Ja läheisyyttä, ja sitä on ollut ihana nauttia taas jälleen.
Se kaikki työ jonka tein ei ollut turhaa, sain nauttia kaikkien läheisteni kanssa, ja vielä kälyni oli meillä aattona josta nautin todella paljon.
Ja se yhdessä olo oli kaikkein parasta nyt jouluna, tapaanhan heitä joka päivä, mutta jouluna kun ollaan yhdessä se vasta on jotain.
Paljon annoin lahjoja mutta myös paljon saimme ykköslahja se että olimme yhdessä, me ja lapsemme kavereineen ja perheineen.
Mutta seuraava lahja jonka saimme tyttäreltä ja hänen kihlatultaan, saimme mieheni kanssa yhteisen vuorokauden Naantalin kylpylässä hoitoineen, kuntosaleineen ruokineen, koska todella harvoin olemme mieheni kanssa kahden.
Ja menemme sinne heti uudenvuoden jälkeen.
En voi kun sanoa rakastamme lapsiamme ja heidän perheitään, myös sisariamme ja vanhempiamme.
Ja vielä se että lapsenlapsemme ovat todella rakkaita, ihana on nähdä heidän varttuvan kahdella heistä oli eka Joulu ja Joulupukki petti toisen perheen, mutta onneksi sen kummempaa traumaa ei tullut, vaan tilauspukit menettivät vuosiksi yhden perheen, ja nyt kysytään tuttua ensivuodeksi.
Ja taas huomenna lapsemme tulevat syömään,uusi kinkku uunissa parhaillaan.
Me siis syömme yhdessä kaikki Joulun pyhät, kenellä myös näin.
Joulu on rakkautta
2
450
Vastaukset 2
- Nocturna
ihanalta kuulosti. ole onnellinen, että on noin mukava suku, kaikilla kun ei ole, vaan yksin syötävä :(
aikaa, yhdessäolon, ja läheisyyden, niin alkuperäinen Joulukin oli rakkauden juhla, eikä valmistautuminen siihen ollut turhaa. Ken lahjoja antaa, myös niitä saapi. Iloa ja joulumieltä, aina yhdessä Jouluna syödään, päälle saunassa löylyä lyödään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va731939Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661219- 1411018
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu21978- 89695
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa107679Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 41648
- 57629
- 58580
