Tuhoutuuko USA, kuin seuraava Rooma

Muinainen Egypti, Aleksanteri Suuren Kreikka, Rooman valtakunta, Napoleonin Eurooppa, Brittiläinen Imperiumi, Kolmas Valtakunta (ainoastaan 4v), Neuvostoliitto, ja tämänhetkinen imperiumi USA. Satuitteko katsomaan pari vuotta sitten tullutta dokumenttisarjaa Rooman valtakunnasta? Se oli jenkkiläisten tekemä ja siinä mainittiin useaan otteeseen USA:ta perustettaessa olleen esikuvana muinaisen Rooman valtakunta ja sen hyvät piirteet. Itsekin kuulun antiikin Rooman ihailijoihin ja myös amerikkalaisessa kultuurissa on paljon sellaista, mitä arvostan. Mutta kysymys kuuluu siis, tekeekö USA samat tuhoisat virheet, kuin muinainen Rooma. Yhtäläisyydet ovat jo nähtyävissä, suuruudenhullu halu leikkiä maailmanpoliisia (Pax romana), Bushin uhkavaatimus -joko olet puolellamme, tai meitä vastaan (hajoita ja hallitse), omien kansalaisten mielen turruttaminen typerällä roskaviihteellä (leipää ja sirkushuveja) ja ulkomaisen halpatyövoiman maahan haaliminen (orjat).
Näistä kaikista seurasi se, että Roomaa alkoivat uhkaamaan viholliset kaikista ilmansuunnista ja koska kansakunta oli korruption, ahneuden ja nautinnonhalun mädättämä ja sen talous perustui pitkälti orjuuteen ja ulkomailta nimellistä korvausta vastaan ryövättyihin raaka-aineisiin, se luhistui.
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

USA laajenee samalla tavalla kuin muinainen Rooma. Liittolaisia hankkimalla. Rooman palon aiheuttanut keisari Nero sai syyn valtansa kasvattamiseen ja kristittyjen vainoamiseen samoin kuin Hitler Saksassa sai itse toivomansa valtiopäivätalon palon jälkeen syyn pakkovallan pystyttämiseen ja kommunistien sekä juutalaisten vainoihinsa. Nyt Pax Romana on USA:n pahamaineinen The New World order. Amerikkalaiset johtajat kenties toivoivat Rooman tuhon ja Reischtagin palon kaltaista yllykettä ja syytä valtapiirinsä laajentamiseen, tiukan poliisivaltion perustamiseen ja vastustajiensa (Afganistan ja taliban, Irak ja Husssein) vainoamiseen. Mutta mielenkiintoisinta on tuo USA:n, uuden Rooman valtakunnan "laajeneminen" liittolaisia hankkimalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Travis kirjoitti:

Muinainen Egypti, Aleksanteri Suuren Kreikka, Rooman valtakunta, Napoleonin Eurooppa, Brittiläinen Imperiumi, Kolmas Valtakunta (ainoastaan 4v), Neuvostoliitto, ja tämänhetkinen imperiumi USA. Satuitteko katsomaan pari vuotta sitten tullutta dokumenttisarjaa Rooman valtakunnasta? Se oli jenkkiläisten tekemä ja siinä mainittiin useaan otteeseen USA:ta perustettaessa olleen esikuvana muinaisen Rooman valtakunta ja sen hyvät piirteet. Itsekin kuulun antiikin Rooman ihailijoihin ja myös amerikkalaisessa kultuurissa on paljon sellaista, mitä arvostan. Mutta kysymys kuuluu siis, tekeekö USA samat tuhoisat virheet, kuin muinainen Rooma. Yhtäläisyydet ovat jo nähtyävissä, suuruudenhullu halu leikkiä maailmanpoliisia (Pax romana), Bushin uhkavaatimus -joko olet puolellamme, tai meitä vastaan (hajoita ja hallitse), omien kansalaisten mielen turruttaminen typerällä roskaviihteellä (leipää ja sirkushuveja) ja ulkomaisen halpatyövoiman maahan haaliminen (orjat).
Näistä kaikista seurasi se, että Roomaa alkoivat uhkaamaan viholliset kaikista ilmansuunnista ja koska kansakunta oli korruption, ahneuden ja nautinnonhalun mädättämä ja sen talous perustui pitkälti orjuuteen ja ulkomailta nimellistä korvausta vastaan ryövättyihin raaka-aineisiin, se luhistui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu