Autoilija

Teiden kansalaispoliisit vastakkaa!
Minkä takia tarvitsee tahallaan tukkia rantatie ajamalla vasentakaistaa tasan tai vähän alle 70;n nopeutta.Ette kyllä hyödy siitä mitään.se on liikenteen vaarantamista,kun hitaampana ei anneta tietä.Virkavalta ei myöskään sulata sitä temppua.
5672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ole kuin 2 kaistaa, eli 1/suunta.

Jos taasen tarkoitat Paasikiventietä niin siinä saa ajaa menosuuntaansa nähden vasenta kaistaa niin pitkälti kuin tietä riittää, johtuen syystä että ko. väylää ei ole liikennemerkein merkitty moottori- tai moottoriliikennetieksi eli siis siinä ei ole ohituskaistaa. Ne nopeusrajoituksetkin ovat nimenomaan suurimpia sallittuja nopeuksia, hitaamminkin saa ajaa.

Kusipäistähän se tietysti on junnata vasemmalla kaistalla juuri tasan 70 mittarissa vaikka näkee peileistä jonkun lähestyvän takaa. Ja tietä ei anneta vitulla/kirveelläkään. Ne on vissiin näitä `stnan nysväreitä ja `Minulla-on-oikeus` -mulkkuja. Niitä samoja jotka etuilee kaupan jonossa ja joiden kasvoilla on lasittunut katse, suupielet alaspäin ja joiden mielestä kaikki oli ennen paljon paremmin. Kostavat sitten tällä tavalla meille jotka emme ole vielä yhtä katkeroituneita.

Äänestä
  • ...mutta alatte oppimaan...
    Mikä siinä sitten on, että aina tarttis kaahata tallapohjassa ja rynniä jokapaikassa, kelillä kuin kelillä, jotenkin päätöntä ja säälittävää touhua, jotkut ihmiset eivät kykene erottamaan esimerkiksi omia tunteitaan ja tuntemuksiaan ja liikennettä toisistaan, kun jos akka/ukko on haukkunu taas kotona jostakin, jota ei tiedä edes tapahtuneen, niin seuraavaksi, kun ajellaan autoa paikasta a paikkaan b, onkin kaikki vastaan tulevat ja perässä sekä edellä ajavat, täysin ajotaidottomia ja ajavat tahallaan väärin, liian hiljaa, liian kovaa, liian ihan mitä tahansa... useinmiten liikenne ongelmat ovat nimittäin sielä autonrattia pitävien käsien yhtymäkohdassa olevessa nupissa...

    Menkää edes ulos lenkille päästeleen pahimmat höyryt ulos ensin...

    Äänestä

  • Miksi pitää ajaa liikennevalojen välillä yli rajoituksen...kusipäät saa mennä vaikka penkkojen kautta..jos on hermoissa vikaa !

    Äänestä

Eikös siel oo 70 nopeusrajoitus??
pitääks vasemmalla kaistalla ajaa ylinopeutta et sitä voi käyttää?

Äänestä

Nokian suuntaan kääntyvien on ryhmittäydyttävä erittäin aikaisin vasemmalle kaistalle...jos aikoo päästä siihen suuntaan. Vasen kaista ei ole ohitus kaista...ja jos ajaa 7-kymppiä toimii aivan oikein.

Perseaukiset voi kaahata niinpaljon kuin huvittaa..muuut ei halua maksaa mielettömiä sakkoja !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m-b kirjoitti:

Teiden kansalaispoliisit vastakkaa!
Minkä takia tarvitsee tahallaan tukkia rantatie ajamalla vasentakaistaa tasan tai vähän alle 70;n nopeutta.Ette kyllä hyödy siitä mitään.se on liikenteen vaarantamista,kun hitaampana ei anneta tietä.Virkavalta ei myöskään sulata sitä temppua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu