lukeneensa enemmän tai vähemmän tarkkaan tai selailemalla n. 50000 kirjaa. Sehän tietäis jotain 3 kirjaa joka päivä vajaan 50v ajan. Tais vähän Jussilla lipsahtaa
Juice sanoi
viimesessä hastattelussaan
7612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juicehan luki usein jopa viisi kirjaa vuorokaudessa!
Sehän luki kuin mieletön.
Näin haastattelun videona muistaakseni IS:n nettisivuilta ja kyllä se määrä myös minulle pisti korvaan. Kotona tehdyssä taltioinnissa taustalla oli mittava kirjasto, melkein yhtä suuri kuin omani. En ikinä kuitenkaan ole yltänyt vastaavaan lukuvolyymiin. Jos siihen tähtää, kaikki muu jää kyllä autuaasti tekemättä. Työssä käyvän ihmisen lukunautinnot rajoittuvat muutamaan sivuun illassa, sekä viikonloppuihin ja loma-aikaan. Mutta lienee ihan mahdollista jos on intohimoinen kielen ja kirjallisuuden suosija. Samaisessa haastattelussa Juice mainitsi myös, että osa kirjoista on luettu kursorisesti tai lähinnä selaamalla, eli sillä tavalla se määrä helposti kasvaa noinkin suureksi. Mittava suoritus joka tapauksessa.
varmaankin? Monet asiat jää tekemättä kun aloittaa kunnolla lukemaan, riippuen siitä mitä lukee. Kun remmi hirttää kiinni niin 3-4 kevyempää 300-400 sivuista saattaa mennä vuorokaudessa lukemalla sanasta sanaan, kursorisesti menee vielä enemmänkin, paskan lopetan jo esipuheessa, älyllistä tekstiä toki lukee nopeasti mutta niihin pitää palata mikäli haluaa sisäistää lukemansa. Lukenuthan J oli mitä voin sanoa noin vuorokauden henkilökohtaisen tutustumisen perusteella, vaan se on toinen tarina.
Olisi mukava kuulla henkilökohtaisia muistoja Juicesta.
hienoa,et puhutaan lukemisesta, voi kun ihmiset jaksais vielä lukee, edes loppu kaneetin.
Kyllä "Jussi" luki kuulkaas paljon kirjoja.
Se määrä ei välttämättä ole aivan tarkalleen
tuota luokkaa, mutta "lukutoukaksi" häntä voidaan
jopa haukkua!