Pettäjän tie on tuskainen vie harhaan

Näin vanhemmalla iällä, voimme varmaankin kertoa, olenko ollut uskollinen koko avioliiton ajan, meille leskeksi jääneille se on varmaan helponpaa. Kyllä naimisissa olevatkin voivat muistella menneitä, olletinkin jos litto elää vielä toista nuoruutta, silloinhan ei ole mitään salattavaa.

Kerron ensiksi itsestäni, koska aloituksen teinkin, tapahtui lomareissulla vaimon vielä eläessä, tansin erään leski-ihmisen kanssa, jonka vaimokin hyvin tunsi. Vaimon valittaessa vsymystä, ja mentyään nukkumaan, käski lesken pitää minusta hyvää huolta. Sellaista leikkipuhetta kuten tapana on.

No hän noudatti vaimoni kehoitusta sanan täydessä merkityksessä, vetydyimme lesken huoneeseen ottamaan pienet likööripaukut, kuten leski ehdotti, siinävaiheessa tiesin että nyt liikutaan vaarallisella alueella. melkein heti leski alkoi riisuuntua

No leski sai mitä oli vaillakin, minulla kävi aavistus, että vaimoni tulee vielä käymään, kiirehdin tanssisaliin, oluttuopin tilattuani vaimo tulikin takaisin, no missä mirja on kysyy vaimoni, hän läksi nukkumaan, sanoin minä etkä mennyt saatille kiusoitteli vaimo. Arvatkaapa oliko minulla outo olo. vaimo ei koskaan saanut siitä syrjähypystä tietää, leski kuului ystäväpiiriimme vielä monta vuotta, on nyt autuaamilla metsästysmailla, rauha hänen sielulleen.
141337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

miehet ovat. Aina m---kun vietävissä!

Äänestä

En kadu mitään. Olen käyttänyt koko elämäni ajan hyväkseni Jumalan lahjaa, sukupuoliviettiä. Ja nauttinut siitä. Ikinä en ole hälmöillyt niin, että vaimoni olisi saanut asiasta tietää. Mitään ei ole keneltäkään pois.

Rakastan vaimoani, enkä tekisi hänelle mitään halpamaista. Hyvä sanoa kuin ei seiso enää.

Äänestä
  • Tekeepä helposti mieli sanoa valehtelijaksi sellaista, joka väittää, ettei vuosikymmeniä kestäneen avioliiton aikana ole kertaakaan tehnyt syrjähyppyä.

    Toiset suhteet kestävät sen tunnustamisen, toiset eivät. Ihmisiä ovat aviopuolisotkin. Yleensä tarkoitus ei ole loukata toista. Tilaisuus vain tekee varkaan. Eikä siinä todellakaan ole mitään keneltäkään pois.

    Mieheni ja minä pystyimme erään kriisin yhteydessä ns. putsaamaan pöydän ja tunnustamaan toisillemme kipeimmätkin asiat. Sen jälkeen elimme onnellisempina kuin koskaan... kunnes kuolema meidät erotti.

    Äänestä

  • Hintriika kirjoitti:

    Tekeepä helposti mieli sanoa valehtelijaksi sellaista, joka väittää, ettei vuosikymmeniä kestäneen avioliiton aikana ole kertaakaan tehnyt syrjähyppyä.

    Toiset suhteet kestävät sen tunnustamisen, toiset eivät. Ihmisiä ovat aviopuolisotkin. Yleensä tarkoitus ei ole loukata toista. Tilaisuus vain tekee varkaan. Eikä siinä todellakaan ole mitään keneltäkään pois.

    Mieheni ja minä pystyimme erään kriisin yhteydessä ns. putsaamaan pöydän ja tunnustamaan toisillemme kipeimmätkin asiat. Sen jälkeen elimme onnellisempina kuin koskaan... kunnes kuolema meidät erotti.

    ...vaimolleni syrjähypyistäni.

    Olle

    Äänestä

  • ruokapöytään?

    Syönyt ruokaa, jonka hän on raahannut kaupasta kotiin?

    Säälitkö itseäsi pelkästään?

    Minä tiedän tuollaisen tyypin tuoneen kupan vaimolleen. Vaimo ei tiennyt, mistä oli kysymys, eikä mennyt ajoissa lääkäriin. Mielisairaasta, syfiliksen aiheuttamasta, otti sitten mies eron.

    Kivat sulle. :/

    Äänestä

  • vaimosi laittamaan kirjoitti:

    ruokapöytään?

    Olle sanoo vain rehellisesti täällä kuinka asiat on.
    Senkin että ei voisi kertoa vaimolleen ja sen että enää ei ole kiusauksia, heh.

    Moni vanhemmiten haluaa unohtaa nuorempana tehdyt hairahdukset ja kieltää ne ikäänkuin siten tulisvat pyyhityksi pois.

    Noinkin voi käydä kun edellä kirjoitettiin, sen tuomitsen jyrkästi ja raukkamaisena jos ei ilmoita pahaa-aavistamattomalle vaimolleen taudista.
    Koska on se miehelläkin ollut mutta nähtävästi hoidettu.

    Niin että kivat ittelles.

    Olle

    Äänestä

  • viidanhelmi kirjoitti:

    joten se ei hänellä mitään selviä oireita antanut, näin olen kuullut.
    Vaimo raatoi kaikki työt, ja ukko kulki "naisissa", tietyn tyyppisissä.

    Vaimo oli ylirasittunut, ehkä vähän masentunutkin, kun vaistosi ukon puuhat, mutta lasten takia jäi sinnittelemään.

    Tauti iski sitten häneen.

    Kivat ukolle.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Niin että kivat ittelles.

    Olle

    Olle dulle doff!

    Mitä ovat saddut?

    Puhut niinkuin pitäisi kaikkien tietää?

    Kivat sulle!

    Äänestä

  • ..koffelaade, kinelaade... kirjoitti:

    Olle dulle doff!

    Mitä ovat saddut?

    Puhut niinkuin pitäisi kaikkien tietää?

    Kivat sulle!

    ...harhaan..

    Äänestä

  • ..koffelaade, kinelaade... kirjoitti:

    Olle dulle doff!

    Mitä ovat saddut?

    Puhut niinkuin pitäisi kaikkien tietää?

    Kivat sulle!

    Mikä ero on käellä ja satiaisella? Toinen munii toisten pesiin, toinen pesii toisten muniin.

    Äänestä

  • pettämätön , luulisin kirjoitti:

    Mikä ero on käellä ja satiaisella? Toinen munii toisten pesiin, toinen pesii toisten muniin.

    hekotan ja taputan tälle vitsille, kun pirtin emäntä eikä varapääemäntä ole tätä ollenkaan huominoineet.

    Äänestä

SE, eli Suomen ennätys, kyseenalainen sellainen.

Kuka tahansa voi olla taudinkantaja, heterokin.

Kivat heille.

Äänestä
  • Eiköhän se meidän ikäisiltä ole ohi nuo sukupuolitaudit, en ole ikinä käyttänyt mitään suojausta, en ole ikinä sairastanut mitään sukupuolitauteja, olen aina kuunnellut ja ihmetellyt mistä ne niitä tauteja hankkivat.

    Olen elämäni aikana aina kulkenut Kukasta kukkaan ja Lumpusta lumppuun, koskaan en ole mitään tartuntoja saanut, siksi olen aina kuunnellut kummastellen näitä seksitautien selittelijöitä. Onko minulla ollut vain niin hyvä tuuri, että olen välttynyt taudeilta.

    Kerran kun kävin kiimaisen naisen kimppuun hän höpötti jotakin onko minulla tauteja, en ensin edes ymmärtänyt mitä nainen tarkoitti, sisään vain ja kiireesti, jälkeenpäin nainen kertoi saaneensa joskus tippurin seksikumppaniltaan, silloin vähän säpsähdin, mutta suraavalla panolla olin sen jo unahtanut, että sillälailla meikkämanne painaa.???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei aina uskollinen kirjoitti:

Näin vanhemmalla iällä, voimme varmaankin kertoa, olenko ollut uskollinen koko avioliiton ajan, meille leskeksi jääneille se on varmaan helponpaa. Kyllä naimisissa olevatkin voivat muistella menneitä, olletinkin jos litto elää vielä toista nuoruutta, silloinhan ei ole mitään salattavaa.

Kerron ensiksi itsestäni, koska aloituksen teinkin, tapahtui lomareissulla vaimon vielä eläessä, tansin erään leski-ihmisen kanssa, jonka vaimokin hyvin tunsi. Vaimon valittaessa vsymystä, ja mentyään nukkumaan, käski lesken pitää minusta hyvää huolta. Sellaista leikkipuhetta kuten tapana on.

No hän noudatti vaimoni kehoitusta sanan täydessä merkityksessä, vetydyimme lesken huoneeseen ottamaan pienet likööripaukut, kuten leski ehdotti, siinävaiheessa tiesin että nyt liikutaan vaarallisella alueella. melkein heti leski alkoi riisuuntua

No leski sai mitä oli vaillakin, minulla kävi aavistus, että vaimoni tulee vielä käymään, kiirehdin tanssisaliin, oluttuopin tilattuani vaimo tulikin takaisin, no missä mirja on kysyy vaimoni, hän läksi nukkumaan, sanoin minä etkä mennyt saatille kiusoitteli vaimo. Arvatkaapa oliko minulla outo olo. vaimo ei koskaan saanut siitä syrjähypystä tietää, leski kuului ystäväpiiriimme vielä monta vuotta, on nyt autuaamilla metsästysmailla, rauha hänen sielulleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu