On paha olla, niin oli pakko tulla vähän kirjottamaan ajatuksia.
Tapasin ihanan miehen alkukesällä.. oltiin tunnettu vasta puoltoista kuukautta kunnes tajusin olevani raskaana. Pää oli sekasin, ensimmäinen ajatus oli, että mun on päästävä tästä eroon. Miksi olin huolimaton? söin pillereitä, mutta oli jäänyt kaksi välistä ja se riitti. En uskaltanut kertoa heti miehelle. En tiedä vieläkään miksi en uskaltanut. Salasin tätä pari viikkoa ja mietin mitä teen..
Sain kerrottua hänelle missä mennään ja molemmat oli entistä enemmän sekaisin.. Loppuen lopuksi tein sitten omat ratkaisuni ja päätin tehdä abortin. Pitkitin ja pitkitin sitä, kunnes sitten viimeisellä mahdollisella viikolla se tehtiin.
Ensimmäinen tunne oli suuri helpotus.. Sitä helpotuksen tunnetta kesti parisen viikkoa. Kunnes alko se mitä jos-kausi, joka on edelleen. Aina kun näin raskaana olevan naisen, mietin minkä kokonen maha mulla nyt olisi. Kun näin lapsia mietin minkä näköinen meidän lapsi tulisi olemaan.. Iltaisin kun menen nukkumaan viimeisenä mietin aborttia, saatan miettiä tunteja, koska en saa unta. Itken ja itken.
Aamulla herään siihen, että olen onnellinen kunnes tajuan, että se olikin vain unta. Nään unia millaista elämämme nyt olisi..
Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja mikä tuntuu parhaalta. Olin sitä mieltä, että olen niin vahva, että mua ei mietitytä jälkeen päin abortti ja että kunhan mä pääsen nyt vaan eroon koko hommasta. Olin väärässä. Mä mietin sitä ihan helvetisti! Nyt jos saisin palata ajassa vajaa puol vuotta taaksepäin tekisin aivan toisin.. ja todellakin tiedän jos vielä raskaaksi vahingossa tulen, että mitä teen.
En kestäisi tätä enää uudestaan.
Tapasin ihanan miehen alkukesällä.. oltiin tunnettu vasta puoltoista kuukautta kunnes tajusin olevani raskaana. Pää oli sekasin, ensimmäinen ajatus oli, että mun on päästävä tästä eroon. Miksi olin huolimaton? söin pillereitä, mutta oli jäänyt kaksi välistä ja se riitti. En uskaltanut kertoa heti miehelle. En tiedä vieläkään miksi en uskaltanut. Salasin tätä pari viikkoa ja mietin mitä teen..
Sain kerrottua hänelle missä mennään ja molemmat oli entistä enemmän sekaisin.. Loppuen lopuksi tein sitten omat ratkaisuni ja päätin tehdä abortin. Pitkitin ja pitkitin sitä, kunnes sitten viimeisellä mahdollisella viikolla se tehtiin.
Ensimmäinen tunne oli suuri helpotus.. Sitä helpotuksen tunnetta kesti parisen viikkoa. Kunnes alko se mitä jos-kausi, joka on edelleen. Aina kun näin raskaana olevan naisen, mietin minkä kokonen maha mulla nyt olisi. Kun näin lapsia mietin minkä näköinen meidän lapsi tulisi olemaan.. Iltaisin kun menen nukkumaan viimeisenä mietin aborttia, saatan miettiä tunteja, koska en saa unta. Itken ja itken.
Aamulla herään siihen, että olen onnellinen kunnes tajuan, että se olikin vain unta. Nään unia millaista elämämme nyt olisi..
Jokainen tekee omat ratkaisunsa ja mikä tuntuu parhaalta. Olin sitä mieltä, että olen niin vahva, että mua ei mietitytä jälkeen päin abortti ja että kunhan mä pääsen nyt vaan eroon koko hommasta. Olin väärässä. Mä mietin sitä ihan helvetisti! Nyt jos saisin palata ajassa vajaa puol vuotta taaksepäin tekisin aivan toisin.. ja todellakin tiedän jos vielä raskaaksi vahingossa tulen, että mitä teen.
En kestäisi tätä enää uudestaan.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Olin jo monen lapsen äiti ja sterilisaation pettämisen takia tulin raskaaksi. Lapselle "ei ollut tilaa" ja mieheni vastusti erityisen paljon sen tulemista. Tiesin vauvan kehittyvän vatsassa nopeasti, joten päinvastoin kuin sinä, halusin abortoida sen mahdollisimman alkuvaiheessa.
Ajattelin miestäni, lapsiani, jaksamistani (joka oli ihan oikeasti kovilla) ja yritin tehdä oikein. Lääkärit ja sairaalahenkilökunta suhtautuivat minuun silkkihansikkain ja säälivästi, koska takana oli sterilisaatio. Kukaan ei mitenkään kyseenalaistanut.
Koko asia valkeni vasta jälkikäteen. Abortista on melkein kaksi vuotta mutta vieläkään en ole päässyt siitä yli.
Olisi ehkä hyvä, jos aborttia harkitseville naisille puhuttais tästäkin. Tälläkin palstalla kirjoittelee lähinnä uskonnolliset kiihkoilijat ja ihan välinpitämättömästi kehoonsa ja aborttiinsa suhtautuvat. Mä en edes tiennyt, minkälaiset arvet abortista voi jäädä, kun se on niin normaalia. Ei tietty mitään moralisointia tarvitse esittää, mutta ite en esimerkiksi näillä kokemuksilla ikinä enää tekisi aborttia, vaikka tilanne olisi mikä.
Puhut ihan asiaa, että abortin seurauksista ei puhuta. Kaikille niitä syyllisyyksiä ja henkistä pahaa oloa ei tule, mutta osalle ne iskevät tosi rajuina ja selviytyminen kestää jopa vuosia, vaikka päätös abortista olisi harkittu ja monella tapaa perusteltu. Abortti vaikutta niin fysiikkaan kuin psyykeeseenkin ja on iso asia läpikäytäväksi, etenkään jos ei ole ketään jonka kanssa siitä voisi puhua ja päästää kaikki tunteensa ja ajatuksensa purkautumaan. Masennus on yksi seuraus, josta useinkaan ei kerrota etukäteen eikä siitä moni edes tiedä.
steriloi? Laita nimi tänne nettiin, niin muut naiset kiertävät sen lääkärin kaukaa. Tuo on jo paha hoito virhe. Olisi pitänyt työntää lääkärille elatusmaksut ja korkeat! Kaikenlaisia ammattitaidottomia lääkäreitä sitä onkin!
lääkäristä kiinni. Sterilisaatio voi epäonnistua tai pettää myöhemmin vaikka se olisi aivan täysin asianmukaisesti tehty.
***
Raskaus on vaan niin mieletön juttu, että sitä ei järki ymmärrä.Se käynnistää sellaisen hormooneista johtuvan rakkausmyräkän naisen sisään että voin kuvitella että se tuottaa hirveää masennusta.Me ollaan biologiaa vaikka tää teknologia muuta väittääkin.
Minulle tehtiin abortti vain pari päivää sitten ja vihaan itseäni.Minä en sydämessäni halunnut tehdä sitä, mutta painostus kumppanin puolelta oli vahva ja sellaiset sanat kuten " et olisi hyvä äiti"eivät tehneet oloani kauhean hyväksi. Olen henkisesti aivan loppu ja turta. Pieni asia saa minut itkemään hullun lailla ja muuten olen kuin kuollut. Istun ja katson tyhjyyteen ja mietin sitä kaikkea. Tiedän, että minulla ei olisi ollut valtuuksia kasvattaa lasta, työtön opiskelija...mutta ei se mikään syy ole...ainoa asia mitä toivoin jouluksi oli aikakone jolla voisin poistaa kaiken. Paha olo ja mikään ei kiinnosta, pistä hymyilemään..olin ennen iloinen ja reipas nyt olen vain haamu..ja ennen kaikkea vihaan sitä tyhjyyden tunnetta vatsassani ja ainoa asia minkä haluaisin tehdä on sulkea silmäni enkä ikinä herätä tähän maailmaan. Tiedän, että aika parantaa haavat, mutta se on aika vaikeaa.Tiedän, että joku kaunis päivä herään ja enää ei ole niin paha olla mutta sitä päivää odotellessa täytyy vain purra hammasta ja kestää..kyllä se varmaan joskus helpottaa...Älä vaan lue näiden pro-life jäsenten propagandaa, se on niin helppo tuomita kun ei ole itse ollut samassa tilanteessa, eikä tiedä mitä sydämessä oikein tuntee. Täytyy antaa itselleen anteeksi ja lupa surra, kellään ei ole oikeutta viedä sitä pois sinulta,ei kenenkään pitäisi joutua päättämään siitä, että antaako lapsensa pois....:(
Olen kokenut tuon saman, ainut ettei fiilarini koskaan olleet abortin kannalla, enkä itse ns. Nähnyt sitä ratkaisuna.
Sen verran voin vain helpottaa oloasi, että se Itku loppuu joskus, tuskakin helpottaa, mutta jonkinlainen kaipuu jää kuitenkin. Kaipaus jonka kanssa oppii elämään, mutta ei koskaan saa kuitenkaan teolleen hyväksyntää. (Näin mun kohdalla)
Ja niinhän sitä sanotaan, et virheistään ihminen oppii, toiset enemmän kantapään kautta kuin toiset. Koita pärjätä tunteidesi kanssa, annat itselles aikaa suruun. Tehtyä kun ei tekemättömäksi saa.
Hyvää Joulua ja parempaa vuotta 2007 :)
Kuulostaa melkein silti että olisin itse voinut kirjoittaa tuon tekstin. Olin varma, olin ollut jo monta vuotta varma "...Jos mulle ikinä sattuis tollasta vahinkoa niin ei kyllä tarvis edes miettiä..."
Ei vaan käynyt mielessä etä elämä on vähä muuttunu niistä ajoista, ikää on tullu lisää ja vaikka elämäntilanne ei olis ollu välttämättä otollisin niin silti. Oma lapsi, minusta tullut, täydellinen pieni elämä.
Tajusin vasta jälkeenpäin etten ehkä olisi halunnutkaan luopua lapsesta, olisi pitänyt keskustella asiasta oman äitini kanssa ja kuunnella hänen neuvonsa. Päätös piti vaan äkkiä tehdä, joten en edes miettinyt asiaa. Olinhan niin varma.
Eilen sytytin kynttilän hautuumaalla omalle lapselleni, joka olisi voinut olla parin kuukauden päästä sylissäni, jos asiat olisivat menneet toisin... On parempia ja on huonompia päiviä, mutta kokonaista viikkoa ei mene ettenkö ajattelisi kuinka pitkällä olisin nyt, kuinka pitkä aika olisi laskettuun aikaan, kuinka iso maha olisi jo.. Pelkään nyt, että rangaistuksena tästä teosta käykin niin, etten enää koskaan tule raskaaksi.. Tiedän myös että jos näin käy, en toiste halua tätä luopumisen tuskaa kokea, enkä selviäisi siitä.
Ratkaisuni oli väärä. Siitä olen nyt varma, ja itken edelleen asian vuoksi- nytkin. =/
Valitettavasti todella tuttua, nyt tuli halu kertoa omakin tarina, vaikken siitä muuten puhukkaan. Minulle tehtiin abortti neljä vuotta sitten, olin todella nuori, oikeastaan lapsi. Poikakaverini oli ehdoton, lasta ei pidetä. Jotenkin rakkauden sokaisemana suostuin, en ajatellut asiaa kertaakaan, viisi päivää myöhemmin abortti oli tehty. Olen varma, että jos olisin saanut puhua silloin jollekkin ja ehtinyt ajattelemaam olisin tehnyt toisin. Edelleen lasken kuinka vanha lapsi olisi nyt ja mietin "mitä jos..."
Ja eniten pelkään, etten enää saa lapsia, sehän olisi "silmä silmästä" -rangaistus. Syksyllä pelkoni vain kasvoi kun toinen raskauteni päättyikin keskenmenoon. Ja tämä pelko todellakin on kamala.
Hyvä ystäväni on käynyt läpi samanlaisia fiiliksiä. Tosin aluksi hänen energiansa meni täysin siihen, kun hän valehteli kaikille kokeneensa keskenmenon. Kohta hän odottikin jo kehitysvammaista lasta, joka oli pakko abortoida (joo, varmaan tuollaiset asiat voikin todeta ennen ultraa). Lopulta hän sanoi, että hän ei olisi jaksanut, jos lapsi OLISI MAHDOLLISESTI OLLUT kehitysvammainen. Eli normaalin abortin hän teki, mutta selitteli ja valehteli kaikille vaikka ja mitä.
Näin jälkikäteen olisi hänenkin varmasti ollut helpompaa, kun kertoa rehellisesti tapahtuneesta parille luottohenkilölle ja pitää muuten mölyt mahassaan.
Viime vuonna, abortin jälkeen, tämä tyttö kohtasi "elämänsä miehen", jonka kanssa he muuttivat yhteen ja alkoivat suunnitella naimisiinmenoa ja lapsia. Kuinka ollakaan, tyttö tuli jätetyksi toisen naisen takia. Ikää kohta kolmekymmentä, ja taas perhehaaveet lykkääntyivät.
Helppohan se on sivusta sanoa, mutta mietin, onkohan ystäväni katunut nyt entistä enemmän aborttiansa. Meinaan, että eiköhän ne lapset kuitenkin kannattaisi ottaa silloin kun ne on tullakseen. Toista tilaisuutta kun et välttämättä enää koskaan saa.
Moikka,
tosi rankkoja juttuja olet joutunut käymään läpi, mutta kyllä siitä voi selvitä ja se ottaa oma aikansa. Meillä täällä Tampereella järjestetään vertaistukiryhmiä abortin läpikäyneille ja siitä on ainakin mun ystävälleni ollut apua. Niitä ryhmiä jarjestetään nyt myös Hesassa ja Keravalla. Eli jos sinusta tuntuu, että haluaisit käsitellä asiaa saman kokeneiden kanssa niin tässä on netti sivujen osoite ja sieltä löytyy yhteystiedot mihin ottaa yhteyttä ja sinne voi laittaa sähköpostiakin www.ituprojekti.net
Jaksamista
Itsellä on samat fiilikset...jos vois vaan palata ajassa taaksen päin ja tehdä asiat toisin...Itse kun tein raskaustestin niin tunteet oli sekavat, mietin asiaa ja ratkaisuja pitkään, ehkä liiankin pitkään ja tulin siihen päätökseen et koulua en jätä kesken... Noh sitte menin sovittuna ajankohtana sairaalaan, keskeytykseen...ja hupsista vaan mieli muuttui viime hetkellä...olis kyllä ollut parempi ettei olis muuttunut. Lääkäri teki tarvittavat tutkimukset ja totesi ttei kaikki oo hyvin...sikiön koko ei vastaa raskauviikkoja, eikä sydän ääniä kuulu...eipä siinä enää auttanu vaikka olisin kuinka paljon halunnu pitää lapsen...Niinhän sitä sanotaan et asioita oppii arvostamaan vasta sitten kun on ne menettäny... Tällä hetkellä, n.3kk keskeytyksen jälkeen asiat tuntuu vain vaikeemmilta, en saa nukuttua, ruoka ei mee alas ja mietin koko ajan et mitä jos... Eikä oloa helpota yhtään se, et lähipiirissä juhlitaan jatkuvasti uusista vauva uutisista eikä siis oo kavereita kenen kans vois asiasta puhua, koska kaikilla on raskaus menny hyvin...ei sen puoleen, oon onnellinen muiden puolesta ja toivottavasti voin olla joskus tulevaisuudessa onnellinen omastakin tilasta:) Pelottaa vaan ihan sairaasti et jos tää olo ei helpotakkaan....mut pärjäämisiä sulle:)
aivan sama mulla.. tein lääkkeellisen raskauden keskeytyksen jouluaatonaattona. :( en oikeastaan missään vaiheessa sen vakavammin edes ajatellut pitäväni tätä lasta. tiesin kuitenkin, että tulisin keskeytystä vielä katumaan ja pahalta tämä ratkaisu tuntui alusta asti.. en vain nähnyt omalle kohdalleni muuta ratkaisua.
tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi, joten asian kanssa on opittava elämään. uskon kuitenkin, että asiat, jotka meille tapahtuvat, niin on tarkoitettu.. voimia teille saman kokeneille!!!
Ajattelisitte loppuun asti. Tiedättekö että suomessa on paljon ihmisiä jotka haluavat lapsia mutta eivät saa? Tiedättekö miltä tuntuu ihmisestä, jolla raskaustesti vuosi toisensa jälkeen aina näyttää negatiivista? Ja sit saa lukea kun abortteja tehdään, tapetaan lapsia!
Ettekö te tajua, ne sikiöt on eläviä ihmisiä! Jos ette halua lasta, niin antakaa adobtioon, mutta antakaa kuitenkin mahdollisuus!
-tahdon sanoa äidilleni vain kaksi sanaa: Kiitos Elämästä!
"Tiedättekö että suomessa on paljon ihmisiä jotka haluavat lapsia mutta eivät saa?"
He saavat yhä vieläkin hankkia ne hoidoilla tai odottaa adoptiota (p:llä by the way), pakolla ei tässä maassa naisia aleta lisäännyttämään, onneksi.
"Tiedättekö miltä tuntuu ihmisestä, jolla raskaustesti vuosi toisensa jälkeen aina näyttää negatiivista? "
Tiedätkö sinä miltä tuntuu kun se näyttää positiivista juuri silloin kun se olisi viimeinen asia jonka tahdot nähdä? Kun ensimmäinen ajatus on joko abortti tai itsemurha?
Nii-i, sivusta on hyvä puhua. Sano sinä äidillesi mitä lystäät, minä sanon omalleni myös kiitokset omasta elämästäni, en tiedä vaikka sen minun elämäni olisi mahdollistanut se että äitini olisi joskus ennen syntymääni abortoinut edellisen raskautensa? En tiedä, en ole kysynyt. oletko sinä?
***
"Tahdon sanoa äidilleni vain kaksi sanaa: Kiitos elämästä!"
Siis haluat kiittää äitiäsi elämästäsi ja tiedät oikean kanavan kiittää olevan aborttipalsta?!? Miksi äitisi, aikuinen ihminen on aborttipalstalla? Omaa kokemusta varmaan. Noh, väliäkö sillä sisaruksesi hengellä, kunhan sinä olet saanut oman elämäsi!
Ja tätä on kyllä pohdittu ihan kaikilta kanteilta ja kaikki vaihtoehdot huomioitu mutta muuta ratkaisua ei ole. pelottaa jo valmiiksi miten selviän toimenpiteen jälkeisestä ajasta kun nyt jo itken hullun lailla.
Mullakin abortti edessäpäin ja pelottaa myös kovin, koska olen jo jollain tasolla aivan valmistautunut raskauden loppuun viemiseen, vaikka tiedän, ettei siinä kai järkeä olisi. Pelottaa myös abortin jälkeinen aika, kun olen kuitenkin hirveän herkkä ihminen ja menetyksen pelko on aina suuri ja nyt kun tietää jonkun tärkeän menetyksen olevan lähellä on ahdistus suuri. ://
En tosiaankaan ole varma miten tulee sujumaan.
on molemmat tärkeitä kun tärkeitä päätöksiä tehdään. Jos jo etukäteen abortti tuntuu pelottavalta ja kamalalta kannattaa niitä tunteitaan kuunnella. Adoptioon antaminen ei ole helppo vaihtoehto sekään, mutta mahdollinen jos abortti tuntuu liian vaikealta eikä lasta halua itsellä pitää. Pelastakaa lapset ry:stä voi kysellä lisää tästä vaihtoehdosta.
Minusta abortti ei ole koskaan ratkaisu.Ihminen valitettavasti kokee asian surullisena.Toiset sanovat että se on murha, toiset sanovat sen olevan järkevää tietyissä tilanteissa.Nainen joka kehostaan jotain välittää kokee sen surullisena ja haikeana.Suomessa on niin mielettömän hyvä sosiaaliturva ja lastenhoitojärjestelmä, neuvolajärjestelmä jne.ei mielestäni tarvisi miettiä kyseistä vaihtoehtoa.Minä olen itse ajatellut sen niin että jos ihmisellä ei ole perhettä , ihmisellä ei ole mitään.Mitä sinä teen hirveällä rahamäärällä vanhuudessa jos sinulla ei ole lapsia ja lapsenlapsia.Sinä olet yksin.
Ihmiselle tuntuu nykyään olevan tärkeämpää biletys ym.Voin sanoa että tämä ei onnea kuitenkaan tuo.Ja loppujen lopuksi:Lapsi on pieni vain lyhyen aikaa.Avuton ja kaikessa hoidettava vain muutaman vuoden.Jo 6-7vuotiaana se käy koulua.Ja yli kymmenen vuotiaana se alkaa aikuistua.Jos olet teinityttö älä keskeytä raskautta vaan anna itsellesi se ihanuus että rakastat sikiötäsi ja synnytät sen adoptioon.Voi olla että kokemuksesi jälkeen olet kypsä ja viisas nuori sellainen joita ei monta ole.Kuuntele sydäntäsi.Älä äitiäsi tai poikaystävääsi sillä sydämesi kanssa joudut elämään kaiken elämäsi.
Sinä olet hyvä!
Vaimoni teki juuri abortin sillä hänelle tuli paha raskausajan masennus,se oli kauheaa katsottavaa kun näin kun hän pikkuhiljaa lipsui kauemmas ja kauemmas minusta ja elämästä. Hän lopulta vihasi lasta ja raskautta,apua yritettiin saada, mutta missään ei tuntunut olevan aikaa auttaa meitä jaksamaan.
Nyt abortin jälkeen olemme saaneet apua, mutta valitettavasti sitä oltais kaivattu paljon aiemmin. Nyt me suremme menetettyä lastamme todella paljon, enkä miehenä edes osaa kuvitella sitä tuskaa mikä vaimollani on. Nyt hetkittäin kuitenkin olemme taas läheisiä, mutta pelkään edelleen että menetän myös vaimoni.
Mutta jos sinulla on edes pieni mahdollisuus kantaa lapsesi loppuun saakka, toivon että käytät sen mahdollisuuden. Ehkä voit lapsesi antaa adoptoitavaksi tai ehkä keksit miten elää onnellisena lapsesi kanssa.
Kuten minunkin äitini teki aikoinaan minun kanssani.
Tämä nyt on vain minun vaatimaton mielipiteeni, mutta tämä tuska abortin jälkeen ei ole ollut vaatimatonta eikä helppoa.
Toivon oikein paljon onnea ja jaksamista elämällesi valitsetpa sitten minkä vaihtoehdon tahansa, sillä et ole helpon päätöksen edessä.