Kokemuksia virtsarakon syövästä

Minulla todettiin -97 virtsarakon pahanlaatuinen syöpä, joka oli levinnyt myös vasempaan virtsajohtimeen. Ennuste oli epävarma. Minulle tehtiin ensiksi höyläys (turb) ja sain paikallista sytostaattihoitoa liuoksen muodossa kaksi vuorokautta. Kului kaksi vuotta niin, että parin kolmen kuukauden välein olin osastolla ja leikkaussalissa tehtiin paikallisia polttoja.
Nukutuksessa joka kerta. Tuli vaihe, kun sain siirtyä päiväkirurgian hoidettavaksi. Tutkimukset kolmen kuukauden välein. Nyt olen vuodesta -04 ollut "puhdas". Tutkimukset jatkuvat edelleen 6 kk välein. Hoito on ollut huolellista, tarkkaa ja hygienista.
Jouduin syksyllä -06 muuttamaan eri paikkakunnalle, jossa eilen kävin tähystyksessä.
Kokemus oli hurja, vati täynnä edellisten potilaiden virtsa,veri ja huuhtelulius-sotkua. Olin kompastua mokomaan. Kohtelu oli tylyä, urologi ei ollut suomalainen. Mitään esiohjeita syömisen, lääkkeiden, juomisen suhteen en etukäteen saanut. Ei mitään esilääkitystä kuten ennen, ei verenpaine seurantaa, ei sydänseurantaa, kotiin sai lähteä siittä sotkusta heti tutkimuksen jälkeen. Ainoa lääkitys ennen tutkimusta oli 1 kpl antibiootti tablettia.
Minulle jäi hyvin epämääräinen kuva koko tutkimuksesta, ei kuulemma ollut muuta kuin vanhoja arpia. Eniten ihmettelen sitä hygienian tasoa suomalaisessa sairaalassa...sainkohan jonkin tulehduksen koko keikasta? Pitänee siirtyä yksityisen urologin hoiviin.
Mutta kokonaisuudessaan, virtsarakon syövän kanssa pärjää hyvin, vaatii vain optimismia. Itse olen nainen, mutta miehillä enemmän samaa syöpää.
Kertokaa kokemuksistanne!
11415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eipä ole kokemusta, mutta kiinnostaisi kuulla, millaisia oireita sinulla oli ennen diagnoosia?

(En ole erityisemmin huolissani, mutta muut ovat hössöttäneet sitäkin enemmän, kun itselläni (nainen minäkin) on ollut pari kertaa virtsiksen oireita, mutta näytteistä ei ole löydetty kuin vähän verta.)

Tuo paikkakunnan vaihdon jälkeinen hoitokokemuksesi kuulostaa kyllä kurjalta edellisiin hoitoihisi verrattuna. Lääkärin huono päivä, henkilökuntapula ja kiire??? Voisit tietysti antaa palautetta ylilääkärille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Näin on nyt. kirjoitti:

Minulla todettiin -97 virtsarakon pahanlaatuinen syöpä, joka oli levinnyt myös vasempaan virtsajohtimeen. Ennuste oli epävarma. Minulle tehtiin ensiksi höyläys (turb) ja sain paikallista sytostaattihoitoa liuoksen muodossa kaksi vuorokautta. Kului kaksi vuotta niin, että parin kolmen kuukauden välein olin osastolla ja leikkaussalissa tehtiin paikallisia polttoja.
Nukutuksessa joka kerta. Tuli vaihe, kun sain siirtyä päiväkirurgian hoidettavaksi. Tutkimukset kolmen kuukauden välein. Nyt olen vuodesta -04 ollut "puhdas". Tutkimukset jatkuvat edelleen 6 kk välein. Hoito on ollut huolellista, tarkkaa ja hygienista.
Jouduin syksyllä -06 muuttamaan eri paikkakunnalle, jossa eilen kävin tähystyksessä.
Kokemus oli hurja, vati täynnä edellisten potilaiden virtsa,veri ja huuhtelulius-sotkua. Olin kompastua mokomaan. Kohtelu oli tylyä, urologi ei ollut suomalainen. Mitään esiohjeita syömisen, lääkkeiden, juomisen suhteen en etukäteen saanut. Ei mitään esilääkitystä kuten ennen, ei verenpaine seurantaa, ei sydänseurantaa, kotiin sai lähteä siittä sotkusta heti tutkimuksen jälkeen. Ainoa lääkitys ennen tutkimusta oli 1 kpl antibiootti tablettia.
Minulle jäi hyvin epämääräinen kuva koko tutkimuksesta, ei kuulemma ollut muuta kuin vanhoja arpia. Eniten ihmettelen sitä hygienian tasoa suomalaisessa sairaalassa...sainkohan jonkin tulehduksen koko keikasta? Pitänee siirtyä yksityisen urologin hoiviin.
Mutta kokonaisuudessaan, virtsarakon syövän kanssa pärjää hyvin, vaatii vain optimismia. Itse olen nainen, mutta miehillä enemmän samaa syöpää.
Kertokaa kokemuksistanne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu