Sukujuhliin kutsuminen

Kyllä tietävät varmasti, että asumme yhdessä. Juhlia ei ole paljon ollut, mutta useampia kuitenkin, joten sen perusteella on alkanut tuntua vähän ulkopuoliselta, kun minua ei kutsuta. Aiemmin on ollut muutamat hautajaiset, joista toisaalta ymmärrän, ettei minua kutsuttu, koska en kerinnyt nähdä kysyisiä sukulaisia heidän eläessään. Nyt on kuitenkin tulossa joulun aikaan sukutapaaminen, johon mielelläni itsekin olisin lähtenyt mukaan... en toki sinne tuppaudu kerta minua ei ole kutsuttu:( Ehkä minut hyväksytään sukuun vasta, kun virallistamme suhteemme... olen kyllä saanut käsityksen, että ainakin osa mieheni sukulaisista on aika vanhoillisia eli eivät oikein kunnioita ns. susiparina elämistä...

neetonen82 kirjoitti:

Kyllä tietävät varmasti, että asumme yhdessä. Juhlia ei ole paljon ollut, mutta useampia kuitenkin, joten sen perusteella on alkanut tuntua vähän ulkopuoliselta, kun minua ei kutsuta. Aiemmin on ollut muutamat hautajaiset, joista toisaalta ymmärrän, ettei minua kutsuttu, koska en kerinnyt nähdä kysyisiä sukulaisia heidän eläessään. Nyt on kuitenkin tulossa joulun aikaan sukutapaaminen, johon mielelläni itsekin olisin lähtenyt mukaan... en toki sinne tuppaudu kerta minua ei ole kutsuttu:( Ehkä minut hyväksytään sukuun vasta, kun virallistamme suhteemme... olen kyllä saanut käsityksen, että ainakin osa mieheni sukulaisista on aika vanhoillisia eli eivät oikein kunnioita ns. susiparina elämistä...

Lue lisää

Mutta minkäs sinä voit jos mies ei halua virallistaa heti suhdetta/tee aloitetta,jos olemme vanhanaikaisia niin sehän on miehen tehtävä..
Mutta oudolta kuulostaa,ettei sinua kutsuta,miksi?

...... kirjoitti:

Mutta minkäs sinä voit jos mies ei halua virallistaa heti suhdetta/tee aloitetta,jos olemme vanhanaikaisia niin sehän on miehen tehtävä..
Mutta oudolta kuulostaa,ettei sinua kutsuta,miksi?

Lue lisää

Niin... olemme kyllä puhuneet suhteen virallistamisesta, mutta kummankaan mielestä ei ole vielä sopiva aika. Aiomme mennä kihloihin vasta, kun olemme myös täysin varmoja naimisiin menosta ja kun voisimme samalla myös tietää edes suunnilleen milloin häät pidettäisiin. Tosissamme kyllä ollaan, mutta kumminkin ollaan vielä aika nuoria ja opiskelijoita, joten ei meillä ole kuitenkaan vielä kiire edetä suhteessamme.

neetonen82 kirjoitti:

Kyllä tietävät varmasti, että asumme yhdessä. Juhlia ei ole paljon ollut, mutta useampia kuitenkin, joten sen perusteella on alkanut tuntua vähän ulkopuoliselta, kun minua ei kutsuta. Aiemmin on ollut muutamat hautajaiset, joista toisaalta ymmärrän, ettei minua kutsuttu, koska en kerinnyt nähdä kysyisiä sukulaisia heidän eläessään. Nyt on kuitenkin tulossa joulun aikaan sukutapaaminen, johon mielelläni itsekin olisin lähtenyt mukaan... en toki sinne tuppaudu kerta minua ei ole kutsuttu:( Ehkä minut hyväksytään sukuun vasta, kun virallistamme suhteemme... olen kyllä saanut käsityksen, että ainakin osa mieheni sukulaisista on aika vanhoillisia eli eivät oikein kunnioita ns. susiparina elämistä...

Lue lisää

Jäi mietityttämään, millaisen kutsun sinä haluaisit kyseisiin juhliin? Pitäisikö sen olla kirjallinen, puhelimitse tai tekstiviestitse esitetty? Vai riittääkö, jos sukulaiset kutsuisi sinua "miehen kautta". Vai pitääkö kutsun olla osoitettu sinulle, eikä miehen kautta teille parina?

Onko tuossa suvussa edes tapana esittää erillisiä kutsuja jokaiselle perheelle/pariskunnalle, vai onko oletettu, että perhe tulee perheenä ja pariskunta pariskuntana paikalle? Sillä ei meidän, eikä miehenikään, suvuissa ole tapana esittää mitään kummempia kutsuja erilaisiin juliin. Häihin tulee kutsut, muihin kekkereihin ei. Eli ehkä hänen sukulaisensa ei osaa kutsua sinua erikseen, jos se ei ole heillä tapana. Tiedä vaikka he miettivät, miksi sinua ei näy juhlissa?

Miten miehesi sai tietää kyseisestä sukutapaamisesta? Kenties puhelimitse? Mitä tämä henkilö, joka tapaamisesta kertoi, sanoi? "Tervetuloa tapaamiseen, kutsu on vain yhdelle", "Tapaaminen olisi tapanina, tulethan varmasti ilman avovaimoasi" vai kenties "Tervetuloa sukutapaamiseen tapanina"? Eikö miehesikään ihmettele, miksi sinua ei kutsuta, vai onko se ehkä niin, että kutsu on esitetty hänen kauttaan myös sinulle, mutta se on jäänyt häneltä huomaamatta?

En minä ole mitään erikoisia tai minulle osoitettuja kutsuja saanut kälyni yo-juhliin, appiukon ja anopin viiskymppisiin, joululounaille tai muihin sukutapaamisiin. Jo ensimmäisenä jouluna, kun olimme seurustellut vasta muutaman kuukauden, mieheni ilmoitti kotiväelle, että tulen välipäivinä käymään. Ja se oli kaikille ihan ok. Ehkä sinunkin pitäisi vain mennä paikalle, mitä on pahinta, mitä voisi tapahtua ?

Nainen 26 kirjoitti:

Jäi mietityttämään, millaisen kutsun sinä haluaisit kyseisiin juhliin? Pitäisikö sen olla kirjallinen, puhelimitse tai tekstiviestitse esitetty? Vai riittääkö, jos sukulaiset kutsuisi sinua "miehen kautta". Vai pitääkö kutsun olla osoitettu sinulle, eikä miehen kautta teille parina?

Onko tuossa suvussa edes tapana esittää erillisiä kutsuja jokaiselle perheelle/pariskunnalle, vai onko oletettu, että perhe tulee perheenä ja pariskunta pariskuntana paikalle? Sillä ei meidän, eikä miehenikään, suvuissa ole tapana esittää mitään kummempia kutsuja erilaisiin juliin. Häihin tulee kutsut, muihin kekkereihin ei. Eli ehkä hänen sukulaisensa ei osaa kutsua sinua erikseen, jos se ei ole heillä tapana. Tiedä vaikka he miettivät, miksi sinua ei näy juhlissa?

Miten miehesi sai tietää kyseisestä sukutapaamisesta? Kenties puhelimitse? Mitä tämä henkilö, joka tapaamisesta kertoi, sanoi? "Tervetuloa tapaamiseen, kutsu on vain yhdelle", "Tapaaminen olisi tapanina, tulethan varmasti ilman avovaimoasi" vai kenties "Tervetuloa sukutapaamiseen tapanina"? Eikö miehesikään ihmettele, miksi sinua ei kutsuta, vai onko se ehkä niin, että kutsu on esitetty hänen kauttaan myös sinulle, mutta se on jäänyt häneltä huomaamatta?

En minä ole mitään erikoisia tai minulle osoitettuja kutsuja saanut kälyni yo-juhliin, appiukon ja anopin viiskymppisiin, joululounaille tai muihin sukutapaamisiin. Jo ensimmäisenä jouluna, kun olimme seurustellut vasta muutaman kuukauden, mieheni ilmoitti kotiväelle, että tulen välipäivinä käymään. Ja se oli kaikille ihan ok. Ehkä sinunkin pitäisi vain mennä paikalle, mitä on pahinta, mitä voisi tapahtua ?

Lue lisää

Mieheni sai kutsun puhelimitse tekstiviestinä. Käsitin, ettei minua ole kutsuttu, koska mieheni puhui vain omasta menemisestään sinne juhliin eikä kysynyt voisinko minä lähteä tms... En ole ottanut puheeksi, että eikö he kutsuneet minua... voihan ollakin, että mieheni ei ole vain hoksannut, että minäkin voisin mukaan lähteä. En odota mitään kirjallista kutsua, mutta olisi mukava jos jotenkin ilmaistaisiin, että minäkin olen tervetullut... ilmeisesti niin ei ole ilmaistu, koska olisihan mieheni muuten varmasti sen sanonut minulle. Tuntisin itseni epävarmaksi, jos lähtisin juhliin, koska en olisi varma toivoisivatko he minut mukaan vai ei... Appivanhemmilla olemme kyllä vierailleet ilman kutsuakin.

neetonen82 kirjoitti:

Mieheni sai kutsun puhelimitse tekstiviestinä. Käsitin, ettei minua ole kutsuttu, koska mieheni puhui vain omasta menemisestään sinne juhliin eikä kysynyt voisinko minä lähteä tms... En ole ottanut puheeksi, että eikö he kutsuneet minua... voihan ollakin, että mieheni ei ole vain hoksannut, että minäkin voisin mukaan lähteä. En odota mitään kirjallista kutsua, mutta olisi mukava jos jotenkin ilmaistaisiin, että minäkin olen tervetullut... ilmeisesti niin ei ole ilmaistu, koska olisihan mieheni muuten varmasti sen sanonut minulle. Tuntisin itseni epävarmaksi, jos lähtisin juhliin, koska en olisi varma toivoisivatko he minut mukaan vai ei... Appivanhemmilla olemme kyllä vierailleet ilman kutsuakin.

Lue lisää

Älä yhtään luota siihen, että miesten sosiaaliset taidot tai että he osaavat lukea rivien välisiä viestejä :) Minun veikkaukseni on, että viesti on tarkoitettu kutsuna teille molemminne, varsinkin, jos siinä ei nimenomaisesti kielletä sun tulemista (ja miksi muuten kiellettäisiin). Veikkaan, että miehesi sukulaiset olettaa, että kutsu menee sinulle perille ilman, että siitä tarvitsee erikseen mainita viestissä.

Kysy mieheltäsi, haluaako hän, että sinä tulet mukaan sukutapaamiseen. Sillähän siitä selviää. Luultavasti hän nimittäin haluaa, että tulet mukaan, ja jos ei halua, hän ei kuulosta kovin mukavalta ihmiseltä. Tiedä vaikka miehesi jopa luulee, ettet halua tulla kerta et itse ole tehnyt asiassa aloitetta? Ehkä hän luulee, ettet pidä hänen sukulaisistaan ja kuvittelee näin "säästävänsä" sinua kärismykseltä?

Kannattaa muuten miettiä tarkkaan, miten asiat kysyt mieheltäsi. Tässä tarina omasta elämästäni: Mieheni ukki kuoli, kun me olimme seurustelleet vasta pari vuotta. Hautajaiset sattui tapaninpäivälle (jolloin minä perinteisesti vierailen omieni sukulaisteni luona). Kysyin mieheltäni, tarviiko hän minun tukea hautajaisissa. Tarkoitin tietysti, että haluaako hän että tulen. Mieheni vastasi, ettei minun tietysti tarvitse tulla, hän voi mennä yksin. Meinasin jo asiasta suuttua ja petyin hirmusti, kunnes tajusin kysyä uudestaan ja eri sanamuodoilla.

Sinä olet miehesi avovaimo, joten sinä olet nyt osa sukua. Joten jos hänen sukunsa ei ole totaalisen vailla käytöstapoja, he hyväksyvät sinut mukaan juhliin avosylein.

Nimenomaan näin! Sukulaiset kutsutaan juuri noin, että tulisitteko silloin ja silloin meille eikä luetella keitä kaikkia kutsu koskee. Vanhemmat sukulaiset ottavat yhteyttä usein vain toisiin vanhempiin sukulaisiin ja olettavat, että nämä keräävät oman porukkansa mukaan. Ei vanha täti ala soitella jokaiselle nuorelle sukulaiselle erikseen. Avoliittotapauksissa nuoren miehen pitäisi älytä, että kutsu koskee myös avovaimoa. Miehen äiti tai sisko voisi auttaa älyämisessä...

Ei se papin aamen tee kenestäkään vieraan suvun jäsen. Ennen vanhaa kylläkin oltiin sitä mieltä, että nainen kuului naimisiinmenon jälkeen miehen sukuun ja miniän tehtävä oli huolehtia uudesta perhestään ja anopistaan, nykyään näistä perinteistä ollaan jo (onneksi) luovuttu. Nainen on aina osa omaa "alkuperäistä" sukuaan, ja hän voi myös olla miehen suvun jäsen, oli sitä virallistettua vaimon asemaa tai ei.

Jos koko Suomen kansa on sitä mieltä, että myös pitkäaikainen kumppani, avopuoliso, on osa sukua, eiköhän asiat sitten ole näin? Maailma ja kulttuurit muuttuvat ja kehittyvät, asenteet vaihtuvat ja käsitykset perheestä vaihtuu. Ennen perheeseen kuului isä, äiti ja lapsia, nykyään on perheitä joissa on yksi vanhempi, kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa, on uusioperheitä ja perinteisiäkin ydinperheitä.

Avoliitossa siteenä ei toimi laki tai papin aamen, vaan tunteet. Mielestäni tunneside ja aito emotionaalinen sitoutuminen on jokaisen parisuhteen perusta, johon rakentaa.

Nainen 26 kirjoitti:

Ei se papin aamen tee kenestäkään vieraan suvun jäsen. Ennen vanhaa kylläkin oltiin sitä mieltä, että nainen kuului naimisiinmenon jälkeen miehen sukuun ja miniän tehtävä oli huolehtia uudesta perhestään ja anopistaan, nykyään näistä perinteistä ollaan jo (onneksi) luovuttu. Nainen on aina osa omaa "alkuperäistä" sukuaan, ja hän voi myös olla miehen suvun jäsen, oli sitä virallistettua vaimon asemaa tai ei.

Jos koko Suomen kansa on sitä mieltä, että myös pitkäaikainen kumppani, avopuoliso, on osa sukua, eiköhän asiat sitten ole näin? Maailma ja kulttuurit muuttuvat ja kehittyvät, asenteet vaihtuvat ja käsitykset perheestä vaihtuu. Ennen perheeseen kuului isä, äiti ja lapsia, nykyään on perheitä joissa on yksi vanhempi, kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa, on uusioperheitä ja perinteisiäkin ydinperheitä.

Avoliitossa siteenä ei toimi laki tai papin aamen, vaan tunteet. Mielestäni tunneside ja aito emotionaalinen sitoutuminen on jokaisen parisuhteen perusta, johon rakentaa.

Lue lisää

Ilman avioliitoa yhdessa elavia ihmisia on ollut sitten sen jalkeen kuin planettamme jahtyi. Siina mielessa se ei ole mikaan vanhanaikainen kasitys, eika tassa vuodessa ole mitaan uutta.
Myoskin "avoliitossa" tulee ihmisia elamaan vuonna 3000 ( mikali planeettamme on viela koossa) jolloin vuotta 2006 katsotaan jo esihistoriallisena. Siinakaan ei mitaan uutta.

Joten yhteenvetona "avoliittoja" ja avioliittoja on aina ollut ja tulee olemaan. Valitettavasti(ko?) avoliittoa ei olla historiallisesti hyvaksytty osana jatkuvaa perhetta aiemmin tai tanaan tai tulevaisuudessa on vain tosiasia: vaikka kuinka leikkisi tunteilla, se ei muuta tosiasiaa. Ihmiset elavat avoliitoissa koska se on helpompaa, ei tarvitse laillisesti sitoutua, joka taas tuo aivan eri painon ja velvollisuuden liittoon.(Oli liitto laillistettu eri tai samaa sukupuolta olevan kanssa)

Tietysti aina voi uskotella itselleen ja muille mita tahaansa. Yleensahan tarpeeksi kauan kun selittaa ja uskottelee, saa mustastankin nayttamaan valkoiselta.

/// kirjoitti:

Ilman avioliitoa yhdessa elavia ihmisia on ollut sitten sen jalkeen kuin planettamme jahtyi. Siina mielessa se ei ole mikaan vanhanaikainen kasitys, eika tassa vuodessa ole mitaan uutta.
Myoskin "avoliitossa" tulee ihmisia elamaan vuonna 3000 ( mikali planeettamme on viela koossa) jolloin vuotta 2006 katsotaan jo esihistoriallisena. Siinakaan ei mitaan uutta.

Joten yhteenvetona "avoliittoja" ja avioliittoja on aina ollut ja tulee olemaan. Valitettavasti(ko?) avoliittoa ei olla historiallisesti hyvaksytty osana jatkuvaa perhetta aiemmin tai tanaan tai tulevaisuudessa on vain tosiasia: vaikka kuinka leikkisi tunteilla, se ei muuta tosiasiaa. Ihmiset elavat avoliitoissa koska se on helpompaa, ei tarvitse laillisesti sitoutua, joka taas tuo aivan eri painon ja velvollisuuden liittoon.(Oli liitto laillistettu eri tai samaa sukupuolta olevan kanssa)

Tietysti aina voi uskotella itselleen ja muille mita tahaansa. Yleensahan tarpeeksi kauan kun selittaa ja uskottelee, saa mustastankin nayttamaan valkoiselta.

Lue lisää

tyytyä olemaan yksin jos ei kukaan kosi?
Sosiaalisena yksilönä itselleni se olis kyllä vaikeaa(olen asunut yksin)ja pitemmän päälle ahdistavaa. Mukavampi on kaksin,uskoisin et monikaan ei valitsisi yksinasumista vaihtoehtona pitemmällä tähtäimellä...

/// kirjoitti:

Ilman avioliitoa yhdessa elavia ihmisia on ollut sitten sen jalkeen kuin planettamme jahtyi. Siina mielessa se ei ole mikaan vanhanaikainen kasitys, eika tassa vuodessa ole mitaan uutta.
Myoskin "avoliitossa" tulee ihmisia elamaan vuonna 3000 ( mikali planeettamme on viela koossa) jolloin vuotta 2006 katsotaan jo esihistoriallisena. Siinakaan ei mitaan uutta.

Joten yhteenvetona "avoliittoja" ja avioliittoja on aina ollut ja tulee olemaan. Valitettavasti(ko?) avoliittoa ei olla historiallisesti hyvaksytty osana jatkuvaa perhetta aiemmin tai tanaan tai tulevaisuudessa on vain tosiasia: vaikka kuinka leikkisi tunteilla, se ei muuta tosiasiaa. Ihmiset elavat avoliitoissa koska se on helpompaa, ei tarvitse laillisesti sitoutua, joka taas tuo aivan eri painon ja velvollisuuden liittoon.(Oli liitto laillistettu eri tai samaa sukupuolta olevan kanssa)

Tietysti aina voi uskotella itselleen ja muille mita tahaansa. Yleensahan tarpeeksi kauan kun selittaa ja uskottelee, saa mustastankin nayttamaan valkoiselta.

Lue lisää

Suurimmalle osalle - näin ainakin väittäisin - avoliitto on vain yksi askel matkalla avioliittoon. Ennen naimisiin saatettiin mennä jotta saatiin naimalupa ja lupa muuttaa yhteen, nykyään yhteiskunta (ja tietyssä määrin jopa kirkko) sallii molempia ennen papin aamenta.

Kun katselee avioerotilastoja, voi vain vetää johtopäätöksen ettei se laillinenkaan sitoutuminen aina tuo velvollisuuksia tai painoa liittoon. Kyllä se sitoutuminen lähtee henkilöstä itsestään ja hänen tunteistaan. Nykyään, kun avioerokin on helppoa, harva jää liittoon pelkästä velvollisuudesta. Jos rakkaus loppuu tai löytyy uusi rakas, kyllä siitä avioliitostakin lähdetään. Ja hyvä näin, sillä miksi jäädä huonoon liittoon tai liittoon, jossa sinua pahoinpidellään tai et saa ilmaista itseäsi, vain papin aamenen takia?

On totta, että mm. lapsille suodaan parempaa turvaa avioliitossa, ja että avioliitto helpottaa monia muita juridisia asioita. Avioliitto on myös mielestäni ihana perinne, ja kukapa tyttö ei ole haaveillut häistä? Lähinnä avioliiton tuoman oikeusturvan takia, minä ja avomieheni olemme suunnitelleet menevämme naimisiin ennen asunnon ostamista ja ennen kaikkea ennen lasten tekemistä. Muita asioita kun tuo papin aamen ei tule muuttamaan, emme tule olemaan yhtään enemmän rakastuneita, sitoutuneita tai onnellisia kuin nytkään vain sen takia, että saamme papin ja seurakunnan siunauksen liitollemme.

Nainen 26 kirjoitti:

Suurimmalle osalle - näin ainakin väittäisin - avoliitto on vain yksi askel matkalla avioliittoon. Ennen naimisiin saatettiin mennä jotta saatiin naimalupa ja lupa muuttaa yhteen, nykyään yhteiskunta (ja tietyssä määrin jopa kirkko) sallii molempia ennen papin aamenta.

Kun katselee avioerotilastoja, voi vain vetää johtopäätöksen ettei se laillinenkaan sitoutuminen aina tuo velvollisuuksia tai painoa liittoon. Kyllä se sitoutuminen lähtee henkilöstä itsestään ja hänen tunteistaan. Nykyään, kun avioerokin on helppoa, harva jää liittoon pelkästä velvollisuudesta. Jos rakkaus loppuu tai löytyy uusi rakas, kyllä siitä avioliitostakin lähdetään. Ja hyvä näin, sillä miksi jäädä huonoon liittoon tai liittoon, jossa sinua pahoinpidellään tai et saa ilmaista itseäsi, vain papin aamenen takia?

On totta, että mm. lapsille suodaan parempaa turvaa avioliitossa, ja että avioliitto helpottaa monia muita juridisia asioita. Avioliitto on myös mielestäni ihana perinne, ja kukapa tyttö ei ole haaveillut häistä? Lähinnä avioliiton tuoman oikeusturvan takia, minä ja avomieheni olemme suunnitelleet menevämme naimisiin ennen asunnon ostamista ja ennen kaikkea ennen lasten tekemistä. Muita asioita kun tuo papin aamen ei tule muuttamaan, emme tule olemaan yhtään enemmän rakastuneita, sitoutuneita tai onnellisia kuin nytkään vain sen takia, että saamme papin ja seurakunnan siunauksen liitollemme.

Lue lisää

Tunteita ja yhteekuuluvaisuutta ei paperi tuo vaan pahentaakin voi sillä että toista pidetään itsestäänselvyytenä. Tuo paperi voi viedä kaiken yrittämisen ja romaantiikan suhteesta tosi helposti. Suhde pitää olla vahvalla puhjalla ja pitkäaikainen ennen paperien allekirjoitusta. Niin että kumpikin tuntee toisensa kuin omat kalsarit ja luottamus on täydellinen.

turvaa kirjoitti:

Tunteita ja yhteekuuluvaisuutta ei paperi tuo vaan pahentaakin voi sillä että toista pidetään itsestäänselvyytenä. Tuo paperi voi viedä kaiken yrittämisen ja romaantiikan suhteesta tosi helposti. Suhde pitää olla vahvalla puhjalla ja pitkäaikainen ennen paperien allekirjoitusta. Niin että kumpikin tuntee toisensa kuin omat kalsarit ja luottamus on täydellinen.

Lue lisää

että "avoliitto" on ihan sama asia kuin avioliitto mitä jauhetaan nykyään paljon, mutta ainakaan minuun ei pure - niin miksi sitten usein käy niin, että susipari saattaa asua yhdessä vuosi tolkut samaa taloa, hankkia lapset ja autot ja lomaosakkeet ja SITTEN jostain ihmeen syystä mennään naimisiin????

Jos se ei mitään muuta, ja Jos avoliitto on Avioliiton veroinen (jonkun mielestä) niin miksi sitten pitää mennä ikinä naimisiin??

Kyllä on avoliitoista romantiikka ja kaikki muu kaukana... ei ole mitään romanttisempaa kuin sitoutua rakastamaansa ihmiseen loppuelämäkseen niin lain, Jumalan, kuin toistensa edessä!!!

on niin kirjoitti:

että "avoliitto" on ihan sama asia kuin avioliitto mitä jauhetaan nykyään paljon, mutta ainakaan minuun ei pure - niin miksi sitten usein käy niin, että susipari saattaa asua yhdessä vuosi tolkut samaa taloa, hankkia lapset ja autot ja lomaosakkeet ja SITTEN jostain ihmeen syystä mennään naimisiin????

Jos se ei mitään muuta, ja Jos avoliitto on Avioliiton veroinen (jonkun mielestä) niin miksi sitten pitää mennä ikinä naimisiin??

Kyllä on avoliitoista romantiikka ja kaikki muu kaukana... ei ole mitään romanttisempaa kuin sitoutua rakastamaansa ihmiseen loppuelämäkseen niin lain, Jumalan, kuin toistensa edessä!!!

Lue lisää

Ainakin itse uskon, ettei naimisiin meno muuta tunteita toista kohtaan. En usko, että olisin enemmän rakastunut mieheeni, jos meillä olisi papin siunaus liitollemme. Enkä myöskään olisi sitoutuneempi kuin nyt. Tästä asiasta mielestäni keskusteltiin aiemmin, ja tunnetasolla minä - ja varmasti moni muukin - on sitä mieltä, ettei tunteet muutu vaikka siirrytään avoliitosta avioliittoon.

Ja ainakin minä yritin selittää, miksi itse aion siirtyä avoliitosta avioliittoon myöhemmin. Avioliitto tuo (varsinkin lapsille) oikeusturvan jota avoliitto ei anna. Joten mainitsemasi tapaukset, jossa hankitaan ensiksi lapsia ja omaisuutta ennen avioliittoa, voivat ajatella samalla tavalla? He menevät naimisiin saadakseen juridisen tuen ja oikeusturvan liitolleen.

Olen sama mieltä kanssasi, että häät ovat romanttisia tapahtumia. Ja eiköhän jokainen pikkutyttö ole suunnitellut häitään peripohjaisesti? Mutta itselleni se romantiikka tai prinsessana oleminen ei ole naimisiin menon ainoa, tai edes suurin, syy.

sukuun kuulukaan, koska ette ole kihloissa ettekä naimisissa. Ennen puhuttiin susipareista, että silleen.....

ei suvusta...Jos oma mieheni olisi lähtenyt yhteenmuuttamisemme jälkeen yksin sukunsa juhliin, olisin varmaan sillä välin älynnyt pakata kimpsuni ja kampsuni.
Jos ollaan pari, ollaan sitä myös juhlissa yhdessä.
Jos toista ei kelpuuteta suvun puolesta mukaan, saavat sitten olla ilman kumpaakaan!

vain sulle...

Kiitos kommentistasi.
Olen kyllä tavannut mieheni perheenjäsenet useaan otteeseen ja muutaman muun sukulaisen muutaman kerran, joten tilanne ei sentään ole aivan toivoton. Itse asiassa, kun juttelin mieheni kanssa niin meitä on kutsuttu kuulema käymään yhdessä sukulaispaikassa ja aiomme siellä vierailla lähiaikoina. Mutta tuonne sukutapaamiseen ei minua ole kutsuttu kuitenkaan... Mieheni suku tapaa toisiaan paljon vähemmän kuin oma sukuni ja se tuntuu kyllä minusta oudolta.. Esimerkiksi mieheni ei ole nähnyt joitakin serkkujaan yli kymmeneen vuoteen samoin kuin isovanhempia hän on tavannut hyvin harvoin. Eri suvuilla on eri käytännöt, toiset suvut ovat kiinteämpiä kuin toiset.

Mieheni kyllä kunnioittaa minua ja kohtelee minua hyvin, joten hän ei todellakaan pidä minua pilkkanaan. Tämä vain tiedoksi niille, jotka niin arvelivat.