Toivotan Hyvää Joulua kaikille säädyille ja erityisesti tietysti kepulaisille. Uskon toipumisen mahdollisuuteen, siis kepu-uskosta.
Muutoinhan Joulun ydinsanoma alkaa ihmisten mielissä koko ajan hämärtyä. Jouluhan on Herramme Jeesuksen Kristuksen syntymäjuhla. En muistuta tästä enempää, koska itse ole pakana enkä siten oikea henkilö asiasta puhumaan, vaikka uskonto minua muuten kiinnostaakin.
Joulu on pahoin kaupallistunut. Joulupukki, kuusi, kinkku ja lahjat tunnetaan paljon paremmin kuin kirkossa käynti ja Jeesuksen syntymätarina. Ehkä kuitenkin kaikki Jouluna hiljentyvät ja viettävät aikaansa perheen tai muiden läheistensä parissa. Toivottavasti rauhallisella mielellä. Pahaa pelkään, että rettelöintiä kuitenkin tulee, kun on niin monta pyhää eli rettelöintiin taipuvaisilla aikaa ryypätä. Pitkät juhlapyhät ovat perheväkivallasta kärsiville painajaismaista aikaa. Kannattaa muuten lukea päivän Hesarista Pekka Puskan ja professori Kiianmaan kirjoitus alkoholin kulutuksen ja haittojen suhteesta. Hyvä kirjoitus tiiviissä muodossa.
Itse vietän joulua perinteisin menoin. Käymme viemässä kynttilän haudalle, paistamme kinkun (lienee kotimainen viljapossu), koristelemme pihakuusen (itse kasvatettu), valmistelemme jouluaterian, käymme joulusaunassa, jaamme vähän lahjoja (mutta vain vähän, sillä kaupallisuus on alkanut jo tympäistä), sytytämme kynttilöitä ja piharoihuja ja ennen kaikkea vietämme aikaa perheen parissa.
Joulujuomaksi kinkun kanssa sopii mielestäni hyvin kotona maltaista pantu kotikalja. Ostin tuossa pullon punaviiniä, mutta sen aion säästää muun ruuan kanssa myöhemmin nautittavaksi. Tuli ostettua italialaista Zenato Valpolicella Ripassa - merkkistä viiniä, joka on aika kallista (17,50€), mutta yhden kerran vuodessa pitää raaskia vähän tyyrimpääkin. Ainakin edellistä Suomessa myytyä vuosikertaa (2001) on pidetty aivan huippuluokan viininä niin, että se on rankeerattu viininharrastajien ykkösviiniksi. Olen maistanut sitä joskus aiemmin ja todella hyvää se olikin. Toivotaan, että tämä vuosikerta (2003) ei ole huonompaa.
Suomessa maaseudulla on aika paljon jo näitä kotiviinitiloja. Ilmeisesti ne menestyvät kohtuullisesti, koska niitä aika monta on. Itse ostan kuitenkin yleensä aina viinini aidosta rypäleestä tehtynä enkä jaksa uskoa kotimaisen vaihtoehdon laajaan menestykseen. Sen sijaan olutpuolella maatalousyrittäjät voisivat kunnostautua ja pyrkiä tekemään yhteistyötä paikallisten panimoyrittäjien kanssa. Suomessa myytävä oluthan on aika lailla samanmakuista vaalea bulkkilaageria ilman minkäänlaisia vivahteita. Mallia kannattaisi ottaa tarjonnan monipuolistamiseksi esim. Suomessakin myynnissä olevista norjalaisoluista, jotka ovat aivan huippuluokkaa. Suomessa myydään kaupassa vain yhtä huippulaatuista kotimaista olutta eli Koffin 4B portteria. Tässäkin olisi kepuseutujen yritteliäisyydelle markkinarakoa, mutta ilmeisesti maataloustuet tässäkin passivoivat yhden ja saman (huonon) laadun tuottamiseen.
Joulun aikaa vietän yleensä myös lueskellen. Nyt olisi tarkoitus katsastaa pari Suomen historiaa käsittelevää kirjaa ja yhden poliisidekkarinkin luku on kesken. Jos sattuisi saamaan sen Westön Finlandia-palkitun vaikka joululahjaksi, niin siihenkin tulisi varmaan tartuttua heti. Kepulaisillekin voi suositella lukemista, kun Jouluna tuskin on enää viljan puimista ja rukiin kylvöä. Ja tietysti jotain muuta kuin Väyrysen muistelmia. Vaikkapa Raamattua ja siitä Uutta Testamettia Jeesuksen syntymäajoista.
Lukutaitoa kannattaa pitää muutenkin yllä ja jättää edes jouluksi töllön katselu vähemmälle. Itse voin tosin suositella varmaan vielä aattona uusintana tulevaa Elämänmeno sarjan viimeistä osaa. Sehän on joskus 70-luvulla tehty Åke Lindmanin ohjaama ja Pirkko Saision käsikirjoittama kuvaus yhden perheen elämästä Helsingin Kalliossa. Pääosassa on aivan loistavan roolityön tehnyt Ritva Oksanen ja hänen tyttärenään Susanna Haavisto. Ritva Oksasen rooli on parhaita Suomessa näyteltyjä osia vertaantuen lähinnä Mikko Niskasen rooliin Pasasena Kahdeksassa Surmanluodissa. Näytelmän parhaat palat olivat kylläkin jo toisessa jaksossa, mutta jos on seurannut ohjelmaa, kannattaa viimeinenkin osa katsoa. Tulee Ylen Teemalta eli vaatii digityksen.
No, tämä oli tällaista joulunaluspulputusta. Kepulaisilla mausteilla. Joulupuuroa en tainnut mainitakaan aiemmin, tuli noista mausteista mieleen. Ja ehkä vähän glögiä, että pysyy hereillä. Mausteita siihenkin.
Vielä kerran Hyvää Joulua kaikille tasapuolisesti!
Hyvää Joulua!
9
514
Vastaukset
- Huomioitsija
Kun yksi omaa elämäänsä palstalla reposteleva hörhö on mennyt Thaimaahan, niin toinen tohelo on aloittanut saman!
Ei siis todellakaan kiinnosta miten MPP jouluaan viettää, eikä kai aihe kuulu palstalle muutenkaan.
Hyvää joulua kaikesta huolimatta!Älysit sentään sen verran, että yritin edes vähäiseltä osin paikata sitä puutetta, minkä Kapin elämäntilanteesta kertovat kirjoitukset poissaolollaan nyt aiheuttavat. Se aiheuttaa närästystä, hengenahdistusta ja ilmavaivoja monille. Erityisesti nämä tekstit ovat tarkoitettu sinun kaltaisille tosikoille.
Ei kukaan tietystikään ole kiinnostunut minun joulunvietostani. Se on selvä enkä muuta uskokaan. Toin vain esimerkin sisvistyneestä joulunvietosta teille kepulaisille ja yritin vierittää ajatuksianne kepususkosta edes muuhun uskoon ja vähän siihen tiedonkin valtakuntaan. Tätä ilosanoman puolta et ihan ymmärtänyt, mutta nyt kun sen sanon, uskon sinunkin sen varmasti ymmärtävän.
Kepulaisen ymmärryksen avartaminen kuuluu ilman muuta palstan aiheisiin. Se on kova urakka, mutta uskon, että kiitos seisoo niin sanotusti aina lopussa.
Pitäisköhän toivottaa saman tien hyvää uutta vuotta. Ehkä jätän sen kuitenkin tuonnemmaksi.- Huomioitsija
Mielipidepankki kirjoitti:
Älysit sentään sen verran, että yritin edes vähäiseltä osin paikata sitä puutetta, minkä Kapin elämäntilanteesta kertovat kirjoitukset poissaolollaan nyt aiheuttavat. Se aiheuttaa närästystä, hengenahdistusta ja ilmavaivoja monille. Erityisesti nämä tekstit ovat tarkoitettu sinun kaltaisille tosikoille.
Ei kukaan tietystikään ole kiinnostunut minun joulunvietostani. Se on selvä enkä muuta uskokaan. Toin vain esimerkin sisvistyneestä joulunvietosta teille kepulaisille ja yritin vierittää ajatuksianne kepususkosta edes muuhun uskoon ja vähän siihen tiedonkin valtakuntaan. Tätä ilosanoman puolta et ihan ymmärtänyt, mutta nyt kun sen sanon, uskon sinunkin sen varmasti ymmärtävän.
Kepulaisen ymmärryksen avartaminen kuuluu ilman muuta palstan aiheisiin. Se on kova urakka, mutta uskon, että kiitos seisoo niin sanotusti aina lopussa.
Pitäisköhän toivottaa saman tien hyvää uutta vuotta. Ehkä jätän sen kuitenkin tuonnemmaksi....mutta enpä viitsi edes kettuilla takaisin, kun et kuitenkaan ymmärtäisi. Ehkäpä sinua ja JKK:ta yhdistää kuvittelu oman elämäntavan hyvyydestä ja sivistyneisyydestä - me ulkopuoliset katselemme sitä säälinsekaisella ihmetyksellä. Mutta hienoa, että itse viihdytte pienuudessanne ja ulkokultaisuudessanne.
Ja saattehan te vanhat, joilla aivosolut ovat jämähtäneet järjestykseen, joka oli ajankohtainen viisikymmentä vuotta sitten, kertoilla ennakkoluuloistanne ihan vapaasti, nauramatta niitä on vaikea nykyajan ihmisen lukea. Ja se on hieno juttu se.
Hyvää uutta vuotta myös! Meitsi ei ainakaan enemmälti ehdi olla koneella ennen loppiaista... meidän nuorten pitää tehdä töitäkin, tosin on tuossa hieman lomaakin laskettu mukaan. - Uusi-Ukki
Kun Mielipidepankki,(Nimimerkin pitäisi olla "Tietopankki") hyvänjoulun toivotuksen myötä, kertoo muutamin sanoin joulunvietostaan, niin silloinkos kepulireppana huomioitsija veetuilee raskaamman jälkeen. Onhan tietenkin ymmärrettävä, kun ihminen puolustaa surkeaa Kepupolitiikkaa, tietäen sen olevan täysin populistista toimintaa,vailla minkäänlaista totuuspohjaa.
Omasta Joulunvietostani muutama sana, kuten kerroin suuren perheen isänä, minulla on Vasikkahaanlinen Lapsenlapsia, On siinä Uusi-Ukilla, joulu pukilla taas mieluisa työtilaus, kun kiertää viisi kotia, lahjoja vieden, aina se tuntuu yhtä mahtavalta.
Hyvät Jouluntoivotukset kaikille saittilaisille,jopa Sonnimiehellekin. Huomioitsijan kohdalla minä vaikenen, koeta kuitenkin päästä itsesi kanssa sinuksi, en voi kun sääliä sinua.
- Yksi kylähullu
Hyvää Joulua vaan itsellesikin.
Viinivalintasi osoittaa ainakin parempaa makua kuin demaritoverisi Korhosella.
Tuhdimpaa olutta tosiaan voisi suomalaiseenkin juomavalikoimaan tuoda, vaikka saunajuomana peruslager menetteleekin.
Lukuvalikoimaasi suosittelisin kirjaa kansantalouden perusteista, jos ei nyt jouluna luettavaksi niin arjen taas koettaessa tutkittavaksi. Samaa toivoisi kaikille palstan kepulaisille, lisääntyisi ymmärrys siitä mistä ja kenen toimesta ne kaikki tukieurot muodostuvat. - oivahärkönen
... tarkoitettu henkilökohtaisten asioiden selvittelypaikaksi. Kapi on ymmärtänyt asian täysin väärin - mutta, että Mpp:in alkaa.
- M. Ulkku
...hurskastella. Kyllä nuo sinunkin jorinat silloin tällöin liittyvät aika löyhästi palstan aihepiiriin.
- Jude
Kepulaisuudesta sentään voi toipua. Demarien jäsenriittiä, lobotomiaa, sensijaan on melkoisen vaikea peruuttaa..
- Jaba_43
Kokemuksesta viisastuneena suosittelen, että dekantoit punaviinisi parhaiden ohjeiden mukaan ennen sen nauttimista. Hyvän viinin erot keskihintaisiin nimittäin korostuvat erittäin selvästi nimenomaan dekantoimisen ansiosta.
Elämänmeno on minusta liiaksi Saision karikatyyri Kallion elämästä. Ei se tuollaista ollut. Ritva Oksanen toki näyttelee hyvin, mutta ampuu yli. Susanna Haavisto sen sijaan osoittaa lahjakkuutensa aivan ainutlaatuisella tavalla, mikä sinänsä ei ole ihme, sillä jos perintötekijöitä katsotaan, niin lahjakkaita ovat hänen vanhempansakin hyvin monilla aloilla.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34791Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46577- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25521Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29506Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad24500- 22467
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14461