Saako Perussuomalaisissa puhua perheväkivallasta? Vai onko liian arka aihe?
Perheväkivalta
Arka aihe
7216
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sillä perheväkivalta on yksi yhteiskuntamme suurimpia ja varjeltuimipia asioita. asia josta ei koskaan saisi vaieta tai jota ei saisi vähätellä. Liian paljon perheeseen sidottua murhetta ja hätää, suljetaan avoimen keskustelun ulkopuolelle.
Tuosta asiasta ei vain saisi puhua pelkästään vedoten alkoholi tai työttömyyden aiheuttamien paineiden purkautumistienä, vaan sitä olisi tarkasteltava jopa eräänlaisena tapakuluttuuri ilmiönä ja jossain määrin perinnöllisenä ilmiönä.
Jossain tutkimusksessa asetettiin suomalaisen miehen käyttäytymismallin johtuvaksi talvisodasta ja jatkososdasta, ja että nuo tuon ajan kauheudet aiheuttivat silloisille miehille ja isille traumakäyttäytymistä joka johtui sodan kauhuista.
Nuo kokemukset korreloitui perheen sisällä eräänlaisena kasvatus ja perheen hallitsemis metodeina , joihin olennaisena osana kuului tuo muunneltu väkivalta mitä joutui sodissa vuosia silmästä silmään kokemaan.
Nyt on vain toivottava että me tämän hetken isät osaamme jo suodattaa tuon perinnöllisen käyttäytymisen pois omasta arkipäivästämme ja osaamme luoda turvallisen ja kannustavan kasvuympäristön omille jälkeläisillemme. Sillä sanonta pojasta polvi paranee tätyy jossain vaiheessa historiaa toteutua, tai muuten olemme tuomittuja tuhoamaan kansallisen identiteettimme ja oman kykymme kehittyä.
Perehväkivaltaa harrastavat paljon nuoremmat jotka ei ole koskaan sotaa kokeneet. Tyypillinen perheväkivallan tekijä on alle 40 vuotias heikon itsetunnon omaavia vellihousuja.
Et ole kokeknut sotaa, kirjoitustyylisi, kirjoituksen oikeinkirjoituksen puutteesi ja sananvalintasi eivät korreloi sodassa kunnostautuneen kielenkäytön kanssa.
Kirjoita omalla nimelläsi nulikka.
Perheväkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaalisissa ryhmissä ikään ja tasoon katsomatta. Asia tunnetaan tarkasti.
Horiset joutavia sodankäynnin jalostavuudesta, vellihousuista alle 40-kymppisistä. Luonnehdintasi on vain oma luulosi.
ymmärtävänäsi, sillä tuossa KÄDEN tekstissä mainittiin tuo sodanjälkeisen ajan sukupolvelta toiselle siirtynyt tapa.
>Jossain tutkimusksessa asetettiin suomalaisen miehen käyttäytymismallin johtuvaksi talvisodasta ja jatkososdasta, ja että nuo tuon ajan kauheudet aiheuttivat silloisille miehille ja isille traumakäyttäytymistä joka johtui sodan kauhuista.
Nuo kokemukset korreloitui perheen sisällä eräänlaisena kasvatus ja perheen hallitsemis metodeina , joihin olennaisena osana kuului tuo muunneltu väkivalta mitä joutui sodissa vuosia silmästä silmään kokemaan.
Nyt on vain toivottava että me tämän hetken isät osaamme jo suodattaa tuon perinnöllisen käyttäytymisen pois omasta arkipäivästämme, ja osaamme luoda turvallisen ja kannustavan kasvuympäristön omille jälkeläisillemme. Sillä sanonta pojasta polvi paranee tätyy jossain vaiheessa historiaa toteutua, tai muuten olemme tuomittuja tuhoamaan kansallisen identiteettimme ja oman kykymme kehittyä.<
Moni keski-ikäinen henkilö tietää mitä on perheväkivalta ja miten se on omaan käyttäytymiseen vaikuttaanut. Jotkin vaan on osanneet ja älynneet asettaa itselleen uudemopia käyttäytyismalleja ja näin ovat väkivallattomampia parisuhteessaan, ja perhettään kohtaan.
ÄLÄ LYÄ!
Miksi perussuomalaisissa pelätään tätä kysymystä? Tämä pitäisi olla yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä. Presidentti Halonenkin puhuu perheväkivallasta...