Heissan,
onko teillä kellään ollut vastaavaa ongelmaa, eli lapaluut on "jämähtäneet" kiinni, eli ei liiku. vaikka kuinka käsiä vetää taaksepäin, ei luut heilahda.
Samaan aikaan on olkapäiden liikeradat kanssa pienentyneet, kuun alussa sanin kädet selän takaa yhteen (toinen ylhäältä ja toinen alhaalta), ja sit seuraavana päivänä hyvä et sain seuraavana päivänä just ja just paitaa päälle, kädet ei taipunu mihinkään.
lapaluinen
1
347
Vastaukset
saattaa olla kyse jopa ns. jäätyneestä olkapäästä mutta tuskinpa nyt kuitenkaan koska molemmat on kerralla jumissa.
Kokeilepas seuraavaa: ota kaksi täysinäistä vesisankoa. Kumarru reilusti etten päin ja roikota sankoja käsissäsi. Tunnet venytyksen lapaluiden välissä. Toinen keino on se että menet punttisalille ja teet saman homman niin raskailla painoilla kuin jaksat.
Ja tangossa roikkuminen on aina hyvä konsti. Monta kertaa testattu ja hyväksi havaittu.
Kaiken lainen jumppa ja käsien pyörittely auttaa.
Mutta jos ei omat konstit auta niin ei muuta kun lääkäriin.
Oikein hyvää alkavaa vuotta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1012456- 2252006
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761792- 401437
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1031359- 1221138
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo278869Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli64778Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo5573090kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit181723