oikeus lapseen

Kerron teille ystävästäni Matista (nimi muutettu):
Tutustuin Mattiin vuonna 2000, hänen tullessaan vaatekauppaani valitsemaan itselleen pipoa.Matti oli silloin 13 vuotias.
Ihmettelin hänen valintaansa, joka oli pitkä hiippa, jossa oli vaaleanpunaisia sydämiä.
Valinta selkiintyi hänen tullessaan lunastamaan hattua lastenkodin hoitajan kanssa.

Matti oli huostaanotettu 4-vuotiaana ja sijoitettu lastenkotiin.
Hänen vanhempansa olivat pahasti alkoholisoituneita, eivätkä pystyneet pitämään huolta nuorimmaisestaan (lapsia oli jo 3 ennestään),joka oli saanut pahan kehityshäiriön äidin raskauden aikana käyttämistä erilaisista huumaavista aineista.

Matti kertoi myöhemmin tutustuttuamme muistavansa, kuinka hän ei halunnut lastenkotiin, vaan huusi ja hakkasi ovea ja halusi kotiin.
Pikkuhiljaa Matti kuitenkin sopeutui elämäntilanteeseensa ja kasvettuaan isommaksi pääsi vierailemaan kotiinsa.

Silloin kun me tutustuimme, tilanne kotona oli yhtä paha kuin ennenkin :kumpikin vanhemmista joi.
Joskus isä lähetti Matin etsimään äitiään, joka oli unohtunut ryyppyreissuilleen jonkun toisen miehen luo.
Niinä päivinä Matti oli tosi pahana ja tuli kauppaani, sulkeutui sovituskoppiin ja leikki siellä Barbie-nukeilla.

Sitten hänen isänsä sairastui syöpään. Hänet leikattiin 2 kertaa, mutta sairaus vei isän ennenaikaiseen hautaan.
Viimeisen kerran, kun Matti tapasi isänsä, isä oli pyytänyt Mattia pitämään huolta äidistään.
Sanoin Matille, että oikeasti vanhempien tehtävä on pitää huolta lapsistaan, eikä päinvastoin.

Joka päivä Matti tuli koulusta suoraan liikkeeseeni kertomaan päivän tapahtumat.
Hän kävi kehitysvammaisten koulua.Matti joutui käyttämään 3 eri lääkettä erilaisiin psyyken sairauksiin.
Joskus hän toi minulle itse koulussa keittämäänsä puuroa tai itse tekemiään käsitöitä.
Hän sanoi joskus, että olen hänen toinen äitinsä.
Lopetin liikkeeni sairastuttuani ja Matti oli etsinyt minut ja seisoi josku ovellani ja uneksi joulusta kodissani, mutta en uskalla ottaa sellaista riskiä niin suureen tunnesitotumiseen.

Nyt tänään pitkän ajan jälkeen törmäsin Mattiin.
Hän sanoi, että voi vittu, minkä tempun hänen äitinsä teki.
Äiti oli kertonut hänelle jouluaattona, että hän odottaa kaksosia.
Matti sanoi, että voi vittu, voitko kuvitella, että nyt ne vauvat huostaanotetaan suoraan Kätilöopistolla.
Hänen äitinsä oli luvannut, että uusia miehiä ei enää tule ja Matti uskoi.

Miettikää hyvät ihmiset, oikeutta lapseen.
Onko täällaisella Matin äidillä, sekakäyttäjällä ihan oikeasti oikeus synnyttää tänne maailmaan mahd. taas kaksi vammaista lasta yhteiskunnan huollettavaksi.

Matin iso veli on jo vankilakierteessä.

Eikö tällainen äiti pitäisi sterilisoida, jos hän ei itse ymmärrä omaa ja tulevien lasten tilannetta?
12905
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

parhaimmillaan. Tehdään ihmiskunnasta Erjalainen (kun se arjalaisuusprojekti ei oikeen onnannut)

Äänestä

kuin tuossa taannoin syksyllä KÄDEn kirjoittamassa kirjoituksessa josaa hän käsitteli vastaavaa ongelmaa. Joissakin tapauksissa yhteiskunnan päätöksenteko oikeuden pitää voida ohittaa ns. vanhempien oikeudet.

"Matin" äidin tapauksessa olisi nimenomaan kyse tuollaisesta vaihtoehdosta.Miksi helkatissa veronmaksajien taakkaa saisi lisätä holtittomien ihmisten edesottamuksien kautta tai takia.

Äänestä
  • Kuinkahan paljon Tony Halmekin tulee vielä maksamaan suomalaisille? Siis tämä Perussuomlaisten Äänikuningas?

    Entäpä se persujen eduskuntarotta, joka kavalsi satoja tuhansia? Linnakundi, joka on ehdokkaana?

    Turpa tukkoon yhteiskunnan pohjasakka eli perussuomalaiset!

    Äänestä

  • Huh huh kirjoitti:

    Kuinkahan paljon Tony Halmekin tulee vielä maksamaan suomalaisille? Siis tämä Perussuomlaisten Äänikuningas?

    Entäpä se persujen eduskuntarotta, joka kavalsi satoja tuhansia? Linnakundi, joka on ehdokkaana?

    Turpa tukkoon yhteiskunnan pohjasakka eli perussuomalaiset!

    Tony Halme, ja osoittaa vaan kirjoittajan henkilökohtaista henkilöön kohdistuvaa inhoa, joka sinänsä hälle suotakoon. Kuitenkin kun on kyse kustannuksista, niin Halme on vielä todella kevyttä villaa oikeisiin turhiin kustannuksiin verrattuna, jota nämä "humanistit" ovat valmiita maksattamaan ja maksattaneet veromaksajilla.

    Tuo "eduskuntarotta" ei vienyt kysyjältä tai hänen viiteryhmältään mitään, vain persujen eduskuntaryhmältä. Tosin moitittava teko silti.

    HUH HUH taitaa olla muutoinkin väärä henkilö nimittämään ketään yhteiskunnan pohjasakaksi, sillä pääosa persujen ehdokkaista on tulevissakin vaaleissa sellaisia joilla on yhteiskunnallisesti annettavaa, ja ovat täysipainoisesti kustantamassa yhteiskuntamme menoeriä, niitäkin joita ei pitäisi olla. Mikä lienee kysyjän henkilökohtainen yhteiskunnallinen status?

    Äänestä

  • vertaus tuo kirjoitti:

    Vieläkö se saa sen 3250 euron eläkkeen loppuiäksi, kun ensin sekoitti päänsä lopullisesti verorahoillamme?

    Persujen eduskuntaryhmän rahat ovat muuten peräisin valtion kassasta, pöljä. Vai Marianneko ne lahjoitti persuille? Heh heh...

    Äänestä

Jaahas. Voi voi.

Äänestä
  • Satun minäkin tietämään totuuden liikkeen lopettamisesta. Vai sairaus se syy muka oli.

    Äänestä

ei passaa mennä rajoittamaan vaikka siinä kanilisääntymisessä ei ole päätä eikä häntää...

Äänestä

Ihan hyvä kirjoitus Erja Kouvo, esimerkkisi oli hyvä ja vastaavia löytyy valitettavasti aivan liian paljon.

Mutta mikä olisi ratkaisu asiaan? Esitit sterilisointia, mutta uskotko että sille olisi realistiset mahdollisuudet maassa joka on allekirjoittanut ihmisoikeussopimukset, ja mitä seurauksia siitä syntyisi? Minkä instanssin puoleen kääntyä kun tämä ongelma kaipaa ratkaisua ja kuka niitä päätöksiä tekee? Raskausaika on 10kk, kuinka kauan menisi siihen että sterilisaatio todella saataisiin tehtyä laillisesti ja olisiko siitä loppujenlopuksi todellista hyötyä, kun ottaa huomioon esim. tärkeidenkin asioiden käsittelyajat eri laitoksissamme. Tarvitsisiko äiti ennemmin muunlaista apua ongelmaansa ja olisiko sitä järjestettävissä helpommin ja kenties loppupeleissä edullisemmin kuin tuota kautta? Mitkä ovat äidin oikeudet ja vaihtoehdot? Kuinka kauan menisi ennenkuin pakkosterilisaatiolaki syntyisi, tai edes aloite siitä? Kuka sitä tarvitsee, ja kuka määrittää ihmisen tarpeen olla lisääntymättä? Lisääntymiskyky on kuitenkin asia, joka meillä jokaisella on syntymästä asti, ja ilman sitä kykyä emme olisi täällä. Se on kaikilla eläimillä ja myös meillä ihmisillä, ilman sitä emme voisi olla olemassa.

Tämä on todella vaikea kysymys, mutta tosiasia on se että sosiaalihuolto pystyy puuttumaan vain liian vähän tapauksiin joissa tarvittaisiin apua perheeseen, koska näistä asioista ei tiedetä ja perhe harvoin itse ottaa yhteyttä. Joko he eivät ymmärrä tilanteen riistäytyneen käsistä tai eivät jaksa välittää, jokatapauksessa usein ulkopuolisen on siihen puututtava koska jos vanhempi ei voi huolehtia itse lapsestaan on jonkun aikuisen ihmisen se tehtävä. Kannattaa myös muistaa että lapsia useimmissa tapauksissa suojelee vanhempaansa jos joku sukulainen, naapurintäti tms. kyselee huolestuneena perheen tilasta, vastuuntuntoinen aikuinen taas osaa kyllä ottaa itse yhteyden paikallisen sosiaalitoimeen. On todella surullista että vanhemmat tietoisesti (tai tiedostamatta) pilaavat lapsiltaan hyvät lähtökohdat tulevaisuuteen, vaikka heillä on oikeus lisääntyä niin lapsella on kuitenkin aina oikeus TURVALLISEEN LAPSUUTEEN ja sen tulisi mennä joka tilanteessa aikuisen mielihalujen edelle.

Ihmettelenkin myös, missä on lähimmäisen vastuu? Miksi haluamme sulkea silmämme näiltä asioilta? Sitä ehkä kannattaa pohtia sen alkuperäisen aiheen ohella.

Äänestä
  • MKZJ, olet oikeassa lähimmäisen vastuusta.

    Ystäväni "Matin" tapauksessa sosiaalitoimi on kyllä täysin tietoinen heidän perheensä tilanteesta.
    Ovathan he olleet sosiaalitoimiston asiakkaita jo ainankin parikymmentä vuotta.

    Matti itse ei tule pärjäämään yksin tässä maailmassa, joten hän tulee olemaan koko elämänsä myöskin erilaisten tukitoimien varassa.
    Matti olisi kyllä haluttu sijoittaa johonkin perheyhteisöön, mutta se on mahdotonta hänen vaikeiden psyykeongelmiensa vuoksi.

    Lastenkodeissa lapset saavat kyllä tarpeellisen aineellisen avun ja heitä opetetaan myös erottamaan oikea ja väärä, mutta oikeaa rakkautta ilman he jäävät.
    Ja naurakaa ihan vapaasti, mutta rakkaus on edelleenkin se suurin, jota ihminen tarvitsee selviytyäkseen elämästä edes jotenkin täyspäisenä.

    Matti on kertonut minulle, että hän ei ole koskaan nähnyt äitiään täysin "selvänä".
    Kun viina on ollut loppu ja krapula paha, on äiti vienyt häneltä hänen lastenkodista saamansa viikkorahat.

    Voiko tällainen äiti synnyttää terveitä lapsia?

    Kirjoitukseni tarkoitus on synnyttää keskustelua ja harmi jos asialliset kirjoitukset on poistettu;itse en niitä ehtinyt nähdä.
    Itseeni kohdistuvat asiattomat vihjailut ovat tietenkin sallittuja.

    Äänestä

  • Erja Kouvo kirjoitti:

    MKZJ, olet oikeassa lähimmäisen vastuusta.

    hoitoon rodunjalostusfantasioidesi kera. Ymmärrän että olet sairas ja vakavasti, harhoihin saa nykyään apua mielenterveystoimistosta.

    Äänestä

  • hankkiudu kirjoitti:

    hoitoon rodunjalostusfantasioidesi kera. Ymmärrän että olet sairas ja vakavasti, harhoihin saa nykyään apua mielenterveystoimistosta.

    meistä,nimim.hankkiudu,
    on sairaampi?
    Et näyttänyt/halunnut ymäärtävän itse asiasta yhtään mitään.
    voisitko ystävällisesti kertoa, mikä kirjoituksestani oli harhaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Erja Kouvo kirjoitti:

Kerron teille ystävästäni Matista (nimi muutettu):
Tutustuin Mattiin vuonna 2000, hänen tullessaan vaatekauppaani valitsemaan itselleen pipoa.Matti oli silloin 13 vuotias.
Ihmettelin hänen valintaansa, joka oli pitkä hiippa, jossa oli vaaleanpunaisia sydämiä.
Valinta selkiintyi hänen tullessaan lunastamaan hattua lastenkodin hoitajan kanssa.

Matti oli huostaanotettu 4-vuotiaana ja sijoitettu lastenkotiin.
Hänen vanhempansa olivat pahasti alkoholisoituneita, eivätkä pystyneet pitämään huolta nuorimmaisestaan (lapsia oli jo 3 ennestään),joka oli saanut pahan kehityshäiriön äidin raskauden aikana käyttämistä erilaisista huumaavista aineista.

Matti kertoi myöhemmin tutustuttuamme muistavansa, kuinka hän ei halunnut lastenkotiin, vaan huusi ja hakkasi ovea ja halusi kotiin.
Pikkuhiljaa Matti kuitenkin sopeutui elämäntilanteeseensa ja kasvettuaan isommaksi pääsi vierailemaan kotiinsa.

Silloin kun me tutustuimme, tilanne kotona oli yhtä paha kuin ennenkin :kumpikin vanhemmista joi.
Joskus isä lähetti Matin etsimään äitiään, joka oli unohtunut ryyppyreissuilleen jonkun toisen miehen luo.
Niinä päivinä Matti oli tosi pahana ja tuli kauppaani, sulkeutui sovituskoppiin ja leikki siellä Barbie-nukeilla.

Sitten hänen isänsä sairastui syöpään. Hänet leikattiin 2 kertaa, mutta sairaus vei isän ennenaikaiseen hautaan.
Viimeisen kerran, kun Matti tapasi isänsä, isä oli pyytänyt Mattia pitämään huolta äidistään.
Sanoin Matille, että oikeasti vanhempien tehtävä on pitää huolta lapsistaan, eikä päinvastoin.

Joka päivä Matti tuli koulusta suoraan liikkeeseeni kertomaan päivän tapahtumat.
Hän kävi kehitysvammaisten koulua.Matti joutui käyttämään 3 eri lääkettä erilaisiin psyyken sairauksiin.
Joskus hän toi minulle itse koulussa keittämäänsä puuroa tai itse tekemiään käsitöitä.
Hän sanoi joskus, että olen hänen toinen äitinsä.
Lopetin liikkeeni sairastuttuani ja Matti oli etsinyt minut ja seisoi josku ovellani ja uneksi joulusta kodissani, mutta en uskalla ottaa sellaista riskiä niin suureen tunnesitotumiseen.

Nyt tänään pitkän ajan jälkeen törmäsin Mattiin.
Hän sanoi, että voi vittu, minkä tempun hänen äitinsä teki.
Äiti oli kertonut hänelle jouluaattona, että hän odottaa kaksosia.
Matti sanoi, että voi vittu, voitko kuvitella, että nyt ne vauvat huostaanotetaan suoraan Kätilöopistolla.
Hänen äitinsä oli luvannut, että uusia miehiä ei enää tule ja Matti uskoi.

Miettikää hyvät ihmiset, oikeutta lapseen.
Onko täällaisella Matin äidillä, sekakäyttäjällä ihan oikeasti oikeus synnyttää tänne maailmaan mahd. taas kaksi vammaista lasta yhteiskunnan huollettavaksi.

Matin iso veli on jo vankilakierteessä.

Eikö tällainen äiti pitäisi sterilisoida, jos hän ei itse ymmärrä omaa ja tulevien lasten tilannetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu