Selvennystä sheriffien toimintakaavoihin!

Ensinnäkin ajattelisin, kun näitä 18-vuotiaitakin on Nuoret -huoneissa ollut, niin ilmeisesti
nuorten huoneissa ei saisi olla 18-VUOTIAITA tai sitä vanhempia.
Elikkä 18-vuotiaat lukeutuvat täysi-ikäisiin ja eivät tulkintani mukaan saisi siellä olla.

Kiroilua ei saisi niinkään huoneissa harrastaa. Jos on kuitenkin kysymys vaikkapa sukuelimiin viittaavasta keskustelusta, jonka tarkoitus on kuitenkin asiallinen, ja jota käydään asiallisesti
ilman, että sillä loukataan tai pahoitetaan kenenkään mieltä, niin tämän pitäisi olla sallittua?

Vaikka huone on alle 18-vuotiaita varten, se ei merkitse sitä, että huoneessa ei saisi puhua asioista, jotka ovat käytännössä sallittuja asioita vasta 18 ikävuoden jälkeen.
Esim. Alaikäinen saa tietenkin puhua autolla ajamisesta jne… Miksi ei saisi? Koska se on yli 18-vuotiaiden touhua? Ei. Alaikäinen saa ajaa autolla omalla yksityisalueella (Älkää nyt alkako hössöttää traktoreista sun muista… Tiedän varsin hyvin, että mahdollisuuksia on lukuisia, mutta niillä nyt ei ole mitään tekemistä asian ytimen kanssa!), ja yhteiskunnassa ei ole yleisestikään kielletty alaikäisten puhuminen täysikäisyydestä ja sen tuomista eduista tai haitoista, sillä tällöinkin keskustelu voi toimia sivistävänä ja opastusta antavana ihan vain esimerkiksi 17-vuotiaalle ajokortin suorittamista suunnittelevalle.

Pitää muistaa, että huoneessa on todennäköisesti myös pieniä, ja keskustelun onkin pysyttävä siistinä, jottei pienemmät ajaudu väärille poluille.
Toisena esimerkkinä tupakkakaan ei ole tarkoitettu alaikäisille, mutta siitä puhuminen on sallittua samoilla periaatteilla… Ei koulussakaan oltaisi opastettu teitä vaikka sen tupakkarullan tuomista haitoista jne. , mikäli täysi-ikäisten asiat olisivat ehdottomasti kiellettyjä alaikäisten korvissa.

Tärkeää on myös se, että sheriffin tulisi erottaa selvä ironia ja huumorimielessä käyty keskustelu vakavammista viesteistä ja keskusteluista… Se voi joskus olla vaikeaa, mutta asiayhteyttä on pyrittävä saamaan selville, mikäli esiin tupsahtaa jokin omiin silmiin asiattomalta kuulostava viesti. Se ei nimittäin aina välttämättä ole niinkään pahaa tarkoittaen kirjoitettu viesti, kuin voisi ensin luulla. Siksi suosittelisin tutkimaan tarkemmin sitä asiayhteyttä, jossa se on mainittu. Tällöin kannattaa tarkistaa ainakin muita kyseisen käyttäjän kirjoittamia viestejä tai hänelle itselleen kohdistettuja viestejä, ennen kuin tekee päätöksen.
Hyvä sheriffi ottaa myös huomioon käyttäjän oman selityksen asiaan, koska se voi ratkaista koko homman, miksi hän on sanonut näin tai toiminut näin. Parhaimmassa tapauksessa se voisi kumota ensisilmäyksellä asiattomalta vaikuttavan tekstin, jos viestin kirjoittaja kertoo, miksi tämä juttu on esitetty juuri tällä tavalla. Jos viestissä on käytetty huumoria tai jonkin sortin ironiaa, niin senkin tulisi olla sellaista, joka ei olisi haitallista vaikkapa lapsille, ketään loukkaavaa tai muuten liian rajulla kielellä ilmaistu. Jos viestien kanssa tapahtuu liikaa väärinkäsityksiä, niin sheriffi voisi vaikka mieluummin neuvoa käyttäjää puhumaan, niin ettei hänen koko aikaa tarvitsisi olla selittämässä samasta asiasta, ja sheriffin sitä ihmettelemässä.

Vielä tähän, että muistakaa valvojat aina ilmoittaa syy, miksi potkaisette hänet tai iskette bannin.
Kertokaa myös, miten heidän tulisi jatkossa toimia, jotta osaisivat jatkossa olla varovaisempia.
Toiset tapaukset ovat tietysti hankalampia ;D

Tässäkin viestissä voi mahdollisesti ilmetä porsaanreikiä ja jotkut voi olla erimieltä…
Elikkä vain omia toimintaehdotuksia tietynlaisiin tilanteisiin, joissa ilmenee nuorten chateissa usein epäselvyyksiä.

Laittakaa ihmeessä ehdotuksia ja omia näkökantojanne sheriffien toimintaa koskien, jos jokin askarruttaa.

Muistakaa pitää järki pelissä.
2459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen aivan samaa mieltä.. Väärin se on, jos toinen potkitaan ulos jonkin tietyn yhden kommentin takia jne..

Jatka samalla tavalla.. ^^ :))

( Pitäisi olla tutka tuohon ikä juttuun.. )

Äänestä

maailma muuttuu vai muuttuuko, entä chät ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7876326 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu