Kyllä se on niin että sosiaalisuutta arvostetaan enemmän kuin varsinaista asian tietämystä. Yläasteella esim sain suunnilleen kaikista aineista 8-10 väliltä kokeista. Kuitenkin keskiarvokseni tuli 7,1. Sain englannin kokeista aina sen 9:n, koska osaan englantia hyvin, mutta tuntiaktiivisuuteni heikkoudesta ujouteni takia opettaja pudotti lopullisen arvosanan 7:aan. Sama meno jatkui lukiossakin, joka on tärkeämpi niiden arvosanojen kannalta. Eli arvosanani tippui 1-2:lla opettajasta riippuen. Lisäksi hassuinta oli, että liikunnannumero on näköjään sosiaalisuudesta riippuvainen, siitä kuka käyttää ääntään eniten ja kerää opettajan huomiota. Itse sain lukiossakin vain 8:n liikunnasta, mikä on mielestäni surkea. Lukiossa juoksin cooperissa 3100, pituushypyssä 490, korkeutta 170, 100m aikaan 12.9, ja sitä rataa. Joukkuepelejä pelasin mm salibandya ja jääkiekkoa eräiden 10:n oppilaiden kanssa jotka olivat vain eri luokalla, näiden kanssa peli sujui kun kuuluin joukkoon. Eikä nämä 10:n arvosanalaiset sen parempia olleet, osa jopa huonompia. Mutta sitten joukkuepeleissä lukiossa, en vain jotenkin kuulunut porukkaan koska en ollut äänessä. Eikä minulle kukaan syöttänyt ja aina valittiin viimeisenä. Sitten kyllä kun sain kiekon tai pallon, niin kuljettelin monesti yksikseni kauan aikaa, ja välillä katkaisin jopa omien syöttöjä kun ei kukaan syöttänyt minulle. Mutta kuitenkin, pointtina oli se, että porukkaan kuulumalla ja sosiaalisuudella saa paljon aikaan, vaikka olisi täysi tumpelo.
ujous ja kouluarvosanat
trioctan
223843
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
jos totta kirjoitat.
Eihän se noin mene, tai pitäisi mennä. Kyllä minun aikana koulussa jos kokeesta tuli 9, mutta tunnilla ei ollut aktiivinen oli loppuarvosana 8.
Liikunta-arvosanasikin tuntuu aika huonolta, kun kuulostat lahjakkaalta siinäkin. Miten muuten 'ujo' ihminen pystyy menemään mukaan joukkuepeleihin ja siellä menestymään?
Itsellä ainakin oli liikunnassa aina mukana "kaikki katselevat" ja "kohta mokaan" -tunteet. Niinpä sainkin sitten sen ansaitsemani seiskan, mikä laiselleni kampuralle oli muutenkin ihan oikein.
Arvosanan pitäisi luonnollisesti heijastella ainoastaan oppilaan taitoja, ei esiintymisinnokkuutta tms. Nuoren sukulaiseni äidinkielen arvosana oli vastikään 7, vaikka kirjoitelmista on tullut pelkkiä ysejä ja kymppejä. Huonon arvosanan aiheutti hieman huonosti mennyt puhe. Kysynkin, määräytyykö äidinkielen arvosana nykyään esiintymistaitojen vai tosiasiallisen osaamisen perusteella?
oli jo sama tahti. Itselläni saattoi olla myös jopa kahta numeroa huonompi arvosana todistuksessa kuin kokeiden keskiarvo.
Syynä onneton ujous, jonka takia harvoin osallistuin tunnin kulkuun.
Ehdottomasti epäoikeudenmukaista!
Toivottavasti tulevissa opiskeluissasi vihdoinkin saat asiaan muutosta. Ainakin yliopistossa tenteissä pärjääminen tulee suoraan arvosanaksi. Tietysti sielläkin voi olla jotain ryhmätöitä jotka voivat vaikuttaa arvosanaan, mutta yleisimminhän se määräytyy tenttien mukaan. En tiedä onko enää ollenkaan olemassa suullisia tenttejä. Omalla opiskelualallani ne olivat kaikki kirjallisia.
Älä masennu, kyllä vielä pääset eroon tuosta inhottavasti pikkusieluisesta systeemistä!
Ensin oppilaitoksesi rehtorille ja jos ei tehoa, läänin ylimälle kouluviranomaiselle.
Onko sinulla tallella esim. syyslukukauden kokeita. Ja jos joku koe puuttuu, pitäisi ko aineiden opettajilla olla merkinnät siitä mitä he ovat antaneet sinulle koetulokseksi tallella.
Suosittelen valittamista! Tuo ei voi olla oikein!
Lueppa toi mun toinen postaus. Ei se pelkkä tieto riitä elämiseen. Kuvitellaan nyt vaikka että on yliopistoon menossa. Noh, sieltä tulee paljon esimiestason työntekijöitä, joille on kyllä tärkeää että voi puhua ihmisille. Muutenkin omat työsä on kyettävä esittämään muille.
Ymmärtäkää se.
Voipi olla noinkin.
Mutta oletkos ajatellut, mikä on tavoite, johon koululaiset yritetään saada? Aivan. Ei riitä että osaat jotain, sinun pitää pystyä käyttämään tietoja jotenkin. Nykyään harvassa ammatissa työntekijä suljetaan koppiin, johon työnnetään tehtäviä luukusta ja ratkaisut sylkäistään toisesta luukusta.
"osiaalisuutta arvostetaan enemmän kuin varsinaista asian tietämystä"
Tämä on vain hyödytön provo. Kyllä ihmisen pitää tulla muiden kanssa toimeen ja pystyä kommunikoimaan muiden kanssa. Jos kerta lukiossa olet, kannattaa tätä alkaa harjoitella, sillä yliopistossa joutuu paljon esittelemään omia ratkaisuja tehtäviin ja tekemään yhteistyössä asioita.
Olen kyllä itsekin ujo, eikä nuo asiat ole helppoja. Aika näyttää.
Itse muistan myös miten omat arvosanani olivat aina astetta huonompia kun en viitannut tarpeeksi. Esim. äidinkielessä ja englannissa olin hyvä, mutta koskaan en saanut arvosanaksi 9 koska en nostanut kättä tarpeeksi, vaikka kokeissa loistin.
Viittaaminen kuulemma kertoo, että sinulla on tietämystä asioista ja niin näytät osaamisesi opettajalle. Ilmeisesti ei riittänyt, että kokeissa näytti tietämyksensä.
Jostain kumman syystä minulla oli lähes koko yläasteen ajan käytösnumerokin 7, vaikka olin luonnollisesti tunneilla aina hiljaa.
menee niin, että arvosteluperusteissa on myös tuntiaktiivisuus.
Vähän niinkuin liikunnassa ei riitä, että osaa punnertaa, jos juokseminen ei onnistu...
Noin peruskoulussa, mutta ammattikorkeakoulussa juttu onkin ihan toisinpäin. Meillä ei sellaista käsitettä olekaan kuin tuntiaktiivisuus. Riittää että olet paikalla, opettajat hyvin vähän kyselevät keneltäkään mitään ja numerot tulevat suoraan kokeiden ja harjoitustöiden perusteella. Näin siitäkin huolimatta, että insinöörien pitäisi osata tulla toimeen ihmisten kanssa, esim. työnjohtotehtävissä.
Jostain syystä peruskoulussa annetaan kauhea painoarvo tuolle tuntiaktiivisuudelle. Jos numero tippuu kahdella huonon viittaamisen takia, niin se on minusta jo vähän liikaa!
jo liikaa.
Yliopistossa ei tarvitese mitään "tuntiaktiivisuutta", ainakin demoissa kaikki esittelee suunnilleen saman verran tehtäviä muille ja se siitä. Samoten ryhmätöitä on, jos ei uskalla puhua muille niin ei niistä tuu yhtään mitään.
Minulla ollut samaa ongelmaa, en ole uskaltanut viitata vaikka tietämystä olisikin. Osaltaan johtunee siitä, että minun olisi oltava aina täysin varma tiedoistani, ennen kuin voin viitata, epäilen aina osaamistani. Toiseksi, ala/yläasteella jos avasin suuni vastatakseni, kiusaajani varmistivat että sanoinpa mitä tahansa, minua nälvittiin siitä viimeistään seuraavalla välitunnilla. Jotkut opettajat ehkä näkivät tilanteen, kuinka minua eristettiin kaikesta tahallaan ja ymmärsivät, että jos sain kuitenkin kymppejä kokeista, että yritin itse lukuaineen eteen. Toiset taas aina tiputtivat numeroa ja marmattivat siitä kun en vastannut tunneilla vaikka tiesin...ja numerot tippuivat. Ryhmätöistä numeroideni ei ainakaan olisi luullut laskevan. Koska tuntui kirjoittamattomalta säännöltä luokassani, että minä olin sitten se, joka teki koko työn jos toiset sietivät jo niin paljon että samassa ryhmässä saatoin työskennellä.
Lukiossa kukaan ei tunnu vastaavan mihinkään, joten eipä tuolla tuntiaktiivisuudella ole niin vaikutusta. Mihin sitä vertaisi?
Olen tapaus, jolla arvosanat eivät ole kovin paljon tippuneet ujouden takia. Kokeista sain yleensä 9-10, joskus 8. Ja yleisin arvosana oli 9. Oikeastaan tajusin sen kyllä, että "täydelliseen" arvosanaan (10) vaaditaan varmaan vähän viittaustakin, aktiivisuutta. Muistan kyllä joillakin tunneilla kiusaantuneen oloni, kun ei uskaltanut viitata ja toisaalta opettaja varmaan tiesi/odotti minun pystyvän parempaan. Varmasti päättötodistuksessa olisi ollut enemmän kymppejä, jos olisin uskaltanut.
Täytyy myös kumota väite, että liikunnan numero olisi sosiaalisuudesta riippuvainen. Olin ujo ja hiljainen, mutta rakastin liikuntatunteja ja jollakin tapaa olen varmaan myös liikunnallisesti lahjakas. Niin no, ehkä se kompensoi sitä että numero oli 9, lopulta 10. Mutta itsestään ei tarvinnut tehdä numeroa, oikeastaan se varmaan oli vain haitaksi, varsinkin jos siihen meni kaikki energia. Mielestäni liikuntatunnilla yrittäminen ja mukanaolo (vaikka hiljaa) ovat tärkeitä arviointiperusteita.
Rupesin miettimään keskustelun avaajan, trioctanin, kuvaamia lukion liikuntatunteja. Varmasti vaikeaa joukkuepeleissä näyttää osaamistaan, jos kukaan ei viitsinyt syöttää, kun ei kuulunut koko porukkaan. Ja toisaalta joutui "sooloilemaan" silloin, kun sai pallon haltuunsa. Tällöin siis joukkuepelin tarkoitus menee aivan päälaelleen. Mitä opettaja ajattelee tästä?
Loppujen lopuksi opettajilla on kuitenkin omat arviointiperusteensa, vaikka pyritäänkin tasa-arvoisuuteen. Mielenkiintoista olisi tietää, miten opettajat varautuvat ujoihin oppilaisiin vai varautuvatko mitenkään. Esim. yläasteella voi olla aikamoinen haaste saada ujo aktiivisemmaksi, kun samalla jotkut mekastavat yksilöt ovat koko ajan äänessä (turhaan).
Mutta tosiaan korkeakoulutasolla ei ujous välttämättä enää niinkään vaikuta arviointiin, vaikka itseäni se edelleen rassaa, kun en saa kaikkea osaamistani esiin.
Ja mitä sitten on sosiaalisuus...ei koko ajan tarvitse olla päällepäsmärinä ja kaiken keskipisteenä. Sosiaalisuus on mm. toisten huomioonottamista, kuuntelemista ja erilaisuuden hyväksymistä - tietynlainen (hyvä) kiinnostus toisiin ihmisiin. Pelkkä puhe ei tee sosiaalista.
Mulla kans bilsan maikka antoi yläasteella kurssinumeroksi 9. "Et saa 10, koska et ole ollut tarpeeksi aktiivinen tunnilla". Aina sain kymppejä kokeesta ja viittailin myös silloin tällöin. Englannista tuli samasta syystä 7, kokeista sain numeroksi aina 8-8,5. Nykyään ei englanti kiinnosta pätkääkään, kiitokset vaan tyranniopettajalleni. Ainoa mikä oli postiivista tai oikeastaan väärin, niin sain liikunnasta 8, vaikka lintsasin sieltä melko lailla. Veli taas oli aktiivinen ja aina paikalla liikassa, mutta joukon hiljaisin, niin arvosana 7. Kauppaoppilaitoksessa piti pitää esitelmä, joka kuvattiin videokameralla ja näytettiin sitten koko luokalle. En suostunut vähennettiin -1 kurssinumerosta. Yhdessä kurssissa oli vapaaehtoinen esitelmä, jos pidit lisättiin kurssiarvosanaa 1. En pitänyt sitäkään, joten taisin saada 3. Jotkut ihmiset ovat yksinkertaisesti sosiaalisesti rajoittuneempia. Pitäisi opettajien tajuta asia, jos ei pysty niin ei pysty. En viitsisi esitelmän takia käyttää beetasalpaajia. Onneksi nyt yliopistolla ei enää katsota tuntiaktiivisuutta.
käytös -arvosanan kohdalla käytös ja tuntiaktiivisuus. Peruskoulussa tämä ainakin onnistuisi kun on melkein koko ajan sama opettaja. (Tai oli silloin kun minä peruskoulun kävin)
Nimittäin minustakin tuntuu että arvosanani olisivat olleet paremmat jos sitä viittaamatta jättämistä ei olisi otettu huomioon.
Viittasin kyllä silloin jos muut ei viitanneet niin en ehtinyt jännittää kun tiesin että juuri minulta kysytään ja nopeasti. Miksi tämä ei vaikuta arvosanaan - jos tietää silloin kun muut ei tiedä? Eikös se anna paremman kuvan kuin se että viittaa silloin kun muutkin 20 - ja usein silloinkin kysyttiin joltain takapenkin pojalta joka vastaa "en tiä"
Itse muuten istuin melkein aina etupenkissä - koulu sujui silloin hyvin. Mutta jännittämisen myötä siirryin pikkuhiljaa luokan takaosaan missä koulumenestyskin sitten oli surkeampi :(
tää on niin totta. työharjottelusta tulee numero huonompi sen takii ku on hiljanen vaikka tekee työt hyvin PERKELE!
kokeet on vain noin kolmasosa arvioinnista toinen kolmas osa on huolellisuudesta esim. välineet läksyt yms. ja viimeinen kolmasosa on tunti aktiivisuus eli teknisesti ottaen jos et ole tunnilla aktiivinen et voi saada kun jonkun kasin tai hyvällä tuurilla ysin...
Voisin kertoa omaa tarinaani näin uudenvuoden kunniaksi ja toivon että siitä olisi jollekkin jotain hyötyäkin.
Elämä opettaa!
Voisin kertoa hieman omaa tarinaani ujouteen liittyen – ja voin sanoa että se ennen muuta voimavara oikein käytettynä.
Tällä hetkellä opiskelen TKK:lla ja olen 25-vuotias mies. Olen syönyt 2,5 vuotta masennuslääke efexoria ja se on kohdallani toiminut ihan kohtalaisesti. Ei se tietenkään mitään todellisia syitä poista, mutta auttaa selviytymään tyylikkäämmin arjesta. Olen varsin pitkään kärsinyt sosiaalisen tilanteiden peloista ja kärsin niistä tietenkin vieläkin. Olen valmistumassa keväällä, jos ja kun pari kurssia vielä menee läpi. Suunnittelin keväällä 2006 että menen esiintymiskurssille kouluumme, tätä varten tein muun muassa asiakaspalvelussa töitä – huom. en siis vaan rahan takia! Eli pyrin hommaamaan vähän selkärankaa ja yritin vetää omanlaisen esityksen – mistä moni tyyppi tykkäsikin ainakin hymyistä päätellen! En häpeillyt itseäni, vaan sen sijaan yritin pistää kaiken peliin. Esiintymiskurssin jälkeen kävin vielä kokoustekniikan kurssin ja sitten päätin ottaa lääkityksen, mihin olen ollut tyytyväinen. Itseäni toteutan lähinnä golf-kentällä parhaiten, vaikka onkin välillä hankalaa pitää hyvää jutustelua ja suoritustasoa yllä. Kärsin muun muassa tinnityksestä, eli korvien vinkunasta ja muutenkin jännitän sosiaalisia toimia.
Harrastukset ja kaveriporukka niihin liittyen on mulle tärkeä, kuten myös tietenkin perheen tuki taloudellisesti ja henkisesti. Mutta tietysti haluan tulla toimeen omillani. Välillä ahdistaa – se kuuluu elämään. Ihminen eroaa eläimestä oikeastaan sillä tavoin, että se pystyy ajattelemaan paremmin – mikä on ihmisen vahvuus ja samalla myös heikkous. Suunnitelmallisuus on hyvästä, mutta välillä pitää pystyä päästämään höyryjä pihalle, mieluiten hyvässä seurassa! Vaikka scatman sanoo että ihminen on human-being – on se myös human-doing. Kaksi asiaa. Kuinka hyvin pystyt toteuttamaan noita kahta asiaa, sitä enemmän olet ihminen. En ole todellakaan uskovainen, vaikka kirkkoon kuulunkin. En halua myöskään olla kyyninen kirjanoppinut tai tyyppi, jolta puuttuu usko ns. korkeampaan voimaan. Onnellisena oleminen on vaikeaa, mutta jos jaksaa uskoa omiin tavoitteisiin ja pystyy niihin samaistumaan, joka solulla onnenhetket on elämään taattu! Tätä kirjoittaessa olen esimerkiksi onnellinen. En sellainen uskovaistyylinen onnellinen, vaan enemmänkin omista mielipiteistään ja ajatuksistaan nauttivalla tavalla onnellinen. Tykkään ajatuksesta, että eri ihmisten onni on erilaista: jotkut tykkää bailata, jotkut lukea, jotkut vetää nousuhumalat ja katsoa hyvää leffaa. Jotkut tykkäävät nähdä enemmän vaivaa tavoitteidensa eteen, jotkut tykkäävät rennommasta elämänasenteesta, jokainen taaplaa tyylilleen sopivasti. Itselleni oiva tapa pitää omat tavoitteet elossa on esimerkiksi lueskella jotain kirjaa ja samalla pyrkiä pysymään vireässä tilassa – mikä saattaa masentuneelle olla yllättävän vaikeaa! Pointtina kuitenkin on, että se mitä teet täytyy ehdottomasti olla virikkeellistä – tämän takia en oikeen pidä tv:n katsomisesta tai ole erityisen innostunut tietokonepelaamisesta. Ne on valmiiksi pureskeltua kamaa, mutta kirjaa lukemalla ja sivuja kääntämällä olet kokoajan läsnä. Kirjoittaminen on ok, jos se liittyy omaan harrastukseen tai esimerkiksi nettipalstalla hengailuun. Toisille virtuaalimaailma sopii paremmin, itse pidän ajatuksesta että sen voi luoda itse – ahdistavampaa, mutta kehittävämpää ja mikä parasta, kun itse saa aikaan, niin omia kokemuksia voi aina hymyssä suin kirjoitella netissä! Niin kuin nyt teen!
