Matti Vanhanen yllätti minut muutama päivä sitten: hän arvosteli Venäjää, tosin tulkinnanvaraisesti ja lievästi, mutta kuitenkin! 20.12.2006 syy moiseen linjanvastaisuuteen selvisi: Vanhasen hallituksen ulkoministeri Erkki Tuomioja oli syyskuussa katkaissut käytännössä Suomen ja USA:n väliset diplomaattisuhteet haukkumalla Gondoleezza Ricelle terroristien kohtelua (sic!). Vanhanen teki tyhmänovelan tempun tietäessään ettei asiaa USA:n puolelta otettaisi ikinä esiin julkisuudessa mutta Suomessa se paljastuisi ennemmin tai myöhemmin: hän mumisi jotakin Venäjän demokratian tilasta. Niinpä hän sitten saattoikin kympin uutisissa lausua rinta rottingilla, että Suomi kritisoi kaikkia tasaveroisesti! Halonen on mukana kuorossa peittämässä totuutta. Ennalta sovittua hämäystä kaikki! Suomelle aiheutettua imago- ja taloudellista vahinkoa ei voi laskeakaan. Mistään tietämätön Suomen kansa ihastelee haltioituneena hallitsijoitaan.
Vastaukset 1
- Jaba_43
Tuomioja ei osaa pitää omia mielipiteitään erossa Suomen ulkopolitiikan linjasta, kun hänen oma itserakkautensa teettää jatkuvasti tepposia siinä, että suusta pääsee "nokkeluuksia", joille entiset hipit taputtavat, mutta joita ulkovaltojen poliittinen johto ihmettelee.
Välien viilentyminen USAan on painettu villaisella, kun sitä ei voinut sysätä kenenkään muun syyksi niin kuin EU:iin kohdistunutta naljailua, josta syntymässä olleen kohun Stubb sai onneksi sammumaan, ja siitä kiitokseksi punamullan moitteet niskaansa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551
