Maatalousverotus

Keskusta on vuodesta -93 kerännyt vakavaraisilta pientiloilta pääomaverolla ylimääräistä veroa jopa yli 1000 e vuodessa.Tätä Keskusta on kutsunut ohjailevaksi verotukseksi,jolla on pyritty ajamaan pientilalliset pois tiloiltaan,jotta pellot siirtyisivät juohevammin kartanojen omistukseen.Rakennerationalisointia on toteutettu pakkokeinoin turvautumalla lainvastaiseen verolainsäädäntöön,jossa kansalaisia kohdellaan tasa-arvon vastaisesti.
Meidän Itsenäisyyspuoluelaisten kantamme verotukseen on selvä:Me kannatamme tasapuolista progressiivista verotusta koskien myös pääomaverotusta.
Kerätyt ylimääräiset verot pitää palauttaa takaisin maksajilleen,koska niiden kanto on ollut laitonta.
2804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Verotus ei ole niin yksinkertaista, että pientiloja kuuluisi tukea. Pientilat pitäisi liittää yhteen, eikä sallia.

Onhan se hassua, että yli 70 % kansasta äänestää kolmea suurinta puoluetta.

Äänestä
  • En ehdota pienemmille tiloille mitään etuja,vaan samat toimintaehdot kuin muille.Sitten nähdään mitkä selviytyvät paremmin.Tiedän,että silloin kolhoosit joutuisivat vaikeuksiin,koska niiden liisätuet ovat niin hurjat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeudenmukaiseksi kirjoitti:

Keskusta on vuodesta -93 kerännyt vakavaraisilta pientiloilta pääomaverolla ylimääräistä veroa jopa yli 1000 e vuodessa.Tätä Keskusta on kutsunut ohjailevaksi verotukseksi,jolla on pyritty ajamaan pientilalliset pois tiloiltaan,jotta pellot siirtyisivät juohevammin kartanojen omistukseen.Rakennerationalisointia on toteutettu pakkokeinoin turvautumalla lainvastaiseen verolainsäädäntöön,jossa kansalaisia kohdellaan tasa-arvon vastaisesti.
Meidän Itsenäisyyspuoluelaisten kantamme verotukseen on selvä:Me kannatamme tasapuolista progressiivista verotusta koskien myös pääomaverotusta.
Kerätyt ylimääräiset verot pitää palauttaa takaisin maksajilleen,koska niiden kanto on ollut laitonta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu