Viimeisin "kepu pettää aina" esimerkki

Lahtelan loikkaus kostettiin?
JUHA PÄRSSINEN
Presidentti myöntää arvonimiä kahdesti vuodessa. Läheskään kaikki hakemukset eivät mene läpi. Tällä kertaa 42 suomalaisen arvonimihakemus tyssäsi.
Tämän joukon mielenkiintoisin nimi on kokoomuksen kansanedustaja Seppo Lahtela, 59, jolle haettiin eräneuvoksen titteliä.
Lahtela siirtyi keskustan eduskuntaryhmästä kokoomukseen lokakuussa. Jo sokerijuurikaskiistan jälkeen helmikuussa 2004 Lahtela oli ilmoittanut eduskunnassa julkisesti, että ei enää seuraavissa vaaleissa asetu keskustan ehdokkaaksi, joten yllätyksenä loikkaus ei tullut.
Tätä taustaa vasten Lahtelan tittelihakemuksen kohtalo asettuukin kiintoisaan valoon.
Hakemuspaperien mukaan Lahtela on metsästänyt omilla koirillaan jo 46 vuotta. Hän on jäsenenä aktiivimetsästäjänä kymmenessä eri metsästysseurassa. Hän on ollut eri tehtävissä useissa metsästyskoirajärjestöissä, riistanhoitoyhdistyksessä ja -piirissä, Kennelliiton hallituksessa ja niin edelleen.
Etelä-Suomen lääninhallitus puolsi eräneuvoksen arvonimeä Lahtelalle.
Kaikesta tästä huolimatta Juha Korkeaojan (kesk.) johtama maa- ja metsätalousministeriö piti Lahtelan ansioita riittämättöminä eikä puoltanut esitystä.
Eikä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtama arvonimilautakuntakaan puoltanut titteliä. Niinpä presidentti ei sitä myöntänyt.
Oliko syynä se, että Lahtelan nimen perään ei enää kirjoiteta kesk. vaan kok.?
Mainittakoon vielä, että eräneuvoksen arvonimestä aiheutuvan 8 700 euron leimaveron olisi maksanut Lahtela itse omistamansa Koneraudan kauppahuoneen kautta. Eivät siis veronmaksajat.
22.12.2006 0:02
4368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jep-jep-

Äänestä

....tikapuita pitkin kansanedustajan taivaaseen!

Lahtela meni Kuosmasen kanssa tekemään kirjallisen kysymyksen ABC:n ja kuntapamppujen lehmänkaupoista, niin jopas lähti Lahtelalta kansalaisluottamus!

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_150_2006_p.shtml

Lain yläpuolella elävät S-ryhmän mafiosot eivät jätä kostamatta. Eikä uskalla syyttäjä tai KRP puuttua osuuskaupan asioihin.

Äänestä

>>>Hakemuspaperien mukaan Lahtela on metsästänyt omilla koirillaan jo 46 vuotta. Hän on jäsenenä aktiivimetsästäjänä kymmenessä eri metsästysseurassa.>Mainittakoon vielä, että eräneuvoksen arvonimestä aiheutuvan 8 700 euron leimaveron olisi maksanut Lahtela itse omistamansa Koneraudan kauppahuoneen kautta. Eivät siis veronmaksajat.

Äänestä

Jos tämä Pärssinen olisi malttanut ottaa selvää asiasta, olisi koko tarina jäänyt kirjoittamatta.

Mutta tekevälle sattuu.

Sanotaanhan sitä että tosiasioiden selvittäminen en estänyt monta mehevää juttua.

Ottakaa nyt edes tarinan levittelijät, selvää keitä kuuluu arvonimilautakuntaan.

Puoluepoliittisten päätösten teko siellä on mahdotonta.

Sitäpaitsi päätös arvonimilautakunnassa oli tehty hyvissä ajoin ennen Seppo Lahtelan siirtymistä keskustasta kokoomukseen.

Näin ollen joku ihmeellinen "kosto" on mahdoton ajatus.

Eikä kosto taida kuulua muutoinkaan maltillisen pääministerin keinovalikoimaan.

Tuskimpa Vanhasta monasti terävästikin arvostellut Jari Vilenkään pääministeriä mistään kostosta syyttää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kerimäki st kirjoitti:

Lahtelan loikkaus kostettiin?
JUHA PÄRSSINEN
Presidentti myöntää arvonimiä kahdesti vuodessa. Läheskään kaikki hakemukset eivät mene läpi. Tällä kertaa 42 suomalaisen arvonimihakemus tyssäsi.
Tämän joukon mielenkiintoisin nimi on kokoomuksen kansanedustaja Seppo Lahtela, 59, jolle haettiin eräneuvoksen titteliä.
Lahtela siirtyi keskustan eduskuntaryhmästä kokoomukseen lokakuussa. Jo sokerijuurikaskiistan jälkeen helmikuussa 2004 Lahtela oli ilmoittanut eduskunnassa julkisesti, että ei enää seuraavissa vaaleissa asetu keskustan ehdokkaaksi, joten yllätyksenä loikkaus ei tullut.
Tätä taustaa vasten Lahtelan tittelihakemuksen kohtalo asettuukin kiintoisaan valoon.
Hakemuspaperien mukaan Lahtela on metsästänyt omilla koirillaan jo 46 vuotta. Hän on jäsenenä aktiivimetsästäjänä kymmenessä eri metsästysseurassa. Hän on ollut eri tehtävissä useissa metsästyskoirajärjestöissä, riistanhoitoyhdistyksessä ja -piirissä, Kennelliiton hallituksessa ja niin edelleen.
Etelä-Suomen lääninhallitus puolsi eräneuvoksen arvonimeä Lahtelalle.
Kaikesta tästä huolimatta Juha Korkeaojan (kesk.) johtama maa- ja metsätalousministeriö piti Lahtelan ansioita riittämättöminä eikä puoltanut esitystä.
Eikä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) johtama arvonimilautakuntakaan puoltanut titteliä. Niinpä presidentti ei sitä myöntänyt.
Oliko syynä se, että Lahtelan nimen perään ei enää kirjoiteta kesk. vaan kok.?
Mainittakoon vielä, että eräneuvoksen arvonimestä aiheutuvan 8 700 euron leimaveron olisi maksanut Lahtela itse omistamansa Koneraudan kauppahuoneen kautta. Eivät siis veronmaksajat.
22.12.2006 0:02

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu