Kilpailulain vastaista toimintaa?

Peltoharju

Kolmos ja neloskanavat tekevät selvästi kuluttajien vastaista yhteistyötä sijoittamalla mainoskatkonsa samaan ajankohtaan. Olen jo kauan odottanut että siihen puututtaisiin kuluttajaviraston taholta mutta kun ei, niin olisiko meidän kuluttajien "äänestettävä" omalla tavallamme.

5

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samanaikaiset mainoskatkot eivät välttämättä osoita yhteistyötä vaan tällainen voi seurata siitä, että yksinkertaisesti kopioidaan toisen toimintaa. Toiseksi onko jossain sanottu, että tuollainen sopiminen olisi kielletty.

    • Kauko vaan

      Tähän on aivan yksinkertainen selitys: ohjelmat alkavat pääsääntöisesti tasalta ja puolelta. Mainoskatkojen paikat on määrätty niin, että varsinaista ohjelmaa pitää esittää tietty minuuttimäärä ennen ensimmäistä katkoa, jolloin väistämättä kaikkien kanavien samaan aikaan aloitetut ohjelmat joutuvat katkolle suunnilleen samaan aikaan. Katkojen välissä on myös oltava tietty määrä minuutteja. Kuvitteleeko joku, että kanavat kertoisivat toisilleen mainoskatkojensa ajankohdat? Tai mitään muutakaan? Nehän kilpailevat keskenään eikä katsojia vastaan.

      • Peltoharju

        yhtiöissä tiedetään varsin hyvin katsojien surffaushalut mainoskatkon aikana. Kun ajoitetaan katkot samaan aikaan,ei surffauksesta ole apua, vaan joudut "pakkokatselemaan" mainoksia.


      • melkoinen väite
        Peltoharju kirjoitti:

        yhtiöissä tiedetään varsin hyvin katsojien surffaushalut mainoskatkon aikana. Kun ajoitetaan katkot samaan aikaan,ei surffauksesta ole apua, vaan joudut "pakkokatselemaan" mainoksia.

        Aika paksua.Tietääkseni ihmisillä näkyy yleensä 10-20 kanavaa mistä valita.Aina löytyy jotain muuta katsottavaa kuin mainokset.En tunne yhtään ihmistä joka katsoisi pelkästään kolmosen ja nelosen tarjontaa.Taidat olla ensimmäinen laatuaan.
        Hei,on niitä muitakin kanavia!
        Itsekin aloitan heti kanavasurffauksen kun tulee mainoksia.Ihmettelenkin miten niitä yleensä kannattaa pyörittää.
        Kuka niitä oikeasti katsoo?
        Käsi ylös!


    • Gramm

      Kylläpä kuulostaa kauhialta salaliitolta. Tässä yksinkertainen selitys ilmiölle: Esim. klo 21.00 molemmilla kanavilla alkaa amerikkalainen sarja. Jenkkisarjojen jaksojen kestot ovat yleensä 40-45min. Mainoksineen vaikkapa House ja Lost kestävät siis tunnin. Jaksoissa on valmiina kolme kohtaa mainoskatkoille, jotka sijaitsevat sarjasta riippumatta aika lailla samoissa kohdissa (12-15min, 25min, 30min).

      Kysessä ei siis ole kahden kilpailijan ilkeä salaliitto urpojen kiusaksi. Ihme kun näistä mainoksista vinkuvat samat ihmiset jotka paheksuvat kun esim. formulat menivät maksullisiksi. Kaikkea ei voi saada. Tulossa ei ole hesariakaan, joka on ilmainen ja jossa ei ole yhtään mainosta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      398
      1156
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1086
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      59
      772
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      698
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      670
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      643
    9. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      68
      640
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      613
    Aihe