Juna tappaa

Taas yksi tasoristeysonnettomuus. "Juna ajoi päälle". Käsittämätöntä. Ettekö te ihmiset oikeasti PYSÄHDY ennen vartioimatonta tasoristeystä vaan ajatte vauhdilla yli?!?!?!?

Niin, ei sieltä eilenkään junaa tullut niin ei kai tänäänkään, vai? Tarkoituksellisia (= itsemurhat) törmäyksiä lukuunottamatta luulisi jokaisen arvostavan henkikultaansa sen verran että tajuaa tasoristeysten vaarat ja järki käskee pysähtymään ja katsomaan molempiin suuntiin. Ilmeisesti näin ei ole. Surullista.
141520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Monesti juuri nuo tuollaiset onnettomuudet tapahtuvat niillä osuuksilla joissa ei ole kovin paljoa sitä junaliikennettä, ja mahdollisesti vielä se tavarajuna tulee muuten kuin aikataulun mukaisesti, joten siinä olet varmaan oikeassa, että sitä luotetaan liikaa siihen tuuriin, että eihän sieltä eilenkään tullut....
Tosin liian paljon on myös niitä paikkoja joissa näkyvyys on rajoitettu ja vaikka katsot molempiin suuntiin, niin se juna on kahdeksankympin vauhdilla kohdalla sekunnin murto-osissa. Nuo ylikulut kun monesti on ajalta jolloin liikuttiin vielä höyryvetureilla, jotka monesti liikkuivat noissa paikoissa reilusti hiljaisempaa vauhtia. Tosin monissa paikoissa pelkät valot auttaisi huomaamaan sen junan tulon riittävän aikaisin, mutta kait se jokin säästö, on kun niitä ei saada aikaiseksi, vaikka olisivat reilusti halvemmat kuin tehdä eritaso liittymä.

Äänestä
  • eihän voi olla näin pässiä porukkaa liikkeellä.mikä helvetin buumi tästä nyt on tullu?eikö nyt jo luulisi jokaisen päässä säteilevän sen verran että juna voi tulla.ja sitte suureen ääneen vaaditaan puomeja sun muita,mut mitäs perkelettä ne auttaa jos kerran viime vuonnakin ajettiin 212 puomia paskaksi?HÄ?

    Äänestä

  • HALOO ÄÄLIÖT kirjoitti:

    eihän voi olla näin pässiä porukkaa liikkeellä.mikä helvetin buumi tästä nyt on tullu?eikö nyt jo luulisi jokaisen päässä säteilevän sen verran että juna voi tulla.ja sitte suureen ääneen vaaditaan puomeja sun muita,mut mitäs perkelettä ne auttaa jos kerran viime vuonnakin ajettiin 212 puomia paskaksi?HÄ?

    on. Omilla asuinnurkilla ei noita tasoristeyksiä ole, mutta muutaman kerran vuoteen tulee käytyä paikkakunnilla, joilla on joka laatua. Puomilla, varoitusvaloilla ja STOP- merkillä varustettuja.

    Osalle väestä niillä vaan ei tunnu olevan mitään merkitystä. Puomien välistä menee niin jalkamiehet, pyöräilijät kuin autoilijatkin. Vilkkuvalot on vielä useammalle ilmaa. Pillit soi pahimmillaan takana, kun pysähdyn punasiin. STOP- merkkiä tunnutaan pidettävän lähinnä koristeena.

    Kyllä suurin ongelma on kulkijoilla korvien välissä, eikä niinkään "turvalaitteiden" puutteessa.

    Syyllistä on vaan niin paljon helpompi hakea muualta kuin omista tekemisistä.

    Ikävä vahinko kun on käynyt niin ollaan suureen ääneen vaatimassa turvalaitteita. Sitten kun niitä on, niin käyttäydytään niin kuin ne olis kiusaksi laitettu.

    Äänestä

Tähän olisi tarjolla hyvin yksinkertainen ja suhteelisen edullinenkin apu:

STOP-merkit kaikkiin vartioimattomiin tasoristeyksiin !

Vai onko niissä jo?

Ei ole kohtuutonta vaatia pysähtymään niissä. Joissakin valtioissa kaikki pysähtyy lähes kaikissa risteyksissä keskustoissa ja joka suunnasta.

Äänestä
  • noudattasko niitä mukamas joku?saatetaan pysähtyä ku on pakko mut ei katella sen enempää.näkeehän sen joka päivä muuallaki että niillä ei toisille ole mitään virkaa.ehkä joissakin valtioissa toimiikin,ne ei olekkaan samanlaista kusipää kansaa liikenteessä niinku suomalaiset.

    Äänestä

Darwinismiksi. Harmi että sivullisia (kyytiläisiä) menehtyy siinä kun kuskin "aika on tullut".

Tästäkin voisi sanoa että junakuljettajat jotka ajavat päälle, voisivat jarruttaa paremmin. Vankilaan ne murhaajat! Niinhän rekkakuskeistakin sanotaan.

Äänestä
  • Siis luuletko tosiin, että juna pysähtyy,kuin seinään?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Siis luuletko tosiin, että juna pysähtyy,kuin seinään?

    Miksi tosiaan junat saavat paahtaa melkein kahta sataakin ja lähes äänettömästi? Niillä vaaraa aiheuttavina kulkuneuvoina voisi olla myöskin nopeusrajoitus 80 km/h ja ne olisi saatava pysähtymään tien kokonaan näkyvällä osalla kuten autotkin, tarpeen vaatiessa nopeutta tästäkin vähentämällä.

    Äänestä

  • Sam69 kirjoitti:

    kehiteltäisiin uusi kulkuväline, jolla pääsee nopeampaa paikasta A-B. Junan kulkiessa on vähennetty kitkaa ja mietippä, jos kys.kul.neuvo pitäisi vieläkin kovempaa ääntä, niin kuka niitä tänne tahtoisi enään? Ja yleensä OPETETAAN, että junan eteen ei kannata mennä, koska massa on paljon suurempi ja se "sattuu". Jos joku ei tuota tiedä ja tahtoo kokeilla niin siitä vaan! Ja miksi 80kmh, kun autokin kulkee yli 140kmh?! Noh, jos poistamme autot, junat,laivat,lentokoneet,metrot jne niin seuraavaksi itket täällä, kun en pääse minnekkään, muulla kuin fillarilla. hah..

    Äänestä

  • lutkamussukka kirjoitti:

    junien on jatkossa pysähdyttävä jokaisen tasoristeyksen eteen, että arvoisat autoilijat saavat ajaa rauhassa yli, kyllä näin on.

    Äänestä

Tota puhutko siitä Otavassa tapahtuneesta? Jos näin on, niin älä jooko tule puhumaan asiasta, josta et tiedä faktoja.

Äänestä
  • mitä muuta faktoja siinä tarvii muuta kun että luonto korjaa epäkelvot yksilöt pois.siihen onnettomuuteen ei ollu kellään muulla osaa eikä arpaa.siperia yleensä opettaa mutta tässä tapauksessa juna vähän rankemman kautta.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    mitä muuta faktoja siinä tarvii muuta kun että luonto korjaa epäkelvot yksilöt pois.siihen onnettomuuteen ei ollu kellään muulla osaa eikä arpaa.siperia yleensä opettaa mutta tässä tapauksessa juna vähän rankemman kautta.

    Niin Orimattilassa kuin Kurikassakin junan nopeus 40km/h Ja juma alle vaan. Koulu taksi unohti itsensä liukkaalla tiellä ja luisui junan kylkeen. Missä ohjauspyörä?

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    mitä muuta faktoja siinä tarvii muuta kun että luonto korjaa epäkelvot yksilöt pois.siihen onnettomuuteen ei ollu kellään muulla osaa eikä arpaa.siperia yleensä opettaa mutta tässä tapauksessa juna vähän rankemman kautta.

    Sen, että voitko todistaa, että tuossa parin kilometrin päässä tehtiin itsemurha(t)?! Jos et niin älä saatana tule tänne lässyttämään paskaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sokea lepakko kirjoitti:

Taas yksi tasoristeysonnettomuus. "Juna ajoi päälle". Käsittämätöntä. Ettekö te ihmiset oikeasti PYSÄHDY ennen vartioimatonta tasoristeystä vaan ajatte vauhdilla yli?!?!?!?

Niin, ei sieltä eilenkään junaa tullut niin ei kai tänäänkään, vai? Tarkoituksellisia (= itsemurhat) törmäyksiä lukuunottamatta luulisi jokaisen arvostavan henkikultaansa sen verran että tajuaa tasoristeysten vaarat ja järki käskee pysähtymään ja katsomaan molempiin suuntiin. Ilmeisesti näin ei ole. Surullista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu