Sioilla kovat oltavat

Suuri osa sioista elää ilman kuivakkeita pelkkien ritilöiden ja betonin päällä. Useimmissa sikaloissa on työtä säästävä koneellinen lietelannanpoistojärjestelmä, joka menisi tukkoon jos lattialla olisiolkia tai muita kuivakkeita. Samasta syystä sioille annetaan vain liemirehua.

Emakoiksi kasvatettavat siat elävät yleesä vajaa kolmivuotiaiksi. Ne porsivat ensimmäisen kerran vuoden ikäisinä; pahnueeseen syntyy 8-16 possua. Emakkoa pidetään kääntymisen estävässä häkissä, jotta possut eivät vahingossa jää sen alle.

Emakot imettävät porsaita nois kuukauden, sitten tulee äkkivieroitus. Porsaat viedään toiselle osastolle kasvamaan lihasioiksi. Emakko tiineytetään uudestaan jo viikon kuluttua vieroituksesta. Keskimäärin neljän porsimiskerran jälkeen se teurastetaan. Emakon lihaa käytetään makkaroihin.

Siat tarvitsevat olkia tai muita kuivikkeita karsinoihinsa. Emakkokin tarvitsee olkia tyydyttääkseen pesänrakentamisviettinsä. Jos kuivikkeita ei ole, eläimet purkavat stressiään ja turhautumistaan järsimällä karsinarakenteita ja toistensa saparoa. Hännänpurenta on sikaloissa valitettavan yleistä.

Luonnostaan sialla on erikseen syömis-, nukkumis- ja ulostamisalueet. Ahtaissa oloissa luontaiseen siisteyteen ei ole mahdollisuutta.”

Toinen lainaus Aamulehdestä (17.12.2006): ”Suomalaiset syövät jouluna yli 6 miljoonaa kiloa kinkkua ja yli 600000 kiloa kalkkunaa. 70% talouksista aikoo hankkia joulukinkun.”
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vai mitä? kirjoitti:

Suuri osa sioista elää ilman kuivakkeita pelkkien ritilöiden ja betonin päällä. Useimmissa sikaloissa on työtä säästävä koneellinen lietelannanpoistojärjestelmä, joka menisi tukkoon jos lattialla olisiolkia tai muita kuivakkeita. Samasta syystä sioille annetaan vain liemirehua.

Emakoiksi kasvatettavat siat elävät yleesä vajaa kolmivuotiaiksi. Ne porsivat ensimmäisen kerran vuoden ikäisinä; pahnueeseen syntyy 8-16 possua. Emakkoa pidetään kääntymisen estävässä häkissä, jotta possut eivät vahingossa jää sen alle.

Emakot imettävät porsaita nois kuukauden, sitten tulee äkkivieroitus. Porsaat viedään toiselle osastolle kasvamaan lihasioiksi. Emakko tiineytetään uudestaan jo viikon kuluttua vieroituksesta. Keskimäärin neljän porsimiskerran jälkeen se teurastetaan. Emakon lihaa käytetään makkaroihin.

Siat tarvitsevat olkia tai muita kuivikkeita karsinoihinsa. Emakkokin tarvitsee olkia tyydyttääkseen pesänrakentamisviettinsä. Jos kuivikkeita ei ole, eläimet purkavat stressiään ja turhautumistaan järsimällä karsinarakenteita ja toistensa saparoa. Hännänpurenta on sikaloissa valitettavan yleistä.

Luonnostaan sialla on erikseen syömis-, nukkumis- ja ulostamisalueet. Ahtaissa oloissa luontaiseen siisteyteen ei ole mahdollisuutta.”

Toinen lainaus Aamulehdestä (17.12.2006): ”Suomalaiset syövät jouluna yli 6 miljoonaa kiloa kinkkua ja yli 600000 kiloa kalkkunaa. 70% talouksista aikoo hankkia joulukinkun.”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu