nautoja lappiin

Olen jäämässä työttömäksi pikapuoliin metsäteollisuuden työsulkujen ja muiden, sitä seuranneiden töpeksimisien takia. Kotiseutuni maisemat on aukkohakattu, aurattu ja jo kannotkin kaivettu ympäristöstäni pois. On hienoa, että minulle tarjoutuu uusi ura. Aion perustaa kilpisjärvelle mullikkatilan. Pari tuhatta päätä sinne kätevästi rahtaan, liityn tietysti ensin keskustapuolueeseen, mtk:hon ja pankkien isännistöön. Mitä kannattamattomille alueille elikot rahtautan, sitä suuremmat tukiaiset saan. Jos kittilän korkeudella saa 470 euroa/per nutipää pelkkää tukea, Kilpisjärvellä se taitaa olla 811 euroa. Arvostan aitoa maanviljelijä-ja tuottajaväestöä, mutta tämä perseestä oleva eu-politiikka polttaa hihani tähän malliin. 5000 mullia kertaa 811 euroa=kaksi mersua, kartano, etelänlomat kolme valmettia ja hitonmoinen määrä kadehtijoita.
ps. en minä siitä työnteosta tykännytkään. Viekää vaan paperitehtaanne Kiinaan.
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

mä voisin lähtee sulle piiaks.

Äänestä

mä voisin lähtee sulle piiaks.

Äänestä

perustaa mitään. Olet perseauki, kuin tuuran putki. Ha ha ha haaaa.

Äänestä
  • Persaukisuus loppuu kun liittyy kepuun, perustaa mullitilan ja saa siihen perustamistuen, vaikeiden olosuhteiden lisätuen, hehtaarituen, ympäristötuen, pellonraivaustuen, mullinkuskaustuen, investointituen ja mitä näitä onkaan.

    Niin ja kun tilaa mullikat ulkomailta saa vielä tämän kansainvälistymistuen.

    Äänestä

  • ja niillä rikastuu kirjoitti:

    Persaukisuus loppuu kun liittyy kepuun, perustaa mullitilan ja saa siihen perustamistuen, vaikeiden olosuhteiden lisätuen, hehtaarituen, ympäristötuen, pellonraivaustuen, mullinkuskaustuen, investointituen ja mitä näitä onkaan.

    Niin ja kun tilaa mullikat ulkomailta saa vielä tämän kansainvälistymistuen.

    mulliautolla NIUVANNIEMEEN, niin saa ympäristötuen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiitos ideasta. kirjoitti:

Olen jäämässä työttömäksi pikapuoliin metsäteollisuuden työsulkujen ja muiden, sitä seuranneiden töpeksimisien takia. Kotiseutuni maisemat on aukkohakattu, aurattu ja jo kannotkin kaivettu ympäristöstäni pois. On hienoa, että minulle tarjoutuu uusi ura. Aion perustaa kilpisjärvelle mullikkatilan. Pari tuhatta päätä sinne kätevästi rahtaan, liityn tietysti ensin keskustapuolueeseen, mtk:hon ja pankkien isännistöön. Mitä kannattamattomille alueille elikot rahtautan, sitä suuremmat tukiaiset saan. Jos kittilän korkeudella saa 470 euroa/per nutipää pelkkää tukea, Kilpisjärvellä se taitaa olla 811 euroa. Arvostan aitoa maanviljelijä-ja tuottajaväestöä, mutta tämä perseestä oleva eu-politiikka polttaa hihani tähän malliin. 5000 mullia kertaa 811 euroa=kaksi mersua, kartano, etelänlomat kolme valmettia ja hitonmoinen määrä kadehtijoita.
ps. en minä siitä työnteosta tykännytkään. Viekää vaan paperitehtaanne Kiinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu