Hei kaikille. lueskelin palstaa ja haluaisin kysellä onko kellään samankaltaista tilannetta kuin minulla...
Sairastuin huomaamattani masennukseen hiljalleen, johtuen äärettömästä kiireestä, paineesta ja stressistä yms... Opiskelin ammattikoulussa, suoritin samalla lukiota ja kävin töissä, seurustelin ja harrastin koiran kanssa yms.Elämä oli ihanaa niin, kauan kun oli.
Väsyin, väsyin.. halusin hoitaa koulut kunnolla, ja hoidinkin, halusin tehdä työni kunnolla ja teinkin.. Unohdettiin puolison kanssa hoitaa parisuhdetta---> oli vaan työt, kauppaan, tee ruoka, siivoo, kato telluu, nuku---> ja sama rinki jatkui.
ostettiin oma talo, mies ei ollutkaan innostunut "touhuilemaan" kanssani talon parissa, pihatyöt jäi minulle, lähinnä ruohonleikkuu, muuta en yksin jaksanut/osannut... töitä, töitä, aloitin korkeamman asteen koulun...
elämä väsytti. Koulusta kotiin sohvalle nukkumaan, heräsin ktsoin tunnin telkkaa ja yö unelle, aamulla kouluun.. ja sama jatkui.. töihin, kouluun , nukkumista.
Jälkeen päin olen mieheltäni kysynytr MIKSE EHNYT MITÄÄN TILANTEELLENI? sain siis tietää, että hän ymmärsi ettei kaikki ole hyvin, vaikken sitä ehkä itse niin tajunnut. tiesin olevani väsynyt, en masentunut.
Sitten tuli riidat, halusin erota. halusin hänet pois elämästäni, yksi voisin levätä rauhassa. Anna minu olla. anna olla. nukun.
riitojen jälkeen erottiin. Mies uhkaili eroa ennen ja sen aikana itsemurhalla, kaiken kannoin, oli pakko. kestää.
ERo tuli jäin yksi, talo velat, auto, velat, opiskelu..
rakas ystävä (pelasti henkeni teollaan) "pakoitti" minut lääkäriin.. kuunneltuaa itsemurha puheitani. Jälkeen päin ajateltunaoli rankkaa aikaa, ainut asia mikä mielessä oli, oli... eikä sille voinut mitään. istuin keittiön lattialla ja itkin puhelimeen ystävälleni. kiitos siitä että minulla oli hänet, muuten minua ei enää olisi. joskus itkin niin kovasti, ettei enää henki kulkenut, haukoin vain tyhjää, pyörrytti, tämä oli joka päiväistä.
Hän laittoi minut lääkäriin, siellä itkin selittäessäni tilannettani. Sain sertralin lääkettä. söin sitä kait noin puol vuotta.
pahat ajatukset katos hiljalleen, lopetin lääkkeet itse. Nyt tiedän tilanteeni.
osaan ehkä paremmin "vartioida tilaani"... ei se silti poista tilannetta, koulua, velkoja, rahaa pitää saada, o pakko olla kaikki vappa-ajat töissä... ymmärrän, täytyisi huilailla, ei vain ole siihen mahdollisuutta.
vuoden olin "sinkkuna" jotain säätöä on ollut, niistäkin vain lisää tuskaa ja harmia. Ei se mitn,niistä selvitty hiljalleen, olen vahvempi, kestän enemmän vastoinkäymisiä, ainakin tähän asti.
kovasti töitä teen, liikaa tiedän.mut on pakko.
Nyt löysin ihanan miehen, en olis uskonu et löydän, mut löysin, hän oli kiinnostunut minusta, kerroin hänelle tilanteestani, joka on joskus ollut paha... halusin laittaa ässät pöytään ennen mitään vakavaa, helpompi luopua hänestä nyt kun joskus myöhemmin...
häh suhtautui ihan ok. kaverillaan ollut samoja tilanteita. nyt taas harmitta, jos on väsy olo alkaa heti masentaa. en tiedä mitä tehdä. en halua sotkea ongelmiini, voisinkoha elää normaalia elämää...
jaksanko hänen huoliaja murheita? yksin oli niin "helppo" olla, ei tarvinnu riidellä yms, mitä suhteissa kuitenkii tulee.. en tiiä saako täst mittää tolkkuu tai jaksaako kukaan ees lukee, tuntu et oli pakko sanoo jollekkin ees jotai.
tuntuu tosi kurjalle koko elämä. Toisaalta tuntuu et ois ansainnu olla onnellinen ja pystys siihe, mut sit taas jos tulee jätetyks yms. ni mitäs sit..
ELI voinko jatkaa normaalia elämää? onkohn minulla edes siihen lupaa...
Sairastuin huomaamattani masennukseen hiljalleen, johtuen äärettömästä kiireestä, paineesta ja stressistä yms... Opiskelin ammattikoulussa, suoritin samalla lukiota ja kävin töissä, seurustelin ja harrastin koiran kanssa yms.Elämä oli ihanaa niin, kauan kun oli.
Väsyin, väsyin.. halusin hoitaa koulut kunnolla, ja hoidinkin, halusin tehdä työni kunnolla ja teinkin.. Unohdettiin puolison kanssa hoitaa parisuhdetta---> oli vaan työt, kauppaan, tee ruoka, siivoo, kato telluu, nuku---> ja sama rinki jatkui.
ostettiin oma talo, mies ei ollutkaan innostunut "touhuilemaan" kanssani talon parissa, pihatyöt jäi minulle, lähinnä ruohonleikkuu, muuta en yksin jaksanut/osannut... töitä, töitä, aloitin korkeamman asteen koulun...
elämä väsytti. Koulusta kotiin sohvalle nukkumaan, heräsin ktsoin tunnin telkkaa ja yö unelle, aamulla kouluun.. ja sama jatkui.. töihin, kouluun , nukkumista.
Jälkeen päin olen mieheltäni kysynytr MIKSE EHNYT MITÄÄN TILANTEELLENI? sain siis tietää, että hän ymmärsi ettei kaikki ole hyvin, vaikken sitä ehkä itse niin tajunnut. tiesin olevani väsynyt, en masentunut.
Sitten tuli riidat, halusin erota. halusin hänet pois elämästäni, yksi voisin levätä rauhassa. Anna minu olla. anna olla. nukun.
riitojen jälkeen erottiin. Mies uhkaili eroa ennen ja sen aikana itsemurhalla, kaiken kannoin, oli pakko. kestää.
ERo tuli jäin yksi, talo velat, auto, velat, opiskelu..
rakas ystävä (pelasti henkeni teollaan) "pakoitti" minut lääkäriin.. kuunneltuaa itsemurha puheitani. Jälkeen päin ajateltunaoli rankkaa aikaa, ainut asia mikä mielessä oli, oli... eikä sille voinut mitään. istuin keittiön lattialla ja itkin puhelimeen ystävälleni. kiitos siitä että minulla oli hänet, muuten minua ei enää olisi. joskus itkin niin kovasti, ettei enää henki kulkenut, haukoin vain tyhjää, pyörrytti, tämä oli joka päiväistä.
Hän laittoi minut lääkäriin, siellä itkin selittäessäni tilannettani. Sain sertralin lääkettä. söin sitä kait noin puol vuotta.
pahat ajatukset katos hiljalleen, lopetin lääkkeet itse. Nyt tiedän tilanteeni.
osaan ehkä paremmin "vartioida tilaani"... ei se silti poista tilannetta, koulua, velkoja, rahaa pitää saada, o pakko olla kaikki vappa-ajat töissä... ymmärrän, täytyisi huilailla, ei vain ole siihen mahdollisuutta.
vuoden olin "sinkkuna" jotain säätöä on ollut, niistäkin vain lisää tuskaa ja harmia. Ei se mitn,niistä selvitty hiljalleen, olen vahvempi, kestän enemmän vastoinkäymisiä, ainakin tähän asti.
kovasti töitä teen, liikaa tiedän.mut on pakko.
Nyt löysin ihanan miehen, en olis uskonu et löydän, mut löysin, hän oli kiinnostunut minusta, kerroin hänelle tilanteestani, joka on joskus ollut paha... halusin laittaa ässät pöytään ennen mitään vakavaa, helpompi luopua hänestä nyt kun joskus myöhemmin...
häh suhtautui ihan ok. kaverillaan ollut samoja tilanteita. nyt taas harmitta, jos on väsy olo alkaa heti masentaa. en tiedä mitä tehdä. en halua sotkea ongelmiini, voisinkoha elää normaalia elämää...
jaksanko hänen huoliaja murheita? yksin oli niin "helppo" olla, ei tarvinnu riidellä yms, mitä suhteissa kuitenkii tulee.. en tiiä saako täst mittää tolkkuu tai jaksaako kukaan ees lukee, tuntu et oli pakko sanoo jollekkin ees jotai.
tuntuu tosi kurjalle koko elämä. Toisaalta tuntuu et ois ansainnu olla onnellinen ja pystys siihe, mut sit taas jos tulee jätetyks yms. ni mitäs sit..
ELI voinko jatkaa normaalia elämää? onkohn minulla edes siihen lupaa...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Yksin oleminen masennuksen aikana on kovin houkuttava ja ihana tunne. Ei tarvitse kantaa vastuuta toisen jaksamisesta, tunteista, tarpeista, haluista ja väsymyksestä. Ei sitä kestä, kun ei kestä niitä omiaankaan.
Myönnä, että olet sairastunut uudestaan ja hae apua. Ehkä siten saat pitää sen miehen ja saat sen onnen. Anna hänelle mahdollisuus tukea..
Viestistäsi tuntee monitorin tälle puolen kuinka kamalan paha olo sulla on nyt, kun masennuksesi on tehnyt/tekemässä comebackin.
Kun itsekin taidat aavistaa sen, hae apua ennen kuin muuttuu pahemmaksi.
"koulua, velkoja, rahaa pitää saada, o pakko olla kaikki vappa-ajat töissä" Vaikea yhtälö...onko mitään mahdollisuutta siirtää hiukan syrjään? Esimerkiksi, ymmärtäähän sen, että haluaa koulunsa loppuun, mutta onko mitään mahdollisuuksia höllentää tahtia siinä? Jokaisella olisi oltava aikaa myös levätä, on täysin luonnollista ettei tuollaista taakkaa jaksa.
Se on kuitenkin hieno asia huomata, että olet löytänyt miehen, joka ilmeisesti välittää sinusta niin kovasti että on valmis kestämään vierelläsi vaikeuksissakin. Ja tietää siitä kaveristaan, mitä on odotettavissa, joten hänen sanaansa voisi luottaakin. Paremmin ainakin kuin ihmisen, joka ei tiedä masennuksesta mitään ja lupailee tietämättä mihin ajautuu. Luota häneen, anna hänen tukea ja auttaa sinua. Elämässä voi aina tehdä vääriä päätöksiä, varsinkin rakkauselämässä. Olen huono vähäisellä elämänkokemuksella ja peruspessimisti-asenteella neuvomaan, mutta elämän pelkääminen ja välttely "jos jotain sittenkin tapahtuu"-taktiikalla ei ainakaan paranna elämänlaatua. Anna itsellesi lupa kokeilla sitä suhdetta, läheisyyttä ja rakastamista jälleen tai lopeta se rehellisesti, jos todella tuntuu pahalta ja väärältä "kokeilemisen" jälkeen.
että joku tietää ja ymmärtää miltä tuntuu! Ootte enkeleitä, toivottavasti teidän siipiänne ei revitty pahasti riekaleiksi...
toivoa paremmasta, sinulla on lupa jatkaa normaalia elämää, älä sitä epäile. Nyt kuitenin vaikutat liian rasittuneelta, joten olisi hyvä, että keskustelisit lääkärin kanssa. Lääkärit puolustavat elämää - sen sain huomata, kun itse sairastin monta vuotta sitten keskivaikeaa masennusta. Sain lääkkeitä ja terapiaa ja puolen vuoden päästä voin palata työpaikalle, tosin pääsin eri toimistoon kun pyysin uudelleensijoitusta. Selvisin monta vuotta haasteellisissa tehtävissä ja nyt pääsen normaalisti eläkkeelle. Masennuksesta voi parantua, ja itsetunto vahvistui, onnistumisen kokemus oli todella kannustava. On hienoa, että sinulla on poikakaveri, joka tukee sinua. Tsemppiä sinulle.
itkiä, kin luen noita teidän juttuja, alkaa itkettää, halisin halata noiden kaikkien sanojen sanojia... ette arvaa miten ihan ia ihmisiä ootte, sydän täynnä kultaa, kaikilla. Heti tulee itku, surusta tai ilosta, katson leffaa tai jotai, lapsi hymyilee, tai mitä vaan minä itken. ehkä olen vain ´tavallaan onnellinen edes siintä että on jotain muitakin tunteita kun suru, epätoivo ja kaikki muu..
rakastan teitä, tietäkää, ootte tärkeitä, toivon teille kaikkea hyvää, oikeasti sydämeni pohjasta!