USKOMATONTA PASKAPUHETTA

leirityksiä luvassa
Kirjoittanut: KÄDE 16.8.2006 klo 21.41


Niinhän nuo puhuu, jotka panetella haluaa, mutta missä on esittämistäni asioista asiapitoinen keskustelu? Esim. alkoholistien kohdalta kukaan ei ole vielä kertonut pätevämpää keinoa, kuin esittämäni "leiritys".

Leiritys, joka pitää sisällään noiden ihmisten tulevaisuuden ja ihmisyyden kannalta ratkaisevan tärkeitä elementtejä. Joskin nykyajattelun mukaan rajuja, mutta uskon vakaasti, että parantavampia kuin nykyinen, mikä ei tee noiden ihmisten eteen juuri mitään muuta kuin avustaa rappeutumista lisää.

On jotenkin käsittämätöntä, että jos koitettaisiin sellaisia uusia keinoja joilla nuo ryhmittymät eroitettaisiin alkoholista, saatettaisiin säännöllisen ruokinnan ja lääkehuollon piiriin, ja autettaisiin parantumaan niin fyysisesti, kuin psyykkisestikin, ja tavoitteena ainoastaa palauttaa nuo ihmiset takaisin aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi, niin se koetaan jotenkin negatiiviseksi tavoitteeksi.

Uskon jokaisen veronmaksajan miettivän mielessään monesti, että minkä vuoksi maksaa veroja, jos niitä tuhlataan toimintoihin jotka ei tuota tulosta. Nyt esim. Helsingissä nuo alkoholistit pannaan "säilöön" töölööseen, missä ihmiset maksaa itsensä kipeiksi asunnoista ja asuinympäristöstä, ja siitä että heidän lapsilla on turvallinen ympäristö kehittyä ja kasvaa. Alkoholistien asuntola sijoitetaan tuollaiselle ydin alueelle. Miksi, mikä logiikka tuossa on? Nyt typerän humanismin tekosyyllä noiden ihmisten alue pilataan ja asuntojen ja kiinteistöiden arvo alennetaan.

Miksi noita alkoholisteja ei voitu sijoittaa esim. tattarisuon teollisuus alueella oleviin parakkeihin, missä noiden henkilöiden sijoittaminen ei olisi tuottanut yhtä paljon negatiivisuutta.

kaikkein paras vaihtoehto olisi ihan oikeasti sijoittaa tervehdyttämis leiritys johonkin hajaasutus alueelle, missä mahdollisuudet selkeään ja valvottuun toimintaan takaisin yhteiskuntaan palauttamiseksi olisi helpompaa.

Joskus on vaan parempi käyttää yhtä uutta keinoa, kuin tukeutua pussilliseen vanhoja .
1271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

KÄDE luettavaksi, vaikka kyseisen kirjoituksen tähän ketjuun laittanut ei itse asian ydintä ymmärräkkään.

Kyllä jotain ryhtiliikettä on yhteiskuntaan saatava ja koitettava sellaisiakin keinoja joita nuo homohumanistit vieroksuu: Kun valtion eli meidän veroeurojen kautta noita ansaitsemattomia palveluksia maksetaan, niin on niiden maksajilla oikeus vaatia kunnon toimenpiteitä.

Eikun leirille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


PERSUEHDOKKAALTA kirjoitti:

leirityksiä luvassa
Kirjoittanut: KÄDE 16.8.2006 klo 21.41


Niinhän nuo puhuu, jotka panetella haluaa, mutta missä on esittämistäni asioista asiapitoinen keskustelu? Esim. alkoholistien kohdalta kukaan ei ole vielä kertonut pätevämpää keinoa, kuin esittämäni "leiritys".

Leiritys, joka pitää sisällään noiden ihmisten tulevaisuuden ja ihmisyyden kannalta ratkaisevan tärkeitä elementtejä. Joskin nykyajattelun mukaan rajuja, mutta uskon vakaasti, että parantavampia kuin nykyinen, mikä ei tee noiden ihmisten eteen juuri mitään muuta kuin avustaa rappeutumista lisää.

On jotenkin käsittämätöntä, että jos koitettaisiin sellaisia uusia keinoja joilla nuo ryhmittymät eroitettaisiin alkoholista, saatettaisiin säännöllisen ruokinnan ja lääkehuollon piiriin, ja autettaisiin parantumaan niin fyysisesti, kuin psyykkisestikin, ja tavoitteena ainoastaa palauttaa nuo ihmiset takaisin aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi, niin se koetaan jotenkin negatiiviseksi tavoitteeksi.

Uskon jokaisen veronmaksajan miettivän mielessään monesti, että minkä vuoksi maksaa veroja, jos niitä tuhlataan toimintoihin jotka ei tuota tulosta. Nyt esim. Helsingissä nuo alkoholistit pannaan "säilöön" töölööseen, missä ihmiset maksaa itsensä kipeiksi asunnoista ja asuinympäristöstä, ja siitä että heidän lapsilla on turvallinen ympäristö kehittyä ja kasvaa. Alkoholistien asuntola sijoitetaan tuollaiselle ydin alueelle. Miksi, mikä logiikka tuossa on? Nyt typerän humanismin tekosyyllä noiden ihmisten alue pilataan ja asuntojen ja kiinteistöiden arvo alennetaan.

Miksi noita alkoholisteja ei voitu sijoittaa esim. tattarisuon teollisuus alueella oleviin parakkeihin, missä noiden henkilöiden sijoittaminen ei olisi tuottanut yhtä paljon negatiivisuutta.

kaikkein paras vaihtoehto olisi ihan oikeasti sijoittaa tervehdyttämis leiritys johonkin hajaasutus alueelle, missä mahdollisuudet selkeään ja valvottuun toimintaan takaisin yhteiskuntaan palauttamiseksi olisi helpompaa.

Joskus on vaan parempi käyttää yhtä uutta keinoa, kuin tukeutua pussilliseen vanhoja .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu