Minulla on ollut nyt n. 1-2vkoa tällaista masennusta, joka alkoi unihäiriöistä.
Kuitenkin, nyt kun tunnistin saman ongelman, kuin viime vuonna, niin menin rohkeasti sanomaan äidilleni asiasta (olen 17 ja asun vielä kotona).
Hän kun on kovin välittäväinen, niin auttoi minua ja tuki minua ja tässä joulu on ollut todella mukava.
Olen nauttinut siitä, että olen vain saanut olla äitini ja sisarusteni kanssa.
Kuitenkin näin päivisin, kun he lähtevät (äitini ja siskoni siis) johonkin, mihin tahansa, niin en tavallaan osaa olla yksin.
En osaa tehdä asioita, en osaa ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa tekemään esim. töitä.
Ja koska olen itse opiskelujeni ohella myös yrittäjä, niin se on aivan saatanan vaikeata olla tekemättä. Pelkään jatkuvasti, että jotakin pahaa tapahtuu, ellen ole kokoaikaa valvomassa koneella.
Toisaalta taas ehkä toivon, että jotakin pahaa tapahtuisi.
Jos jotakin pahaa tapahtuisi, niin onnistuttuani korjaamaan tilanteen voisin tuntea ylpeyttä itsestäni. Voisin tuntea, että osaan tehdä sitä, mitä teen.
Takaisin päivääni: eli päivällä tavallaan odotan iltaa, odotan sitä, että muut tulevat riennoistaan ja haluavat mennä esim. saunomaan ja haluavat tehdä kaikenlaista muutakin.
En vaan itse halua uhrautua - olen aina ollut aivan saatanan laiska joka suhteessa.
Jos taas alan tekemään jotakin, niin se tuntuu pakotetulta, siltä, että tekisin jollekin palvelusta, jotain, mitä itse vihaan ja inhoan.
Haluaisinkin vain olla ja nauttia koko ajan.
En vain pysty, kun olen vastuussa monenlaisista asioista.
Enkä jotenkin pysty päästämään irti asioista.
En pysty olemaan ajattelematta sellaisia asioita, kuten, että mitä voi tapahtua asiakkaiden palveluille, koska ne olisi voinut tehdä toisin tai olisi voinut tehdä jotakin.
Koskaan ei vaan ole voimaa/aikaa toteuttaa uutta ja muuttuvaa.
Haluaisin vain nauttia, nyt kun minullakin on loma.
En vain koe pystyväni siihen.
En koe olevani sen arvoinen, että voisin häiritä äitiäni ja tilittää hänelle ongelmistani.
Olen kyllä kertonut hänelle, että minulla on paljon vastuuta, joka huolettaa minua.
Mutta haluaisin olla enemmän _dokaamatta_ jossain kavereiden kanssa.
Niin, kavereita sinänsä on, mutta en koskaan jaksa lähteä mihinkään - kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän hankalalta. Kaikki tuntuu niin vaikealta - tuntuu turhalta matkata pitkä (30min /suunta) johonkin sen tähden, että vaan seisoskelee ja rupattelee keskellä väkijoukkoa!
Tällä hetkellä juuri kävin syömässä ja ilostuin heti, kun muut tulivat kotiin.
Tosin, he ovat lähdössä nyt johonkin, enkä tiedä mitä tekisin itse. Olenko jotenkin epänormaali jos käyn yksin saunassa ja ikään kuin odottelen heidän paluutaan?
Kaverini kutsui minut kylään "dokaamaan", mutta en millään jaksaisi lähteä, kun matka bussitse on niin hankala.
Tuntuu siltä, että se ei ole kaiken sen vaivan arvoista.
Olen sopinut jo omalääkärini kanssa tapaamisen, mutta osaako kukaan sanoa, mikä minua vaivaa?!
Kuitenkin, nyt kun tunnistin saman ongelman, kuin viime vuonna, niin menin rohkeasti sanomaan äidilleni asiasta (olen 17 ja asun vielä kotona).
Hän kun on kovin välittäväinen, niin auttoi minua ja tuki minua ja tässä joulu on ollut todella mukava.
Olen nauttinut siitä, että olen vain saanut olla äitini ja sisarusteni kanssa.
Kuitenkin näin päivisin, kun he lähtevät (äitini ja siskoni siis) johonkin, mihin tahansa, niin en tavallaan osaa olla yksin.
En osaa tehdä asioita, en osaa ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa tekemään esim. töitä.
Ja koska olen itse opiskelujeni ohella myös yrittäjä, niin se on aivan saatanan vaikeata olla tekemättä. Pelkään jatkuvasti, että jotakin pahaa tapahtuu, ellen ole kokoaikaa valvomassa koneella.
Toisaalta taas ehkä toivon, että jotakin pahaa tapahtuisi.
Jos jotakin pahaa tapahtuisi, niin onnistuttuani korjaamaan tilanteen voisin tuntea ylpeyttä itsestäni. Voisin tuntea, että osaan tehdä sitä, mitä teen.
Takaisin päivääni: eli päivällä tavallaan odotan iltaa, odotan sitä, että muut tulevat riennoistaan ja haluavat mennä esim. saunomaan ja haluavat tehdä kaikenlaista muutakin.
En vaan itse halua uhrautua - olen aina ollut aivan saatanan laiska joka suhteessa.
Jos taas alan tekemään jotakin, niin se tuntuu pakotetulta, siltä, että tekisin jollekin palvelusta, jotain, mitä itse vihaan ja inhoan.
Haluaisinkin vain olla ja nauttia koko ajan.
En vain pysty, kun olen vastuussa monenlaisista asioista.
Enkä jotenkin pysty päästämään irti asioista.
En pysty olemaan ajattelematta sellaisia asioita, kuten, että mitä voi tapahtua asiakkaiden palveluille, koska ne olisi voinut tehdä toisin tai olisi voinut tehdä jotakin.
Koskaan ei vaan ole voimaa/aikaa toteuttaa uutta ja muuttuvaa.
Haluaisin vain nauttia, nyt kun minullakin on loma.
En vain koe pystyväni siihen.
En koe olevani sen arvoinen, että voisin häiritä äitiäni ja tilittää hänelle ongelmistani.
Olen kyllä kertonut hänelle, että minulla on paljon vastuuta, joka huolettaa minua.
Mutta haluaisin olla enemmän _dokaamatta_ jossain kavereiden kanssa.
Niin, kavereita sinänsä on, mutta en koskaan jaksa lähteä mihinkään - kaikki tuntuu niin ylitsepääsemättömän hankalalta. Kaikki tuntuu niin vaikealta - tuntuu turhalta matkata pitkä (30min /suunta) johonkin sen tähden, että vaan seisoskelee ja rupattelee keskellä väkijoukkoa!
Tällä hetkellä juuri kävin syömässä ja ilostuin heti, kun muut tulivat kotiin.
Tosin, he ovat lähdössä nyt johonkin, enkä tiedä mitä tekisin itse. Olenko jotenkin epänormaali jos käyn yksin saunassa ja ikään kuin odottelen heidän paluutaan?
Kaverini kutsui minut kylään "dokaamaan", mutta en millään jaksaisi lähteä, kun matka bussitse on niin hankala.
Tuntuu siltä, että se ei ole kaiken sen vaivan arvoista.
Olen sopinut jo omalääkärini kanssa tapaamisen, mutta osaako kukaan sanoa, mikä minua vaivaa?!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Masennuksen oireiltahan nuo kuulostavat. Unihäiriöt, aikaansaamattomuus, aloitekyvyttömyys.. Kaikki ihan tyypillisiä masiksen oireita.
Mene ihmeessä sinne lääkäriin ja kerro tilanne kaikkine yksityiskohtineen hänelle avoimesti. Vain olemalla rehellinen, saat parhaan mahdollisen avun ja hoidon.
Ja unohda se dokaaminen.