Ei Mitenkään

Tuhannessa olisi pitänyt olla mukana kaiken järjen mukaan sen verran pieneläkeläisiä(5€ korotus),työttömiä(tänä vuonna voimaan tullut orjatyölaki) ja periaatteessa Halosta vastustavia ettei moinen suosio ole mahdollinen...vaikka halosella ei ollut osaa eikä arpaa orjatyöhön tai eläkkeiden naurettavan pieneen korotukseen kansan tyytymättömyys heijastuu viime kädessä presidenttiin eli gallup ainankin tässä tapauksessa jollei nyt puhdasta kusetusta niin ainankin varmistettiin haluttu tulos valitsemalla henkilöt sukupuolen,poliittisen vakaumuksen tai varallisuuden mukaan.
jopa innokkaimman halosfanin pitäisi haistaa hieman palaneen katkua...
9383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Olen menettänyt täysin uskoni tällaisiin galluppeihin. Kukaan laajasta tuttavapiiristäni ei kannata eikä äänestänyt Halosta. Kukaan ei myöskään koskaan ole osallistunut yhteenkään kyselyyn. Mitenkähän haastateltavat valitaan? SAK:n jäsenluettelostako?

Äänestä

äänestysikäinen tietää kuka tekee päätökset, niin eläkkeistä kuin työttömyys määrärahoista.

Joten ne päätökset eivät varmasti muuta presidentin kannatuslukemia, miksi kansa kohdistaisi tyytymättömyytensä, edes ensikädessä presidenttiin joka ei asioista päätä?

Miksi kohdistaa tyytymättömyys presidenttiin, se ei johda mihinkään, se ei ole mitenkään hedelmällistä, sillä ei saa muutoksia aikaan.
Kansa tulee eduskuntavaaleissa ensikädessä osoittamaan mahdollisen tyytymättömyytensä, oikeaan kohteeseen.

Äänestä

noin vuosi sitten, silloinkaan viime kädessä, kansa ei asettanut Halosta vastuuseen eduskunnan ja hallituksen tekemisistä.

Äänestä
  • äänistä? Miksi sai vain 51%? Jossakin mättää ja pahemman kerran.

    Äänestä

  • saanut 82% kirjoitti:

    äänistä? Miksi sai vain 51%? Jossakin mättää ja pahemman kerran.

    nyt mättää, gallup ja todellinen "gallup" ovat toki eri asioita, etkö tiennyt?

    Vaaleissa valitaan presidentti, gallupeilla arvioidaan valitun presidentin tekemää työtä.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    nyt mättää, gallup ja todellinen "gallup" ovat toki eri asioita, etkö tiennyt?

    Vaaleissa valitaan presidentti, gallupeilla arvioidaan valitun presidentin tekemää työtä.

    eipä juuri muistikuvaa ole kyseisen maanisän puuhasteluista.

    Äänestä

  • tehnyt mitään? kirjoitti:

    eipä juuri muistikuvaa ole kyseisen maanisän puuhasteluista.

    ei toki ole Halosen vika.

    Halonen on tehnyt presidentille kuuluvat tehtävät, ja hän on hoitanut ne hyvin.

    Koska sinulla tuntuu olevan muistissa tai jossakin muussa puutteita, käy vilkaisemassa presidentin kanslian sivuilla, siellä kerrotaan mitä Halonen on tehnyt.

    Äänestä

  • muistisuutesi kirjoitti:

    matka torinon olympialaisiin Suomen Valtion piikkiin:p

    Äänestä

  • minullekin... kirjoitti:

    matka torinon olympialaisiin Suomen Valtion piikkiin:p

    presidentinvaaleissa ehdokkaana, valintasi olisi mahdollistanut matkan Torinon kisoihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mahdollista... kirjoitti:

Tuhannessa olisi pitänyt olla mukana kaiken järjen mukaan sen verran pieneläkeläisiä(5€ korotus),työttömiä(tänä vuonna voimaan tullut orjatyölaki) ja periaatteessa Halosta vastustavia ettei moinen suosio ole mahdollinen...vaikka halosella ei ollut osaa eikä arpaa orjatyöhön tai eläkkeiden naurettavan pieneen korotukseen kansan tyytymättömyys heijastuu viime kädessä presidenttiin eli gallup ainankin tässä tapauksessa jollei nyt puhdasta kusetusta niin ainankin varmistettiin haluttu tulos valitsemalla henkilöt sukupuolen,poliittisen vakaumuksen tai varallisuuden mukaan.
jopa innokkaimman halosfanin pitäisi haistaa hieman palaneen katkua...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu