Andersson oli

jälkeen vielä täydessä seelissä, jälkiviisaissa. Karjui kuin vähämielinen hyvä Tarja hyvä Tarja.


Kotiakko homo-Pekka maailmalta saapui,
seliässä oli hällä Andersson.
5446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tiedämme, että taistolaiset on nolattu totaalisesti sen jälkeen, kun heidän ihmemaansa Neuvostoliitto sortui kerjäläismäiseksi Venäjäksi.

Taistolaisia on pistetty niin lujaa ahtaalle sen jälkeen, että he ovat totaalisti katkeria.

Taistolaiset ovat jopa ilmoittautuneet "työväen aateen" tai "puolueen" kannattajiksi vaselissa,
sen sijaan että ajaisivat kansan nöyryyttämistä neuvostoblokkiin ja luokkataistelua porvareita vastaan.

MUTTA AJATELKAA KAUHULLA JOS VASELI-TAISTOLAISET PÄÄSISIVÄT JOTENKIN TAKAISIN VALTAAN JA HALLITUKSEEN TMS. eivät pääse, mutta ajatelkaa.

Sieltä tämä p-sakki alkaisi todella sortaa suomalaisia isän kädestä ja maksaa takaisin kaikkea sitä nöyryytystä mitä taistolaisille on tehty nyt kun heidän harhaoppinsa marsismi senilismi on lyöty maan rakoon.

JOHTOPÄÄTÖS. Kaikkien suomalaisten on oman etunsa nimissä 2007 äänestettävä siten, että vaseli nyt lopullisesti pyyhitään kommunismin roskakoriin aivan kuin Gorba heitti neuvostokommunismin roskakoriin.

Ei koskaan enää taistolaisuutta. Luokkataistelu kommunismia vastaan 2007 vaaleissa. Suomi ei saa olla maa, jossa eduskunnassa istuvat Euroopan viimeiset KGB- ja Stasi -sympparit.

Äänestä

Miksi yle edellyttää että koko suomalaisen kansan on kustanettava lupamaksujen kautta hra anderssonin vaalikampanja? eikö olis nyt aika laitoksen puolueteettomuudenkin nimissä että KAIKKI vaaliehdokkaat saavat samalla tavallla mainosaikaa yle:ssä?

Nyt on nationalisti andersson saanut reuhata rauhassa.

Ehdotanakin että Soini saa nyt ohjelma-aikaa puolustaa suomenkieltä parin kuukauden ajan. Ihan vain tasapainon nimissä. (tietysti Sinisiipi jaSantavuorikin ulos!)

Äänestä
  • On ollut ihan hyvä ja mielipiteet kohdallaan ja näin on vaalisäännöt olleet,kun ehdokasasetelmat on lyöty lukkoon,ei ehdokkailla ole näkyvyyttä Ylessä,kuin virallisissa tenteissä,josta on sovittu puolueitten kesken hallintonevoston "siunaksella".
    Näin on ainakin,ennen ollut !
    Vaalityötä voit tehdä(perssujen palstalla),sielä on soinilla oma natsinurkkaus,me sinne hopi ,hopi !
    Vasurit on vielä merkittävä puolue,että silleen 10% äänimassasta!
    Kokareet voi olla Kiinassa kun sinne on ollut hinku,äänestäköön vaikka Kiinan kommunistista puoluetta !

    Äänestä

  • Andersson' kirjoitti:

    On ollut ihan hyvä ja mielipiteet kohdallaan ja näin on vaalisäännöt olleet,kun ehdokasasetelmat on lyöty lukkoon,ei ehdokkailla ole näkyvyyttä Ylessä,kuin virallisissa tenteissä,josta on sovittu puolueitten kesken hallintonevoston "siunaksella".
    Näin on ainakin,ennen ollut !
    Vaalityötä voit tehdä(perssujen palstalla),sielä on soinilla oma natsinurkkaus,me sinne hopi ,hopi !
    Vasurit on vielä merkittävä puolue,että silleen 10% äänimassasta!
    Kokareet voi olla Kiinassa kun sinne on ollut hinku,äänestäköön vaikka Kiinan kommunistista puoluetta !

    Olisi sopivaa, että yle EI jatkosarjoissaan palkkaisi nurkkiinsa tykkääjiksi mitään erityisiä nationalisteja, jotka osalllistuvat ehdokkaina lähestyuviin vaaleihin.
    Anderssonin ja vasemmiston uskottavuus ei parane , päinvastoin, nykymenolla. Melkoinen juntta.

    On aika että koko kansan yleisradio lopettaa toimimasta kuin itäblokin aikainen propagandatorvi ja lajentaa nationalistista linjaansa koskemaan myös suomenkielisen kansan ääntä.

    Äänestä

kun koski kuivana kohisi" :))!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pressavaalien kirjoitti:

jälkeen vielä täydessä seelissä, jälkiviisaissa. Karjui kuin vähämielinen hyvä Tarja hyvä Tarja.


Kotiakko homo-Pekka maailmalta saapui,
seliässä oli hällä Andersson.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu