia kipuja, hengitys ahdistuu, niin pahasti, että olen ollut tiputuksessa teofyllamiinia ja adrenaliinia, että saatiin keuhkoputki auki. Ei siis mitään psyykelääkkeitä, vaan fyysiseen ahdistukseen.
Meinaan siis tappaa itseni vahingossa tukehduttamalla. Ei siis mitään ylihengitystä ja paperipussijuttua. Tällaisia astmatyyppisiä kohtauksia on ollut kolme kertaa elämässä.
sitten saan hirveän voimakkaita uhmakohtauksia kaikkea auktoriteettejä kohtaan ja minun on vaikea totella käskymuotoja. Muuten elämä sujuu hyvin jos en ole missään tarkkailtavana vaan tunnen itseni vapaaksi. Nykyisin on tosi ymmärtäväinen miesystävä, eikä painosta koskaan minua mihinkään eikä millään asialla.
No kaikkea ahdistuskohtausta en muista kun ne menee onneksi pian ohi. En saa paniikkeja eikä oma toiminta häiriinny. Vaikea selittää.
"Olen ylivirittynyt ja vahdin kaikkia ja kaikkea silloinkun on pahin ahdistus. Toimintakykyäni en menetä. Minulla voi olla kovia kipuja, hengitys ahdistuu, niin pahasti, että olen ollut tiputuksessa teofyllamiinia ja adrenaliinia, että saatiin keuhkoputki auki. Ei siis mitään psyykelääkkeitä, vaan fyysiseen ahdistukseen."
Eikös ahdistus ole aina kuitenkin vähintäänkin myös henkistä? Tarkoitan sitä, että ei kai tietääksen ole olemassa mitään pelkää fyysistä ahdistusta vaan henki, mieli ja ruumis
kulkee kaikki yhdessä ja mielestäni juuri mieli kokee tuon ahdistuksen jonkinlaisena kaikkien asioiden summana. En suosittele kenellekään rauhoittavia, mutta jos on todella paha olo, siis tarkoitan todella paha, niin voi kai sellaista hetkellisesti koittaa? Huom. hetkellisesti. Tulee vain mieleen kaikesta mitä olet kertonut se että mielesi on ns. "ylikuormittunut" ja että sen takia et pysty rentoutumaan ja näkemään valoa ehkä kovinkaan monissa asioissa...Kai kuitenkin muistat se että olet varmasti sitä nähnyt useinkin elämässäsi? Vaikka ilmeisesti todella vaikeita vuosia onkin ollut, niin silloinkin edes hetkellisesti? Ne pienet hetket kun päästät kaikesta irti ja yhtäkkiä huomaatkin että NYT on hyvä olla, NYT ei ole mitään hätää:)Mutta, sitten mieli taas puuttuu peliin ja rupeaa luomaan tuskaisia kuvia tulevaisuudesta, esim. mitä tapahtuu jos teen sitä tai tätä. Mitä jos mieli ei loisikaan niitä kuvia vaan positiivisempia kuvia tai ei kuvia lainkaan? Kai muistat nekin hetket kuin mielesi on ollut tällä tavalla vapaa? Onko silloin ollut ahdistusta tai kipua mistään asiasta? Ei varmaan, siis päästä irti siitä ahdistuksesta, anna sen lentää, sori että sanon näin: hevon v****n itsestäsi vain päästämällä irti siitä. Vähän niin kuin nukahtaisit, mutta et kuitenkaan nukahda. Paitsi sitten kuin tietenkin oikeasti menet nukkumaan, tällaisia tuli minun mieleen:)
"sitten saan hirveän voimakkaita uhmakohtauksia kaikkea auktoriteettejä kohtaan ja minun on vaikea totella käskymuotoja."
Mitäs sitten? Senkun uhmaat niitä, pitäähän jonkun niillekin vähän näyttä missä mennään aina silloin tällöin. Sitä paitsi sellanen ihminen joka asetaa itsensä auktoriteetin asemaan, ei olekaan kuuntelemisen arvoinen. Ystävät ehkä ovat, mutta asiat eivät pelaakaan millään typerillä "auktoriteetti asetelmilla". Kun eipä ketään voi tai ainakaan ei pitäisi olla sinun auktoriteetti, korkeintaan sinä itse, eli olet siinä ihan oikeassa, tiedät itse parhaiten asiasi, olosi ja muut asiat mitkä ovat sinulle hyväksi. Joten, senkun vaan uhmailet niitä, ne haluaa vain hallita sinua, mutta uskon että ihminen voi löytää elämäntavan missä ihmistä ei pysty hallitsemaan enää millään tavalla. Koita löytää se, siihen pyrin itsekin:)
"Muuten elämä sujuu hyvin jos en ole missään tarkkailtavana vaan tunnen itseni vapaaksi."
Jos olet jossain tarkailtavan ja ahdistut siitä niin mielestäni se tarkoittaa sitä että sinulla on jotain salattavaa tai jotain muuta mikä painaa mieltä ja minkä kanssa et ole tasapainossa. Uskon että jos löydät siihen asiaan ratkaisun tai edes helpottavia ajatuksia (tai viellä parempi: opit olemaan ajattelematta asiaa ollenkaan), niin et koe enää tarkkailtavana ollessasi ahdistusta. Silloin ei ole enää mitään mikä olisi ristiriidassa ns. tarkkailijoiden kanssa ja olet vapaa oli heitä paikalla tai ei. Tähän olen yrittänyt itse pyrkiä:)
Hyvä että sinulla on tuo miesystävä. Käyttäkää hänen kanssaan hyväksenne teidän yhteistä viisautta asioiden ratkaisuissa. Löydätte niitä varmasti ihan hyvin:)
Minun teoriani on se, että juuri tuo "huonosti hoidettu kivunlievitys lapsena" aiheutti tuon lihan/ihon palan pois leikkaamisen.
Koska koit LAPSENA tuota mainitsemaasi "kidutusta", koet sen nyt aikuisenakin sairaalla tavalla "hyvältä" tai oikeastaan tutulta.
Monastihan ne naiset, joiden lapsuudenkodissa on alkoholismia ja/tai väkivaltaa, toistavat samaa "mallia" myöhemmin elämässään, vaikka se onkin ihan sairas tapa elää. (Esim. naimalla väkivaltaisen, juopon puolison)
He ovat vain niin "tottuneita" tuohon kuvioon, että eivät muka osaa toisinkaan elää.
xxxx
Niin. Sinun tulisi nyt yrittää löytää tietoisia tapoja toimia ERILAISESTI kuin mihin olet tottunut stressitilanteissa.
Auttaako musiikin kuuntelu sinua rentoutumaan?
Joo, aika vaikeaa on yrittää suggeroida itseänsä ajattelemaan jotenkin "eri tavalla", kun aina jostain jokin asia konkreettisesti muistuttaa kokemuksista.
No kiitos kun ajattelit edes ongelmaani, tiedän jopa ettei tämä ole mikään harvinainen. Muitakin lapsena sairaalassa kidutettuja on yli esim. kolkytvuotiassa. Näistä asioista vaan ei jostain syystä saa/voi keskustella kenenkään kanssa. Hoitohenkilökunta tuntuu jopa kaikken vähiten kestävän tällaisten asioiden puhumista. Ehkä he tuntevat sen kritiikiksi heitä itseään kohtaan.
Vaikka siis nykyään kyllä hoidetaan kaikkien kipuja kaikin mahdollisin tavoin.
Musiikin kuuntelu voi auttaa, en kuitenkaan kuuntele musiikkia. Ulkoilu ja kaikki liike livittää minua ahdistuksessa. Siksi olenkin ahkera ja puuhailen jotain jatkuvasti. Telkkaria katson säännöllisesti ja Emmerdalen seuraan lähes päivittäin.
Lopetan nyt tämän höpötyksen, tuntuu että hävettää nytkin kun olen mennyt puhumaan. Kiitos sulle.
Sinulla on kauniita ajatuksia kiitos niistä. Lopetan kirjoitteluni ahdistuksesta, tuntuu että syyllistän viattomia ihmisiä jotka on parhaansa tehneet. Olen erittäin kiitollinen kaikesta kaikille.
Salaan ahdistustani tietty. En haluaisi kenenkään tietävän heikkouksistani mitään. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos olet jotenkin heikompi kuin toinen joudut uhriksi. Sama kuin eläinmaailmassakin, heikot yksilöt hoidetaan päiviltä muiden yksilöiden toimesta.
Uskon vahvasti, että heikompaa käytetään heti hyväksi, ja sellainen joutuu muiden uhriksi.
Minä olen yrittänyt elää aina niin rehellisesti kuin mahdollista, en usko minulla olevan muuta salattavaa, kuin ahdistukseni.