Joulukirkkoon

Joulukirkkoon

Melody: R. Raala
Lyrics: Immi Hellén

Yks, kaks, kol, nel, viis!
Kello löi jo viisi, lapset herätkää!
Juhani ja Liisi, muuten matka jää!

Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa.
Lämmin karhuntalja reessä odottaa.

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa—
siin on silmäin eessä synkkä metsämaa.

Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu.

Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle.
Taaveti ja Tiina, nouskaa kannoille!

Mäen rinteen alla talo törröttää,
joka ikkunalla kaksi kynttilää.

Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois!
Tällä kirkkotiellä aina olla vois!
5169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Rekkajonot ovat tuttuja jo kymmenen vuoden ajalta.

    Suomen kautta kulkevan kaupan raju kasvu kasvattaa toki noita jonoja.

    Jokaisen ulkopuolisen valtion vaikutusmahdollisuudet ovat pienet naapurinsa tullin toimintaan.

    Suomen satamat hyötyvät runsaasti niiden kautta tapahtuvasta tuonnista.

    Tilanne tulee ratkaisevalla tavalla helpottumaan kun venäläiset saavat uudet suursatamansa kuntoon (esim. Koivisto)

    Yksikään joulukirkkoreissu ei ole jäänyt näiden jonojen takia tekemättä.

    Äänestä

  • Näin on asia kirjoitti:

    Rekkajonot ovat tuttuja jo kymmenen vuoden ajalta.

    Suomen kautta kulkevan kaupan raju kasvu kasvattaa toki noita jonoja.

    Jokaisen ulkopuolisen valtion vaikutusmahdollisuudet ovat pienet naapurinsa tullin toimintaan.

    Suomen satamat hyötyvät runsaasti niiden kautta tapahtuvasta tuonnista.

    Tilanne tulee ratkaisevalla tavalla helpottumaan kun venäläiset saavat uudet suursatamansa kuntoon (esim. Koivisto)

    Yksikään joulukirkkoreissu ei ole jäänyt näiden jonojen takia tekemättä.

    ET OLLUT !

    Äänestä

  • Miksi asialle ei tehdä mitään kirjoitti:

    ET OLLUT !

    Täällähän ei saisi huutaa, ei varsinkaan jouluna.

    Kenenkään kirkkoreissu ei ollut uhattuna rekkajonojen vuoksi.

    Äänestä

  • Normaali äänellä pärjää kirjoitti:

    Täällähän ei saisi huutaa, ei varsinkaan jouluna.

    Kenenkään kirkkoreissu ei ollut uhattuna rekkajonojen vuoksi.

    Omatunto on joutunut liian koville tämän rötöstelyn ja lain väärälle puolelle ohjautuneiden kokoomuksen johtajien touhuiluiden takia. Omatunto soimaa koko ajan, elämmekö oikeusvaltiossa vai missä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hyvää joulua ! kirjoitti:

Joulukirkkoon

Melody: R. Raala
Lyrics: Immi Hellén

Yks, kaks, kol, nel, viis!
Kello löi jo viisi, lapset herätkää!
Juhani ja Liisi, muuten matka jää!

Tässä vesimalja, silmät huuhtokaa.
Lämmin karhuntalja reessä odottaa.

Vasta ruunan reessä silmät aukeaa—
siin on silmäin eessä synkkä metsämaa.

Aisakello helkkää, loistaa tähdet, kuu.
Riemua on pelkkää, hymyyn käypi suu.

Tuossa mökin Miina kulkee kirkolle.
Taaveti ja Tiina, nouskaa kannoille!

Mäen rinteen alla talo törröttää,
joka ikkunalla kaksi kynttilää.

Ruuna, virsta vielä tepsuttele pois!
Tällä kirkkotiellä aina olla vois!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu