Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

VAKAVA VAMMA?

Lupasin uudenvuoden vaihteessa että pidän n. kuukauden tauon ennen kuin taas runkkaan. Mutta en tiennyt
että olin tekemässä todella isoa virhettä...

Seuraava juttu tapahtui noin tämän kuun alussa.(Helmikuu)

Kello oli kaksi yöllä ja vanhempani nukkuivat.
Ajattelin että nytten voin runkata rauhassa pelkäämättä sitä että he rynnivät huoneeseeni yhtäkkiä ja
yllättäisivät minut rysänpäältä.
Sammutin valot huoneestani, pelkkä tietokoneen kuvaruutu valaisi huoneeni.
Istuin tietokoneeni ääreen ja aloin selailemaan keräämiäni porno kuvia asemaltani.
Ajan kuluessa huomasin että olin katsonut kaikki kuvat ja huomasin myös jotain outoa.
Alakerrassa ei ollut tapahtunut mitään. Noh, pudotin housuni alas ja
hiplasin toisella kädellä lerppaa samalla kun katselin kuvia uudelleen.
Mutta järkytyksekseni aikaa oli kulunut puoli tuntia touhutessani eikä viisari ollut värähtänyt.
Paniikki alkoi iskeä. Yritin vielä jatkaa ja jatkoinkin neljään asti.
Mutta ei mitään. Seisokkia ei tullut vaikka kuinka yritin. Olin todella turhautunut.
Päätin lopulta luovuttaa ja ajattelin että perinteinen aamu stondis pelastaa minut joten
päätin suunnistaa kohti sänkyäni. Tietenkään en unta aluksi saanut kun ajattelin tapahtunutta
mutta lopulta uni vei voiton...
Tuli aamu, avasin silmäni ja muistin pelastajani, sankarini, AAMU STONDIKSEN!
Heitin peiton syrjään, raotin alushousujani ja nappasin penikseni kouraan...
MITÄ HELVETTIÄ!? Juuri sitä, ei yhtään mitään. Lerppa vain makasi siinä kuin koomassa.
Päätin kyllä että nyt perkele sä nouset ja kuvittelin kaikenlaista naisista
ja aloin vetämään käteen. Siinä kolmevarttia makasin aamutuimaan sängyssä
ja runkkasin. Mutta ei mitään, ei yhtään mitään, perkele. Muna ei katsettaan nostanut mihinkään
joten lopetin. Tämän jälkeen olin aivan kauhuissani...ja olen sitä edelleen.

Olen yrittänyt runkata melkein joka päivä mutta ilman tuloksia. Kiinnostukseni myös seksiin
on alkanut uhkaavasti vähentyä. Seksiä ei tule ajateltua muulloin kun yritän vetää käteen toisin kun
normaalisti seksi pukkaa äijillä päähän kokoajan. Ja olen vasta 17v! Tässä iässä pitäis seisoo
melkein kokoajan! Mutta kun ei...Aiheuttiko tämä liian pitkä tauko runkkaamisesta jonkin sortin
lamakauden? Enhän mä nyt mikään impotentti voi olla jo nyt!?

Joten haluaisin kysyä miehiltä (ja myös naisilta jos tietää) mitä hemmetissä minun pitäisi tehdä?
Onko kenellekään teistä tapahtunut kyseistä asiaa? Tiedättekö mitään konstia joka voisi auttaa?
Lääkäriin en kehtaa mennä ja vanhemmilleni en kertoa. Ei ole koskaan ollutkaan tyttöystävää joka voisi
antaa auttavaa kättä.

Nyt olisi neuvot paikallaan.
51237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

varaat ajan lääkärille, jos tuo pitää paikkansa.

Äänestä

Ei pidä pakottaa itseään mihinkään suorituksiin.
Ei seksi ole vain fyysinen suoritus.
Mutta ajattele: jaksaisitko lähteä aamulla lenkille, jos olet valvonut neljään, ja sättinyt ja syyllistänyt itseäsi?
Joillakin iskee lyhytaikainen kyvyttömyys vaikka olisi juuri mennyt naimisiin rakastamansa naisen kanssa. Stressi vaikuttaa joskus niin. On hyvä antaa itselleen aikaa ja kuulostella itseään rauhassa.

Äänestä
  • Tarkoitatko että pitäisi ottaa rauhallisemmin?
    Pitäiskö mun sitte olla vähän aikaa ajattelematta koko asiaa?
    Tuntuu kyllä aika vaikealta...

    Mutta kiitos kumminkin että otit huoleni vakavasti. Ja kiitos myös neuvoista.

    Äänestä

  • lerppapoika17v kirjoitti:

    Tarkoitatko että pitäisi ottaa rauhallisemmin?
    Pitäiskö mun sitte olla vähän aikaa ajattelematta koko asiaa?
    Tuntuu kyllä aika vaikealta...

    Mutta kiitos kumminkin että otit huoleni vakavasti. Ja kiitos myös neuvoista.

    Nyt ei todellakaan kannata alkaa panikoimaan! Itselläni oli vähän samanlaisia ongelmia tyttöystäväni kanssa naidessa, kun jännitin koko ajan, että seisooko tarpeeksi ja tuleeko liian nopeaa. Jännitys pilasi koko aktin ja yleensä se menikin päin vittua. Kun osasin olla ajattelematta ja nauttia vaan, niin alkoi homma luistamaan! Orgasmin tuleminen kestää myös pidempään, kun ei koko aikaa vaan odota sitä :) Tee näin...odota hetki vaikka 3-5 päivää ja mieti kaikkea seksikästä/kiihottavaa jo ennen kuin alat runkata. Älä odota koko aikaa seisokkia, vaan tee niin kuin tuntuu hyvältä. Silloin seisokki tulee mukana! Kerro että auttoiko?

    Äänestä

  • Kokemusta on... kirjoitti:

    Se onnistu!
    Tuli niin että räjähti!
    Sun neuvos autto!
    Et tiedä kuinka kiitollinen olen!=)
    En pysty edes ajattelemaan kunnolla ku pääsee vetämään taas käteen niin että roiskuu!!
    Sä oot mun pelastaja. et kuule tiedä kuinka pelkäsin että olisin impotentti...huh..huuh...
    ei mut kiitti aivan hirveesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lerppapoika17v. kirjoitti:

Lupasin uudenvuoden vaihteessa että pidän n. kuukauden tauon ennen kuin taas runkkaan. Mutta en tiennyt
että olin tekemässä todella isoa virhettä...

Seuraava juttu tapahtui noin tämän kuun alussa.(Helmikuu)

Kello oli kaksi yöllä ja vanhempani nukkuivat.
Ajattelin että nytten voin runkata rauhassa pelkäämättä sitä että he rynnivät huoneeseeni yhtäkkiä ja
yllättäisivät minut rysänpäältä.
Sammutin valot huoneestani, pelkkä tietokoneen kuvaruutu valaisi huoneeni.
Istuin tietokoneeni ääreen ja aloin selailemaan keräämiäni porno kuvia asemaltani.
Ajan kuluessa huomasin että olin katsonut kaikki kuvat ja huomasin myös jotain outoa.
Alakerrassa ei ollut tapahtunut mitään. Noh, pudotin housuni alas ja
hiplasin toisella kädellä lerppaa samalla kun katselin kuvia uudelleen.
Mutta järkytyksekseni aikaa oli kulunut puoli tuntia touhutessani eikä viisari ollut värähtänyt.
Paniikki alkoi iskeä. Yritin vielä jatkaa ja jatkoinkin neljään asti.
Mutta ei mitään. Seisokkia ei tullut vaikka kuinka yritin. Olin todella turhautunut.
Päätin lopulta luovuttaa ja ajattelin että perinteinen aamu stondis pelastaa minut joten
päätin suunnistaa kohti sänkyäni. Tietenkään en unta aluksi saanut kun ajattelin tapahtunutta
mutta lopulta uni vei voiton...
Tuli aamu, avasin silmäni ja muistin pelastajani, sankarini, AAMU STONDIKSEN!
Heitin peiton syrjään, raotin alushousujani ja nappasin penikseni kouraan...
MITÄ HELVETTIÄ!? Juuri sitä, ei yhtään mitään. Lerppa vain makasi siinä kuin koomassa.
Päätin kyllä että nyt perkele sä nouset ja kuvittelin kaikenlaista naisista
ja aloin vetämään käteen. Siinä kolmevarttia makasin aamutuimaan sängyssä
ja runkkasin. Mutta ei mitään, ei yhtään mitään, perkele. Muna ei katsettaan nostanut mihinkään
joten lopetin. Tämän jälkeen olin aivan kauhuissani...ja olen sitä edelleen.

Olen yrittänyt runkata melkein joka päivä mutta ilman tuloksia. Kiinnostukseni myös seksiin
on alkanut uhkaavasti vähentyä. Seksiä ei tule ajateltua muulloin kun yritän vetää käteen toisin kun
normaalisti seksi pukkaa äijillä päähän kokoajan. Ja olen vasta 17v! Tässä iässä pitäis seisoo
melkein kokoajan! Mutta kun ei...Aiheuttiko tämä liian pitkä tauko runkkaamisesta jonkin sortin
lamakauden? Enhän mä nyt mikään impotentti voi olla jo nyt!?

Joten haluaisin kysyä miehiltä (ja myös naisilta jos tietää) mitä hemmetissä minun pitäisi tehdä?
Onko kenellekään teistä tapahtunut kyseistä asiaa? Tiedättekö mitään konstia joka voisi auttaa?
Lääkäriin en kehtaa mennä ja vanhemmilleni en kertoa. Ei ole koskaan ollutkaan tyttöystävää joka voisi
antaa auttavaa kättä.

Nyt olisi neuvot paikallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu