Kävin näyttämässä -88-mallista Orionia katsastuksessa. Kaikki oli muuten hyvin, mutta jäi kiinni etuiskareista. Iskareissa ei kuitenkaan korjaajan mukaan ollut vikoja (toinen on jopa uusittu vuosi sitten) eikä kumpikaan ollut vuotanut. Toki uudet hankin Motonetista ja menen tänään näyttämään niitä alla, vaikka korjaaja sanoi, ettei se siitä miksikään muuttunut ja olisi se ajossakin keinunut, jos vikaa olisi ollut.
Iskaritesti
taas kyrpii
183462
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
liikaa keskinäistä eroa iskareissa? Olis kannanttanut vaihtaa jo vuosisitten parina ne iskarit ,niin nyt olis menny heittämällä läpi. Tai olisit ottanut korjaajan mukaan "puhemieheksi" konttorille neuvomaan iskariasioissa ja opastamaan hylkyrajoissa tietämättömiä.
suikkalakit on sellasii Aken orjia nykyjään.
Noh nyrkkisääntö on aina ollu että iskarit vaihdetaan samalle akselille pareittain. Eli molemmat. Ei tuu sillon niitä suuria puolieroja joka tässäkin on kyseessä.
Sama vanha ainainen valitusvirsi kun joku 1988 pommi ei läpäise katsastusta. Korjaa viat listan mukaan ja leimaa tai paalaa auto. Yksinkertainen asia: Auto läpäisee katsastuksen jos se on kunnossa, ei muuten!
on alettu ottaa yhä enemmän asioita, millä ei ole mitään tekemistä auton turvallisuuden eikä päästöjen kanssa. Samoin entisissä tarkastuksissa on ruvettu kaivamaan olemattomia ja tekaistuja vikoja, että saataisiin sama auto käymään uudestaan konttorilla ja tuomaan lisää rahaa virkamiehelle.
Mitähän tuolle tehtäisiin? Pitääkö katsastusmiehelle pitää tehokas puhuttelu kahdenkesken? Kun riittävän monta kaveria ottaa virkamiehen puhutteluun, luulisi oikeutta alkavan tulla. Ei kai tässä muu auta, demokratiassahan täällä kuulemma eletään.
Ei oo tainnu olla katsastusmiehet virkamiehiä enää moniin vuosiin. Kaikki katsastuskonttorithan ovat yksityisiä, joilla ei oo mitään tekemistä entisaikojen "valtion"konttoriin. Ake tekee ohjeet joita yhtiöt noudattaa ( ja tekevät voittoa, kuten kelpo yrityksen kuuluukin), ja myös yksittäinen katsastusmies noudattaa. Tässäkin iskari tapauksessa on turvallisempi vaihdattaa iskarit , kuin menettää orionin hallinta heikoista iskareista johtuen. Eriasia kokonaan on se onko iskarit kalliimmat kuin koko orioni yhteensä.
Kävin siis näyttämässä tuota Orionia uusilla etuiskareilla. Puoliero oli silti 20% ja sain leiman pitkin hampain. Näyttö maksoi 14 euroa ja iskarit yli 100 euroa. Kaikki tämä siksi, että mittaustapa on syvältä ja p:seestä.
"...uusilla etuiskareilla. Puoliero oli silti 20%..."
Takuuseen uudet iskarit - vaikka eipä tainneet uudet olla jos satasella parin sait...
hyvin jos sitä osataan lukea...
eli jos sulla on ollut eroa samalla akselilla olevilla iskareilla niin kyllä jossain jotai eroa on.... no 20 prossaa hyvissä likemissa ei ylkäystä tee.
arvoihin vaikuttaa mm paino per puoli, rengaspaineet, renkaiden tyypit jos erit, iskarien kiinnitys helat, pyörän laakerit jos ihan sohlot, iskari jos eri tyyppit tai toiseen jäänyt ilmaa riippuen iskarin tyypistä, jouset jos kovin eri tyyppiset per puoli, ja aina jos on matala profiiili rengas/ kova alusta niin kaikki vaikutukset kertaantuu....
eli hyvä testi jos osataan tulkita, eikä lähdetä heti hylkäämään....
Kuka niitä sitten osaa tai edes haluaa tulkita oikein ?
Täysin susi koko testi, liikaa muuttujia.
Ja "tulosta" lukee finninaama kuin piru raamattua.
No saahan niitä kaupasta uusia vaimentimia, vaan kun ei nekään kelpaa, on jossain vikaa, eikö ?
Omasta samanikäisestä autostani oli iskarit totaalisen paskana ja läpi meni ilman ongelmia. Heiluu keinuu ja niiaa. Röykyissä tekee mitä sattuu. Pakkasella iskarit jäätyy täysin liikkumattomiksi. Kelvannut kuitenkin jo ainakin kaksi kertaa katsastajalle.
Sen mäkin olen huomannut, että kaikki on tämän leudon talven syytä. Pakkasella vehje olisi jämäkkä ja ennen ei olekaan ollut tuollaisia ongelmia tammikuussa.
tiesin et toinen iskari on takaa sökö..takavasen oli ihan romu mutta ei se haitannu eikä katsuri edes huomannu sitä..takakoppaa raskaita kiviä ja rautaa et vaimennin on pohjassa..ainua mistä katsuri mutisi oli päästöjen sadasosa ylitykset.. ja kaiken tämän vaivan jälkeen sain leiman..huijata saa kunhan ei jää kiinni....................
Ja se huijaus/kusettaminen on oikotie turvallisuuteen/ympäristöystävällisyyteen...
aja sinä se uudean karhea meses tallii ja pidä se siellä..kaikki yli 90vm autot on ongelma jätteitä..
autosi edellinen omistaja on tehnyt samanlaisia virityksiä ostamaasi autoon, saisitpahan maistaa omaa lääkettäsi
kiinnosta jos joku onnistuu kepolottelemalla saamaan autonsa läpi, koska vastuu on siinä tapauksessa virityksen tehneellä henkilöllä.
edelletyksenä tietysti katsastaja on tehnyt tarkastuksen ohjeisrtuksen mukaan.
Jossain tapauksessa rikos- tai verolaista voi löytyä nimike tekoselle.
ja jos ei auto omistajaa vaihda niin tuskin sitä kukaan lähtee selvittämään.
ja tuo iskari testi on ihan turha..ja tuo iskari ei hetkauta hevon piippiä jos joku ajaa huumeissa/kännissä sun kylkees/keulaa,,, että se siitä sitten...parempi pysyä kotona jos pelkää.. mikää muu ei ole pakko kuin kuolema,,,,kummaa porukkaa kitisee täällä jostai iskareiden kunnosta ja tappelee siitä mikä on turvallista ja mikä ei... menkää käymää jossai muual eu maassa viro venäjä,,siel on välil 5 autoa rintasin ja valottomia autoja tulkaa sitte kitisee tänne jostai tanan iskareista..ja TURVALLISUUDESTA RRKEL!!!!
sä oot sit vissi vähä kädetön?? jollet osaa autoasi korjata??