Vaimoni sairastui henkisesti noin neljä vuotta sitten. Noin kaksi vuotta meni toipumiseen ja näytti siltä että kaikki alkaa olla kunnossa, mutta sitten alkoi jatkuva syyttely, kaikki ystävättärien ongelmatkin ovat minun syytäni, puhumattakaan hänen omista tekemisistään. Hänen oma vieraissakäyntinsäkin on minun syytäni, olen pilannut hänen elämänsä, avoiliittonsa ja mielenterveytensä, hänen mukaansa. Omasta mielestäni en ole tehnyt mitään sellaista että nämä asiat voisi olla minun syytäni. Eikä syyttely rajoitu pelkästään minuun, omaa isäänsäkin hän syytti seksuaalisesta hyväksikäytöstä, tämä väite osoittautui kuitenkin myöhemmin täysin perättömäksi. Äitiään puolestaan hän syyttää siitä että hän ole ollut tärpeeksi hänen kanssaan lapsena ollessaan.
Syyttely rajoituu nykyisin pelkästään minuun, siitä syystä päädyin hakemaan avioeroa, en nimittäin enää jaksa, pelottaa tulla töistä kotiin kun ei tiedä mistä taas syytellään.
Hoitoon hän ei suostu lähtemään koska hän on saanut terveen paperit, ei hänellä mitään ongelmaaa ole, ongelma on kokonaan minulla ja siinä etten ymmärrä.
Syyttely rajoituu nykyisin pelkästään minuun, siitä syystä päädyin hakemaan avioeroa, en nimittäin enää jaksa, pelottaa tulla töistä kotiin kun ei tiedä mistä taas syytellään.
Hoitoon hän ei suostu lähtemään koska hän on saanut terveen paperit, ei hänellä mitään ongelmaaa ole, ongelma on kokonaan minulla ja siinä etten ymmärrä.
Vastaukset 22
Vanhimmat
että tuo kaikki "syyttely" kuuluu paranemisprosessiin ja kun hän on parantunut, niin hän lopettaa syyttelyn. Kyllä teissä muissakin syytä on mutta se ei ole oleellista vaan se, että hän ymmärtää, että jokainen meistä tekee virheitä, niin te muut kuin hänkin.
Tietysti voit helpottaa hänen oloaan pyytämällä anteeksi kaikkea sitä, mitä olet hänelle tehnyt ymmärtämättömyydessäsi (koska niitä virheitä kuitenkin olet tehnyt sinäkin). Kun hän pystyy antamaan anteeksi sinulle, niin hän rauhottuu. Siihen anteeksiantamiseen tarvitaan kuitenkin anteeksipyyntö. Olet kuitenkin myös siis hänelle suhteenne aikana jotenkin "pyllistänyt", kun itseäsi peiliin katsot. Et sitä ehkä itse edes ymmärrä.
Pyydä "sitä" siis anteeksi häneltä.
pyytää myös tekemättä jättämisiä, koska nekin ovat voineet olla suhteessanne "sinun" rikkomuksiasi, jotka ovat sitten johtaneet tekoihin hänen puoleltaan, joita hän nyt ehkä katuu.
Pyydä siis anteeksi myös sitä kaikkea, mitä et ole tajunnut tehdä "ymmärtämättömyydessäsi". Rikkeitä toista kohtaa sinun puolelta suhteessanne voivat olla siis, niin tekemättä jättämiset, kuin tehdytkin teot/sanat.
Jaa sanon vain tuon edelläkirjoittaneen johdosta.
Minusta hänen hoitonsa on pahasti kesken. Psykologille aika ja juttelemaan siitä mikä ahdistaa. Vaikka molemmat niin on parempi. Silloin voidaan jutella niistä oikeista asioista kun molemmat on läsnä. Tuoda asioita esille.... kun on molemmat yhtä aikaa, silloin tulee se parisuhde, puhumattomat asiat puhdistettua.....
Jatkoa elämälle, äläkä mitään eropapereita kirjoittele, ole läsnä ja hoida rakkaasi kuntoon... yhdessä eteenpäin... jaksamista
Jos vaimo on todennut olevansa terve eikä halua hakea apua (terapia jäänyt keskeneräiseksi),niin kyllä silloin kannattaa miettiä omaa itseä ja laittaa eropaperit menemään.
"Yhdessä eteenpäin, hoida rakkaasi kuntoon." Ei miehen kuulu olla vaimonsa terapeutti ja hoitaja.
munkin olis käynyt omassa 7 vuoden kriisissäni, kun sairastuin, jollei mieheni olis sanonut minulle: "niin myötä- kuin vastamäessä, kuten olen luvannut ... eli en sua hylkää". No, hän onkin kestävyysurheilija :) Nyt yli 20 v. täynnä :))
eli pariterapiaan, jos ette voi itse ratkaista asioita. Parisuhteessa on aina kaksi päätä, eikä toinen voi sanoa, että: "ei minussa ole mitään vikaa, enkä minä ole mitään tehnyt".
Pariterapiaan siis puimaan välinne kuntoon. Ongelma ei ole yksin vaimosi vaan myös sinun, parisuhteessa, kun eletään.
Olen osittain samaa mieltä. Viestin aloittaja kuitenkin sanoo ettei vaimo mielestään ole sairas. Hän ei halua edes muuttua. Jos ihminen kokee, että vastamäki on liian jyrkkä ja omat voimat ei enää riitä tukemaan toista niin on kohtuutonta syyllistää ihmistä siitä.
sitä jälkeenpäin usein miettinyt, että psyykkisesti ja fyysisesti heikompi ihminen kuin mieheni on ( = raitis puoliammattiurheilija, jolla erittäin vahva itsetunto), niin ei olisi sitä rulettia kestänyt.
Halusin hakea apua ja hainkin - mieheni ei halunnut pariterapiaan mutta jaksoi rinnallani odottaa, että asiani selviäisivät. Siihen meni siis 7 vuotta kokonaisuudessaan. Aikaväliin mahtuu myös hyviä aikoja.
Meillä oli molemmilla VAHVA tahto selviytymiseen. Tämä molemminpuolinen tahto on siis hyvin tärkeä. Siksi ehkä alkuperäisen olisikin hyvä mennä sinne pariterapiaan selvittämään hänen omansa kuin myös vaimon TAHTO.
Jos vaimo ei lähde, niin alkuperäinen voi harkita asumuseroa ja näin molemmat voivat miettiä asioita erikseen. Eli silloin otetaan aikalisä ja välimatkaa suhteeseen.
Tsemppiä ja voimia Ap:lle ja hyvää Joulua kaikille suhdekiemuroissa taisteleville.
se, että emme menneet pariterapiaan, niin ei tarkoita sitä, että emme olisi selvittäneet ongelmiamme muuten eli kotona. Ongelmat on siis puitu ja puidaan jatkossakin toisillemme puhuen .. ja välillä räiskyenkin.
Parisuhde terapia saattaisi tulla kysymykseen mutta vaikea sinne on toista väkisin viedä, ja sitten tämä uskottomuus, siitä saattaa olla mahdotonta päästä yli.
kaiken - jos rakkaus puuttuu, niin silloin uskottomuuden ylitsepääseminen voi olla vaikeaa.
Hyvää Joulua kaikille - Jeesus rakastaa meitä kaikkia eikä tuomitse ihmistä, joka katuu syntejään. Siksi Hän syntyi Jouluna ja vapahti meidät synneistämme ristiverellään. Jumalan rakkaus eli hänen poikansa Jeesuksen "veriuhri" antaa kaiken anteeksi, vaikka ihminen olisikin vajavainen ja heikko.
RAKKAUS siis kestää kaiken - myös uskottomuuden, kun Uskoo. Silloin myös avioliitto kestää.
seksuaalinen yhdyntä verrattuna ihmisen sieluun ja sydämeen? Monilla on ollut ennen nykyistä suhdetta sekiä jonkun(joidenkin kanssa tänä päivänä eikä ne estä uutta ihmissuhdetta. Miksi siis suhteen aikana ollut seksisuhde KAATAA KAIKEN jos RAKKAUTTA kuitenkin on? Miksi "liha" on joillekin niin tärkeä, että se kaataa rakkauden? ... varsinkin jos ihminen katuu tekoaan.
RAKKAUS on armollinen ja kestää kaiken.
Hän ei kadu tekoaan, ilmoittaa vain tyynesti että hän ei ole tehnyt mitään väärää ja hänellä oli oikeus tehdä niin ja vieläpä että kaikki on minun syytäni, perusteluja väitteelle en ole saanut vaikka niitä niitä olen useinkin kysellyt.
Elämä hänen kanssaan on suoraansanottuna yhtä helvettiä ja minulla kun on vaan tämä yksi elämä, haluaisin siltä jotain muutakin kuin jatkuvaa syntipukkina olemista.
Niinpä niin, uskon varjollahan sitä saa tehdä mitä vaan, kasvottomalta kun on huomattavasti helpompi pyytää anteeksi kuin siltä jota vastaan on rikkonut.
olemassa rakkautta ja se on ihan hyvä syy erota. Miksi sitä kenenkään kanssa jatkaisi, jos rakkaus puuttuu? Lähde jo, vaikka heti.
Hyvää Joulunjatkoa sinulle - syntipukillakin on oma arvonsa ;).
ymmärrä, mitä on Usko. Se on nimenomaan yrittämistä elää Raamatun sananmukaan eikä siis todellakaan salli "tehdä uskon varjolla ihan mitä vaan". Lue Raamattua ja yritä sinäkin elää sen Sanan mukaan, niin tiedät, että ei se siis ihan noin mene, kuten kirjoitit.
on tie, jota lähteä kulkemaan. Se on hyvyyden tie, jota esim. kymmenen käskyä ohjaavat. Kun sille tielle ihminen lähtee, niin hän saa kaiken anteeksi ja ikäänkuin syntyy uudestaan. Omalla tielläni olen n. 2 vuotias eli en ole ihan varma tieni ajankohdan alkamisesta.
Oikeastaan olen vieläkin vähän eksyksissä omalla polullani ja horjun, koska alkutaival on hyvin kivikkoinen, koska ihminen on heikko eikä meinaa sillä tiellä aina pysyä. Siksi tulee "kuhmuja", joita sitten joutuu pyytämään anteeksi. Mutta anteeksi aina saa, kunhan vahvasti etenee kuitenkin tiellä eteenpäin eikä luovuta eli alkaa välttää niitä virheitä, mitä tekee ja näin ollen pysyy polullaan ja "anteeksipyynnöt" vähenevät ja "kiitokset" lisääntyvät.
Joakinen päivä kuitenkin illalla nukkumaan mennessä joutuu Herransa kansssa kasvotusten ja joutuu miettimään, kuinka päivä meni ja mitä hyvää/pahaa tuli tehtyä/sanottua. Itselläni näitä anteeksipyyntojä tulee useinkin vielä, koska olen stressisairas ihminen ja yhteiskunnan vaatimukset edelleen ohjaavat minua liian paljon eli en aina muista kuunnella Herrani Sanaa, vaan kuuntelen ulkopuolisia ihmisiä. Tällöin joutuu itsensä kanssa siis joka päivä taistelemaan.
Siunausta sinulle, jos lähdet Herran tielle. Tiedän tunteesi, koska usein minullekin nousee vielä katkeruus menneistä mutta yritän sen tunteen rukoilemalla kestää ja näin yritän olla syyttelemättä muita ihmisiä ja antaa heille anteeksi, kuin myös pyytää heiltä anteeksi tekojani ja sanojani.
Elämä ei ole helppo tie mutta Herran Sanan mukaan kulkevalle se on helpompi kuitenkin ja saamme siitä ikuisen elämän.
Jos voit, niin lähde (vaikka sukulaisiis) ja ota etäisyyttä asioihin ja katso, miten vaimosi reagoi. Usein näin tapahtuessa vaimosi alkaakin lähestyä sinua ihan eri tyylillä, kun huomaa ehkä, mitä menettää.
Otetaampa esimerkiksi Ameriikan presidentti, uskovaista esitetään sen kun kerkiää mutta tapattaa ja murhauttaa tuhansia ihmisiä vuodessa, onko tämä yritystä elää raamatun oppien mukaan, käskyissähän nimenomaan sanotaan "älä tapa". Mutta eihän hän itse sitä teekään, antaa vaan käskyn ja toiset tekee. Näin kätevää se käskyjen kiertäminen on.
Esimerkkejä ei tarvitse hakea edes amerikoista asti, kyllä kotimaastakin niitä löytyy.
Juuri tämän takia erosin aikoinani kirkosta, en todellakaa halua kuulua sellaiseen yhtesöön, kierojen ihmisten seurakuntaan. En tarkoita että kaikki olisivat sellaisia, valitettavan paljon kuitenkin.
Välini Jumalaan ovat kunnossa, ei siihen mitään seurakuntaa väliin tarvitse ja niitä tekopyhiä seurakuntalaisia, uskon varjolla pahantekijöitä.
itse olen vähän samanlainen kuin vaimosi. paitsi en yleensä ääneen syyttele. joskus kyllä sitäkin... mutta on tullut ajateltua monet jutut lapsuudesta, että olis voinu mennä paremmin. ja mielessä myös käynyt että mieheni pilaa elämäni jne.
en tiedä sitten kestääkö avioliitto tuollaista, joskus kestää joskus ei. me vielä yhdessä kuitenkin.
mutta varmaan jokainen käy jossain vaiheessa läpi elämäänsä. mutta jos syyttely alkaa mennä kohtuuttomaksi, niin ei sitä välttämättä toinen jaksa kuunnella.
ei kukaan voi kuitenkaan toisen "likasankona" olla, varsinkin jos tuntuu ettei ole itsellä voimia sellaiseen.
mutta tuo hyväksikäyttöjuttu, syyttää sellaisesta vaikka ei ole tapahtunut... ei kai vain ole mistään harhoista kysymys? varmaan hänen kannattaisi mennä uudestaan sinne ammattiauttajalle.
Kannattaa hakea apua kodin ulkopuolelta. Tahoja on vaikka kuinka, kun vaan ottaa kännykän käteen ja alkaa soitella. Joskus vaan voi olla vaikea tietää mikä on se oikea syy ongelmiin ja siten oikea paikka, josta saa oikeaa apua...
Meillä taanoin pääongelmana oli äitini psyykkinen sairastaminen, joka kuormitti varsin liikaa parisuhdettamme. Haimme apua ja saimme sitä varsinkin perheneuvolasta ja minä Omaiset mielenterveyden puolesta keskusjärjestön jäsenjärjestöstä http://www.omaisten.org/jasenjarjestot.php Jälkimmäisestä saa henkilökohtaista neuvontaa ja vertaistukea.
Voimia sinulle!