En siis ole elementissäni sosiaalisissa tilanteissa, mutta pyrin olemaan ns. valmiustilassa, eli kokoajan pienessä täpinässä, jotta kun joku hyvä juttu tai ihan vaan läppä lentää niin siihen tulee kommentoitua heti! Jotkut tykkää keskittyä omaan juttuunsa, mä ehkä enemmänkin hengailla ja luottaa siihen että työ tulee tehdyksi! Tänään kerroin duunissa lähes kaikille, että mulla on toi lääkitys, eikä kukaan tuominnut mua!! Ei se nyt mitenkään rentouttanut mua, mutta päätin että olisi ehkä hyvä kertoa, niin pitkällä tähtäimellä se olisi kaikkien edun mukaista. Reipas pitää olla! Se on mun motto! Uusiin tilanteisiin pitää olla ns. ballsit, enkä tarkoita nyt mitään kusipäistä toimintaa vaan ainoastaan sitä että arvostaa itseään, eikä välitä mitä muut ajattelee susta. Sitten kun meet kotiin tai harrastuksiin voit niitä miettiä, mutta mieluummin kannattaa kyllä keksiä jotain muuta tekemistä.
Sitten yksi tärkeä juttu – syö seurassa niin usein kuin mahdollista. Ruokailu on päivän tärkeitä toimia ja ehkäisee syrjäytymistä.
Kommentteja kiitos!
PUHUTTE KAIKKI PELKKÄÄ PASKAA LIIOTTELUU EI TODELLAKAAN SAA ÄIKÄSTÄ 7 JOS ON UJO JA KOKEET ON 9-10 ESIM! ITSE OLEN TODELLA UJO MUTTA HYVÄKÄYTÖKSINEN KOULUSSA, NAPSAILEN KOKEISTA 8½-9½ RIIPPUEN AINEESTA JA OTAN YSEJÄ JA JOSKUS JOPA KYMPPEJÄ VAIKKA EN VIITTTAA IKINÄ.. KYLLÄ NE KAIKKI OPETTAJAN AINA SELITTÄÄ ETTÄ TUNTIAKTIIVISUUS VAIKUTTAA HIRVEESTI MUTTA KYLLÄNE EROTTAA TODELLISEN UJON HÄIRIKÖSTÄ. YLEENSÄ NE PYÖRISTÄÄ LÄHIMPÄÄN NUMEROON!
Kyllä se aktiivisuus vaikuttaa koearvosanaan. Esim. sain kokeesta 8 ja kaveri sai 7, mutta hän viittasi, ja kertoi niitä vastauksia minun vihostani, mikä vitutti. Ja hän sai lopulliseks numeroksi 9. Itse sain 8. En viitannut kertaakaan. Siten se toimii. Ei sen pitäisi laskea, vaan pyöristää lähimpään numeroon, mutta aktiivisuudesta se voi nousta enemmänkin.
Emt, paskaa joka tapauksessa.
Oletko miettinyt, tai onko kukaan miettinyt, että joku voi jännittää niitä kokeitakin? Eli tunnilla osaa ja uskaltaa vastata, mutta kirjoittaminen kokeessa ei suju niin hyvin.
Opettajan tehtävä on arvioida osaamista ja sitä voi arvioida sekä tuntiaktiivisuuden että koesuorituksen perusteella.
Periaatteessa koesuorituksen perusteella tapahtuva arviointi on vanhanaikaista, koska on olemassa aika vähän asioita mitkä pitää osata ulkoa pärjätäkseen työelämässä. Asiat voi yleensä tarkastaa.