Kerroin viikko sitten itkua vääntäen ns. kaverilleni, että kissamme kuoli. Luulin saavani edes vähän lohdutusta, mutta ei. "Kaverini" sitten alkoi selostamaan, että miten kauheaa hänellä on ollut ja kun vanhemmatkin ovat vain ryypänneet ja pikkuveljeä kiusattu 9 vuotta koulussa ja muutenkin ollut kauheaa ja hän on ollut lastenkodissa jne. ja sanoi vielä loppuun, että "Näiden rinnalla joku kissan kuolema on naurettava pikkujuttu, joten lopeta valittaminen ja ajattele, että jollain muilla on paljon suurempiakin murheita."
Kyllä pisti niin vihaksi, että teki mieli tappaa se NIIN SANOTTU kaverini. Tuollainen loukkasi minua niin plajon, että en ole viikkoon ollut koulussa, kun en kestä nähdä kaveriani. En enää koskaan puhu sille. En koskaan.
Minulla oli sille ostetuna pieni ystävänpäivälahja ja kortti, mutta jää antamatta kyllä ne.
:'(
Kyllä pisti niin vihaksi, että teki mieli tappaa se NIIN SANOTTU kaverini. Tuollainen loukkasi minua niin plajon, että en ole viikkoon ollut koulussa, kun en kestä nähdä kaveriani. En enää koskaan puhu sille. En koskaan.
Minulla oli sille ostetuna pieni ystävänpäivälahja ja kortti, mutta jää antamatta kyllä ne.
:'(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Osanottoni sen johdosta, että kissanne on mennyt kissataivaaseen.
Jätä tuon kaverisi puheet omaan arvoonsa. Älä pahoita niistä mieltäsi enempää. Jotkut ihmiset ovat sellaisia omaan napaan tuijottajia, sellaisia itsekkäitä olentoja, jotka eivät välitä toisten murheista. Tietenkin jokaisella ihmisellä on omia huolia, mutta silti ystävänkin ongelmia pitää jaksaa ymmärtää.
Jostakin syystä monilla sellaisilla ihmisillä, joiden elämässä on paljon vaikeita asioita on sellainen käsitys, että kaikki muut ihmiset ovat "velvollisia" kantamaan heidän murheitaan ja rinnastamaan omat murheensa aina niihin. Näinhän se asia ei kuitenkaan mene. Onhan se totta, että yleisesti katsottuna esim. mainitsemasi vanhempien ryyppääminen ja veljen kiusaaminen ovat sinänsä paljon suurempia asioita kuin kissan kuolema.
Siitä huolimatta rakkaan lemmikin menetys on niin suuri henkilökohtainen suru, ettei sitä voi eikä missään tapauksessa tarvitse jättää huomiotta. Olen pahoillani, ettet saanut kaveriltasi tukea, kun sitä olisit tarvinnut. Joskus valitettavasti käy niin, että ne ihmiset, joita pitää läheisinään pettävät silloin, kun heitä eniten tarvitsee. Ymmärrän, että olet todella loukkaantunut ystävällesi, mutta toivoisin kuitenkin, että mietit vielä, ennenkuin katkaiset välisi häneen kokonaan. Anna ajan hiukan kulua ja tee sitten vasta päätöksesi. Hyvät ystävätkin saattavat välillä loukata pahasti, vaikkeivat he sitä aina tarkoitakaan. Ehkäpä hänellä ei ole mitään käsitystä siitä, miten rakkaaksi lemmikki tulee, kun sen seurassa viettää jokaisen päivän aamusta iltaan. Pahoitteluni kissasi johdosta. Suru kyllä helpottaa joskus niin paljon, että jaksat iloita niistä hetkistä, jotka saitte olla yhdessä.
Minun kissan kuolemasta on jo yli puoli vuotta ja suru alkaa vasta nyt helpottaa. Vaikka kaikki kaverini eivät pitäneet kissoista/lemmikeistä, tuollaista kohtelua en saanut. Ystävät ymmärsivät, että kissa oli minulle tärkeä ja suru sen vuoksi suuri.
Kaikki ihmiset ei vaan voi ymmärtää, jos heille ei ole ollut mikään lemmikki tärkeä. Koita kestää, aika auttaa asiaan. Muista surra rauhassa menettyä ystävää, lopulta muistat ne hyvät hetket, jotka sinulla oli lemmikin kanssa.Otan osaa suruusi!
minäkin pelkään että meijän kissa kuolee... olisin murtunut.... suosittelen uutta kissaa... koska kaikki kuolee aikanaan
Kissani kuoli 2 kuukautta sitten ja silloin huomasin ettei minulla ollut yhtään ystävää. Ihmiset joita itse olen paljon auttanut ja tukenut heidän vaikeuksissaan eivät antaneet minulle minkäänlaista lohdutusta tai tukea. "Kissaa ei kannata surra", " Tuo ei nyt ole mikään surun aihe" ja muuta sellaista sain kuulla näiltä ihmisiltä. Olen todella pettynyt heihin kaikkiin, sitä ei voi unohtaa. Mutta eläinlääkäri joka oli paljon hoitanut tätä kissaani lähetti minulle kauniin lohduttavan kirjeen, ja halasi minua kun tavattiin ja juteltiin kauan aikaa tästä kissasta. Se teki surun vähän helpommaksi. Hän soitti myös minulle heti, kun sai kuulla toisen kissani kuolemasta, ja lohdutti minua. Hän on aivan ihana ihminen.(Nainen).
Luin juuri tutkimuksesta jonka eräs pappi ja eläinlääkäri ovat tehneet. Tulos oli että suru eläimen kuoleman jälkeen on aivan samanlainen kuin rakkaan ihmisen kuoleman jälkeen. Surutyö kestää melkein aina vähintään kuusi kuukautta. Ja jos hankkii uuden eläimen, on aina muistettava että pois nukkunutta eläintä ei koskaan voi korvata uudella.
Minulta kuoli kissa viime elokuussa. Ja toipuminen siitä on ollut raskasta ja hidasta. Otimme uuden kissan kuukauden päästä, koska perheestämme tuntui puuttuvan joku ja kai halusin sillä korvat menetetyn kissan. Uusi kissa on mielestäni auttanut surutyössäni, ainakin se on antanut välillä jotain muuta ajateltavaa. Mutta kyllä se ikävä joskus aina silloin tällöin iskee naamalle kuin nyrkin isku.
Tukea sain onneksi todella paljon ystäviltäni ja avokiltani. Eräskin ystävä joka vasta pari vuotta sitten oli menettänyt isänsä tuki minua eikä vähätellyt menetystäni. Onneksi ystäväpiirini kaikki ihmiset ovat todella eläinrakkaita ja näin ollen ymmärtävät. Kyllä minullekkin sanottiin esim. töissä, että "Ajattele jos se olisi ollut joku ihminen". Silloin ajattelin että ihan sama minulle vaikka olisi ollut naapurin Pekka joka kuoli, mutta minun rakas kissani on kuollut, enkä tällä hetkellä voisi vähempää välittää mistään muusta.
Voimia surutyöhösi, vaikka tämä kuulostaakin kuluneelta kliseeltä, mutta aika todellakin parantaa haavat.
minulla yhtä paha tausta kuin kaverillasi, ellei pahempikin, mutta suren silti 4 vuoden takaista oman kissani kuolemaa.
Minusta traumaattinen lapsuus ja jonkun rakkaan ja tärkeän kuolema ei ole verrattavissa noin vain.
Muista: huonot taustat ei oikeuta käyttäytymään huonosti.