Homo Sapiens= ihminen
Homo Sovieticus= kommunisti
Se on pojat sillälailla, että harvan teidän
kommunistien kanssa voi keskustella.
Asioita väitetään. Luullaan. Vääristellään.
Kun kysyy substanssia tai perustelua yksittäiseen
väitteeseen, loksahtaa suu auki ja alkaa
änkytys. Kun ei ole vastausta. Vain väite.
Aapo on aivan omaa luokkaansa oleva homo sovieticus. Olen sanaton. Pohjattoman
typerä kommunisti.
Pepsikola taas hyvällä sijalla 2. Esittää
vähän lukeneempaa homo-sovieticusta, mutta
ei änkytykseltään pysty tositoimiin, ei vastaamaan puheistaan, ei muutakuin luikkia
karkuun se osaa. Testasin tämän eilen ainakin
viidesti. Takki tyhjä kuin Toppilan navetta.
esimerkki löytyy hänen keskustelustaan"Mannerheim
tuomiolle". Pelkurin paska haisee tänne asti.
Toope. Varsinainen hovinarri. lökäpöksy Homo-sovieticus.
Sekaisin. Ei jaksa lukea. Tyhmä.
Wäinä. Syntynyt keskustelua. Siedettävä
homo-sapiens, mutta homo-sovieticuksen
viitassa. Johtunee siitä, että emme ole
kummatkaan enää lukiopoikia.
Se on pojat sillä lailla että jos kysytään, niin
on tapana vastata. Muu on säälittävää räpiköintiä.
Pappa käy välillä amerikoissa työmatkalla. Palataanpas asialle ja Hyvää valkoista Joulua!
Homo Sovieticus= kommunisti
Se on pojat sillälailla, että harvan teidän
kommunistien kanssa voi keskustella.
Asioita väitetään. Luullaan. Vääristellään.
Kun kysyy substanssia tai perustelua yksittäiseen
väitteeseen, loksahtaa suu auki ja alkaa
änkytys. Kun ei ole vastausta. Vain väite.
Aapo on aivan omaa luokkaansa oleva homo sovieticus. Olen sanaton. Pohjattoman
typerä kommunisti.
Pepsikola taas hyvällä sijalla 2. Esittää
vähän lukeneempaa homo-sovieticusta, mutta
ei änkytykseltään pysty tositoimiin, ei vastaamaan puheistaan, ei muutakuin luikkia
karkuun se osaa. Testasin tämän eilen ainakin
viidesti. Takki tyhjä kuin Toppilan navetta.
esimerkki löytyy hänen keskustelustaan"Mannerheim
tuomiolle". Pelkurin paska haisee tänne asti.
Toope. Varsinainen hovinarri. lökäpöksy Homo-sovieticus.
Sekaisin. Ei jaksa lukea. Tyhmä.
Wäinä. Syntynyt keskustelua. Siedettävä
homo-sapiens, mutta homo-sovieticuksen
viitassa. Johtunee siitä, että emme ole
kummatkaan enää lukiopoikia.
Se on pojat sillä lailla että jos kysytään, niin
on tapana vastata. Muu on säälittävää räpiköintiä.
Pappa käy välillä amerikoissa työmatkalla. Palataanpas asialle ja Hyvää valkoista Joulua!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kun palaat sieltä ihmisyyden kehdosta ja lähestyt Suomea niin muista:Se kommari olisi tahtoessaan kävellyt -44 vaikka Tornioon.Se sama kommari hallitsi Suomea kynällä hotelli Tornista.
Se sama kommari nöyryytti Suomalaista sotilasta näyttämällä mistä kana kusee,samoin koko eurooppaa,keinoja kaihtamatta,tavoite saavutettuna.
Vain neidit yskii keinoista,tarkoituksena oli tappaa,ei valmistautua tappioon.
Se sama kommari toi paljon leipää pöytiin kylmän sodan aikana,työllisti ja Suomalainen nuoli persettä YYA:n muodossa.
Hävettääkö?edustat kansaa joka nöyryytettiin ensin sodassa ja sitten koko maailman silmissä?Suomettuminen oli totta.
Jaaha, on PappaManninenkin rantautunut TV:n ääreen ja katsoi ohjelman jossa kerrottiin Eestin neuvostovainoista ja tuosta Homo Sovieticuksesta. Kyllä, se oli ehdottoman väärin ja en tiedä miksi niin ylipäätäänsä tehtiin. En ole koskaan Stalinia ja Leniniä kannattanut. Mut silti olen kommunisti. SKP:n ajatukset käyvät yksiin mun mielen kanssa. SKP tuomitsee Stalinin ajan teot, jos tiesit. Mutta porvarin pääkoppaan se ei mahdu.
Ei kannata mennä yleistämään että KAIKKI kommunistit ovat just tuollaisia kuin tämän palstan outolintukommarit. Meitä maltillisia myös löytyy. Tietääkseni olen aina ollut homosapiens. Eikä mikään sovieticus. Sama asia jos nimitää porvareita Homo Riistäjäis tai Homo Porvarius.
Tämä sinunkin viesti "pelkästään" on hyökkäys ja haukkumaviesti muita palstan keskustelijoita kohtaan. Ei mitään konkreettista asiaa, vaan suoraa paskanjauhantaa keskustelijoista ja nimimerkeistä.
Nostetaan iänikuisia ikivanhoja maailmansotien juttuja, kuinka me tehtiin sitä ja tätä. Miksei keskustella nykypäivän haasteista ja miten selkeästi vasemmistolainen vaihtoehto SKP voi vastata nykymenoon.
Jaahas, PappaManninen jaksaa käydä Ameriikassa töissä ja sitten tulee takaisin palstalle haukkumaan. Eikö oo muuta tekemistä ku roikkua tällä palstalla jauhamassa.
Nyt kun PappaManninen menee sinne Amerikoihin(Tarkoittaa ilmeisesti Yhdysvaltoja?), niin hänellä on oivallinen tilaisuus tutustua maan todellisuuteen. Rohkeasti vaan jonnekkin ghettoon tutustumaan Yhdysvaltain enemmistön elinoloihin.
"Rohkeasti vaan jonnekkin ghettoon tutustumaan Yhdysvaltain enemmistön elinoloihin."
Väittäähän voi mitä hyvänsä, mutta kysyisinkin USKOTKO todella, että YLI 150 MILJOONAA amerikkalaista asuu jossain getoissa? Sitä nimittäin tuo "enemmistö" tarkoittaisi. Olisikohan parempi, että kävisit itse paikanpäällä katsomassa, etkä uskoisi sokeasti jotain "Taudinkantajaa"!:)
Kattositte kommarit enemmän Kauniita ja rohkeita, niin tietäsitte enemmän Amerikan todellisuudesta. Me eestiläisetkin asutaan nykyään taas kartanoissa. Kaatopaikalta ei kukaan etsi ruokaansa, vaikka jotkt niin väittävätkin.
Valitettavasti sinä et sitä hallitse!:)
Välittömästi Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Virosta tuli Euroopan suurin metallien viejä. Viron "kaivannaisteollisuus" asettui kartalla suurinpiirtein samoille kohdin,kuin neuvostoaikaan asettuivat saastuttavat ja radioaktiiviset sotilasvarikot. Virolaista tietotaitoa ja innovatiivisuutta parhaimmillaan edustavatkin sataa mikrosievertiä säteilevät jääkaapit. Ne paistavat ja pitävät ruuan kylmänä samanaikaisesti.
Sosialistinen työ kilpaili laadun sijasta määrällä.Virolaisessa muuntajassa olikin nelinkertainen määrä metalleja verraten vaikka suomalaiseen muuntajaan.
Nyt kun Viro on ojentanut auttavan veljenkäden Georgialle, kenties sielläkin opitaan varastamaan johtimet ja kaapelit muuntajista,joissa on 30 000 voltin virta päällä.
Edellinen,Lenin ei ollut Stalinin ystävä eikä olisi halunnut hänen tulevan maan johtoon missään nimessä mutta toisin kävi,ei kaikki saksalaisetkaan ollut natseja.
osataan tunkeutua muuntajiin ihan ilman virolaisapua. Joskus taannoin (olisiko ollut viime syksynä/talvena?) tuli Suomen tv:ssä dokumentti, jossa kuvattiin Georgian sähkönjakelun uudistamisesta vastanneen amerikkalaisyhtiön kokemuksia Shevarnadzen aikana. Suurimpana käytännön ongelmana ei ollut kylläkään kaapelien varastaminen vaan asukkaiden "omatoimiset" sähkötyöt muuntajissa.
Onko Tallinnan poro käynyt virolaisella kaatopaikalla? Sieltä sitä ironiaa löytyy. Köyhä kansa hakee ruokansa sieltä. Eläköön markkinatalous!
kaatopaikoille, mutta kyllä niitä "geoloogeja" on tullut nähtyä (ja ennenkaikkea haistettua) muuallakin. Olen asunut viimeiset lähes kymmenen vuotta eri puolilla Tallinnaa - enkä suinkaan millään "eliittialueilla" - tälläkin hetkellä lähes Koplissa, joten minulle on turha ruveta väittämään, että "tavallinen kansa" hankkii ruokansa kaatopaikoilta. Pääosin kyseessä ovat asunnottomat alkoholistit, jotka käyttävät vähätkin kruununsa kioskeissa myytävään halpaan "kolinaan". Lisäksi siellä käy muutamia yritteliäämpiä tyyppejä, jotka keräävät pääasiassa metalliromua ja siitä saadulla rahalla elättävät jopa useampihenkisen perheen.
Alkoholistiksi leimaaminen on perinteinen tapa vähätellä köyhyyttä ja asunnottomuutta. Myös Suomessa on lukuisia asunnottomia, jotka eivät ole alkoholisteja.
vielä ja meistä kaikista tulee kunnon homo sovjeticuksia jotka antaa ainoan ihokkaansa köyhälle :)