Kuka hakee liikeideaa?

Missä vaiheessa omaa yrittäjyyttä ihminen hakee liikeideaa? Varmasti sellaiset ihmiset, jotka vasta suunnittelevat tai unelmoivat yrittäjiksi tulemisesta, mutta hakevatko jo yrityksen perustaneet ihmiset lisäideoita? Entä jos joku haluaa yrittäjäksi, eikö hänellä yleensä ole jo idea?
4818
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

liikeidean hakemisella? Liikeidea on nimensä mukaisesti idea, eli ajatus siitä, miten voisi ansaita rahaa yrittäjänä. Liikeidea koostuu periaatteessa vastauksista kysymyksiin mitä (myyn, tuotan), kenelle (ketä ovat asiakkaat, missä he ovat), miten (kuinka tuotan tuotteen, palvelun ja saavutan asiakkaat).

Useimmillä yrittäjyys lähtee liikkeelle siitä, että heillä on idea. He tietävät, mitä haluavat myydä tai tuottaa (tuote tai palvelu), ja monet lähtevät liikkeellekin ihan tältä pohjalta. Jos ulkopuolista rahoitusta haluaa niin siinä tapauksessa (ja muutenkin) olisi hyvä kuitenkin tehdä ensin kirjallinen liiketoimintasuunnitelma, joka sisältää laskelmat, kilpailija-analyysit yms.

Sitten on tietty olemassa niitä yrittäjiä, jotka ovat "syntyneet yrittäjiksi" eli he tietävät vain, että haluavat työskennellä itsenäisinä ja tarttuvat milloin mihinkin ideaan ja kokeilevat siipiään siellä sun täällä. Jos omaa ideaa ei ole niin tällainen ihminen voi esimerkiksi ostaa valmiin yrityksen ja ryhtyä pyörittämään sitä.

Omilla kursseillani (yrittäjyyskoulutuksissa) kutsun näitä ihmisiä niiksi, jotka esimerkiksi tiiliskiven nähdessään näkevätkin jo sielunsa silmin kirjatuen, kynätelineen tai koriste-esineen. Eli he ovat hyviä havaitsemaan ansaitsemismahdollisuuksia siellä, missä muut eivät niitä näe.

Kolmanneksi ryhmäksi voisi tavallaan nimetä ne, joille yrittäjyys tulee "perintönä" eli he jatkavat sukupolvenvaihdoksen jälkeen perheyritystä.

Kysyit "hakevatko jo yrityksen perustaneet ihmiset lisäideoita?" Kyllä, ainakin itse pidän koko ajan silmäni auki. En aktiivisesti hae mitään muuta, mutta olen "avoin tilaisuuksille".

Äänestä
  • Haen kysymykselläni juuri sitä, onko olemassa sellaisia henkilöitä, jotka ovat ideaa vailla. Luulisi, että tuoreella yrittäjällä olisi idea jo olemassa. Minkälaisilla yrityksillä on kiinnostusta sellaisista ihmisistä, jotka ovat vasta etsimässä yritysideaa?

    Äänestä

  • alkuperäinen1 kirjoitti:

    Haen kysymykselläni juuri sitä, onko olemassa sellaisia henkilöitä, jotka ovat ideaa vailla. Luulisi, että tuoreella yrittäjällä olisi idea jo olemassa. Minkälaisilla yrityksillä on kiinnostusta sellaisista ihmisistä, jotka ovat vasta etsimässä yritysideaa?

    on kiinnostusta, jotka hakevat sukupolvenvaihdoksen vuoksi jatkajaa. Muistaakseni Suomen Yrittäjät ry:llä on sellainen palvelu, josta hakijat ja tekijät löytävät etsivät toisiaan. Yleensä nuo yritykset eivät ole mitään "mediaseksikkäitä" trendialoja vaan suutareita, kangaskauppoja, yhden ihmisen mainostoimistoja, pieniä tuotantolaitoksia jne. Jotkut suostuvat hyvinkin monenlaisiin rahoitusvaihtoehtoihin, jos vaan uskovat löytäneensä ihmisen, joka aidosti haluaa jatkaa heidän työtään.

    Olin alkuvaiheessa mukaana erässä työvoimatoimiston ja HKKK:n projektissa, jossa haettiin jatkajia hankkeille, eli kyllä sekä kysyntää että tarjontaa on. Itse jäin siitä pois, koska kaikki myynnissä olleet yritykset olivat sellaisia, että olisin joutunut panostamaan valtavan summan rahaa ja/tai opiskelemaan alan ihan alusta alkaen, ja se mitä itse olin hakemassa oli kuitenkin pieni tietointensiivisen alan yritys.

    Äänestä

  • EDIway kirjoitti:

    Tahtoo olla vaan näillä luopuvilla vanhoilla yrittäjillä turhan kovat hintapyynnöt tosiaan.

    Onhan monellekin kyseessä elämäntyö jolla on taottu rahaa 60-90 luvulla, elätetty iso perhe ja saatu jotain sukan varteenkin.

    Mutta,mutta, monesti ovat (vapaaehtoisesti) jääneet ajasta jälkeen ja mukavoituneet vanhoihin kaavoihin.

    Siinä saisi sitten uusi yrittäjä maksaa kovan hinnan ja tehdä kovan työn pitääkseen vanhat asiakkaat ja hankkiakseen uusia.

    Valmiin yrityksen ostaminen sopii parhaiten yrityksessä pitkän aikaa vastuunalaisissa tehtävissä työskennelleelle joka tietää mitä on ostamassa ja jonka myös asiakkaat entuudestaan tuntevat.

    Paljon on esimerkkejä kun menestyvänkin yrityksen puikkoihin tulee vieras (liikaakin) oppinut yrittäjä. Siinä sitten puututaan työntekijöiden etuihin, asiakasalennuksiin,ym,ym ja kohta ollaankin tilanteessa että henkilökunta ja asiakkaat kaikkoavat.
    Kenties vieläpä tämän entisen henkilökunnan perustamaan uuteen, kilpailevaan yritykseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vierailija kirjoitti:

Missä vaiheessa omaa yrittäjyyttä ihminen hakee liikeideaa? Varmasti sellaiset ihmiset, jotka vasta suunnittelevat tai unelmoivat yrittäjiksi tulemisesta, mutta hakevatko jo yrityksen perustaneet ihmiset lisäideoita? Entä jos joku haluaa yrittäjäksi, eikö hänellä yleensä ole jo idea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu