Verkostoijien moraali

Verkostomarkkinoinnin moraalivaikutukset ovat lueteltuna seuraavat:

- Ihmissuhteet vaarantuvat, kun huijausta levitetään henkilökohtaisen luottamuksen perusteella ihmisten lähipiiriin: perheenjäsenille, sukulaisille, työkavereille ja ystäville. Seurauksena on ystävvyyssuhteiden katkeaminen ja parisuhteiden päättyminen eroon, perheiden hajoaminen.

- Miltä kuulostaa ajatus tehdä yhteistyötä pahimpien kilpailijoidesi kanssa, jotka ovat osaksi sinun kavereitasi? Onko järkevää auttaa kilpailijoitasi tuhoamaan omat mahdollisuutesi liiketoiminnassa? Juuri tätä koulutusorganisaation ja pääyhtiön johtajat saavat tiimin tekemään. Nerokas huijaus vai mitä?

- Olisitko valmis myymään tämän idean äidillesi ja mummollesi? Usko tai älä: monet tekevät juuri niin eivätkä edes häpeä sitä!

- Markkinointi lietsoo yleistä tyytymättömyyttä rahatilannetta ja perinteistä työtä kohtaan. Aivopesun uhrit alkavat halveksia perinteistä työtä, mikä on tuhoisaa koko yhteiskunnan kannalta.

- Verkostomarkkinoinnin tavoitteena on poistaa työllisyys maapallolta. Kuulit oikein! Jos verkostomarkkinointi voisi toimia kaikkia hyödyttävällä tavalla, ei kukaan tekisi työtä vaan kaikki rikastuisivat olemalla verkoston jäseniä tekemättä lopulta yhtään mitään! Tavoite on lopettaa työnteko, ei työllistää itseään! Tavoitteena on rikastua muiden tekemän työn kustannuksella, sillä vain yksi sadastatuhannesta edustajasta voi ansaita niin paljon, että sitä voitaisiin pitää taloudellisen riippumattomuuden tilana ja miljonäärin luksuselämänä.

- Verkostomarkkinoinnin unelma on taloudellinen riippumattomuus ja ylellinen luksuselämä muiden kustannuksella, riistämällä muita. Motiivina toiminnalle on rahanhimo, ahneus ja kateus muita kohtaan. Kuinka ollakaan: alan kouluttajat väittävät motiiveikseen aivan päinvastaista! Auttamisen halua, rakkautta lähimmäistä kohtaan, nöyryyttä ja vaatimattomuutta! Millainen ihminen väittää auttavansa muita, kun tosiasiassa ryöstää hänet petoksen avulla? Millainen ihminen kouluttaa ihmisiä ryöstämään parhaita kavereitaan ja sukulaisiaan huijauksen avulla? Millaisen ihmisen ammattina on huijaaminen?

- Verkostoijan unelma on olla kaikkien muiden pomo. Ideologia halveksii palveluammatteja ja perinteistä työtä. Kukaan ei halua palvella muita ja tehdä perinteistä työtä. Mikä vaikutus tällä on moraaliin?

- Verkostojen ylimmillä paikoilla on suomalaisissa yrityksissä yrityksen omistajat. He saavat siten suuren osan verkostoon palkkioina "palauttamastaan" rahasta itselleen. Tämä osuus voi olla jopa noin puolet kaikista palkkioista! Onko tämä sinusta oikein? Heillä on paljon paremmat mahdollisuudet pysytellä verkoston ylimmillä paikoilla kuin viimeisenä mukaan lähteneillä nousta sinne, koska he ovat olleet ylätasoilla alusta lähtien. Kun yritys on vallannut markkinaosuutensa alempien tasojen uurastajien toimesta, jäävät nämä ylätasojen verkostojen perustajat nauttimaan alatasojen häviäjien rahoista.

- Yhtä monta edustajaa lopettaa toiminnan tappioiden vuoksi joka vuosi kuin uusia häviäjiä liitetään mukaan systeemiin. Tämä on ainoa tapa pitää verkostot toiminnassa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Onko tämä sinusta moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, kun ideaa markkinoidaan "hyvänä mahdollisuutena lisäansioihin ja taloudellisen riippumattomuuden saamiseen"? Yli 99 prosenttia edustajista häviää rahaa ja työpanoksensa verkostoihin.

--

Lue koko artikkeli osoitteesta
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/moraali/m01.htm
654577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

On hienoa että taas jaksat "tuhlata" aikaasi täällä palstalla =)

Äänestä

on, että internetin sosiaalisia verkostoja voi erittäin tehokkaasti hyödyntää löytääkseen tarpeeksi omasta asiasta kiinnostuneista ihmisiä.
Esimerkkinä MySpace: http://www.myspace.com/soundchilds

Luettelmasi ongelmat liittyvät uskoakseni nimenomaan perinteiseen (lue: tehottomaan) tyyliin harjoittaa tämäntyyppistä toimintaa.

Oman ideani työnimi oliki "All The Wrong Tools For The Right Cause".

Yllä oleva on tietty kärjistys. Ei oikein pystytetyssä verkostossa ole mielestäni mitään pahaa tai moraalisesti arveluttavaa, kunhan huomioidaan mm. nuo sinun esiin nostamasi epäkohdat ja huolehditaan siitä, että verkosto on todella elävä ja tarjoaa kaikille jäsenilleen kohtuulliset mahdollisuudet.

Itseasiassa uskon, että verkostoituminen voisi olla eettisesti hyvinkin varteenotettava ja käyttökelpoinen vaihtoehto pienyrittäjien kannalta ja osa-aikatyöllistäjänä koska suuryritykset eivät tulevaisuudessa enää tule tarjoamaan työtä kaikille.

Pitkä, englanninkielinen kannanottoni:
http://www.soundchilds.net/intro/mlm_more_info_v2.php

Ystävällisesti,
-Mika Kotikoski
http://www.soundchilds.net
http://www.myspace.com/soundchilds

Äänestä

Muun syyn takia tässä armaassa Suomen maassa ei erotakaan kuin verkostomarkkinoinnin.Eiköhän niitä nuita epäkohtia ole myös ns. "normaalityöpaikoilla" kyllä ne pomot tahtoo kuoria kermat päältä esim. optiot. Voidaan kysyä onko ne usean yhtiön antamat huippu suuret optiot oikein? Mistä olet saanut sellaisen kuvan, että vm ideologia halveksii perinteistä työtä. En ole näinä vuosina ( aloitin -93 ) mitä olen ollut verkostomarkkinoinnin parissa törmännyt tälläiseen ilmiöön. Olen nähnyt monen lähtevän mukaan ja monen lopettavan ala ei sovi kaikille. Usea lähtee mukaan ja jää odottamaan sitä tiliä sohvalle, ei se niin onnistu.
Se että pääsee ns huipulle vm:ssa vaatii todella paljon, monien vuosien kovaa työtä. Kaikista ei ole siihen, pieni prosentti lähtijöistä on valmis tekemään niin paljon. Hyvän lisäansion esim. oman työn ohella saa moni alalla toimiva.

Se että on unelmia esim. taloudellisesta riippumattomuudesta, onko se paha asia?
tai ,että yleensä unelmoi jostakin.
Aika kevyesti olet sanomassa verkostomarkkinoinnissa mukana olevia huijareiksi, pettäjiksi, voisin kait sinusta sanoa samaa, mutta en sano. Jokainen taaplaa tyylillään.
Ei vm:ssa kaikki ole auvoista ja onnellista, tapahtuu ylilyöntejä ei sille mahda mitään, mukana on monenlaista "koheltajaa".
Ei kait tämä nyt voi ihan paska duunia olla vanhimmat edelleen toiminnassa olevat vm-yritykset on kuitenkin perustettu -50 luvulla. Tuotteita on monesti sanottu huonoiksi, kalliiksi jne. Ei se voi olla noin, mikäli yritys, jolla on huonot tuotteet, ei kauan markkinoilla pysy!!
Toivotan kaikille tekipä sitten vm:ää, olipa tohtori tai opettaja oikein hyvää Joulua!

Äänestä
  • Toit esille usein kiisteltyjä kysymyksiä. Kaikkiin löytyy vastaukset valmiina.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/ukk.htm

    1) Jos muut tekevät väärin, se ei oikeuta sinua tekemään väärin. (optio-huijaukset)

    2) Perinteisen työn ja matalapalkkaisten palvelualojen halveksinta on hyvin yleistä verskostoijien keskuudessa. Jokainen alaa tunteva tietää sen. Sanojasi voisi pitää räikeänä valheena tai täydellisenä sokeutena.

    Tämä Amwayn toiminnasta tehty TV-dokumentti kertoo paljon. Porukka huutaa yhteen ääneen: "Flush down that stinking job!" (Vessanpytystä alas se haiseva työ!) Ei teidän toive ole työllistää itseänne vaan päästä eroon työstä muiden uurastuksen johdosta: olette riistäjiä ja orjuuttajia, toisten häikäilemättömiä hyväksikäyttäjiä. (te pitkän linjan ammattilaiset, omistajat ja tiimien korkeimman tason johtajat)

    Katso englanninkielinen video: (Pituus 21 min. 38 sek., Julkaisija: Dateline NBC-TV)
    http://cpserverp4.com/bo/dateline_quixtar.wmv

    Lisätietoja: http://dateline.msnbc.com
    "In pursuit of the almighty dollar" by Chris Hansen
    Löydät sivuston käyttämällä hakua ja kirjoittamalla hakusanaksi `Quixtar´.

    3) Homma ei sovi kaikille: sanotko sen jokaiselle värvätylle? Tuskinpa. Kaikki kelpaavat, joilla on rahaa maksaa liittyminen ja ostaa tuotteita pysyäkseen aktiivisina ja oikeutettuina myöhemmin mahdollisesti maksuun tuleviin alalinjasta saataviin provisioihin.

    4) Hyvää lisäansiota ei saa moni alalla toimiva henkilö. Suurin osa häviää rahaa ja aikaa verkostoon. Vain pari prosenttia tai jopa sen alle saa edes omansa takaisin.

    5) Menestyminen ei ole ensisijaisesti kiinni omasta tekemisestä vaan tuurista, mitä tarvitaan paljon, koska verkoston sisäinen vika estää useimpien voitollisen työn tekemisen.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/kaksi.htm

    6) Saahan sitä unelmoida, mutta jos unelmat nousevat liian suureksi osaksi elämää ja orjuuttavat huijauksen uhrit verkostoihin vuosikausiksi katteettomien toiveiden tavoitteluun, on se moraalisesti väärin.

    7) Verkostot eivät kaadu, koska suunnilleen saman verran uusia huijattuja liittyy mukaan kuin vanhoja lopettaa toiminnan. "Myyjien" määrä kasvaa vain sen verran kuin on aloittavien ja eroavien välinen erotus eli hyvin vähän.

    8) Tuotteet ovat usein ylihintaisia, turhia ylellisyystuotteita tai humpuukia. (ihmerohdot) Niitä ei saataisi kaupattua samaan hintaan samaa määrää vähittäiskaupan kautta. Henkilökohtaisten suhteiden hyväksikäyttö auttaa myymään tuotteita verkoston sisälle ja verkostoijien läheisille: ilman harhaanjohtavalla tavalla mainostettua lisäansioiden ja rikastumisen mahdollisuuden porkkanaa ei tuotteita menisi kaupaksi. Pelkästään myynti- ja ostokiintiön poistaminen eli aktivointiostojen säännön poistaminen tarkoittaisi myynnin romahtamista, koska verkostoijat ostavat tuotteita enemmän kuin tarvitsevat tai saavat myytyä pysyäkseen aktiivisina ja säilyttääkseen oikeuden alalinjasta mahdollisesti myöhemmin maksuun tuleviin palkkioihin.

    Toivo valuu hiekkaan.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Toit esille usein kiisteltyjä kysymyksiä. Kaikkiin löytyy vastaukset valmiina.

    se maailma makaa. Ne on niitä sinun vastauksia, väittämiä ei niistä sen enempää. Moni nuista sinun väittämistä on puutaheinää. No antaa olla ei jaksa alkaa vääntää tikusta asiaa. On muutakin hommaa kuin roikkua täällä. Suomessa toimii vm alalla hyviä yhtiöitä ja huonoja. Aivan kuten on asia myös sillä ns. normaalityön puolella. Sinä vain yleistät kaiken samaan muottiin, taidat olla hyvin yksinkertainen ihminen?

    ps. Väitit sanojani valheeksi koskien muun työn arvostusta. Voin hyvällä omallatunnolla todeta, että en ole moiseen törmännyt.Mutta varmaan näin jotkut sanovat. Monihan tuota ystävistäni tuntuu omaa työtä morkkaavan. Ei ihminen taida koskaan olla tyytyväinen?

    Äänestä

  • niin näin kirjoitti:

    USA:ssa 11 vuotta verkostomarkkinointia tutkinut tohtori Jon Taylor löysi tutkimiensa satojen (yli 400 yritystä) joukosta vain neljä, jotka eivät täyttäneet laittoman pyramidin tavoin toimivan yrityksen kriteereitä. Tyypillinen verkostomarkkinointiyhtiö on siten kuin laiton pyramidi ja erittäin harvinainen yhtiö toimii kuin rehellisempi suoramyyntiyhtiö. Alle yksi prosentti tutkituista alan yrityksistä toimii moraalin kannalta hyväksyttävällä tavalla.

    Alalla on tietysti myös niitä, jotka eivät halveksi (yhtä paljon) perinteistä työtä ja matalapalkka-aloja kuin useimmat muut. Olisi kuitenkin parasta olla kiitollinen, jos saa tehdä töitä edes matalapalkka-alalla, sillä Suomessa saa työstä kuitenkin aina kohtuullisen korvauksen verrattuna moneen muuhun maahan.

    moraalin määrittää? ja mikä on moraalisesti se oikea tie? Onko sinusta mainokset, joita näet lehdissä, tv:ssä jne moraalisesti oikein. Luvataanko niissä kenties liikaa.

    Äänestä

  • se oikean kirjoitti:

    moraalin määrittää? ja mikä on moraalisesti se oikea tie? Onko sinusta mainokset, joita näet lehdissä, tv:ssä jne moraalisesti oikein. Luvataanko niissä kenties liikaa.

    Yksi on joka tietää sen, mikä on oikein: Jumala.
    Se nyt ei suoraan liity tähän aiheeseen, mutta moraalin vuoksi asiaa lienee syytä vähän pohtia.

    Mistä tietää, mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja mikä pahaa?

    Ensin tulee määritellä asioita.

    MÄÄRITELMÄT

    Synti: väärämielinen pahan tekeminen tai himoitseminen, mielen alueen kapina Jumalan tahtoa vastaan

    Vanhurskaus: oikeamielisyyttä (teot ja ajatukset)

    Oikeamielistä on myös pahojen ihmisten rankaiseminen esim. esivallan toiminta rikollisten suhteen tai vanhempien ja kasvattajien toimet lasten pitämiseksi kurissa ja nuhteessa. Vanhurskaus voi olla siten oikeamielistä hyvän tai pahan tekemistä.

    Synti on sen sijaan aina väärämielistä pahan tekemistä tai sen tahtomista ja ajattelemista.

    MITEN EROTTAA HYVÄ PAHASTA JA ARVIOIDA PARAS MAHDOLLINEN MORAALI?

    1) Tekojen seuraukset ja vaikutus

    - Miten teot vaikuttavat tekijään ja läheisiin tai muihin luotuihin olentoihin? (Jos lyöt toista nyrkillä tai varastat häneltä, aiheuttaa se kärsimystä toiselle eikä sinulla ole hyväksyttävää perustetta moiselle teolle ---> syntiä)

    2) Lait ja asetukset

    - Kristityn kannalta korkein laki on Jumalan kymmenen käskyn laki ja rakkauden kaksoiskäsky, joiden kanssa yhtä pitävä on kultainen sääntö

    3) Omatunto ja sisäinen oikeudentaju, kyky tuntea häpeää ja katua pahoja tekojaan, Jumalan pelko

    - Paatumattomalla ihmisellä kuten pienellä lapsella tämä toimii hyvin. Paatunut synnin tekijä ei erota hyvää pahasta vaan kääntää asiat ylösalaisin. Hän ei häpeä syntejään, ei kadu niitä, ei halua niistä eroon vaan rakastaa niiden tekemistä, hän ei pelkää Jumalaa ("Ei Jumala kosta! ei Jumala tuomitse! ei Jumalaa ole! Ei Jumala näe!" Siinä hänen ajatuksensa)

    Näiden kriteerien kautta voidaan arvioida kunkin teon ja ajatukset moraalinen arvo.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Toit esille usein kiisteltyjä kysymyksiä. Kaikkiin löytyy vastaukset valmiina.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/ukk.htm

    1) Jos muut tekevät väärin, se ei oikeuta sinua tekemään väärin. (optio-huijaukset)

    2) Perinteisen työn ja matalapalkkaisten palvelualojen halveksinta on hyvin yleistä verskostoijien keskuudessa. Jokainen alaa tunteva tietää sen. Sanojasi voisi pitää räikeänä valheena tai täydellisenä sokeutena.

    Tämä Amwayn toiminnasta tehty TV-dokumentti kertoo paljon. Porukka huutaa yhteen ääneen: "Flush down that stinking job!" (Vessanpytystä alas se haiseva työ!) Ei teidän toive ole työllistää itseänne vaan päästä eroon työstä muiden uurastuksen johdosta: olette riistäjiä ja orjuuttajia, toisten häikäilemättömiä hyväksikäyttäjiä. (te pitkän linjan ammattilaiset, omistajat ja tiimien korkeimman tason johtajat)

    Katso englanninkielinen video: (Pituus 21 min. 38 sek., Julkaisija: Dateline NBC-TV)
    http://cpserverp4.com/bo/dateline_quixtar.wmv

    Lisätietoja: http://dateline.msnbc.com
    "In pursuit of the almighty dollar" by Chris Hansen
    Löydät sivuston käyttämällä hakua ja kirjoittamalla hakusanaksi `Quixtar´.

    3) Homma ei sovi kaikille: sanotko sen jokaiselle värvätylle? Tuskinpa. Kaikki kelpaavat, joilla on rahaa maksaa liittyminen ja ostaa tuotteita pysyäkseen aktiivisina ja oikeutettuina myöhemmin mahdollisesti maksuun tuleviin alalinjasta saataviin provisioihin.

    4) Hyvää lisäansiota ei saa moni alalla toimiva henkilö. Suurin osa häviää rahaa ja aikaa verkostoon. Vain pari prosenttia tai jopa sen alle saa edes omansa takaisin.

    5) Menestyminen ei ole ensisijaisesti kiinni omasta tekemisestä vaan tuurista, mitä tarvitaan paljon, koska verkoston sisäinen vika estää useimpien voitollisen työn tekemisen.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/kaksi.htm

    6) Saahan sitä unelmoida, mutta jos unelmat nousevat liian suureksi osaksi elämää ja orjuuttavat huijauksen uhrit verkostoihin vuosikausiksi katteettomien toiveiden tavoitteluun, on se moraalisesti väärin.

    7) Verkostot eivät kaadu, koska suunnilleen saman verran uusia huijattuja liittyy mukaan kuin vanhoja lopettaa toiminnan. "Myyjien" määrä kasvaa vain sen verran kuin on aloittavien ja eroavien välinen erotus eli hyvin vähän.

    8) Tuotteet ovat usein ylihintaisia, turhia ylellisyystuotteita tai humpuukia. (ihmerohdot) Niitä ei saataisi kaupattua samaan hintaan samaa määrää vähittäiskaupan kautta. Henkilökohtaisten suhteiden hyväksikäyttö auttaa myymään tuotteita verkoston sisälle ja verkostoijien läheisille: ilman harhaanjohtavalla tavalla mainostettua lisäansioiden ja rikastumisen mahdollisuuden porkkanaa ei tuotteita menisi kaupaksi. Pelkästään myynti- ja ostokiintiön poistaminen eli aktivointiostojen säännön poistaminen tarkoittaisi myynnin romahtamista, koska verkostoijat ostavat tuotteita enemmän kuin tarvitsevat tai saavat myytyä pysyäkseen aktiivisina ja säilyttääkseen oikeuden alalinjasta mahdollisesti myöhemmin maksuun tuleviin palkkioihin.

    Toivo valuu hiekkaan.

    " 4) Hyvää lisäansiota ei saa moni alalla toimiva henkilö. Suurin osa häviää rahaa ja aikaa verkostoon. Vain pari prosenttia tai jopa sen alle saa edes omansa takaisin."

    Ei niissä kukaan häviä, jos on valmis jotain tekemään. Esimerkiksi ternimaitokapseleiden kohdalla piti myydä 5 purkkia ja alkoi jo tehdä voittoa. Tuskin kukaan lähtee mukaan tommoseen, jos ei ole valmis tuota määrää myymään.

    Aikaakin tuohon voi käyttää juuri niin paljon kuin itse haluaa. Se että rikastuuko sillä? -ei varmasti kovin helposti.

    Pahin este rikastumiselle lienee tuo kysynnän ja tarjoajien tasapaino. Verkostomarkkinoinnissa tuo teoria tulee todistetuksi hyvin nopeasti. Jos saisi olla kaupungin ainoa tuotteen tarjoaja, menestys olisi mahdollinen. Verkostomarkkinoinnissa tarjoajien lukumäärä kasvaa jopa liiankin kovaa vauhtia kysyntään nähden ja tasapaino kellahtaa päälaelleen. Voi käydä jopa niin että tarjoajia on enemmän kuin kysyjiä.

    Mutta lyhyellä tähtäimellä; miksei noista jotain sivutuloja saisi, kunhan tuote on vain tarpeeksi hyvä.

    Äänestä

Haipola on loistava esitys siitä, miksi en pidä uskovaisista. Hän tuntee yhden huijarifirman ja luulee kaikkien olevan samanlaisia.

Ensiksikin verkostomarkkinoinnissa on tärkeää rakentaa myyntiä verkoston ulkopuolelle. Ihmiset haluavat ostaa, mutta eivät halua myydä.

Mikään perinteinen verkostomarkkinointifirma ei kasva eksponentiaalisesti eikä liikaa jälleenmyyjiä ole syntynyt 30 vuoden toiminnan jälkeenkään.

Verkostomarkkinointi on toimiala, jossa toki lopettaa ihmisiä, mutta jatkavat ostamista. Ainakin nonifirmoissa. Menetykset ovat muutamia kymppejä, kun normaalisti firmoissa on kysymys sadoista tuhansista.

Mistä noin hullun käsityksen asioista yleensä voi saada? Haipola on tietenkin uskovainen. Eihän siihenkään mitään järkeä tarvita.

Olli

Äänestä
  • Ottamatta kantaa muuhun kirjoittamaasi...

    KIRJOITAT
    Mikään perinteinen verkostomarkkinointifirma ei kasva eksponentiaalisesti eikä liikaa jälleenmyyjiä ole syntynyt 30 vuoden toiminnan jälkeenkään.

    VASTAAN
    Ei orjallisesti, mutta verkoston kasvaessa suureksi se kuitenkin lähestyy eksponentiaalisen kasvun kaavan perusteella rakentuvaa pyramidia.

    Lisäksi KAIKKIEN verkostojen kasvu on kuitenkin rajallista, syystä tai toisesta. Kun tuo kasvun raja tulee vastaan ollaan väistämättä tilanteessa, jossa verkoston suuri enemmistö jäsenistä EI voi täysipainoisesti hyötyä verkoston palkkiomallista mikäli verkosto on:
    1) staattinen
    2) palkkiomalli on monitasoinen.

    Ystävällisesti,
    -Mika
    http://www.soundchilds.net

    Äänestä

  • Ollin mielestä nonista erimieltä oleva lääketieteen professorikin on "tavattoman tyhmä mies".

    Verkostomarkkinointi luokitellaan asiaan perehtyneiden teologitutkijoiden mukaan uskovaisuutta vaarallisemmaksi eli lahkoksi. Hauku vaan itsesi, nonisaarnaaja.

    Äänestä

  • Olli, taas tulet "apajille" kuin uudesti syntyneenä! :-) Kumma juttu, että aina lopetat kaikki keskustelut kylmän rauhallisesti, kun joudut raakasti altavastaajaksi vain palataksesi heittämään typeriä kommentteja uusiin ketjuihin.

    Sinä olet muuten mormoni -hömppäsi kanssa viimeinen, jolla on varaa puhua kenenkään uskoavaisuudesta tai uskomattomuudesta. Mikä jeesus sinä olet päättämään mitä kukanenkin tietää ja mistä?

    Äänestä

  • Jos nonin kysyntä on vaikka 1000 euroa kuukaudessa ja sitä on värvätty myymään 20 myyjää, niin se tekee liikevaihdossa 50 euroa/ myyjä. Myyjiä on silloin liikaa tuotteiden kysyntään nähden eli suoramyynnillä ei voi tehdä voitokasta tulosta.

    Sama tilanne on kaikissa tai lähes kaikissa tunnetuissa vm-firmoissa. Tri Jon Taylor löysi yli 400 tutkimansa firman joukosta vain neljä, jotka eivät täyttäneet laittoman pyramidipelin kriteerejä.

    Usko ja järki eivät ole toisiaan vastaan vaan usko antaa järkeä. Riippuu tietysti uskon laadusta ja kohteesta, johtaako se järkevyyteen vai älyttömyyteen. Kristinusko ei kuulu suoraan tähän aihepiiriin, joten on ihme, miksi otatte sen aina puheeksi.

    Äänestä

  • "Haipola on loistava esitys siitä, miksi en pidä uskovaisista. Hän tuntee yhden huijarifirman ja luulee kaikkien olevan samanlaisia."

    Olli on hyvä esitys siitä, miksen pidä konitohtoreista ja humpuukikauppiaista. Hän tuntee yhden uskovaisen ihmisen ja luulee kaikkien olevan samanlaisia.

    Tosiasiassa jokainen meistä uskoo johonkin ja on näin ollen uskovainen.

    Äänestä

  • MikaKotikoski kirjoitti:

    Ottamatta kantaa muuhun kirjoittamaasi...

    KIRJOITAT
    Mikään perinteinen verkostomarkkinointifirma ei kasva eksponentiaalisesti eikä liikaa jälleenmyyjiä ole syntynyt 30 vuoden toiminnan jälkeenkään.

    VASTAAN
    Ei orjallisesti, mutta verkoston kasvaessa suureksi se kuitenkin lähestyy eksponentiaalisen kasvun kaavan perusteella rakentuvaa pyramidia.

    Lisäksi KAIKKIEN verkostojen kasvu on kuitenkin rajallista, syystä tai toisesta. Kun tuo kasvun raja tulee vastaan ollaan väistämättä tilanteessa, jossa verkoston suuri enemmistö jäsenistä EI voi täysipainoisesti hyötyä verkoston palkkiomallista mikäli verkosto on:
    1) staattinen
    2) palkkiomalli on monitasoinen.

    Ystävällisesti,
    -Mika
    http://www.soundchilds.net

    Verkoston myyjien määrän kasvu on yhtä kuin

    aloittavat miinus lopettavat myyjät.

    Lopettavia on jokaisessa verkostossa noin 99 % parissa vuodessa, joten missä vika? Miksi he lopettavat? Jos toiminta löisi leiville ja olisi helppoa, niin kaikki jatkaisivat. Nyt tilastot osoittavat, ettei homma lyö leiville ja tuotteiden käyttäjätkin vaihtuvat kokonaan uusiin parin vuoden välein.

    Missä siis vika? Verkoston pyramidirakenteessa ja epäoikeudenmukaisessa palkkiojärjestelmässä (sekä turhissa tuotteissa)

    ---

    Näin menee yhden verkoston elämänkaari:

    1) lanseeraus

    - verkosto valloittaa markkinaosuuden muilta alan yrityksiltä, (verkostot, verkkokauppa, muu suoramyynti ja vähittäiskauppa)

    2) pyramidin romahtaminen

    - verkosto saavuttaa huippunsa eli myyjiä on niin paljon kuin vain mahdollista on saada yhdellä kertaa firman riveihin.
    - alimmilla tasoilla on valtavasti niitä, jotka häviävät rahaa, koska tuotteita ei saa myytyä, sillä myyjiä on liikaa kysyntään nähden, ja alalinjaan ei saada uusia jäseniä, koska ehdokkaita on liian vähän tarpeeseen nähden (eksponentiaalinen myyjien määrän kasvu on matemaattisesti mahdotonta)
    - kyllästymispiste on saavutettu (kysynnän ja tarjonnan laki toimii myös vm:ssa9
    - pyramidista eroaa enemmän ihmisiä kuin uusia liittyy mukaan: myyjien kokonaismäärä vähenee nopeasti

    3) pohjakausi

    - myyjien määrä tippuu alhaiseksi
    - seuraa hetken suvantovaihe, jolloin myyjiä on vähän
    - uusi nousukausi voi alkaa muutaman vuoden kuluttua, kun kohu on laimentunut edellisen nousukauden väärinkäytöksistä ja harhaanjohtamisesta

    Verkostot elävät näin sykleissä. Ne eivät kaadu koskaan, jos kasvavat riittävän suureksi. Suomen oloissa verkoston elinkaaren aikana vaihtelu myyjien määrässä laskettuna voi olla esimerkiksi:

    1) 10.000 huippu
    2) 5.000 pitkän ajan keskiarvo
    3) 1.000 pohjakausi

    Tämä on paras tulos, mihin jokin yksittäinen firma saattaa nykyään yltää. Jos ACN jatkaisi, voisi sen jäsenmäärä vaihdella tällä alueella. Käytännössä nykyiset firmat pyörivät alle puolessa myyjien määrässä laskettuna, mitä tuossa kuvasin.

    Markkinat ovat rajalliset ja viimeisenä mukaan lähtevillä aina huonoin mahdollisuus saada vallattua itselleen markkinaosuutta. Näin se vain on...

    Äänestä

  • Verccomaha kirjoitti:

    Ollin mielestä nonista erimieltä oleva lääketieteen professorikin on "tavattoman tyhmä mies".

    Verkostomarkkinointi luokitellaan asiaan perehtyneiden teologitutkijoiden mukaan uskovaisuutta vaarallisemmaksi eli lahkoksi. Hauku vaan itsesi, nonisaarnaaja.

    On totta, että verkostomarkkinointi toimii kuin uskonlahko ja on itse asiassa kulttimaista toimintaa. Siihen koukkuun jääneet ovat kulttihengen sitomia ja aivopesun uhreja. Kestää kauan ennen kuin jotkut vapautuvat kultista. Jotkut eivät pääse ikinä lahkostaan eroon.

    Sama systeemi toimii minkä tahansa lahkon tai uskonnon kohdalla. En kiistä sitä. Omista uskomuksistaan on erittäin vaikeata päästä eroon tai vaihtaa niitä toiseksi. Ei se silti mahdotonta ole. Mitä järjettömämpi ja epäloogisempi uskon opillinen sisältö sekä käytännön elämä uskoa harjoittaen on, sitä helpommin siitä pitäisi ainakin teoriassa voida päästä eroon, jos vain etsii totuutta.

    Verkostot ovat kuin kultteja. Niiden paha henki sitoo ja pitää koukkuun jääneen pimeydessä. Kestää kauan ennen kuin joku pääsee niistä eroon. Totuus voittaa useimpien elämässä. Faktat puhuvat verkostoja vastaan. Rahaa menee aina enemmän kuin tulee. Verkosto ei kasva niin kuin pitäisi. Syy on systeemin, ei sen verkostoijan. Jos joku uskaltaa kyseenalaistaa itse järjestelmän, pääsee hän näkemään, missä on ollut mukana. Siinä pitää mennä myös itseensä ja tunnustaa, että on tullut huijatuksi. Nöyrtyminen ja tosiasioiden tunnustaminen on ainoa tie vapauteen valheiden verkosta.

    Verkostomarkkinointi on mammoman palvontaa ja idolien ihailemista. Ahneus, rahanhimo, kunninahimo, vallantavoittelu, itsekkyys ja kateus ajavat verkostoijia eteenpäin. On omituista, että juuri tätä he eivät itse näe, mihin syyllistyvät. Tai oikeastaan se on kultille tyypillistä: kaikki on siinä väärin päin, nurin kurin, päinvastoin kuin mitä uskotaan ja sanotaan. Verkostot ovat kuin Liisa Ihmemaassa sadun käänteinen maailma: pieni on suurta, paha hyvää, vähän on paljon, jne. Ihmeellisintä on se, että monet uskovat valheet totuutena.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Olli, taas tulet "apajille" kuin uudesti syntyneenä! :-) Kumma juttu, että aina lopetat kaikki keskustelut kylmän rauhallisesti, kun joudut raakasti altavastaajaksi vain palataksesi heittämään typeriä kommentteja uusiin ketjuihin.

    Sinä olet muuten mormoni -hömppäsi kanssa viimeinen, jolla on varaa puhua kenenkään uskoavaisuudesta tai uskomattomuudesta. Mikä jeesus sinä olet päättämään mitä kukanenkin tietää ja mistä?

    Antaa faktojen ja totuuden puhua puolestaan. Totuus voittaa aina lopulta. Ollin jutut paljastuvat valheiksi, jos vain niitä jaksaa ruotia tarpeeksi kauan. Olli joutuu seinää vasten, koska hänen argumenttinsa verkostojen puolesta eivät ole totta. Verkostoissa on sisään rakennettu vika, mikä estää useimpia verkostoijia tekemästä voittoa.

    Noni on yksi suurimpia huijauksia maailmassa. Hirveää valehtelua ja liioittelua. Mitähän noni-uskovat sanovat sitten, kun sairastavat ja kuolevat tauteihin? Noninhan pitäisi estää kaikki sellainen...

    Äänestä

  • Jxxx kirjoitti:

    "Haipola on loistava esitys siitä, miksi en pidä uskovaisista. Hän tuntee yhden huijarifirman ja luulee kaikkien olevan samanlaisia."

    Olli on hyvä esitys siitä, miksen pidä konitohtoreista ja humpuukikauppiaista. Hän tuntee yhden uskovaisen ihmisen ja luulee kaikkien olevan samanlaisia.

    Tosiasiassa jokainen meistä uskoo johonkin ja on näin ollen uskovainen.

    Näinhän se on, että jokainen uskoo johonkin ja kaikilla on oma maailmankatsomuksensa, mikä ei perustu pelkkiin faktoihin vaan osaksi myös uskomuksiin, mitä ei voida todistaa. Toisen usko on sitten vähän järkevämpää ja toimii paremmin käytännössä kuin toisen. Myös arvomaailma ja moraali vaihtelee sen mukaan, mihin ihminen uskoo ja millainen hänen sydämensä asenne on.

    Verkostomarkkinointi on sikäli helppo paljastaa "vääräksi" uskoksi, ettei se voi toimia edes teoriassa siten kuin väitetään. Suurin osa ei voi tehdä voitokasta tulosta, koska systeemi on suunniteltu sellaiseksi. Liikaa myyjiä ja liian vähän kysyntää, liian suuri tarve saada lisää myyjiä ja liian vähän tulokkaita verkostoihin. It is as simple as that! Ja tätähän Ollin tapaisen eivät voi tunnustaa...

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    On totta, että verkostomarkkinointi toimii kuin uskonlahko ja on itse asiassa kulttimaista toimintaa. Siihen koukkuun jääneet ovat kulttihengen sitomia ja aivopesun uhreja. Kestää kauan ennen kuin jotkut vapautuvat kultista. Jotkut eivät pääse ikinä lahkostaan eroon.

    Sama systeemi toimii minkä tahansa lahkon tai uskonnon kohdalla. En kiistä sitä. Omista uskomuksistaan on erittäin vaikeata päästä eroon tai vaihtaa niitä toiseksi. Ei se silti mahdotonta ole. Mitä järjettömämpi ja epäloogisempi uskon opillinen sisältö sekä käytännön elämä uskoa harjoittaen on, sitä helpommin siitä pitäisi ainakin teoriassa voida päästä eroon, jos vain etsii totuutta.

    Yksi ryhmä (organisaatio) on saanut vedettyä kannattajiaan mukaan myyntilahkosta toiseen kuin pässiä narusta. Natures own-seven-move.

    Aloituspaketin hinta on noussut suunnilleen 500-700-1000. Aina vain järjettömämpi kaupallis-hedonistisen lahkon perustuslaki (tässä: aloitusmaksu).

    Silti onnistuvat vedättää ja vedätettävät senkuin ihailevat vedättäjiään.

    VM Systeemeissä lahko-opit mielenhallintoineen ja koulutuksineen ja julkisivuneen on viety pitkälle.

    Nämä pyramiidiorganisoidut verkostoviritelmät voidaan tieteellisestikin luokitella myyntilahkoiksi, kaupallis hedonistisiksi lahkoiksi. Tätä tietoa olisi hyvä levittää perustunkkikansan sivistykseksi.

    Äänestä

  • Olen aina pitänyt sinua ja kirjoituksiasi asiallisina, ja pitänyt ilmaisutavastasi, mutta vedit maton täysin altani.

    Miksi ihmeessä pitää alkaa arvostelemaan ihmistä uskonsa takia?

    Tiedän monta ei-uskista jotka ovat myös vastustajia, tuskin T.Mäntynenkään (verkostokritiikin kirjoittaja) on uskovainen.

    Miksi et heitä hauku, onko uskis ainoa millä voit arvostella ihmistä?

    Tuskin nimimerkki Mursiskaan on uskovainen, etkö pysty häntä haukkumaan?

    Tässä nähtiin miten käy pahimmallekkin huijarille kun oikein arkaan paikkaan osuu, et muuta voi kun mennä henkilökohtaisuuksiin kun Haipolan kirjoitukset haittaavat huijauks.. eikunsiis pisneksiäsi!!

    Noni on edelleenkin yhtä samanlaista kun kaupasta saatava appelsiinimehu, mutta vaarallisempaa terveydelle.

    Olet iso luuseri Olli!!

    ----

    http://verkostomarkkinointi.blogspot.com/

    Äänestä

  • MikaKotikoski kirjoitti:

    Ottamatta kantaa muuhun kirjoittamaasi...

    KIRJOITAT
    Mikään perinteinen verkostomarkkinointifirma ei kasva eksponentiaalisesti eikä liikaa jälleenmyyjiä ole syntynyt 30 vuoden toiminnan jälkeenkään.

    VASTAAN
    Ei orjallisesti, mutta verkoston kasvaessa suureksi se kuitenkin lähestyy eksponentiaalisen kasvun kaavan perusteella rakentuvaa pyramidia.

    Lisäksi KAIKKIEN verkostojen kasvu on kuitenkin rajallista, syystä tai toisesta. Kun tuo kasvun raja tulee vastaan ollaan väistämättä tilanteessa, jossa verkoston suuri enemmistö jäsenistä EI voi täysipainoisesti hyötyä verkoston palkkiomallista mikäli verkosto on:
    1) staattinen
    2) palkkiomalli on monitasoinen.

    Ystävällisesti,
    -Mika
    http://www.soundchilds.net

    Ensiksin jopa suuri enemmistö ei koskaan jatka rekrytoimista tai rekrytoi korkeintaan yhden ihmisen. Tätä tapahtuu kaikilla tasoilla, myös ensimmäisellä. Esim. Tahitian noni aloitti viidellä ihmisellä, joista 3 rupesi tosissaan töihin ja 2 lopetti.

    Tätä tapahtuu aivan kaikilla tasoilla. Miksi niiden jotka eivät ole tehneet mitään, pitäisi siitä hyötyä?

    Olli

    Äänestä

  • ollilind kirjoitti:

    Niin kerroppa Olli hyvä meille miksi nuo kaksi viidestä lopetti. Eivätko he saaneet samanlaista "noniherätystä" kuin sinä vai eikö heillä tai heidän sukulaisilla ollut sellaisia sairauksia joihin noni olisi vaikuttanut parantavasti.

    Äänestä

  • Olli hyvä kirjoitti:

    En tiedä, olivatko he vain laiskoja tekemään jotain, liian ujoja siihen vai mitä.

    En tiedä asiasta yhtään mitään.

    olli

    Äänestä

  • ollilind kirjoitti:

    Ensiksin jopa suuri enemmistö ei koskaan jatka rekrytoimista tai rekrytoi korkeintaan yhden ihmisen. Tätä tapahtuu kaikilla tasoilla, myös ensimmäisellä. Esim. Tahitian noni aloitti viidellä ihmisellä, joista 3 rupesi tosissaan töihin ja 2 lopetti.

    Tätä tapahtuu aivan kaikilla tasoilla. Miksi niiden jotka eivät ole tehneet mitään, pitäisi siitä hyötyä?

    Olli

    Mutta en ymmärtänyt kommenttisi punaista lankaa...

    Se että kasvun edellytyksenä on alalinjan kasvattaminen johtaa väistämättä eksponentiaalisen mallin kaltaiseen kehitykseen. Tosin tämä on havaittavissa vain kun verkostossa rupeaa olemaan paljon (vähintään tuhansia) jäseniä.

    Jos tuollaisesta kasvusta johtuvaa rakennetta ei välillä pureta (tai muulla tavalla uudelleenjärjestetä) ja verkoston kasvu pysähtyy ne jäsenet jotka ovat liittyneet suuren enemmistön joukossa eivät koskaan kykene hankkimaan lisää alalinjaa jolleivät tavalla tai toisella , syystä tai toisesta kykene sijoittumaan verkostossa uudestaan.

    Koska alalinjan muodostuminen on edellytys monitasoisen palkkiojärjestelmän toimimiselle seurauksena on, että se ei koskaan voi staattisessa verkostossa toimia tuon yllä mainitsemani suuren enemmistön osalta.

    Toisin sanoen: Koska yksikään verkosto ei voi edes teoriassa (koska kasvun raja on aina lopulta viimeistään maapallon populaation) saati käytännössä kasvaa (koska koko maapallon väestö tuskin liittyy yhteenkään - hyvä kun Etelä-Suomen...) niin että se olisi kaikkien kannalta kohtuullinen jos verkosto on rakenteeltaan staattinen ja palkkiojärjestelmä monitasoinen.

    -Mika
    http://www.soundchilds.net

    Äänestä

  • ollilind kirjoitti:

    En tiedä, olivatko he vain laiskoja tekemään jotain, liian ujoja siihen vai mitä.

    En tiedä asiasta yhtään mitään.

    olli

    Jos ei mene asiat niin kuin Olli haluaa on heti itkemässä. En tiedä mistään mitään! Nonista kyllä tunnut tietävän kaiken ja vähän enemmänkin.

    Olisiko niin että silloin Olli tietää kun on sopivat kysymykset. Hame tuollaiselle pitäisi ostaa!

    Äänestä

  • MikaKotikoski kirjoitti:

    Ottamatta kantaa muuhun kirjoittamaasi...

    KIRJOITAT
    Mikään perinteinen verkostomarkkinointifirma ei kasva eksponentiaalisesti eikä liikaa jälleenmyyjiä ole syntynyt 30 vuoden toiminnan jälkeenkään.

    VASTAAN
    Ei orjallisesti, mutta verkoston kasvaessa suureksi se kuitenkin lähestyy eksponentiaalisen kasvun kaavan perusteella rakentuvaa pyramidia.

    Lisäksi KAIKKIEN verkostojen kasvu on kuitenkin rajallista, syystä tai toisesta. Kun tuo kasvun raja tulee vastaan ollaan väistämättä tilanteessa, jossa verkoston suuri enemmistö jäsenistä EI voi täysipainoisesti hyötyä verkoston palkkiomallista mikäli verkosto on:
    1) staattinen
    2) palkkiomalli on monitasoinen.

    Ystävällisesti,
    -Mika
    http://www.soundchilds.net

    Jos 40 -vuodessa ei tapahdu, eikä edes 60- vuodessa, niin monta sataa vuotta menee, ennen kuin edes yksi maa kyllästyisi?

    Näin hullua en ole kuullut vuosiin.

    Olli

    Äänestä

  • kuin pikkupoika kirjoitti:

    Jos ei mene asiat niin kuin Olli haluaa on heti itkemässä. En tiedä mistään mitään! Nonista kyllä tunnut tietävän kaiken ja vähän enemmänkin.

    Olisiko niin että silloin Olli tietää kun on sopivat kysymykset. Hame tuollaiselle pitäisi ostaa!

    Mitä muuta voi odottaa paskakasalta, joka rahastaa jopa oman poikansa kuolemalla?

    Äänestä

1. Ei ihmissuhteet siitä vaarannu että tarjoaa ihmisille joita tuntee tuotteita tai mahdollisuutta ryhtyä ansaitsemaan rahaa tuotteita myymällä ja lisäksi myynnin johtamisesta.

2.1 Jos tavoittelee omalla henkilökohtaisella myynnillä tulotavoitteitaan, niin eihän silloin edes rekrytoi ketään, joten kuvailemaasi ongelmaa ei ole.

2.2 Jos taas oman myynnin lisäksi keskittyy pääosin hankkimaan elantonsa myyntiä organisoimalla, ei ole kyse kilpailijoista vaan omasta myyntiorganisaatiosta joka pitääkin saada tekemään hyviä tuottoja jotta itse saisi, jolloin jälleen ei ole tuollaista ongelmaa.

3. Tietysti. Mitäs hävettävää siinä on että tarjoaa läheisille ihmisille mahdollisuutta ansaita rahaa?

4. Ei lietso. Yleinen tyytymättömyys henkilökohtaista rahatilannetta kohtaan on jo valmiiksi olemassa.

5. Erikoinen ajatusmalli sinulla. Verkostoijilla ei ole yhtä tiettyä jokaista verkostoijaa koskevaa tavoitetta. Suurin osa tekee verkostointia vain saadakseen hankittua henkilökohtaisella myynnillä rahaa, tyypillisesti pieniä lisätuloja tai joitain tonneja kuussa. Pieni osa haluaa vaurastua rakentamalla oman myyntiorganisaation, ja työssään myynnin lisäksi tarjoaa mahdollisuutta myydä tuotteita tai lisäksi mahdollisuutta rakentaa oma myyntiorganisaatio.

Oman myyntiorganisaation rakentamisen aikana aina kun saa itsenäistettyä edustajiaan, vapautuu aikaa, jonka saa taas käytettyä uusien edustajien itsenäistyttämiseen ja niin edelleen. Tällöin lopputavoitteena on vuosien tai vuosikymmenten työn jälkeen se, että oman organisaation johto toimii täysin itsenäisesti, jolloin ei itse joudu osallistumaan päivittäisiin rutiineihin. Tavoite on siis tyypillinen yrittäjän tavoite.

6. Riistämällä muita! Kuulostaa kovasti kommunistien puheelta. Jokaisessa todellisessa yritystoiminnassa (pois lukien yksinyrittäjät) pyritään luomaan tilanne, jossa ei tarvitse yrittäjän itse osallistua päivittäisiin rutiineihin. Jatkuvasti aikaa vapautuen voi yrittäjä siten kasvattaa toimintansa isoksi ja jäädä lopuksi nauttimaan työnsä tuloksista.

7. Verkostoija tarjoaa tuotteiden lisäksi ihmisille ansiomahdollisuutta. Toinen ansiomahdollisuuksista on tuotteiden myynti ja toinen se että lisäksi rakentaa oman myyntiorganisaation. Tuotteiden myynti on mitä suurimmassa määrin palvelua. Myös myyntiorganisaation rakentaminen on palvelua, on saatava luotua itsenäiseen toimintaan kykenevä organisaatio, eikä se tapahdu itsestään.

8. Ne jotka luovat liiketoiminnan, ovat jo sen puolesta moraalisesti oikeutettuja suurimpiin voittoihin.

Verkostoinnissa ei hyödytä häviäjien rahoista. Päinvastoin.

Verkostomarkkinoinnissa pystyy organisointiin kykenevä ahkera ihminen minimaalisen pienin riskein luomaan liiketoiminnan, jossa hän pystyy hyötymään pientäkin tulosta tekevien työpanoksesta.

Osa-aikaisella edustajalla harvemmin liiketoiminnan kulut nousevat muutamaa kymmentä euroa suuremmiksi (ellei sitten ole kyseessä sellainen harvinaisuus jolla ei vielä ole tietokonetta, nettiyhteyttä tai puhelinta). 50 eurollakin saa puhuttua jo 3000 minuuttia kuussa, joka on jo kokopäivätoimisellekin edustajalle haaste saada täyteen.

Jos ajatellaan että kulut osa-aikaisella edustajalla olisivat niinkin suuret kuin 50 euroa kuussa, saa sen tyypillisesti täytettyä jo noin 150 - 200 euron henkilökohtaisella myynnillä kuukaudessa.

Tyypillisesti vielä tuon suuruusluokan myynti on edellytys siihen että voi saada organisaation myynnistäkään palkkioita, joten voidaan todeta että jokainen joka edes osallistuu monitasoiseen palkkiojärjestelmään saa kulut peittoon äärimmäisen pienellä myynnillä. Joten missä on häviäjät? Toki niissä pyramideissa joihin pääosin olet tutustunut, Skybizit ja Movet yms. on häviäjiä, koska pääosin ei ole lainkaan todellista myyntiä. Mutta nythän puhuttiin verkostoinnista eikä moveista sun muista.

9. Jos verkostoijalle tulee tappioita, niin ne kyllä ovat melko pieniä, kun ottaa huomioon, että kulut saa peittoon pikkumyynnillä puolihuolimattomasti. Ja jos ei saa myytyä edes parilla satasella kuussa, niin turha haaveilla jostain myyntiorganisaatioiden rakentelemisesta.

TOISEEN KIRJOITUKSEESI:
Tällä Taylorilla on paljon virheitä. Esimerkiksi Herbalifen kohdalla hän väittää että organisaatiopalkkioiden osuus tuotteen myyntihinnasta on suurempi kuin mitä henkilökohtaisen myynnillä saatava osuus. Se on mahdotonta, koska Herbalifessä tuotteen myyntihinnasta 50 % on myyjän osuutta, jolloin Herbalifen täytyisi maksaa enemmän kuin tuotteen hinta on.

Äänestä
  • 1. Ei ihmissuhteet siitä vaarannu että tarjoaa ihmisille joita tuntee tuotteita tai mahdollisuutta ryhtyä ansaitsemaan rahaa tuotteita myymällä ja lisäksi myynnin johtamisesta.

    - Ihmissuhteet vaarantuvat, kun esitetään totuudenvastaisia ja riittämättömiä tietoja toiminnan luonteesta ynnä tuotteista eli herätetään katteettomia toiveita lisäansioista, kun tosiasiat pakottavat suurimman osan edustajista jäämään häviölle liiketoiminnassa. Syy on järjestelmässä, ei myyjissä.

    2.1 Jos tavoittelee omalla henkilökohtaisella myynnillä tulotavoitteitaan, niin eihän silloin edes rekrytoi ketään, joten kuvailemaasi ongelmaa ei ole.

    - Kuvailemani ongelma on aina, kun myyjien määrää ei rajoiteta eikä valvota millään tavalla. Kun palkkiojärjestelmät ja markkinointi kannustavat "myyjiä" värväämään lisää "myyjiä", on ongelma aina läsnä.

    2.2 Jos taas oman myynnin lisäksi keskittyy pääosin hankkimaan elantonsa myyntiä organisoimalla, ei ole kyse kilpailijoista vaan omasta myyntiorganisaatiosta joka pitääkin saada tekemään hyviä tuottoja jotta itse saisi, jolloin jälleen ei ole tuollaista ongelmaa.

    - Samassa tiimissä, joka osallistuu samoihin koulutustilaisuuksiin (motivointitilaisuudet) on lukemattomia eri verkoston linjoja, jotka kilpailevat kaikki toisiaan vastaan. Jokainen myyjä, joka ei ole omassa alalinjassa, on kilpailijasi. (joissakin systeemeissä samalla tasolla olevien myynnistä voi myös saada provikkaa, mutta 99 % myyjistä on yleensä muualla kuin omassa alalinjassa ja kuuluu ylälinjan johtajien motivoimaan samaan tiimiin)

    3. Tietysti. Mitäs hävettävää siinä on että tarjoaa läheisille ihmisille mahdollisuutta ansaita rahaa?

    - On siinä se hävettävää, että kertoo harhaanjohtavalla tavalla siitä, miten hyvä se mahdollisuus on. Kun mahdollisuus on surkea ja sitä sanoo hyväksi mahdollisuudeksi, on kyse valheesta. Toiset kertoo valheita tahallaan, toiset tietämättään. Tietoisuus ratkaisee myös ihmisen moraalin. Sinä tiedät, mitä teet.

    4. Ei lietso. Yleinen tyytymättömyys henkilökohtaista rahatilannetta kohtaan on jo valmiiksi olemassa.

    - Ja sitä tyytymättömyyttä ruokitaan ja saadaan aivopesun kautta ihmiset entistä enemmän perinteistä työntekoa vastaan.

    5. Erikoinen ajatusmalli sinulla. Verkostoijilla ei ole yhtä tiettyä jokaista verkostoijaa koskevaa tavoitetta. Suurin osa tekee verkostointia vain saadakseen hankittua henkilökohtaisella myynnillä rahaa, tyypillisesti pieniä lisätuloja tai joitain tonneja kuussa.

    - Mikä ihmeen suurin osa? Mutu-puheet eivät vaikuta siihen, mikä on todellisuutta. Suurin osa tekee hommia siinä toivossa, että saa lisätuloja ja mahdollisuuden toteuttaa unelmansa ilman suurta riskiä. Käytännössä suurin osa menettää rahaa ja lopettaa toiminnan sen vuoksi parissa vuodessa. Alan omat tilastot vahvistavat tämän asian.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/kasvu.pdf

    Pieni osa haluaa vaurastua rakentamalla oman myyntiorganisaation, ja työssään myynnin lisäksi tarjoaa mahdollisuutta myydä tuotteita tai lisäksi mahdollisuutta rakentaa oma myyntiorganisaatio.

    - Tuskin on yhtään sellaista "myyjää", joka ei haluaisi itselleen mahdollisimman suurta organisaatiota alalinjaan joko vähällä tai paljolla vaivalla. Käytännössä suuren organisaation rakentaminen on yhtä aikaa mahdollista vain muutamalle ihmiselle. Kun verkostoissa on tuhansia ihmisiä, on siellä myös tuhansia, joille tämän unelman ja tavoitteen saavuttaminen on täysin mahdotonta. Kaikki eivät voi yhtä aikaa saada itselleen suurta organisaatiota. Jos keskimäärin on mahdollista saada vaikka yksi ihminen kymmenessä vuodessa pysyvästi alalinjaansa, niin se ei ole kovin hyvä mahdollisuus. Kasvuvauhti ei voi olla paljon suurempi, vaikka miten asioita ajattelisi... myyjien määrä ei voi kaksinkertaistua jatkuvasti loputtomiin lyhyessä ajassa.

    Oman myyntiorganisaation rakentamisen aikana aina kun saa itsenäistettyä edustajiaan, vapautuu aikaa, jonka saa taas käytettyä uusien edustajien itsenäistyttämiseen ja niin edelleen. Tällöin lopputavoitteena on vuosien tai vuosikymmenten työn jälkeen se, että oman organisaation johto toimii täysin itsenäisesti, jolloin ei itse joudu osallistumaan päivittäisiin rutiineihin. Tavoite on siis tyypillinen yrittäjän tavoite.

    - Toimintatavat ja järjestelmä ovat kaukana tyypillisestä yrittämisestä.

    6. Riistämällä muita! Kuulostaa kovasti kommunistien puheelta. Jokaisessa todellisessa yritystoiminnassa (pois lukien yksinyrittäjät) pyritään luomaan tilanne, jossa ei tarvitse yrittäjän itse osallistua päivittäisiin rutiineihin. Jatkuvasti aikaa vapautuen voi yrittäjä siten kasvattaa toimintansa isoksi ja jäädä lopuksi nauttimaan työnsä tuloksista.

    - Työstä maksetaan normaalisti palkka myös myyntiedustajille. Verkostomarkkinoinnissa tyypillinen edustaja (99 %) maksaa siitä hyvästä että saa tehdä työtä. Se on riistämistä se!

    7. Verkostoija tarjoaa tuotteiden lisäksi ihmisille ansiomahdollisuutta. Toinen ansiomahdollisuuksista on tuotteiden myynti ja toinen se että lisäksi rakentaa oman myyntiorganisaation. Tuotteiden myynti on mitä suurimmassa määrin palvelua. Myös myyntiorganisaation rakentaminen on palvelua, on saatava luotua itsenäiseen toimintaan kykenevä organisaatio, eikä se tapahdu itsestään.

    - Vain muutama ihminen voi rakentaa yhtä aikaa suuren organisaation ja 99 % ei voi sitä tehdä, koska se on matemaattinen mahdottomuus. Tuotteita ei voi myydä voitolla kuin pieni osa myyjistä, koska aina on liikaa myyjiä kysyntään nähden. Tämä on verkostojen sisäänrakennettu vika. Systeemi on suunniteltu mädäksi.
    - Jos sinun firmasi tuotteilla on 1000 euron kuukausittainen kysyntä ja myyjiä on värvätty 20, niin se tekee liikevaihdoksi keskimäärin 50 euroa/kk/ myyjä. Se ei riitä voitolliseen liiketoimintaan, joten myyjiä on värvätty liikaa ja ihan tarkoituksella. Kukaan ei valvo tai rajoita myyjien määrää, minkä johdosta heitä on aina liikaa kysyntään nähden. Ja lisää värvätään koko ajan, jolloin vanhat "häviäjät" lopettavat ja uusia "häviäjiä" värvätään jatkuvasti heidän tilalleen. Tämä ongelma on erityisen selvää kaikissa verkostomarkkinointisysteemeissä, joita sinä puolustat ja joissa olet mukana. Koska tiedät tämän asian, kertoo se sinun moraalistasi hyvin paljon. Kaunopuheisuus ei muuta asiaa miksikään vaan ainoastaan pahentaa sitä. Mitä kierompi ihminen, sitä ovelammin hän osaa pahuuttaa puolustaa ja selitellä.

    8. Ne jotka luovat liiketoiminnan, ovat jo sen puolesta moraalisesti oikeutettuja suurimpiin voittoihin.

    - Sinä et värvää itse niitä ihmisiä organisaatioon, jotka sinne liittyvät. Sen tekevät alalinjan puurtajat. Miksi sinun pitäisi saada provikat heidän työstään ja he jäävät ilman? Koko alalinja vaihtuu uuteen parissa vuodessa, koska alalinja häviää, mutta ne muutamat jäävät voitolle, jotka ovat olleet alusta asti huipulla (verkoston perustajat) tai päässeet sinne röyhkeällä ja ovelalla taktiikallaan, aivopesemällä ihmisiä ja pakottamalla heitä agressiiviseen tai kieroon värväämiseen hienoin sanankääntein.

    Verkostoinnissa ei hyödytä häviäjien rahoista. Päinvastoin.

    - Verkostojen johtajat elävät häviäjien rahoilla.

    Verkostomarkkinoinnissa pystyy organisointiin kykenevä ahkera ihminen minimaalisen pienin riskein luomaan liiketoiminnan, jossa hän pystyy hyötymään pientäkin tulosta tekevien työpanoksesta.

    Osa-aikaisella edustajalla harvemmin liiketoiminnan kulut nousevat muutamaa kymmentä euroa suuremmiksi (ellei sitten ole kyseessä sellainen harvinaisuus jolla ei vielä ole tietokonetta, nettiyhteyttä tai puhelinta). 50 eurollakin saa puhuttua jo 3000 minuuttia kuussa, joka on jo kokopäivätoimisellekin edustajalle haaste saada täyteen.

    - Tämä on juuri sitä pahimman luokan huijausta, mitä on olemassa. Vähätellään riskejä ja kuluja, vaikka totuus on aivan muuta kuin mitä sanot.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aika.pdf

    Jos ajatellaan että kulut osa-aikaisella edustajalla olisivat niinkin suuret kuin 50 euroa kuussa, saa sen tyypillisesti täytettyä jo noin 150 - 200 euron henkilökohtaisella myynnillä kuukaudessa.

    - Tuon verran täytyy käyttää jo itse tuotteisiin, jotta voi suositella niitä oman kokemuksen perusteella muille. Se on turhaa kulua kaikkien niiden kohdalla, jotka eivät osta tuotteita muuten kuin liiketoiminnan jatkumisen vuoksi pysyäkseen aktiivisina. Näitä on valtaosa myyjistä. 200 euron myynnistä saa parhaimmillaan vain 40 euron palkkion, joten tuokin esimerkkisi oli harhaanjohtava. 200 euron myynti verkoston ulkopuolelle joka ikinen kuukausi on mahdotonta useimmille, kun kysyntää on vain 20 euron edestä ja myyjiä on liikaa. Tämä on yleinen ongelma kaikissa verkostoissa.

    Tyypillisesti vielä tuon suuruusluokan myynti on edellytys siihen että voi saada organisaation myynnistäkään palkkioita, joten voidaan todeta että jokainen joka edes osallistuu monitasoiseen palkkiojärjestelmään saa kulut peittoon äärimmäisen pienellä myynnillä. Joten missä on häviäjät? Toki niissä pyramideissa joihin pääosin olet tutustunut, Skybizit ja Movet yms. on häviäjiä, koska pääosin ei ole lainkaan todellista myyntiä. Mutta nythän puhuttiin verkostoinnista eikä moveista sun muista.

    - Häviäjiä on kaikkein eniten alan suurimmissa verkostoissa Amway, Herbalife, GNLD, Freelife, jne. Nämä ovat juuri niitä kaikkein vahingollisimpia verkostoja ja niihin lait ja asetukset kaikkein vähiten voivat puuttua, koska ovat ovelimpia huijausten joukossa.

    9. Jos verkostoijalle tulee tappioita, niin ne kyllä ovat melko pieniä, kun ottaa huomioon, että kulut saa peittoon pikkumyynnillä puolihuolimattomasti. Ja jos ei saa myytyä edes parilla satasella kuussa, niin turha haaveilla jostain myyntiorganisaatioiden rakentelemisesta.

    - Ai, onko työ noin helppoa? Markkinoitko helppoa työtä, jossa saa kulut peittoon tekemättä juuri mitään ikään kuin "puolihuolimattomasti"? Onko se totta?
    - Myyntiorganisaation rakentaminenhan on ihan eri juttu kuin suoramyynti: eikö?

    TOISEEN KIRJOITUKSEESI:
    Tällä Taylorilla on paljon virheitä.

    - Luettele niitä virheitä, jos niitä on paljon. Jon varmasti korjaa virheitä, jos niitä on.

    Esimerkiksi Herbalifen kohdalla hän väittää että organisaatiopalkkioiden osuus tuotteen myyntihinnasta on suurempi kuin mitä henkilökohtaisen myynnillä saatava osuus. Se on mahdotonta, koska Herbalifessä tuotteen myyntihinnasta 50 % on myyjän osuutta, jolloin Herbalifen täytyisi maksaa enemmän kuin tuotteen hinta on.

    - Tästä minä en tiedä mitään, mutta kirjoita Jonille, jos hän on erehtynyt. Onko Herbalife kenties muuttanut systeemiään Jonin tutkimuksen jälkeen?

    [6. Riistämällä muita! Kuulostaa kovasti kommunistien puheelta. Jokaisessa todellisessa yritystoiminnassa (pois lukien yksinyrittäjät) pyritään luomaan tilanne, jossa ei tarvitse yrittäjän itse osallistua päivittäisiin rutiineihin. Jatkuvasti aikaa vapautuen voi yrittäjä siten kasvattaa toimintansa isoksi ja jäädä lopuksi nauttimaan työnsä tuloksista.

    - Työstä maksetaan normaalisti palkka myös myyntiedustajille. Verkostomarkkinoinnissa tyypillinen edustaja (99 %) maksaa siitä hyvästä että saa tehdä työtä. Se on riistämistä se! ]

    Verkostomarkkinoinnissa riistäminen tehdäänkin lahkolaisopein. Tarkoitus on saada uskomaan systeemiin ja tehdä töitä ilmaiseksi tai jopa maksaa. Sen aivopesu tulosta kuvaa selitykset: hyvä harrastus, en tee tätä rahan vuoksi.
    Nämä selitykset ovat ristiriidassa unelmiensa kanssa.

    Rekrytoinnissa päähuomio on kuitenkin rahassa. Taloudellisen riippumattomuuden unelmassa. Unelma on verkostouskon päämäärä.

    Taloudellinen riistäminen henkisellä hyväksikäytöllä on se kritiikin pääasia.

    Taasko se haipola täällä vääntää epätoivoista tekstiä verkostomarkkinoinnista..Käytä vähän järkeä noihin juttuihisi.Otappa ne faktat esiin ja lopeta toi turhan päiväinen omien kuvitelmiesi ja kieron mielikuvituksesi tuottamat perättömät tekstit pois näiltä sivuilta.Tietysti onhan se keino hyvä mainostaa omaa sivustoasi.Sulle taitaa olla turha kertoa tosi asioista kun et niitä kuitenkaan suostu sisäistämään sulkeutuneeseen mieleesi.
    Joten suosittelen kaikkia jotka ovat alasta kiinnostuneita tarkistamaan kaiken ihan itse eikä todellakaan kannata ottaa näitä haipolan kirjoituksia kovin vakavasti kun ei löydä yhtään positiivista ajatusta koko alasta!!

    Äänestä

  • Anti-pyramidin systeemi on sanoa, ettei väitettyä ongelmaa ole, mutta kun se on kuitenkin olemassa, niin asia ei siitä miksikään muutu "juupas - eipäs" väittelyllä.

    1) Verkostoihin värvätään tahallaan jatkuvasti liikaa myyjiä eikä suoramyynti kannata kuin muutamaa edustajaa satojen ja tuhansien edustajien verkostossa.

    2) Kaikkien on mahdotonta rakentaa yhtä aikaa itselleen isoa alalinjaa. Jo yhdenkin henkilön saaminen alalinjaan keskimäärin vuodessa on moninkertaisesti enemmän kuin mitä verkostojen myyjien määrä voi kasvaa edes teoriassa. Käytännössä sen yhden saa keskimäärin kymmenessä vuodessa alalinjaansa eli koko ajan verkoostosta eroaa yhtä paljon kuin siihen liittyy paitsi kasvua on yksi henkilö kymmenessä vuodessa yhtä edustajaa kohden. (verkosto kaksinkertaistuu kymmenessä vuodessa ja sittenkin tulee lopulta päätepiste vastaan, minkä yli ei mennä.)

    Tässä on sitten se järjetön väite, mitä anti-pyramid viljelee toistuvasti.

    "Pieni osa haluaa vaurastua rakentamalla oman myyntiorganisaation, ja työssään myynnin lisäksi tarjoaa mahdollisuutta myydä tuotteita tai lisäksi mahdollisuutta rakentaa oma myyntiorganisaatio."

    Käytännössä yksikään verkostoa rakentava henkilö ei pyri värväämään MYYJIÄ alalinjaansa vaan pääasiassa VERKOSTON RAKENTAJIA, jotta organisaatio kasvaisi mahdollisimman suureksi. Verkoston rakentajan tehtävä on värvätä lisää verkoston rakentajia eli värvääjiä ja tässä on koko alan ongelma, mikä ei poistu ikinä näissä systeemeissä. Tästä epäkohdasta myös vaietaan ja sitä selitellään pois sekä totuutta kierretään. Niin kauan kuin verkostoon liittyy yksikin verkoston rakentaja, pyrkii hän lisäämään siihen lisää rakentajia, ja nämä taas lisää rakentajia, ja tässä sitä ollaan: pyramidipelissä. Tarkoitus ei ole tehdä tulosta omalla suoramyynnillä vaan rakentamalla verkostoa, jolloin tulojen toive on suuren alalinjan liikevaihdossa eikä omassa henkilökohtaisessa myynnissä. Kaikki anti-pyramidin puolustamat verkostot ovat juuri tällaisia.

    Mutta lopettaako anti-pyramid verkostojen puolustamisen, kun hänen systeeminsä on paljastettu ja jokainen rehellinen ihminen ymmärtää, mistä siinä on kyse? Eipä tietenkään, koska se aiheuttaisi anti-pyramidille oman toiminnan moraalittomuuden tunnustamisen. Anti-pyramid puolustaa nimenomaan kaikkein vahingollisimpia yhtiöitä. Move ja SkyBiz eivät ole olleet niin vahingollisia kuin Amway, Herbalife yms. suuret jätit, jotka eivät kaadu koskaan ja laki suojelee näitä huijareita. (organisaation johtajat ja yhtiön omistajat)

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Anti-pyramidin systeemi on sanoa, ettei väitettyä ongelmaa ole, mutta kun se on kuitenkin olemassa, niin asia ei siitä miksikään muutu "juupas - eipäs" väittelyllä.

    Sitten kun joku epäonnistuu toivottomassa värväämisessä ja mahdottomassa suoramyynnissä, kun kysyntää ei ole tarpeeksi ja tarjontaa on liikaa, niin tämä anti-pyramid kumppaneineen syyllistää sen onnettoman petoksen uhrin, alimpien tasojen jälleenmyyjän, ettei tämä tehnyt tosissaan työtä tai noudattanut ohjeita. Sehän piti olla helppo nakki myydä 200 euron edestä kuussa sivutoimisesti humpuukia. (lue: lisäravinteita) Jos tätä raukkaa ei syyllistetä, niin sitten valehdellaan, että hän ei yrittänytkään rakentaa verkostoa vaan ainoastaan kokeili tuotteita ja yritti myydä niitä muille. Koska henkilö ei soveltunut suoramyyntiin, lopetti hän toimintansa. Totuus on se, että häntä huijattiin, hän yritti parhaansa ja häneltä ryövättiin rahat sekä aika anti-pyramidin kaltaisten moraalittomien ihmisten hyväksi. On vaikea uskoa, että mies, joka tietää tällä foorumilla eniten alasta, ei ymmärrä sitä, miten hän valehtelee lukijoille ja johtaa kuluttajia harhaan. Tietämättä sellaista ei tuolla tietomäärällä kukaan pystyne tekemään.

    Huoh..meinasin jo käydä vähän korjaamaan tuota tekstiäsi mutta tulin siihen tulokseen että ei se mitään taida kuitenkaan auttaa.Kun nyt sitten olet tuota mieltä niin pystyt sitten varmasti perustella kaikki väittämäsi faktoihin?

    "Anti-pyramid puolustaa nimenomaan kaikkein vahingollisimpia yhtiöitä. Move ja SkyBiz eivät ole olleet niin vahingollisia kuin Amway, Herbalife yms. suuret jätit, jotka eivät kaadu koskaan ja laki suojelee näitä huijareita. (organisaation johtajat ja yhtiön omistajat)"

    Sä et kyl tiedä yhtään mistään mitään..huh huh..pitäisköhän herra haipolan nyt vain keskittyä johonkin aivan muuhun kun puhumaan verkosto alasta julkisesti?Oikeesti?Kyllä on miehellä villi mielikuvitus..

  • ...?... kirjoitti:

    Kyllä haipola tietää oman mielipiteensä.

    Amway ja Herbalife ovat kaupallis hedonistisia myyntilahkoja.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Sitten kun joku epäonnistuu toivottomassa värväämisessä ja mahdottomassa suoramyynnissä, kun kysyntää ei ole tarpeeksi ja tarjontaa on liikaa, niin tämä anti-pyramid kumppaneineen syyllistää sen onnettoman petoksen uhrin, alimpien tasojen jälleenmyyjän, ettei tämä tehnyt tosissaan työtä tai noudattanut ohjeita. Sehän piti olla helppo nakki myydä 200 euron edestä kuussa sivutoimisesti humpuukia. (lue: lisäravinteita) Jos tätä raukkaa ei syyllistetä, niin sitten valehdellaan, että hän ei yrittänytkään rakentaa verkostoa vaan ainoastaan kokeili tuotteita ja yritti myydä niitä muille. Koska henkilö ei soveltunut suoramyyntiin, lopetti hän toimintansa. Totuus on se, että häntä huijattiin, hän yritti parhaansa ja häneltä ryövättiin rahat sekä aika anti-pyramidin kaltaisten moraalittomien ihmisten hyväksi. On vaikea uskoa, että mies, joka tietää tällä foorumilla eniten alasta, ei ymmärrä sitä, miten hän valehtelee lukijoille ja johtaa kuluttajia harhaan. Tietämättä sellaista ei tuolla tietomäärällä kukaan pystyne tekemään.

    Muistutan, että 200 euroa on pikkumyynti.

    Esimerkiksi PM Fitline -kotikutsuilla myydään helposti 400 - 700 sadalla eurolla per kutsut, eli kate on tällöin 120 - 210 euroa, emännänlahja pois, niin 110 - 200 euroa. Alv pois niin noin 90 - 160 euroa per tuo 2 - 3 tuntia.

    Samanlaisia tuloksia on muillakin vm-yhtiöillä.

    Pyöreästi satanen tuottoa per kutsut, 1 - 3 kutsua viikossa, niin siitäkin jo tulee monelle merkityksellinen muutama satanen - tuhat euroa kuussa lisätuloja.

    Jos edustaja ei saa tehtyä kauppaa edes parilla satasella kuussa, niin ei kyllä tosiaan kannata ryhtyä haaveilemaan organisaatioista.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    1. Ei ihmissuhteet siitä vaarannu että tarjoaa ihmisille joita tuntee tuotteita tai mahdollisuutta ryhtyä ansaitsemaan rahaa tuotteita myymällä ja lisäksi myynnin johtamisesta.

    - Ihmissuhteet vaarantuvat, kun esitetään totuudenvastaisia ja riittämättömiä tietoja toiminnan luonteesta ynnä tuotteista eli herätetään katteettomia toiveita lisäansioista, kun tosiasiat pakottavat suurimman osan edustajista jäämään häviölle liiketoiminnassa. Syy on järjestelmässä, ei myyjissä.

    2.1 Jos tavoittelee omalla henkilökohtaisella myynnillä tulotavoitteitaan, niin eihän silloin edes rekrytoi ketään, joten kuvailemaasi ongelmaa ei ole.

    - Kuvailemani ongelma on aina, kun myyjien määrää ei rajoiteta eikä valvota millään tavalla. Kun palkkiojärjestelmät ja markkinointi kannustavat "myyjiä" värväämään lisää "myyjiä", on ongelma aina läsnä.

    2.2 Jos taas oman myynnin lisäksi keskittyy pääosin hankkimaan elantonsa myyntiä organisoimalla, ei ole kyse kilpailijoista vaan omasta myyntiorganisaatiosta joka pitääkin saada tekemään hyviä tuottoja jotta itse saisi, jolloin jälleen ei ole tuollaista ongelmaa.

    - Samassa tiimissä, joka osallistuu samoihin koulutustilaisuuksiin (motivointitilaisuudet) on lukemattomia eri verkoston linjoja, jotka kilpailevat kaikki toisiaan vastaan. Jokainen myyjä, joka ei ole omassa alalinjassa, on kilpailijasi. (joissakin systeemeissä samalla tasolla olevien myynnistä voi myös saada provikkaa, mutta 99 % myyjistä on yleensä muualla kuin omassa alalinjassa ja kuuluu ylälinjan johtajien motivoimaan samaan tiimiin)

    3. Tietysti. Mitäs hävettävää siinä on että tarjoaa läheisille ihmisille mahdollisuutta ansaita rahaa?

    - On siinä se hävettävää, että kertoo harhaanjohtavalla tavalla siitä, miten hyvä se mahdollisuus on. Kun mahdollisuus on surkea ja sitä sanoo hyväksi mahdollisuudeksi, on kyse valheesta. Toiset kertoo valheita tahallaan, toiset tietämättään. Tietoisuus ratkaisee myös ihmisen moraalin. Sinä tiedät, mitä teet.

    4. Ei lietso. Yleinen tyytymättömyys henkilökohtaista rahatilannetta kohtaan on jo valmiiksi olemassa.

    - Ja sitä tyytymättömyyttä ruokitaan ja saadaan aivopesun kautta ihmiset entistä enemmän perinteistä työntekoa vastaan.

    5. Erikoinen ajatusmalli sinulla. Verkostoijilla ei ole yhtä tiettyä jokaista verkostoijaa koskevaa tavoitetta. Suurin osa tekee verkostointia vain saadakseen hankittua henkilökohtaisella myynnillä rahaa, tyypillisesti pieniä lisätuloja tai joitain tonneja kuussa.

    - Mikä ihmeen suurin osa? Mutu-puheet eivät vaikuta siihen, mikä on todellisuutta. Suurin osa tekee hommia siinä toivossa, että saa lisätuloja ja mahdollisuuden toteuttaa unelmansa ilman suurta riskiä. Käytännössä suurin osa menettää rahaa ja lopettaa toiminnan sen vuoksi parissa vuodessa. Alan omat tilastot vahvistavat tämän asian.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/kasvu.pdf

    Pieni osa haluaa vaurastua rakentamalla oman myyntiorganisaation, ja työssään myynnin lisäksi tarjoaa mahdollisuutta myydä tuotteita tai lisäksi mahdollisuutta rakentaa oma myyntiorganisaatio.

    - Tuskin on yhtään sellaista "myyjää", joka ei haluaisi itselleen mahdollisimman suurta organisaatiota alalinjaan joko vähällä tai paljolla vaivalla. Käytännössä suuren organisaation rakentaminen on yhtä aikaa mahdollista vain muutamalle ihmiselle. Kun verkostoissa on tuhansia ihmisiä, on siellä myös tuhansia, joille tämän unelman ja tavoitteen saavuttaminen on täysin mahdotonta. Kaikki eivät voi yhtä aikaa saada itselleen suurta organisaatiota. Jos keskimäärin on mahdollista saada vaikka yksi ihminen kymmenessä vuodessa pysyvästi alalinjaansa, niin se ei ole kovin hyvä mahdollisuus. Kasvuvauhti ei voi olla paljon suurempi, vaikka miten asioita ajattelisi... myyjien määrä ei voi kaksinkertaistua jatkuvasti loputtomiin lyhyessä ajassa.

    Oman myyntiorganisaation rakentamisen aikana aina kun saa itsenäistettyä edustajiaan, vapautuu aikaa, jonka saa taas käytettyä uusien edustajien itsenäistyttämiseen ja niin edelleen. Tällöin lopputavoitteena on vuosien tai vuosikymmenten työn jälkeen se, että oman organisaation johto toimii täysin itsenäisesti, jolloin ei itse joudu osallistumaan päivittäisiin rutiineihin. Tavoite on siis tyypillinen yrittäjän tavoite.

    - Toimintatavat ja järjestelmä ovat kaukana tyypillisestä yrittämisestä.

    6. Riistämällä muita! Kuulostaa kovasti kommunistien puheelta. Jokaisessa todellisessa yritystoiminnassa (pois lukien yksinyrittäjät) pyritään luomaan tilanne, jossa ei tarvitse yrittäjän itse osallistua päivittäisiin rutiineihin. Jatkuvasti aikaa vapautuen voi yrittäjä siten kasvattaa toimintansa isoksi ja jäädä lopuksi nauttimaan työnsä tuloksista.

    - Työstä maksetaan normaalisti palkka myös myyntiedustajille. Verkostomarkkinoinnissa tyypillinen edustaja (99 %) maksaa siitä hyvästä että saa tehdä työtä. Se on riistämistä se!

    7. Verkostoija tarjoaa tuotteiden lisäksi ihmisille ansiomahdollisuutta. Toinen ansiomahdollisuuksista on tuotteiden myynti ja toinen se että lisäksi rakentaa oman myyntiorganisaation. Tuotteiden myynti on mitä suurimmassa määrin palvelua. Myös myyntiorganisaation rakentaminen on palvelua, on saatava luotua itsenäiseen toimintaan kykenevä organisaatio, eikä se tapahdu itsestään.

    - Vain muutama ihminen voi rakentaa yhtä aikaa suuren organisaation ja 99 % ei voi sitä tehdä, koska se on matemaattinen mahdottomuus. Tuotteita ei voi myydä voitolla kuin pieni osa myyjistä, koska aina on liikaa myyjiä kysyntään nähden. Tämä on verkostojen sisäänrakennettu vika. Systeemi on suunniteltu mädäksi.
    - Jos sinun firmasi tuotteilla on 1000 euron kuukausittainen kysyntä ja myyjiä on värvätty 20, niin se tekee liikevaihdoksi keskimäärin 50 euroa/kk/ myyjä. Se ei riitä voitolliseen liiketoimintaan, joten myyjiä on värvätty liikaa ja ihan tarkoituksella. Kukaan ei valvo tai rajoita myyjien määrää, minkä johdosta heitä on aina liikaa kysyntään nähden. Ja lisää värvätään koko ajan, jolloin vanhat "häviäjät" lopettavat ja uusia "häviäjiä" värvätään jatkuvasti heidän tilalleen. Tämä ongelma on erityisen selvää kaikissa verkostomarkkinointisysteemeissä, joita sinä puolustat ja joissa olet mukana. Koska tiedät tämän asian, kertoo se sinun moraalistasi hyvin paljon. Kaunopuheisuus ei muuta asiaa miksikään vaan ainoastaan pahentaa sitä. Mitä kierompi ihminen, sitä ovelammin hän osaa pahuuttaa puolustaa ja selitellä.

    8. Ne jotka luovat liiketoiminnan, ovat jo sen puolesta moraalisesti oikeutettuja suurimpiin voittoihin.

    - Sinä et värvää itse niitä ihmisiä organisaatioon, jotka sinne liittyvät. Sen tekevät alalinjan puurtajat. Miksi sinun pitäisi saada provikat heidän työstään ja he jäävät ilman? Koko alalinja vaihtuu uuteen parissa vuodessa, koska alalinja häviää, mutta ne muutamat jäävät voitolle, jotka ovat olleet alusta asti huipulla (verkoston perustajat) tai päässeet sinne röyhkeällä ja ovelalla taktiikallaan, aivopesemällä ihmisiä ja pakottamalla heitä agressiiviseen tai kieroon värväämiseen hienoin sanankääntein.

    Verkostoinnissa ei hyödytä häviäjien rahoista. Päinvastoin.

    - Verkostojen johtajat elävät häviäjien rahoilla.

    Verkostomarkkinoinnissa pystyy organisointiin kykenevä ahkera ihminen minimaalisen pienin riskein luomaan liiketoiminnan, jossa hän pystyy hyötymään pientäkin tulosta tekevien työpanoksesta.

    Osa-aikaisella edustajalla harvemmin liiketoiminnan kulut nousevat muutamaa kymmentä euroa suuremmiksi (ellei sitten ole kyseessä sellainen harvinaisuus jolla ei vielä ole tietokonetta, nettiyhteyttä tai puhelinta). 50 eurollakin saa puhuttua jo 3000 minuuttia kuussa, joka on jo kokopäivätoimisellekin edustajalle haaste saada täyteen.

    - Tämä on juuri sitä pahimman luokan huijausta, mitä on olemassa. Vähätellään riskejä ja kuluja, vaikka totuus on aivan muuta kuin mitä sanot.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aika.pdf

    Jos ajatellaan että kulut osa-aikaisella edustajalla olisivat niinkin suuret kuin 50 euroa kuussa, saa sen tyypillisesti täytettyä jo noin 150 - 200 euron henkilökohtaisella myynnillä kuukaudessa.

    - Tuon verran täytyy käyttää jo itse tuotteisiin, jotta voi suositella niitä oman kokemuksen perusteella muille. Se on turhaa kulua kaikkien niiden kohdalla, jotka eivät osta tuotteita muuten kuin liiketoiminnan jatkumisen vuoksi pysyäkseen aktiivisina. Näitä on valtaosa myyjistä. 200 euron myynnistä saa parhaimmillaan vain 40 euron palkkion, joten tuokin esimerkkisi oli harhaanjohtava. 200 euron myynti verkoston ulkopuolelle joka ikinen kuukausi on mahdotonta useimmille, kun kysyntää on vain 20 euron edestä ja myyjiä on liikaa. Tämä on yleinen ongelma kaikissa verkostoissa.

    Tyypillisesti vielä tuon suuruusluokan myynti on edellytys siihen että voi saada organisaation myynnistäkään palkkioita, joten voidaan todeta että jokainen joka edes osallistuu monitasoiseen palkkiojärjestelmään saa kulut peittoon äärimmäisen pienellä myynnillä. Joten missä on häviäjät? Toki niissä pyramideissa joihin pääosin olet tutustunut, Skybizit ja Movet yms. on häviäjiä, koska pääosin ei ole lainkaan todellista myyntiä. Mutta nythän puhuttiin verkostoinnista eikä moveista sun muista.

    - Häviäjiä on kaikkein eniten alan suurimmissa verkostoissa Amway, Herbalife, GNLD, Freelife, jne. Nämä ovat juuri niitä kaikkein vahingollisimpia verkostoja ja niihin lait ja asetukset kaikkein vähiten voivat puuttua, koska ovat ovelimpia huijausten joukossa.

    9. Jos verkostoijalle tulee tappioita, niin ne kyllä ovat melko pieniä, kun ottaa huomioon, että kulut saa peittoon pikkumyynnillä puolihuolimattomasti. Ja jos ei saa myytyä edes parilla satasella kuussa, niin turha haaveilla jostain myyntiorganisaatioiden rakentelemisesta.

    - Ai, onko työ noin helppoa? Markkinoitko helppoa työtä, jossa saa kulut peittoon tekemättä juuri mitään ikään kuin "puolihuolimattomasti"? Onko se totta?
    - Myyntiorganisaation rakentaminenhan on ihan eri juttu kuin suoramyynti: eikö?

    TOISEEN KIRJOITUKSEESI:
    Tällä Taylorilla on paljon virheitä.

    - Luettele niitä virheitä, jos niitä on paljon. Jon varmasti korjaa virheitä, jos niitä on.

    Esimerkiksi Herbalifen kohdalla hän väittää että organisaatiopalkkioiden osuus tuotteen myyntihinnasta on suurempi kuin mitä henkilökohtaisen myynnillä saatava osuus. Se on mahdotonta, koska Herbalifessä tuotteen myyntihinnasta 50 % on myyjän osuutta, jolloin Herbalifen täytyisi maksaa enemmän kuin tuotteen hinta on.

    - Tästä minä en tiedä mitään, mutta kirjoita Jonille, jos hän on erehtynyt. Onko Herbalife kenties muuttanut systeemiään Jonin tutkimuksen jälkeen?

    Sinähän tässä johdat harhaan.

    1. Miksi esittää totuudenvastaisia tietoja? Ei liity verkostomarkkinointiin.

    2. Vastasin jo kirjoituksessani.

    3. Miksi esittää totuudenvastaisia tietoja? Ei liity verkostomarkkinointiin.

    4. Viitannet Amwayn ja vastaavien seminaareihin, et siis verkostomarkkinointiin.

    5. Tilastot eivät vahvista sitä että suurin osa häviää rahaa, väitteesi on valheellinen.

    Toimintatapa on tyypillistä yritystoimintaa: pyritään luomaan tilanne jossa yrittäjän ei tarvitse enää osallistua päivittäisiin rutiineihin. Kunnon liiketoiminnan tavoite on luoda yrittäjä tarpeettomaksi.

    6. Ei, 99 % ei maksa siitä että saa tehdä verkostointia. Väitteesi on perätön. Kulut (ylimääräiset puhelut ja bensat) saa peittoon jo pikkuruisella myynnillä, ja tuotot tulevat kun tekee riittävästi kauppaa.

    7. Vain pieni osa todellisuudessa tavoittelee myyntiorganisaation rakentamista.

    Kysyntää lisätään laajentamalla jatkuvasti tuotevalikoimaa. Jos joku yritys ei tee niin, niin oma on vikansa, mutta se asia ei liity verkostomarkkinointiin.

    8. Jos minä rakentaisin myyntiorganisaation, niin kyllä minä siinä nyt vain olen se liikkeellepaneva voima, jonka kuuluu siitä saadakin ansioni, onhan minun ansiostani kyseinen organisaatio ja sen myynti rakentunut. Aivan kuten jos rakennan ei-vm-yritystoimintaa.

    9. Ei, en kirjoittanut mitään helppoudesta. Mutta yritä nyt ymmärtää että joku parin satasen myynti on naurettavan pieni. Jos siihen ei pysty, niin miten voi kuvitella rakentavansa myyntiorganisaation ja opettavansa myymään jos ei edes naurettavan pienellä määrällä saa kauppaa. Ja jos ei saa, niin joko tuotteet ovat väärät kyseiselle edustajalle tai sitten vika on edustajan toiminnassa.

    Muista asioista:
    Herbalifellä on ainakin vuosina 1996 - 2006 myyjä voinut saada 50 % tuotteen myyntihinnasta palkkioina, eli onko Taylor tehnyt tutkimuksen ennen vuotta 1996?

    Lisäksi, Taylorin "Punaiset liput" kysymyksissä 1 ja 2 ovat huvittavia ja tarkoitushakuisia: kysymykset koskevat siis sitä onko kyseessä verkostomarkkinointi (saako rekrytoida edustajia ja pystyykö pätevöitymään suoritusten perusteella sen sijaan että ylennys tapahtuisi mielivallan tavoin).

    Kysymys 3 on myös tarkoitushakuinen. Siinä ei huomioida sitä että pystyykö aktiivisuutensa täyttämään realistisesti omalla myynnillä vai ei.

    Kysymys 4 perustuu myöskin Taylorin virheeseen: hän luulee että 4 palkkiotasoa on verkostoinnissa ja ei-verkostoinnissa tarkoituksenmukaista, enintään 5. Se ei pidä paikkaansa. Kansainvälisessä ei-vm-myyntiorganisaatiossa syntyy helposti lähes 10 tasoa.

    Kysymys 5 on järkevä. On järkevää liiketoiminnan kannalta palkita hyvin tuotemyyntiä. Näinhän tekee esim. Herbalife, jossa myynnin osuus palkkioista on reippaasti enemmän kuin mitä organisaatiopalkkioihin varataan.

    PM:llä myyjän osuus tuotteen vähittäishinnasta on 30 %, organisaatiopalkkioita maksetaan 10 - 15 % kokonaisuudessaan. On tuottavampaa hankkia asiakas joka ostaa 100 eurolla (kate 30 euroa), koska samaan katteeseen päästäkseen on saatava organisaatiosta myyntiä 20-kertaisesti.

    Jne.

    Siis, Taylorin "viidestä punaisesta lipusta" KOLME on kysymyksiä jotka ovat oikeasti kysymyksiä siitä, onko kyseessä verkostomarkkinointi (eli siis: vapaus rekrytoida ja saada aikaansaamansa tuloksen perusteella palkkioita).

    Todellisia kysymyksiä onkin siis vain kolme: eli: 1) Onko kyseessä vm-liiketoiminta, 2) Onko sinun ostettava tai myytävä tietyllä määrällä tuotteita oikeutuaksesi palkkioihin organisaatiosta ja 3) Onko tuotteen hinnasta myyjän osuus pienempi vai suurempi kuin organisaatiopalkkioiden osuus.

    Ja noistakin hänen kysymyksensä numero 2 on harhaanjohtava. Oleellisempaa olisi eritellä tuo tarkemmin:
    Onko edustajan mahdollista täyttää organisaatiopalkkioiden saamiseen edellytetty vähittäismyyntikriteeri tekemällä todellista myyntiä palkkiojärjestelmään osallistumattomille ihmisille, vai onko se käytännössä täytettävä ostamalla itse.

    Äänestä

  • hoh hoh kirjoitti:

    Taasko se haipola täällä vääntää epätoivoista tekstiä verkostomarkkinoinnista..Käytä vähän järkeä noihin juttuihisi.Otappa ne faktat esiin ja lopeta toi turhan päiväinen omien kuvitelmiesi ja kieron mielikuvituksesi tuottamat perättömät tekstit pois näiltä sivuilta.Tietysti onhan se keino hyvä mainostaa omaa sivustoasi.Sulle taitaa olla turha kertoa tosi asioista kun et niitä kuitenkaan suostu sisäistämään sulkeutuneeseen mieleesi.
    Joten suosittelen kaikkia jotka ovat alasta kiinnostuneita tarkistamaan kaiken ihan itse eikä todellakaan kannata ottaa näitä haipolan kirjoituksia kovin vakavasti kun ei löydä yhtään positiivista ajatusta koko alasta!!

    Tyypillinen tyhjän päällä leijuva verkostomarkkinoijan kommentti. Et pysty perustelemaan pitävästi yhtäkään Haipolan väitettä vääräksi.

    Haipola (ja Mäntynen sekä mursis) ovat tehneet kansakunnalle todella suuren palveluksen luomalla sivustonsa. Ansaitusti ne löytyvät Googlaamallakin aina hakutulosten kärkijoukosta.

    Suosittelen kaikkia alasta kiinnostuneita tarkistamaan kaiken ihan itse, eikä todellakaan kannata ottaa ylälinjan suoltamaa puuppaa ollenkaan vakavasti, kun ne eivät ymmärrä vm:n moraalista ja käytännöllistä kestämättömyyttä lainkaan.

    Äänestä

  • anti-pyramid kirjoitti:

    Muistutan, että 200 euroa on pikkumyynti.

    Esimerkiksi PM Fitline -kotikutsuilla myydään helposti 400 - 700 sadalla eurolla per kutsut, eli kate on tällöin 120 - 210 euroa, emännänlahja pois, niin 110 - 200 euroa. Alv pois niin noin 90 - 160 euroa per tuo 2 - 3 tuntia.

    Samanlaisia tuloksia on muillakin vm-yhtiöillä.

    Pyöreästi satanen tuottoa per kutsut, 1 - 3 kutsua viikossa, niin siitäkin jo tulee monelle merkityksellinen muutama satanen - tuhat euroa kuussa lisätuloja.

    Jos edustaja ei saa tehtyä kauppaa edes parilla satasella kuussa, niin ei kyllä tosiaan kannata ryhtyä haaveilemaan organisaatioista.

    Jotta kutsuilla eläisi, pitäisi saada vakituisia asiakkaita, jotka tilaavat tuotteita säännöllisesti ja pystyä motivoimaan kutsujen emäntiä kutsujen lähettämiseen. Riippuen tuotteista ja myyjien määrästä tämä voi onnistua tai epäonnistua. Kun myyjiä värvätään liikaa, käy kotikutsujen pitäminen huonosti kannattavaksi, jopa tappiolliseksi.

    Aika paljon ratkaisee se, missä on pääpaino koko verkostoa ajatellen: uusien myyjien värväämisessä vai tuotteiden myynnistä verkoston ulkopuolelle. Palkkiojärjestelmät ja markkinointikeinot kannustavat lähes kaikissa alan yrityksissä liikaa värväämistä, jolloin myyjiä on liikaa eikä suoramyynti lyö leiville kysynnän ollessa liian vähäistä tarjontaan nähden.

    verkostomarkkinointi (ei pyramidi) yhtiö, jonka markkinat ovat kyllästyneet. Vastaukseksi ei kelpaa mutu tieto vaan fakta!!

    Äänestä

  • yksi esimerkki kirjoitti:

    verkostomarkkinointi (ei pyramidi) yhtiö, jonka markkinat ovat kyllästyneet. Vastaukseksi ei kelpaa mutu tieto vaan fakta!!

    Natures, GNLD, Seven...

    Kun markkinat kyllästyvät, niin nimi vaihdetaan ja aloitusmaksut rahastetaan uudestaan. Vain muutamat tosiuskovaiset jäävät tekemään vanhaa hommaa, tosin heillä on silloin pieni mahdollisuus tehdä taskurahaa kun ylitarjonnan myyjät/suosittelijat/agentit ovat siirtyneet toiseen firmaan.

    Äänestä

  • mainitakseni kirjoitti:

    Hiukan outo vastaus sinulla. Natures toimii edelleen omalla nimellään. Seven on edelleen pystyssä omalla nimellään. Gnld on edelleen pystyssä omalla nimellään.

    Eli älä sekoita nimen vaihtamista edustajan lähtemiseen uuteen firmaan.

    Äänestä

  • kysyjä ei jne kirjoitti:

    Natures Own on nykyään Nature’s of Scandinavia (kirjoitusvirhe nimessä on firman oma). GNLD tunnettiin ennen nimellä Golden Products. Seven on nykyään Zinzino.

    Äänestä

  • p.kuikka kirjoitti:

    se on jos nimi muuttuu. Esim Golden muutti nimensä, koska se yhdistyi yhdeksi yhtiöksi muissa maanosissa toimivien yhtiöiden kanssa. Silloinhan moni esim sähköyhtiö on kyllästynyt meidän markkinoilla. Kysyn edelleen P.Haapolalta näitä esimerkkejä

    Kyllä olet väärässä. Seven on edelleen seven. zinzino on vain sevenin kahviklubi.

    asian voit tarkistaa menemällä http://www.seven.net

    Äänestä

  • merkki kirjoitti:

    Kaupungissani toimi aikoinaan yksi kodinkoneliike enemmän kuin nyt. Se tipahti pois markkinoilta suuren kilpailijan mukaantulon vuoksi. Uusi kilpailija valtasi osan kaupungin asiakkaista ja markkinaosuudesta, niin että muiden jo olemassaolevien yritysten markkinaosuus pieneni. Tämä lopettamaan joutunut pieni firma menetti niin paljon asiakkaita, ettei sen kannattanut enää jatkaa. Kaupungissa oli enemmän tarjontaa kuin kysyntää ja kilpailu asiakkaista kovaa. Näin pienin yritys tippui pois, koska markkinat kyllästyivät. Kaikille yrityksille riitti asiakkaita, mutta jokaiselle ei yhtä paljon eikä kaikille riittävästi.

    Verkstoissa yksittäiset jälleenmyyjät elävät jatkuvasti tilanteessa, missä markkinat ovat täynnä. Kysyntää tuotteille on aina vähemmän kuin mitä pitäisi olla, jotta kaikki myyjät voisivat tehdä voittoa. Koska asia on jatkuvasti näin, lopettavat tappion kärsivät myyjät ja uusia värvätään tilalle. Verkostot eivät lopeta koskaan toimintaansa, kun ovat kasvaneet riittävän suuriksi. Asiakkaita riittää osalle myyjistä, mutta ei kaikille. Markkinoiden jatkuvan kyllästyneenä olon vuoksi suurin osa myyjistä joutuu lopettamaan toiminnan tappioiden vuoksi.

    Tätä on markkinoiden kyllästyminen.

    En mainitse yhtään esimerkkifirmaa, koska kaikki firmat toimivat kyllästyneillä markkinoilla jatkuvasti. Markkinat eivät ole kyllästyneet siellä, missä ei toimi vielä yhtään alan yritystä ja firma laajentaa uudelle maantieteelliselle alueelle. Niissä maissa, missä verkostoja on ollut jo vuosia tai vuosikymmeniä, ovat markkinat käytännölisesti katsoen jatkuvasti kyllästyneessä tilassa. Firmat jatkavat toimintaansa siten, että alalinja vaihtuu jatkuvasti uusiin häviäjiin. Sen lisäksi laajennetaan tuotevalikoimaa, millä saadaan jonkin verran uutta markkinaosuutta hieman eri alueelta. Sitten voidaan laajentua muille maantieteellisille alueille, muihin maihin. Tällä tavalla yritykset eivät kaadu, mutta markkinat ovat toden teolla kyllästyneessä tilassa ja alatasojen häviäjät kärsivät tappiota sen vuoksi.

    Piste.

    Äänestä

  • kysyjä ei jne kirjoitti:

    Kyllä olet väärässä. Seven on edelleen seven. zinzino on vain sevenin kahviklubi.

    asian voit tarkistaa menemällä http://www.seven.net

    Kaupparekisteristä sai sen käsityksen, että Seven Suomi oy on muuttanut nimensä Zinzino oy:ksi. Antamaasi linkkiä seuraamalla saa samansuuntaisen vaikutelman. Esimerkiksi uutinen vitamiinilinjan lopettamisesta on aika selvä. Myydäänkö Sevenin brändillä sitten jotain muuta? Kenties liittymiä?

    2006-12-01
    Welltoday closing down
    The Zinzino brand has had substantial success since its release and as part of the expansion strategy for 2007, the company will devote its full attention to this product line. As a subsequent result, the welltoday product line will be discontinued as of January 1st, 2007.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Kaupungissani toimi aikoinaan yksi kodinkoneliike enemmän kuin nyt. Se tipahti pois markkinoilta suuren kilpailijan mukaantulon vuoksi. Uusi kilpailija valtasi osan kaupungin asiakkaista ja markkinaosuudesta, niin että muiden jo olemassaolevien yritysten markkinaosuus pieneni. Tämä lopettamaan joutunut pieni firma menetti niin paljon asiakkaita, ettei sen kannattanut enää jatkaa. Kaupungissa oli enemmän tarjontaa kuin kysyntää ja kilpailu asiakkaista kovaa. Näin pienin yritys tippui pois, koska markkinat kyllästyivät. Kaikille yrityksille riitti asiakkaita, mutta jokaiselle ei yhtä paljon eikä kaikille riittävästi.

    Verkstoissa yksittäiset jälleenmyyjät elävät jatkuvasti tilanteessa, missä markkinat ovat täynnä. Kysyntää tuotteille on aina vähemmän kuin mitä pitäisi olla, jotta kaikki myyjät voisivat tehdä voittoa. Koska asia on jatkuvasti näin, lopettavat tappion kärsivät myyjät ja uusia värvätään tilalle. Verkostot eivät lopeta koskaan toimintaansa, kun ovat kasvaneet riittävän suuriksi. Asiakkaita riittää osalle myyjistä, mutta ei kaikille. Markkinoiden jatkuvan kyllästyneenä olon vuoksi suurin osa myyjistä joutuu lopettamaan toiminnan tappioiden vuoksi.

    Tätä on markkinoiden kyllästyminen.

    En mainitse yhtään esimerkkifirmaa, koska kaikki firmat toimivat kyllästyneillä markkinoilla jatkuvasti. Markkinat eivät ole kyllästyneet siellä, missä ei toimi vielä yhtään alan yritystä ja firma laajentaa uudelle maantieteelliselle alueelle. Niissä maissa, missä verkostoja on ollut jo vuosia tai vuosikymmeniä, ovat markkinat käytännölisesti katsoen jatkuvasti kyllästyneessä tilassa. Firmat jatkavat toimintaansa siten, että alalinja vaihtuu jatkuvasti uusiin häviäjiin. Sen lisäksi laajennetaan tuotevalikoimaa, millä saadaan jonkin verran uutta markkinaosuutta hieman eri alueelta. Sitten voidaan laajentua muille maantieteellisille alueille, muihin maihin. Tällä tavalla yritykset eivät kaadu, mutta markkinat ovat toden teolla kyllästyneessä tilassa ja alatasojen häviäjät kärsivät tappiota sen vuoksi.

    Piste.

    kaikkee fuulaa päästää suustaan tulemaan ja sitten, kun kysyy esimerkki tapausta, niin kas kummaa ei miekkoselle tule sellaista mieleen. Pyörittelee asiaa kuin politikot. Sinusta sais joku puolue hyvän paskanjauhajan riveihin, pääsisit hyville palkoille.

    Äänestä

On jotenkin samaan aikaan huvittavaa ja surullista lukea näitä sinun avautumisiasi Petteri. Yrität esittää asiantuntijaa ja väität olevasi oikeudenmukainen totuudenkertoja. Uskon, että jopa sinä itsekin tiedät, että yleistät ja kerrot isolta osalta mielipiteitäsi. On myös aivan varmaa, ettet suhtaudu asioihin objektiivisesti, vaan sinun asenteesi määrää kaiken kirjoittamasi, jokaista sanaa ja jopa pilkkua myöten.

Sinä olet verkostovihaaja. Sinä olet pettynyt kerran ja nyt kostat sitä täysin kylmäverisesti. Suhtaudut asiaan kuin tietokone. Analysoit asioita niiden totuuksien perusteella, jotka sinä mielelläsi haluat löytää. On olemassa myös toinen puoli, on paljon niitä ihmisiä ympäri maailmaa, joilla on erittäin positiivinen suhtautuminen verkostomarkkinointiin. Ongelma on vain siinä, että he ovat sinun mielestäsi huijareita ja valehtelijoita. Eli koko "totuutesi" perustuu vain ja ainoastaan niihin "tietoihin", jotka ovat verkostovastaisia. Samalla ajattelutavalla ääri-islamilaisten suhtautuminen kristittyihin olisi ainoa oikea totuus. Luultavasti se onkin heille ainoa oikea totuus, samalla lailla kuin sinulle on oma mielipiteesi verkostomarkkinoinnista.

PS. minä en ole menettänyt yhtään ystävääni tai läheistäni verkostomarkkinoinnin takia. Mutta olen saanut sankan joukon uusia ystäviä lisää sen ansiosta. Miten se muuten on mahdollista, kun sinä väität muuta.

Äänestä
  • Tämä oli mukavaa luettavaa, kiitos siitä! :)

    "On olemassa myös toinen puoli, on paljon niitä ihmisiä ympäri maailmaa, joilla on erittäin positiivinen suhtautuminen verkostomarkkinointiin. Ongelma on vain siinä, että he ovat sinun mielestäsi huijareita ja valehtelijoita."

    Verkostoijia on kolmea eri tyyppiä: (Teemu Mäntysen mukaan)

    1) Verkostouskovat

    - nämä ovat enemmän hyväuskoisia petoksen uhreja kuin huijareita ja valehtelijoita. he levittävät totuudenvastaista tietoa alasta, firmasta, tuotteista ja liikeideasta tietämättä, että se on totuudenvastaista. toiset tekevät sitä tahallaan ja tietoisesti: he ovat valehtelijoita ja huijareita.

    2) Parantajat

    - Osa huomaa, että verkostoissa on jotakin vikaa ja he yrittävät korjata vikoja toimimalla itse mahdollisimman rehellisesti. Käytännössä tämä on mahdotonta, koska järjestelmä pitää huolen siitä, että vain valheisiiin perustuvan markkinoinnin avulla on mahdollista tehdä voittoa ja saada väkeä liittymään verkostoihin. Vika on järjestelmässä itsessään ja jos sitä ei muuteta, ei vika poistu. Tätä parantajat eivät ymmärrä.

    3) Keksijät

    - Nämä ovat verkostojen perustajia, yhtiöiden omistajia ja koulutusorganisaatioiden korkeinta johtoa, mistä koko verkosto lähtee alun alkaen rakentumaan. He tietävät tarkalleen, miten he huijaavat ihmisiltä valheilla rahaa ja käyttävät heitä häikäilemättä hyväkseen. He syyttävät riistämiään ihmisiä sen jälkeen, kun nämä ovat hävinneet ja uskaltavat kritisoida heidän systeemiään sekä elämäntapaansa. He kouluttavat muita levittämään valheita ystävilleen ja omaisilleen, joilta sitten ryövätään rahat sinne ylälinjaan näille valehtelijoille ja huijareille.

    "PS. minä en ole menettänyt yhtään ystävääni tai läheistäni verkostomarkkinoinnin takia. Mutta olen saanut sankan joukon uusia ystäviä lisää sen ansiosta. Miten se muuten on mahdollista, kun sinä väität muuta."

    Samantyyppiset ihmiset etsiytyvät toistensa seuraan. Siinä ei ole mitään uutta. Jotkut muuttuvat huijatuista huijareiksi, toiset uskovat valheita vuosikausia eivätkä näe koskaan totuutta ja vain osa näkee totuuden häveten sitä, missä oli ennen mukana ja nolostuen siitä, että oli antanut huijata itseään. Toiset ovat kiitollisia siitä, että pääsivät selville tästä juonesta petoksesta ja pelkästään naurahtavat huijauksen nerokkuudelle ynnä häikäilemättömyydelle jatkaen entistä elämäänsä.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Tämä oli mukavaa luettavaa, kiitos siitä! :)

    Pidän melko loukkaavana tuota loppukommenttiasi. Ei kaikki ystäväni ja läheiseni ole lainkaan samantyyppisiä. Kyllä jokaisella on varsin erityyppiset luonteet ja katsomukset. Eivät nämä läheiseni ja ystäväni ole hakeutuneet seuraani vallankaan verkostomarkkinoinnin aloittamiseni jälkeen. Kyllä he ovat olleet ystäviäni ja läheisiäni paljon kauemmin. Ei myöskään tuo ole totta että huijatut muuttuvat huijareiksi. Ei myöskään se ole totta että toiset uskoisivat valheita vuosikausia. Jos olet kuullut, niin sanotaan että valheella on lyhyet jäljet. Siksi valehteleminen on aivan kaikista huonoin tapa markkinoida yhtään mitään. tunnen myös niitä jotka ovat lopettaneet verkostotyönsä. Ei he itseään miksikään huijatuiksi tai petetyiksi ole tunteneet. Pääasiassa ovat todenneet ettei heistä taida sittenkään vain olla panostamaan hommaan tarpeeksi. Toiset myös kerta kaikkiaan eivät vain jaksa tehdä töitä. Monet kun tekevät tätä päiväntyönsä ohella.

    Silti en missään nimessä väitä, etteikö mainitsemasi kaltaisia tapauksia olisi. verkostoja on niin kovin paljon, että joukkoon mahtuu jos jotakin. Siksi en yleistä, että kaikki verkostoijat ovat menestyjiä ja ylpeitä tekemisestään.

    Nuo kolme verkostoijatyyppiä ovat todellakin Mäntysen mielipiteitä. Ei niitäkään sovi totuudeksi kääntää.

    Verkostoijia on ainakin kolmea tyyppiä (Minun mielipide)

    1. Kokeilijat

    Lähtevät mukaan hiukan kaikkeen. Innostuvat kovasti ja kyllästyvät vielä nopeammin. Ensimmäiset vastoinkäymiset kun tulevat, toteavat, että ei tämä ole heitä varten ja heittävät pyyhkeen kehään. Selityksiä sitten löytyy suuntaan jos toiseen ja missään nimessä vika ei ole koskaan itsessä.

    2 Hengailijat

    Tekevät hiukan ja haluavat kuulua ryhmään. Ovat ihan hyvällä asenteella mukana, mutteivat saa suuriakaan aikaan. Tienaavat hiukan silloin tällöin, mutta koko bisneksen teko on lähinnä harrastelua.

    3 Menestyjät

    Ottavat homman tosissaan. Opiskelevat alaa ja vaativat itseltään enemmän kuin keneltäkään muulta. Tekevät bisnestä työnä, eivät lannistu vastoinkäymisistä, vaan painavat niitä kohdatessaan kahta kovemmin hommia. Välittävät oikeasti ihmisistä ja auttavat toisia työssään.

    Huijareita ja valehtelijoita voi olla aivan kaikessa mitä ihmiset ikinä tekevät. Huijarit ja valehtelijat eivät menesty. He eivät välitä ihmisistä eivät tunne empatiaa. Siksi väitän, ettei kenenkään etu ole tehdä verkostomarkkinointia huijaten. Uskon että tämän myös suurin osa verkostomarkkinointiyrityksistä tietää.

    Äänestä

  • verkostoija kirjoitti:

    Ei se mene noin.
    Menestyminen ei ole ihmisestä itsestään kiinni verkostomarkkinoinnissa.
    Jos kaikki mukaan lähtevät olisivat yhtä motivoituneita, päteviä, ahkeria, taitavia, kyvykkäitä ja paahtaisivat hommia kokopäiväisesti, niin silti sama prosenttiosuus heistä jäisi häviölle hommassa. Vaikka koko maailma lähtisi mukaan ja kaikki olisivat yhtä hyviä, niin sama prosenttiosuus häviää rahan ja työpanoksen verkostoon.
    Miksi?

    Siksi, että verkostossa on rakenteellinen vika.
    Se on suunniteltu siten, että vain 2 % pätevöityy kerran ylemmälle tasolle, 1 % kaksi kertaa ja vielä vähemmän kolme kertaa tai enemmän saavuttaen riittävästi palkkioita voitolliseen liiketoimintaan.

    Systeemi on mätä eikä se siitä miksikään muutu.

    Sinä saatat olla sellainen verkostouskova, kirjoituksestasi päätellen, eikä voi kuin toivoa, että näkisit joskus valheen verkon lävitse, mistä siinä hommassa oikein on kysymys.

    Jos firmasi toimii sen yhden prosentin joukossa rehellisesti, niin esittele sen toiminta ja paljasta sen nimi. Sillähän asia selviää. Ehket olekaan mukana huijauksessa...

    P.Haipolalle aivan sama puhuuko pää tai toinen, tuntuu olevan elämään kyllästynyt ihminen. Ei sen mielipiteet muuksi muutu vaikka mitä tekis. Kovin paljon jaksaa kirjotella, on ilmeisesti saanut pahasti siipeensä joskus. Juna kulkee. Se on aivan sama kirjottaa Haipola sitten vaikka mitä, joku uskoo läheskään kaikki ei. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi valheella on lyhyet jäljet.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Ei se mene noin.
    Menestyminen ei ole ihmisestä itsestään kiinni verkostomarkkinoinnissa.
    Jos kaikki mukaan lähtevät olisivat yhtä motivoituneita, päteviä, ahkeria, taitavia, kyvykkäitä ja paahtaisivat hommia kokopäiväisesti, niin silti sama prosenttiosuus heistä jäisi häviölle hommassa. Vaikka koko maailma lähtisi mukaan ja kaikki olisivat yhtä hyviä, niin sama prosenttiosuus häviää rahan ja työpanoksen verkostoon.
    Miksi?

    Siksi, että verkostossa on rakenteellinen vika.
    Se on suunniteltu siten, että vain 2 % pätevöityy kerran ylemmälle tasolle, 1 % kaksi kertaa ja vielä vähemmän kolme kertaa tai enemmän saavuttaen riittävästi palkkioita voitolliseen liiketoimintaan.

    Systeemi on mätä eikä se siitä miksikään muutu.

    Sinä saatat olla sellainen verkostouskova, kirjoituksestasi päätellen, eikä voi kuin toivoa, että näkisit joskus valheen verkon lävitse, mistä siinä hommassa oikein on kysymys.

    Jos firmasi toimii sen yhden prosentin joukossa rehellisesti, niin esittele sen toiminta ja paljasta sen nimi. Sillähän asia selviää. Ehket olekaan mukana huijauksessa...

    Kas kun se menee juuri noin kuin kerroin, koska nimenomaan kaikki ei ole yhtä motivoituneita, päteviä, ahkeria, taitavia ja kyvykkäitä. Kas siinä on juuri se juju.
    Jos kaikki olisivat, niin verkostomarkkinointi ei missään nimessä toimisi. Silloin tulisi auttamattomasti vastaan kasvuongelma.

    Mutta ok.. osa häviää työpanoksensa ja rahaa varmasti hiukan. En kyllä pidä siitä, että sanotaan häviämiseksi sitä että ostaa jotain. Yhtä hyvin voisi sanoa pianonsoitosta innostuvan lapsen vanhemmalle, että hän hävisi rahansa, kun lapsi ei sitten viitsinytkään harjoitella ja kiinnostua soittamisesta. Kuitenkin kovalla työllä lapsesta olisi voinut tulla maailman kuulu pianisti.

    Mutta joka tapauksessa, uskon että jokainen joka viitsii jonkin verran edes tehdä verkostomarkkinointia, oppii siinä uusia asioita ja oppii varmasti hiukan itsestäänkin. Jos joku on varma, ettei hänestä ole tekemään kyseistä työtä, niin ei hänen silloin pidä sitä lähteä edes yrittämään. Mutta jos haluaa kokeilla siipiään ja sinnikkyyttään, niin mikä ettei.

    Sinulla Haipola olisi varmasti ihan fiksujakin ajatuksia. Miksi et keskittyisi keksimään parannuksia järjestelmiin ja toimintaan sen sijasta, että vain haet vikoja. Uskon että asiallisia ideoita kuunnellaan varmasti. Ja varmaa on myös se, ettei verkostomarkkinointi mihinkään lopu, joten kannattaako yrittää kaataa tuulimyllyjä, vai yrittää saada ne toimimaan kunnolla?

    Asiasta olisi mielenkiintoista keskustella enemmänkin, mutta nyt saa riittää tällä kertaa.

    Rauhallista Joulua

    Ihmiset saamaan kokeilemaan tuotteita ja liiketoimintaa juuri sen vuoksi, että heitä johdetaan harhaan totuudenvastaisella ja taloudellisen turvallisuuden kannalta riittämättömällä markkinoinnilla. Verkostoijat eivät ostaisi tuotteita ja ryhtyisi myyjiksi, ellei heitä johdettaisi harhaan. Siten myös tuotteet ovat heille turhaa kulua ja tappioita. Osa tuotteista annetaan lahjana pois, kun niitä ei saada myydyksi, mutta halutaan tehdä aktivointiostot, jotta säilyy toivo joskus tulevaisuudessa maksettaviin rahapalkkioihin jo kertyneistä pisteistä, mitkä saadaan alalinjan liikevaihdosta.

    Huijausta mikä huijausta ja sillä siisti.

    Ihmisen omat kyvyt ja ahkeruus vaikuttavat vaakakupissa paljon vähemmän kuin systeemin viallisuus ja alan huono maine, mikä johtuu juuri harhaanjohtavasta ja aggressiivisesta markkinoinnista.

    Verkostomarkkinointi ei lopu ennen kuin maailma loppuu nykyisessä muodossaan. Siinä olet oikeassa. En usko, että voimme muuttaa lakeja ja asetuksia niin, että tämä mätäpaise saadaan pois maan päältä. Koska asia on näin, on ainut keino vaikuttaa todella hyödyllisellä tavalla kuluttajien suojaa parantavalla tavalla levittää oikeaa informaatiota ja sen vuoksi toimintani on tarpeellista. Onneksi kotisivuni tekevät passiivista työtä 24 tuntia vuorokaudessa... :)

    Rauhallista joulua myös sinulle.

    Aina sinä Haipola jaksat puhua noista binäärijärjestelmien kertyneistä pisteistä.

    Kannattaisi katsoa totuutta silmiin: verkostomarkkinointi ei ole mikään binäärijärjestelmä. Noita binäärejä on vain erittäin vähän laillisessa verkostoinnissa.

    Pääosin binääriä käyttävät erilaiset pyramidipelit, ei verkostointi.

    Normaalisti et saa mitään pisteitä säästöön. Ei ole mitään jalkojen tasapainoja yms.

    Lisäksi varoituksen sana: välität isoja määriä virheellistä, voin jopa sanoa valheellista, tietoa. Miten voit toimia noin alhaisella moraalisella tasolla samalla kun esiinnyt jonain totuudentorvena? Eikö koskaan tunnu pahalta valheiden ja harhaanjohtavan "tiedon" levittäminen? Olisiko sinun jo aika puhkaista mätäpaiseesi ja keskittyä totuuteen harhaanjohtamisen asemasta?

    Voisit alkajaisiksi erottaa laillisen verkostomarkkinoinnin noista skybizmovewgi-pyramidipeleistä. Sitten voisit erottaa myöskin tuollaisten kaksitasojärjestelmien (Amway, joka maksaa oman myynnin lisäksi vain yhdeltä breikkarisukupolvelta palkkiota = ns. kaksitasoinen järjestelmä) aikaansaamien lieveilmiöiden pyramidipelit verkostomarkkinoinnista.

    Miksi tosiaan hölmöilet puhumalla vastaan sitä, että edustajalle maksetaan paitsi omasta myynnistään, myös siitä myynnistä jonka edustaja saa aikaiseksi yhtiölle hankkimalla ja valmentamalla uusia edustajia tekemään kauppaa.

    Mikä ihme sinua vaivaa siinä, että edustajalle annetaan mahdollisuus luoda oma myyntiorganisaatio? Mikä sinulla on puhdasta yritystoimintaa vastaan? Miksi et halua sallia sitä että ihminen voi saada luotua minimaalisin riskein mittavan liiketoiminnan? Mikä sinua siinä ärsyttää?

    No, kommunistinen asenteesi (kirjoitit, että rankasti työtä tehnyt organisaation rakentaja "riistää alalinjan työpanosta") toki on merkityksellinen vastustusprosessisasi, mutta muistahan että Neuvostoliitto kommunistis-ateistisine järjestelmineen kaatui jo. Kommunismi on kuollut. Eikä ihme, se aate käsittelee ihmistä koneena, ei yksilönä yksilöllisin haluin, tarpein ja voimavaroin.

    Kaikki demaritkaan ei enää ole noin kommunistisin aattein liikenteessä kuin sinä.

    Ajatteletko tosiaan, että edustaja ei saa myytyä parilla satasella kuukaudessa ihan itse? Ei tarvita mitään aktivointiostosijoituksia. Riittää kun myy vain.

    Normaalisti verkostomarkkinoinnin ammattilaiset ovat opettaneet, että organisaation rakentaminen alkaa asiakashankinnasta. Tyypillisimmin neuvotaan hankkimaan ensin parikymmentä asiakasta. Sitten voi ryhtyä organisaatiota rakentamaan. Tai sitten tietenkin tekemään vain kauppaa jos niin valitsee, mutta nythän puhuttiin rakentajista.

    Jos ryhtyisin rakentamaan organisaatiota, olisi itsestään selvää että ensin pitää hankkia asiakkaita. Eihän muuten tapahdu mitään liikevaihtoa.

    Ei edustajien omalla käytöllä mitään bisnestä tehdä, se ei riitä. Potentiaalisten ostajien määrä on paljon suurempi kuin potentiaalisten edustajien. Joten todennäköisesti siis asiakkaita saa huomattavasti enemmän kuin edustajia vaikka lähestyisi liiketoiminta edellä. Pidän mahdottomana sitä, että jos edustaja esittelee liiketoiminnan ja tuotteet, että hän saisi enemmän edustajia kuin asiakkaita.

    Joten miten ihmeessä saisit toteutettua tuon että ostaisit tuotteita pätevöityäksesi palkkioihin. Miksi ihmeessä ostaisit, koska eihän sinulla ole organisaatiota joka myy jos sinulla ei ole asiakkaitakaan. Se on äärimmäisen epätodennäköistä, koska useampi ostaa kuin ryhtyy edustajiksi.

    Tiedät sen kyllä itsekin, mutta et vain halua sitä tunnustaa. Sinua ärsyttää se, että olet toitottanut väärää totuuttasi, ja olet aivopessyt itsesi fanaatikoksi. Se on ongelmasi.

    Sinun kannattaisi keskittyä tarkentamaan sanomaasi, paitsi toki jos haluat jatkaa linjallasi, joka saa asioista perillä olevat naureskelemaan huvittuneesti. Muista, että pyramidipelit eivät ole verkostomarkkinointia.

    Kerro sitten firmoja, joissa saa jokaisesta alalinjan myyntitapahtumasta heti palkkion ylälinjassa eikä mitään pätevöitymisen ehtoja ole. Pätevöitymisellä pidetään huoli siitä, että vain murto-osa alalinjan myynnistä tuottaa rahapalkkion ylälinjassa olevalle myyjälle. Tätä voidaan hyvällä syyllä sanoa varastoon kertyviksi pisteiksi, sillä useissa systeemeissä myyjän täytyy itse täyttää myyntikriteeri joka kuukausi, jotta ei menetä oikeuttaan alalinjan myynneistä tulevaisuudessa ehkä maksettaviin rahapalkkioihin. Sano sen firman nimi, jossa maksetaan alalinjan jokaisesta myyntitapahtumasta jokaiselle ylälinjan edustajalle palkkio välittömästi eikä ole mitään aktiivisuussääntöjä eli myyntikiintiöitä, jotka ovat käytännössä omaan käyttöön tehtyjä ostoja.

    Voi olla, että olet aivopessyt myös itsesi ja luulet todellakin palvelevasi muita ihmisiä ja tekeväsi heille hyvää, kun riistät heiltä rahaa kertomalla totuudenvastaisia ja ehdokkaan taloudellisen turvallisuuden kannalta riittämättömiä tietoja liiketoiminnasta. Sarjamurhaajat ja varkaatkin pitävät tekojaan jollakin tapaa hyväksyttävinä, koska ovat niin pimentyneitä sydämeltään. Sama tilanne voi olla myös paatuneella hyväksikäyttäjällä vm-alalla. Jotenkinhan sitä omaatuntoa pitää rauhoitella, kun se syyttää tai pyrkii syyttämään ja silmien ummistaminen totuudelta sekä valheiden uskominen lienee tehokkain keino kovettaa sydämensä ja aiheuttaa vahinko muille, niin että syytetään omien rikosten uhreja siitä, että ryöstetty heidän aikansa ja rahansa.

    Kuvitellaanpa tämä sinun tilanne, että opetetaan alalinjaan värvättyä yhtä myyjää hankkimaan ensin 20 asiakasta itselleen. Sen jälkeen pitäisi tietysti saada sitä alalinjaa rakennettua, jotta organisaatio kasvaisi eli myyjiä tulisi lisää. Näille pitää tietysti saada myös paljon asiakkaita ja auttaa heitä tekemään samoin kuin muut ylälinjassa tekevät. Siihenhän tämä homma perustuu: monistamiseen.

    Lähtötilanne:
    sinä 1 alalinjassa
    Asiakkaita 40

    Seuraava vaihe:
    sinä
    2 alalinjassasi eka tasolla
    4 näiden alalinjassa eka tasolla
    Asiakkaita 120

    On kai kohtuullista olettaa, että verkoston rakentaja pyrkii saamaan vähintään kaksi uutta edustajaa ensimmäiselle tasolleen?

    On kai kohtuullista olettaa, että jokainen aktiivinen verkoston rakentaja hankkii ne 20 asiakasta, joista kirjoitit?

    Tässä vaiheessa organisaatiossa tai sen asiakkaina on jo 126 henkeä, joista 6 myyjiä ja 120 asiakkaita.

    Koko ajan pitää tulla lisää myyjiä alalinjaan vähintään samassa tahdissa, jotta jokainen voisi rakentaa itselleen tuottavaa liiketoimintaa. Eikö vain? Tämä lisää jatkuvasti myyjien määrää eksponentiaalisesti ja samoin käy asiakkaiden määrän suhteen. Mitä enemmän on tarkoitus ensimmäiselle tai toiselle tai kolmannelle tai neljännelle tai viidennelle tasolle saada myyjiä, sitä moninkertaisemmaksi organisaatioon kuuluvien henkilöiden määrän tulisi tulla: siis myyjiä ja asiakkaita.

    Tämä ei voi mitenkään jatkua loputtomiin vaan katkeaa käytännössä useimpien uusien yrittäjien kohdalla heti alkuunsa. On erittäin vaikeaa saada edes kaksi edustajaa omaan alalinjaansa ensimmäiselle tasolle tai vaikka yksi eka tasolle ja kaksi sitä seuraavalle tasolle. Näin pienestä organisaatiosta ei vielä mitään hyödy, joten koko ajan pitäisi vain tulla lisää jokaiselle tasolle, mitä organisaatiossa on. Sinun toinen tasosi en alalinjassasi olevien ensimmäinen taso, sinun kolmas tasosi on toisen tasosi ensimmäinen taso jne. Näin jokaiselle tasolle pitää saada jatkuvasti lisää myyjiä, mutta eihän sellainen kasvu ole ihan aikuisten oikeasti mahdollista, että jokainen siihen pystyisi ja kaikille vielä se 20 uutta asiakasta?

    Käytännössä verkosto etenee vielä siten, että kun olet saanut värvättyä yhden ensimmäiselle tasollesi, on tämä värvännyt jo yhden omalle ensimmäiselle tasolleen ennen kuin saat toisen omalle eka tasollesi, jne. Verkosto lähtee syvenemään nopeasti ns. yksijalkaisena syvyyttä kohden, jos saat vain siihen yhden tai kaksikin jäsentä mukaan ja nämä onnistuvat värväyksessä. Tätä piirrettä verkostoissa ei voida välttää millään keinoin. Käytännössä on mahdotonta, että jokainen saa omalle eka tasolleen edes kaksi edustajaa lyhyessä ajassa, joten miten ihmeessä jokainen voisi saada niitä vielä enemmän ja loputtomaan syvyyteen asti? (tai tietyille tasoille asti)

    Sinun levittämäsi systeemi on täysin mätä ja kelvoton malli mihinkään rehelliseen yritystoimintaan. On häpeäksi maallemme, että kaltaisiasi ihmisiä on levittämässä huijausta ihmisille, joita opetetaan huijaamaan omia sukulaisiaan ja kavereitaan samoilla harhaanjohtavilla väitteillä, mitä viljelet jatkuvasti tällä foormilla ja omassa työssäsi, jos nyt ehkä verkostoa olet alkanut rakentaa.

    Oletko pyytänyt ketään alalinjaasi?
    Jos olet pyytänyt, mutta kukaan ei ole lähtenyt, niin oletko yrittänyt rakentaa verkostoa vai oletko mukana vain tuotteiden vuoksi?

    Suurin osa verkostoissa lopettaa sen vuoksi, että alalinjan rakentaminen on matemaattinen mahdottomuus kaikille yhtä aikaa. Yksi sadasta voi saada omansa takaisin alalinjan myynnistä, kun kulut lasketaan täysimääräisinä mukaan. Alan ammattilaisilta ei saa käytännössä juuri lainkaan totuudenmukaisia ohjeita ja kuvausta tästä petollisesta bisneksestä. Elleivät vapaaehtoiset kansalaisaktivistit levitä totuudellista materiaalia, ovat kuluttajat lähes suojattomia näitä huijauksia vastaan.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aika.pdf

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/kasvu.pdf

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/sisallys.htm

    Pyysit sanomaan yrityksiä joissa ei edustajalta ei vaadita mitään myyntikiintiöitä saadakseen palkkioita organisaatiostaan.

    Kysymyksesi on erikoinen, koska vm-yhtiöissä ei edustajan ole pakko tehdä mitään, koska edustajat ovat itsenäisiä yrittäjiä. Edustajaa ei voi käskeä myymään tai tekemään ylipäätään mitään, eikä pysty käyttämään uhkauksena potkuja. Lisäksi, jokainen joka haluaa, saa mahdollisuuden yrittää.

    Tämän takia tyypillisesti vm-yhtiöissä edellytetään palkkioiden saamiseksi henkilökohtaista aktiivisuutta (tietty määrä myyntiä, yleensä noin 100 euroa) tai oman breakaway-ryhmänsä aktiivisuutta (esim. PM: Joko 500 pisteen (ohjevähittäishinnoin noin 600 euroa) oma myynti tai vaihtoehtoisesti 1000 pisteen oma + breakaway-ryhmän myynti, jolloin siis oma myynti voi olla 0 euroa).

    Freelifessä aktiivisuuskriteeri on (muunnan suoraan dollareiksi pisteet) 70 dollaria kahdelta tasolta ja 200 dollaria niin saa useammalta tasolta.

    Kun Freelifen edustaja siis hankkii yhtiölle esim. 6 asiakasta (ei-edustajaa) jotka ostavat 34 dollarilla kukin, niin silloin saa täytettyä aktiivisuuskriteerin, ja palkkio on tuosta 200 dollarin myynnistä on 30 % eli 60 dollaria. Edustajan siis ei tarvitse ostaa mitään, riittää että hänen hankkimansa asiakkaat ostavat.

    Yli 200 dollarin myynnistä palkkio on lisäksi 10 % suositushinnasta laskien.

    Siis esimerkiksi edustaja hankkii ei-edustaja-asiakkaita jotka ostavat 10.000 dollarilla kuussa, on palkkio 3000 dollaria + 990 = 3990 dollaria.

    Joissakin vm-yhtiöissä on täytettävä aktiivisuus joka kuukausi tai menettää organisaationsa, mutta useimmissa tällaista sääntöä ei ole.

    KASVUESIMERKISTÄSI

    Sinulla on jotenkin eriskummallinen käsitys verkostoinnista. Ajattelet sitä pyramidipelinä jossa vain ostetaan itselle tuotteita eli sijoitetaan jotta saisi muista sijoittajista tuottoja. Verkostomarkkinoinnissa asia ei ole niin.

    Verkostomarkkinoinnissa ensisijainen ansaintatapa on tehdä kauppaa.

    Verkostonrakentaja, joita on pieni murto-osa ihmisistä jotka liittyvät edustajiksi, tarjoavat seuraavanlaisia vaihtoehtoja ihmisille, joille esittelevät tuotteet ja liiketoiminnan:

    1. Osta tuotteita, ollen siis vain asiakas.

    2. Tai ryhdy myymään tuotteita ja saat tuottoja myynnistä, joillakin seuraavista tavoista:
    2.1 Yksitellen myynti henkilökohtaisin käynnein(yhdelle kerrallaan)
    2.2 Puhelimitse myynti (puhelinsoitto + sähköposti, asiakas menee kotisivuille + seurantasoitto)
    2.3 Kotikutsut
    2.4 Työpaikkaesittelyt
    2.5 Ständimyynti
    2.6 Muut mahdolliset tavat

    3. Tai rakenna oma myyntiorganisaatio

    Jos sitten leikitellään näillä luvuilla, miten myyntiorganisaatiota rakennetaan, yksinkertaistaen:

    3000 soittoa
    240 asiakasta suoraan
    300 liiketoimintaesittelyä
    joista 60 asiakasta, 30 edustajaa.
    Näin olisi saatu 300 asiakasta ja 30 edustajaa.

    Näistä 30 edustajasta esimerkiksi 25 ryhtyy myyjiksi ja 5 liiketoiminnan rakentajiksi.

    25 myyjää myyvät esimerkiksi 1000 eurolla kukin kuussa (esim. 50 asiakasta kertaa 20 euroa per asiakas) ansaiten siitä pari kolmesataa euroa kukin. Tuosta liikevaihtoa silloin 25000 euroa, josta palkkiosi esim. 10 % eli 2500 euroa.

    300 asiakasta ostavat pitkäjänteisesti esim. keskimäärin 20 eurolla kuussa, eli 6000 euron liikevaihto, josta sinulle 1800 euroa.

    Yhteensä siis 4300 euroa kuussa.

    Tuossa vaiheessa siis verkostonrakentajia jotka ovat tehneet jotain on vain sinä. Eli palkkiosi ovat 4300 euroa kuussa ilman että mukana on verkostonrakentajien tuoman liikevaihdon palkkioita.

    Tuossa esimerkissä siis verkostonrakentajaa (sinua) kohden on 1550 asiakasta.

    Jos hankkimasi 5 verkostonrakentajaa tekevät täsmälleen saman, on asiakkaita yhteensä silloin yhteensä 9300.

    Jos noiden hankkimat 5x5=25 rakentajaa tekevät saman, on sinulla siis 30 verkostonrakentajan organisaatio, ja asiakkaita 48050.

    Jos taas tekevät saman, eli sinulla on 155 verkostonrakentajaa organisaatiossasi, on asiakkaita 241800.

    Ja vielä kerran, mystisesti, se menee täsmällisen matemaattisesti, ja sinulla on 780 verkostonrakentajaa, eli asiakkaita 1.210.550.

    No niin. Palataan todellisuuteen. Ei se mene noin matemaattisen täsmällisesti.

    Tosiasiallisesti verkostoija hankkii asiakkaita, myyjiä ja rakentajia, ja toiminta kasvaa hyvin monitahoisesti. Eikä vieläkään kukaan ole onnistunut kyllästämään markkinoita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

phaipola kirjoitti:

Verkostomarkkinoinnin moraalivaikutukset ovat lueteltuna seuraavat:

- Ihmissuhteet vaarantuvat, kun huijausta levitetään henkilökohtaisen luottamuksen perusteella ihmisten lähipiiriin: perheenjäsenille, sukulaisille, työkavereille ja ystäville. Seurauksena on ystävvyyssuhteiden katkeaminen ja parisuhteiden päättyminen eroon, perheiden hajoaminen.

- Miltä kuulostaa ajatus tehdä yhteistyötä pahimpien kilpailijoidesi kanssa, jotka ovat osaksi sinun kavereitasi? Onko järkevää auttaa kilpailijoitasi tuhoamaan omat mahdollisuutesi liiketoiminnassa? Juuri tätä koulutusorganisaation ja pääyhtiön johtajat saavat tiimin tekemään. Nerokas huijaus vai mitä?

- Olisitko valmis myymään tämän idean äidillesi ja mummollesi? Usko tai älä: monet tekevät juuri niin eivätkä edes häpeä sitä!

- Markkinointi lietsoo yleistä tyytymättömyyttä rahatilannetta ja perinteistä työtä kohtaan. Aivopesun uhrit alkavat halveksia perinteistä työtä, mikä on tuhoisaa koko yhteiskunnan kannalta.

- Verkostomarkkinoinnin tavoitteena on poistaa työllisyys maapallolta. Kuulit oikein! Jos verkostomarkkinointi voisi toimia kaikkia hyödyttävällä tavalla, ei kukaan tekisi työtä vaan kaikki rikastuisivat olemalla verkoston jäseniä tekemättä lopulta yhtään mitään! Tavoite on lopettaa työnteko, ei työllistää itseään! Tavoitteena on rikastua muiden tekemän työn kustannuksella, sillä vain yksi sadastatuhannesta edustajasta voi ansaita niin paljon, että sitä voitaisiin pitää taloudellisen riippumattomuuden tilana ja miljonäärin luksuselämänä.

- Verkostomarkkinoinnin unelma on taloudellinen riippumattomuus ja ylellinen luksuselämä muiden kustannuksella, riistämällä muita. Motiivina toiminnalle on rahanhimo, ahneus ja kateus muita kohtaan. Kuinka ollakaan: alan kouluttajat väittävät motiiveikseen aivan päinvastaista! Auttamisen halua, rakkautta lähimmäistä kohtaan, nöyryyttä ja vaatimattomuutta! Millainen ihminen väittää auttavansa muita, kun tosiasiassa ryöstää hänet petoksen avulla? Millainen ihminen kouluttaa ihmisiä ryöstämään parhaita kavereitaan ja sukulaisiaan huijauksen avulla? Millaisen ihmisen ammattina on huijaaminen?

- Verkostoijan unelma on olla kaikkien muiden pomo. Ideologia halveksii palveluammatteja ja perinteistä työtä. Kukaan ei halua palvella muita ja tehdä perinteistä työtä. Mikä vaikutus tällä on moraaliin?

- Verkostojen ylimmillä paikoilla on suomalaisissa yrityksissä yrityksen omistajat. He saavat siten suuren osan verkostoon palkkioina "palauttamastaan" rahasta itselleen. Tämä osuus voi olla jopa noin puolet kaikista palkkioista! Onko tämä sinusta oikein? Heillä on paljon paremmat mahdollisuudet pysytellä verkoston ylimmillä paikoilla kuin viimeisenä mukaan lähteneillä nousta sinne, koska he ovat olleet ylätasoilla alusta lähtien. Kun yritys on vallannut markkinaosuutensa alempien tasojen uurastajien toimesta, jäävät nämä ylätasojen verkostojen perustajat nauttimaan alatasojen häviäjien rahoista.

- Yhtä monta edustajaa lopettaa toiminnan tappioiden vuoksi joka vuosi kuin uusia häviäjiä liitetään mukaan systeemiin. Tämä on ainoa tapa pitää verkostot toiminnassa vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Onko tämä sinusta moraalisesti hyväksyttävää toimintaa, kun ideaa markkinoidaan "hyvänä mahdollisuutena lisäansioihin ja taloudellisen riippumattomuuden saamiseen"? Yli 99 prosenttia edustajista häviää rahaa ja työpanoksensa verkostoihin.

--

Lue koko artikkeli osoitteesta
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/moraali/m01.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu