Joulun vietto yht´äkkisessä yksinäisyydessä, on ko se helpompi kestää kun se tuli yllätteäen, vai se jos siihen on ehtinyt latautua jo ennalta.
Viime vuonna tiesin, että joulun vietän yksin, tänä vuonna se pääsi yllättämään, hyppäsi silmille, pakit tuli ja mikäs sen hauskempaa...
No, ote itsemurhaajan päiväkirjasta kuvaa yhdenlaista joulun viettelyä... jos ahistaa, silloin kannattaa tehdä jotakin, vaikka kirjoittaa jos ei jaksa lähteä yleisötapahtumiin. Ihan yksin on harvan pakko olla, eikö se niin ole?
24. joulukuuta kello neljän jälkeen yöllä
Pisteitä iin päällä
Heräsin taas siihen, että tuli eräitä taulujen kuvia unessa mieleen. Yritin piirtää jotakin edes paperille, ennenkuin ne katosivat "silmistä".
Sitten tuli kauhean heikko olo, sellainen että tuntuu kuin haihtuisin savuna ilmaan, tai vajoaisin kasaan kuin tyhjä ilmapallo.
Tiedän taas, etten ehkä elä kauaa, mutta jouluaattona kuoleminen olisi jo mauttomuuden huippu, sellaista pitää yrittää vältellä. Olisi jo varsin koomista toivottaa hyvää joulua ja kuolla pois. No, kaipa tämä taas ohi menee.
Syykin on selvillä, työuupumus ja yliväsymys. Valvon ihan liian paljon, syön ihan liian vähän, teen liian paljon kaikenlaista, jonka saattaisi jättää tekemättäkin, mutta mitäs sitä säästelee, silloin on tehtävä kun sille tuntuu.
Ellei eläessään tee, jää ne tekemättä, kuoltuaan sitten ehtii levätä, lausui eräskin pomo. Niin, elämä on ihmisen parasta aikaa ja jollei elä, jää paras aika kokonaan kokematta.
Ei sen puoleen, olisin jättänyt paljon asioita tekemättä elämäni aikana, jos vain voisin ne tekemättömiksi muuttaa, liikaa kaikenlaista josta nyt on pahoillaan.
Jälkiviisaus ei auta ketään, ei edes jälkiviisastelijaa, pakko vain niellä katkera soppa jonka typeryyttään itse meni keittelemään.
Jos tulee uusi elämä, sen elän toisin, ihan mieluusti. Totta puhuen, en halua enää uutta elämää, tässä yhdessä on aivan riittävästi lusikoitavaa ja säkki täynnä syntejä on raskas taakka kantaa.
No, ei voi valittaakaan, olisi vain pitänyt ymmärtää ensin ajatella, vasta sitten toimia, vaikka nuorena ehtii ensin toimia, sitten vasta ajatella, enkä ole ainoa, on kuulemma aivan tyypillistä ettei nuorena tiedä mitä tahtoo ja tekee.
Se hyvä puoli vanhenemisessa on, että nuoruuden kohellukset jää askel askeleelta kauemmas ja kun painolasti karise matkan edetessä, vauhti kiihtyy, askel kevenee ja lopulta juoksee kun maali jo häämöttää.
Jotkut pelkäävät elää, jotkut pelkäävät kuolla, jotkut saattavat pelätä molempia ja jotkut eivät pelkää kumpaakaan. On siinä meillä melkoinen sakki, maapalloa asustamassa.
Osaakohan maapallo ajatella? Jos se ajattelee, niin varmaan se joskus naureskelee ihmisten hölmöilyä, joskus taas varmaan kauhuissaan katselee, sitten sulkee ihmiset sisäänsä ja ajattelee ehkä " sainpas minä viimeinkin tuonkin tuolta nielaistua", kun metri soraa lapioidaan arkun kannelle.
Mahtaa maapallo katua katkerasti silloin, kun minut monttuun pistetään, sillä keuhkoissa on niin paljon tervaa, jotta maatuminen vie tuhansia vuosia.
Ehkä ongelmajätelaitos olisikin oikea paikka haudata tupakkamies, tosin haittaveroa joutuisi varmaan maksamaan siitäkin huvista, olemmehan Suomessa, verottajan paratiisissä.
Pitäisiköhän hautapaikka veloittaa painon vai koon mukaan? Jos olisi painosta riippuva taksa, kaikki pihit ja itarat lakkaisivat ylensyömisen, ihan vain laihtuakseen jottei tarvitse maksaa niin paljoa hautapaikastaan.
Se tietenkin tulisi kansantaloudelle tappiolliseksi, kun ruokaa kuluisi liian vähän, kauppa ei kävisi ja pian kaikki olisivat laihoja kun raha ei liiku, kauppiaat menisivät konkurssiin, kassa-neidit joutuisivat nälkäkuoleman partaalle ja maapalloa alkaisi harmittamaan, kun se ei saisi enää sulkea syleilyynsä hyvännäköisiä vaan ruipeloita poloisia.
Lakkaisi maapallo ehkä sitten suutuspäissään pyörimästä kokonaan ja maailmankirjat olisivat niin sekaisin, jotta on varmaan parempi ettei ole painoon perustuvaa taksaa.
Ehkä kuitenkin lopetan mieluummin kirjoittamisen ja jatkan tupakkalakkoani, jotta en tervaisi keuhkojani niin paljoa, että maapallo suuttuu kun minut joskus haudataan.
Entä jos menisin polttohautaukseen? Tervahan palaa tunnetusti kauan ja pitkään, ei minua voisi polttaa krematooriossa, sillä se saattaisi kuumeta ja syttyä jopa palamaan. Joten olisiko parempi paikka lämpövoimalan kattilassa, siinä muuttuisi kierrätyksen avulla hyötylämmöksi, lämmittäisi ihmisten varpaita patterien kautta kuoltuaan vielä pitkään.
Sitten kun huomaisi lämpönä ollessaan rakkaansa varpaat, kutittelisi niitä vielä viimeisen kerran, ihan vain vanhojen hyvien aikojen muistoksi, ennen kuin haihtuisi harakoille tai taivaan tuuliin kummittelemaan kirjaimellisesti loppuun palaneena.
Oikeastaan on aika mukava valvoa jouluyötä ja ajatella joutavia ja suunnitella tulevaisuuttaan, sillä loppujen lopuksi taidan alkaa tienaamaan vihdoinkin kirjoituksillani, ellen kuole sopivasti juuri sitä ennen, joka olisi kyllä todella typerä aika heittää veivi kaivoon, kun kaiken muun on jo juuri ehtinyt menettää, niin sitten vielä veivikin hukkuisi, ja loppuisi kyllä viimeinenkin riemu tästä elämästä.
Omaa vikaa tietenkin, ettei syö riittävästi, ettei nuku tarpeeksi ja sitten vielä laukkaa kylillä silloinkin, kun voisi vetää unta kuulaan.
Alkaa muistuttaa rekanajo aikoja...kynttilä palaa jokapäästä ja koirat ainakin ovat innoissaan, sillä yhdessä käydään kävellen kaupoissa, kylillä, oikeastaan joka paikassa kolmisin, paitsi ei duunissa.
Sen ajan ne saavat pemuta kaksin ja joskus on pemuttu kovaakin. Perjantai iltana kun tulin töistä, oli sänkypeitto ja makuupussi sängyn alla, pallot pitkin lattiaa ja matot rullalla... Aivan kuin olisi ollut kotibileet ja kumpikin heilutti tyytyväisenä häntää kun tulin sisälle.
Olivat tyytyväisiä kuin olisivat tehneet suurenkin urotyön ja palveluksen.
Mietin, millaisia kuvia Salvador Dali olisi tehnytkään, jos olisi saanut näppeihinsä tietokoneen, sellaisena kuin nämä nykyään ovat. Olisiko malttanut maalata ainoatakaan taulua, vai vain virtuaalisesti värkkäillyt ja minkälaisia kuvia, olisiko ne olleet sellaisia kuin maalasi, vain olisivatko olleet toisenlaisia.
Ehdin ajatella taas ihan liikaa, koko päivän on mennyt ajatellessa jotakin, vaikka ehdin käydä Helsingissä eräässä lasten joulutapahtumassa, naputtelemaan useamman meilin ja siinä sivussa kirjoittamaan kaikenlaisia, kuulostelemaan tunteitani, juttelemaan ihmisten kanssa, ( K-Kaupan onnenmuru on tosi söpö ) vaan vielä huomenna pitää jaksaa lentää tapahtumissa ja asioilla, sitten saa ottaa edes yhdeksi päiväksi huilia, olla kuin ei olisikaan, tekemättä mitään sen ihmeellisempää ja olla ajattelematta mitään.
Tai, ehkä nyt ajattelin liikoja, ehkä jotain sitten joudun ajattelemaan, sillä kirjan kirjoittamiseenkin pitäisi taas uhrata hetki tai kaksi hetkeä, tuskin kokopäivää kuitenkaan.
Huomenna menemme taas tonttuilemaan ja pitäisi malttaa nukkua. Liian monta asiaa on taas mielessä yhtäaikaa ja joskus tuntuu, että pitäisi olla kaksi päätä.
Toinen pää ajattelisi asioita, toien pää pitäisi vapaata ja sitten jos tulee ajatusten ruuhka-aika, toinen pää voisi ottaa osan asioita hoidettavaksi, ei tulisi ajatus tulvaa joka tukkii koko liikenteen, vaan saisi kaikki hoidettua kuin itsestään.
Olisiko sitten nomen est omen ( nimi on enne ) kaksipäisen miehen nimi päämies, vai vain mies nimeltä Päät.
Entä sitten, jos kaksi päätä yht´äkkiä haluaisivat ajatella samaa asiaa, eivätkä haluaisi ajatella mitään niitä raskaita ja ikäviä ajatuksia, vaan vain helppoja ja mukavia ajatuksia, jolloin ne ns.paskahommat jäisi ilman huomiota. Miten sitten selviäisi?
Pitäisikö kahdella päällä olla esimies, kolmas pää, joka sitten määräisi kumpi pää ajattelee milloin mitäkin.
Alkaa jo kuulostaa aika päättömältä, kolmipäinen mies tarvitsisi jo valtavan pipon pakkasella, jotta saisi kaikki korvat sään suojaan.
Varsinkin jos yksi pää ei haluaisi pipoa lainkaan, toinen pää tykkäisi vain käyttää korvalappuja ja kolmaspää vaatisi ilman muuta pipon tai karvareuhkan suojakseen.
Hm, nytpä taisin luoda huomaamattani perheen, sillä jos nuppiluku lasketaan, kolme on jo perhe, koska yksi on pariton, kaksi on pari, kolme on jo sitten perhe ja perhe-onni varmaan kukoistaisi, kun kaikki päät haluaisivat pitää itsenäisyytensä.
Ne ajautuisivat taistoon ja Taisto takuulla pimahtaisi moisesta, eihän se tykkää perheriidoista vaan pinkaisisi pakoon kuin päätönmies, vaikka muka viemään roskista, jäisi sille sileän tien muutamaksi vuodeksi ja pääjoukko nääntyisi katkerana keskenään kotona turhaan odotellessa.
Eikä sellainen tarina olisi yhtään onnellinen edes lopussa, sillä tarinoilla tulisi aina olla kaunis loppu.
Jos tarina päättyy papin aameneen, niin onko se muka kaunis loppu? Kuulostaisi lähinnä kauhutarinalta, sillä siitä muistui mieleen muutama kuultu kertomus, jossa oli mies ja nainen, sitten ne olivat sillai kuin minä kerran Turussa, eikä siitä seurannut kyllä yhtään mitään mukavaa.
Huh. Ei jouluaattona pitäisi keskellä yötä miettiä, mitä Turussa tapahtui, tai edes kirjoittaa kauhutarinoita ja päättömiä juttuja, ei syödä pullaa tai kaivata Ullaa, vaan pitäisi nukkua eikä valvoa ja kukkua.
Juice tuli mieleen taas,toivottavasti vielä tapaamme, pilven päällä, pilveä polttelematta. Siihen asti polttelen tupakkaa, niin päätin, kirjoittaminen ja pari askia kuuluvat yhteen.
Niin päätin päiväni kuten synnyin, syntymähumalassa ja savua silmässä jotta voisi luulla minun itkeneen, mutta en itke en.
En itke edes itseäni uneen sillä valvon vieläkin ja kohta saatan keittää aamukahvit.
Sellaista se oli elämä, antoi ja otti, lausiko sen hotten-totti? Mun kirves kiveen iski, ei auttaisi suruun edes whisky, jäljellä on enää tiski jota ei korjaa edes piski, sen sijaan ehkä huomenna tiskaan elämäni tiskin, otan sellaisen riskin. Tai ehkä en ehdi, pian korjaan täältä luuni ja suljen suuni.
Miten ihmeessä muuten luu korjataan? Tuota voisi miettiä kunnes uni tulee silmään tai ainakin mieluummin uni tulee silmään kuin nyrkki, sillä nyrkki silmässä on ikävä nukkua, voiko kyyneliin hukkua? Ei voi, ne kyyneleet ovat uusiutuva luonnonvara. Jokainen kyynel on uuden elämän alku, ilosta itkeminen kertoo vapaudesta, pikkulintu lauleli riemuissaan.
Oho, olipas tällä taiteilija pökkelöllä tänään tällainen joulusaarna. Hyvää joulua ja mielenrauhaa joka iikalle. Älkööt pelkonne toteutuisi, vaan toiveenne vain, se ei pahasti ole sanottu yhtään lain. Siitä hyvän mielen sain mä vain, lauseista jotka lausui eräs ystäväni armahain. Hyvää Joulua : )
Viime vuonna tiesin, että joulun vietän yksin, tänä vuonna se pääsi yllättämään, hyppäsi silmille, pakit tuli ja mikäs sen hauskempaa...
No, ote itsemurhaajan päiväkirjasta kuvaa yhdenlaista joulun viettelyä... jos ahistaa, silloin kannattaa tehdä jotakin, vaikka kirjoittaa jos ei jaksa lähteä yleisötapahtumiin. Ihan yksin on harvan pakko olla, eikö se niin ole?
24. joulukuuta kello neljän jälkeen yöllä
Pisteitä iin päällä
Heräsin taas siihen, että tuli eräitä taulujen kuvia unessa mieleen. Yritin piirtää jotakin edes paperille, ennenkuin ne katosivat "silmistä".
Sitten tuli kauhean heikko olo, sellainen että tuntuu kuin haihtuisin savuna ilmaan, tai vajoaisin kasaan kuin tyhjä ilmapallo.
Tiedän taas, etten ehkä elä kauaa, mutta jouluaattona kuoleminen olisi jo mauttomuuden huippu, sellaista pitää yrittää vältellä. Olisi jo varsin koomista toivottaa hyvää joulua ja kuolla pois. No, kaipa tämä taas ohi menee.
Syykin on selvillä, työuupumus ja yliväsymys. Valvon ihan liian paljon, syön ihan liian vähän, teen liian paljon kaikenlaista, jonka saattaisi jättää tekemättäkin, mutta mitäs sitä säästelee, silloin on tehtävä kun sille tuntuu.
Ellei eläessään tee, jää ne tekemättä, kuoltuaan sitten ehtii levätä, lausui eräskin pomo. Niin, elämä on ihmisen parasta aikaa ja jollei elä, jää paras aika kokonaan kokematta.
Ei sen puoleen, olisin jättänyt paljon asioita tekemättä elämäni aikana, jos vain voisin ne tekemättömiksi muuttaa, liikaa kaikenlaista josta nyt on pahoillaan.
Jälkiviisaus ei auta ketään, ei edes jälkiviisastelijaa, pakko vain niellä katkera soppa jonka typeryyttään itse meni keittelemään.
Jos tulee uusi elämä, sen elän toisin, ihan mieluusti. Totta puhuen, en halua enää uutta elämää, tässä yhdessä on aivan riittävästi lusikoitavaa ja säkki täynnä syntejä on raskas taakka kantaa.
No, ei voi valittaakaan, olisi vain pitänyt ymmärtää ensin ajatella, vasta sitten toimia, vaikka nuorena ehtii ensin toimia, sitten vasta ajatella, enkä ole ainoa, on kuulemma aivan tyypillistä ettei nuorena tiedä mitä tahtoo ja tekee.
Se hyvä puoli vanhenemisessa on, että nuoruuden kohellukset jää askel askeleelta kauemmas ja kun painolasti karise matkan edetessä, vauhti kiihtyy, askel kevenee ja lopulta juoksee kun maali jo häämöttää.
Jotkut pelkäävät elää, jotkut pelkäävät kuolla, jotkut saattavat pelätä molempia ja jotkut eivät pelkää kumpaakaan. On siinä meillä melkoinen sakki, maapalloa asustamassa.
Osaakohan maapallo ajatella? Jos se ajattelee, niin varmaan se joskus naureskelee ihmisten hölmöilyä, joskus taas varmaan kauhuissaan katselee, sitten sulkee ihmiset sisäänsä ja ajattelee ehkä " sainpas minä viimeinkin tuonkin tuolta nielaistua", kun metri soraa lapioidaan arkun kannelle.
Mahtaa maapallo katua katkerasti silloin, kun minut monttuun pistetään, sillä keuhkoissa on niin paljon tervaa, jotta maatuminen vie tuhansia vuosia.
Ehkä ongelmajätelaitos olisikin oikea paikka haudata tupakkamies, tosin haittaveroa joutuisi varmaan maksamaan siitäkin huvista, olemmehan Suomessa, verottajan paratiisissä.
Pitäisiköhän hautapaikka veloittaa painon vai koon mukaan? Jos olisi painosta riippuva taksa, kaikki pihit ja itarat lakkaisivat ylensyömisen, ihan vain laihtuakseen jottei tarvitse maksaa niin paljoa hautapaikastaan.
Se tietenkin tulisi kansantaloudelle tappiolliseksi, kun ruokaa kuluisi liian vähän, kauppa ei kävisi ja pian kaikki olisivat laihoja kun raha ei liiku, kauppiaat menisivät konkurssiin, kassa-neidit joutuisivat nälkäkuoleman partaalle ja maapalloa alkaisi harmittamaan, kun se ei saisi enää sulkea syleilyynsä hyvännäköisiä vaan ruipeloita poloisia.
Lakkaisi maapallo ehkä sitten suutuspäissään pyörimästä kokonaan ja maailmankirjat olisivat niin sekaisin, jotta on varmaan parempi ettei ole painoon perustuvaa taksaa.
Ehkä kuitenkin lopetan mieluummin kirjoittamisen ja jatkan tupakkalakkoani, jotta en tervaisi keuhkojani niin paljoa, että maapallo suuttuu kun minut joskus haudataan.
Entä jos menisin polttohautaukseen? Tervahan palaa tunnetusti kauan ja pitkään, ei minua voisi polttaa krematooriossa, sillä se saattaisi kuumeta ja syttyä jopa palamaan. Joten olisiko parempi paikka lämpövoimalan kattilassa, siinä muuttuisi kierrätyksen avulla hyötylämmöksi, lämmittäisi ihmisten varpaita patterien kautta kuoltuaan vielä pitkään.
Sitten kun huomaisi lämpönä ollessaan rakkaansa varpaat, kutittelisi niitä vielä viimeisen kerran, ihan vain vanhojen hyvien aikojen muistoksi, ennen kuin haihtuisi harakoille tai taivaan tuuliin kummittelemaan kirjaimellisesti loppuun palaneena.
Oikeastaan on aika mukava valvoa jouluyötä ja ajatella joutavia ja suunnitella tulevaisuuttaan, sillä loppujen lopuksi taidan alkaa tienaamaan vihdoinkin kirjoituksillani, ellen kuole sopivasti juuri sitä ennen, joka olisi kyllä todella typerä aika heittää veivi kaivoon, kun kaiken muun on jo juuri ehtinyt menettää, niin sitten vielä veivikin hukkuisi, ja loppuisi kyllä viimeinenkin riemu tästä elämästä.
Omaa vikaa tietenkin, ettei syö riittävästi, ettei nuku tarpeeksi ja sitten vielä laukkaa kylillä silloinkin, kun voisi vetää unta kuulaan.
Alkaa muistuttaa rekanajo aikoja...kynttilä palaa jokapäästä ja koirat ainakin ovat innoissaan, sillä yhdessä käydään kävellen kaupoissa, kylillä, oikeastaan joka paikassa kolmisin, paitsi ei duunissa.
Sen ajan ne saavat pemuta kaksin ja joskus on pemuttu kovaakin. Perjantai iltana kun tulin töistä, oli sänkypeitto ja makuupussi sängyn alla, pallot pitkin lattiaa ja matot rullalla... Aivan kuin olisi ollut kotibileet ja kumpikin heilutti tyytyväisenä häntää kun tulin sisälle.
Olivat tyytyväisiä kuin olisivat tehneet suurenkin urotyön ja palveluksen.
Mietin, millaisia kuvia Salvador Dali olisi tehnytkään, jos olisi saanut näppeihinsä tietokoneen, sellaisena kuin nämä nykyään ovat. Olisiko malttanut maalata ainoatakaan taulua, vai vain virtuaalisesti värkkäillyt ja minkälaisia kuvia, olisiko ne olleet sellaisia kuin maalasi, vain olisivatko olleet toisenlaisia.
Ehdin ajatella taas ihan liikaa, koko päivän on mennyt ajatellessa jotakin, vaikka ehdin käydä Helsingissä eräässä lasten joulutapahtumassa, naputtelemaan useamman meilin ja siinä sivussa kirjoittamaan kaikenlaisia, kuulostelemaan tunteitani, juttelemaan ihmisten kanssa, ( K-Kaupan onnenmuru on tosi söpö ) vaan vielä huomenna pitää jaksaa lentää tapahtumissa ja asioilla, sitten saa ottaa edes yhdeksi päiväksi huilia, olla kuin ei olisikaan, tekemättä mitään sen ihmeellisempää ja olla ajattelematta mitään.
Tai, ehkä nyt ajattelin liikoja, ehkä jotain sitten joudun ajattelemaan, sillä kirjan kirjoittamiseenkin pitäisi taas uhrata hetki tai kaksi hetkeä, tuskin kokopäivää kuitenkaan.
Huomenna menemme taas tonttuilemaan ja pitäisi malttaa nukkua. Liian monta asiaa on taas mielessä yhtäaikaa ja joskus tuntuu, että pitäisi olla kaksi päätä.
Toinen pää ajattelisi asioita, toien pää pitäisi vapaata ja sitten jos tulee ajatusten ruuhka-aika, toinen pää voisi ottaa osan asioita hoidettavaksi, ei tulisi ajatus tulvaa joka tukkii koko liikenteen, vaan saisi kaikki hoidettua kuin itsestään.
Olisiko sitten nomen est omen ( nimi on enne ) kaksipäisen miehen nimi päämies, vai vain mies nimeltä Päät.
Entä sitten, jos kaksi päätä yht´äkkiä haluaisivat ajatella samaa asiaa, eivätkä haluaisi ajatella mitään niitä raskaita ja ikäviä ajatuksia, vaan vain helppoja ja mukavia ajatuksia, jolloin ne ns.paskahommat jäisi ilman huomiota. Miten sitten selviäisi?
Pitäisikö kahdella päällä olla esimies, kolmas pää, joka sitten määräisi kumpi pää ajattelee milloin mitäkin.
Alkaa jo kuulostaa aika päättömältä, kolmipäinen mies tarvitsisi jo valtavan pipon pakkasella, jotta saisi kaikki korvat sään suojaan.
Varsinkin jos yksi pää ei haluaisi pipoa lainkaan, toinen pää tykkäisi vain käyttää korvalappuja ja kolmaspää vaatisi ilman muuta pipon tai karvareuhkan suojakseen.
Hm, nytpä taisin luoda huomaamattani perheen, sillä jos nuppiluku lasketaan, kolme on jo perhe, koska yksi on pariton, kaksi on pari, kolme on jo sitten perhe ja perhe-onni varmaan kukoistaisi, kun kaikki päät haluaisivat pitää itsenäisyytensä.
Ne ajautuisivat taistoon ja Taisto takuulla pimahtaisi moisesta, eihän se tykkää perheriidoista vaan pinkaisisi pakoon kuin päätönmies, vaikka muka viemään roskista, jäisi sille sileän tien muutamaksi vuodeksi ja pääjoukko nääntyisi katkerana keskenään kotona turhaan odotellessa.
Eikä sellainen tarina olisi yhtään onnellinen edes lopussa, sillä tarinoilla tulisi aina olla kaunis loppu.
Jos tarina päättyy papin aameneen, niin onko se muka kaunis loppu? Kuulostaisi lähinnä kauhutarinalta, sillä siitä muistui mieleen muutama kuultu kertomus, jossa oli mies ja nainen, sitten ne olivat sillai kuin minä kerran Turussa, eikä siitä seurannut kyllä yhtään mitään mukavaa.
Huh. Ei jouluaattona pitäisi keskellä yötä miettiä, mitä Turussa tapahtui, tai edes kirjoittaa kauhutarinoita ja päättömiä juttuja, ei syödä pullaa tai kaivata Ullaa, vaan pitäisi nukkua eikä valvoa ja kukkua.
Juice tuli mieleen taas,toivottavasti vielä tapaamme, pilven päällä, pilveä polttelematta. Siihen asti polttelen tupakkaa, niin päätin, kirjoittaminen ja pari askia kuuluvat yhteen.
Niin päätin päiväni kuten synnyin, syntymähumalassa ja savua silmässä jotta voisi luulla minun itkeneen, mutta en itke en.
En itke edes itseäni uneen sillä valvon vieläkin ja kohta saatan keittää aamukahvit.
Sellaista se oli elämä, antoi ja otti, lausiko sen hotten-totti? Mun kirves kiveen iski, ei auttaisi suruun edes whisky, jäljellä on enää tiski jota ei korjaa edes piski, sen sijaan ehkä huomenna tiskaan elämäni tiskin, otan sellaisen riskin. Tai ehkä en ehdi, pian korjaan täältä luuni ja suljen suuni.
Miten ihmeessä muuten luu korjataan? Tuota voisi miettiä kunnes uni tulee silmään tai ainakin mieluummin uni tulee silmään kuin nyrkki, sillä nyrkki silmässä on ikävä nukkua, voiko kyyneliin hukkua? Ei voi, ne kyyneleet ovat uusiutuva luonnonvara. Jokainen kyynel on uuden elämän alku, ilosta itkeminen kertoo vapaudesta, pikkulintu lauleli riemuissaan.
Oho, olipas tällä taiteilija pökkelöllä tänään tällainen joulusaarna. Hyvää joulua ja mielenrauhaa joka iikalle. Älkööt pelkonne toteutuisi, vaan toiveenne vain, se ei pahasti ole sanottu yhtään lain. Siitä hyvän mielen sain mä vain, lauseista jotka lausui eräs ystäväni armahain. Hyvää Joulua : )
Vastaukset 1
Vanhimmat
jouluna menee paljon rahaa lahjoihin ja sen sellaseen.Mut ei se niin kauheetaoo.Se on kauheeta jos ei sais viettää jouluu perheen parissa.lahjat onki tois sijanen juttu joulussa.
HYVÄÄ JOULUU KAIKILLE!
ja
muitakaa olla kilttei!
T:Rauhaa rakastava poika