Kirjansa Mannerheimin Ristin Ritarit 1941-1945 saatesanoissa Juhani Aromaa kirjoittaa:
"Tuskin kukaan muu vihaa sotaa niin paljon kuin me sodan läpikäyneet miehet".
Tuon lauseen ajatus ei näyttäisi olevan sisäistynyt tämän palstan sodasta kirjoittaville. Kuoleman ja tappamisen käsitteellistäminen joksikin ihanteelliseksi ja tavoiteltavaksi asiaksi kivun,surun ja menetyksen sijaan on pyssyuskoa yksinkertaisimmillaan. Se saattaa korottaa jalustalle joitakin,lähinnä korottajiensa kanssa silloin samoin ajatelleita. Sen sijaan heille, jotka lähtivät kun oli lähdettävä,tekivät kun oli tehtävä, heille uhoaminen ja sapelinkalistelu ei kunniaa tee.
Kun esityksiä Mannerheim-ristillä palkitsemisesta pyydettiin,painotettiin erityisesti: "Mannerheim -risti on korkein ja arvokkain kunniamerkki,jolla Suomen puolustusvoimien sotilas sotilasarvostaan riippumatta voi tulla palkituksi. Tämän mukaisesti on esitys tämän ristin myöntämisestä tehtävä tarkasti ja perusteellisesti harkiten ja vain silloin,kun osoitettu urheus tai taistellen saavutetut tulokset tai sotatoimien johdossa osoitetut ansiot todella ovat niin arvokkaat ja kiistattomat,että ne riittävät suuren ja erikoisen tunnustuksen antamiseen."
Ilmari Hurmerinnan tutkimuksen mukaan ritareista 110 kuului päällystöön, 54 alipäällystöön ja 27 miehistöön.
Arvokkaat ja kiistattomat ansiot näyttäisivät painottuvan päällystön puolelle.
Myönnetyt ristit seurailevat sodan kulkua.Ensin niitä saivat ylemmät upseerit,samoin sodan loppuvaiheessa. Milloin painotettiin tiedustelutoimintaa,milloin ilmavoimia. Hyökkäysvaiheen perusteet olivat toiset kuin Kannaksen läpijuoksun. Noinhan se tietysti menee pääpiirteittäin sodan logiikankin mukaan mutta vähän tarkemmin lukien painotukset eivät ole tarkassa balanssissa ristin myöntämisehtojen kanssa.
Simo Häyhälle ehdotettiin ristiä mutta ei myönnetty. Alakulpille myönnettiin. Alakulppiin verraten Häyhä oli pelkästään tavallista tarkempi tappaja. Alakulppia tarvittiin sodan jälkeisiin hämärätöihin.
PappaManninen mainitsee Alakulpin kirjoituksessaan Marttisen miehistä. Heistä itse Marttinen ja Törni olivat myös ritareita.
Ristin myöntämiseen tehtiin jatkosodan aikana lisäys,siihen liitettiin 50 000 mk:n rahapalkkio.Tuolla hinnalla sai maatilan.
Alakulpin ritarinumero on 72, Törnin 144 ja Marttisen 163. Viimemainitut ainakin saivat ristin lisäksi palkkiorahan. Alakulpin tavoin heitäkin kenties tarvittiin myöhemmin.
Missä sitten tarvittiin? Törni järjesti kuljetuksia Ruotsiin, mm. Marttiselle. Hän siirtyi 1945 taisteluihin Saksaan jossa joutui englantilaisten vangiksi.Pakeni vankileiriltä,eikä ihan omin voimin. Palasi Suomeen ja jatkoi etappitoimintaa. Valpo pidätti hänet 1946,sai 6 vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksesta.Armahdettiin. Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin jossa sai Marttisen avulla kansalaisuuden.Värväytyi armeijaan. Ylennettiin 1956 luutnantiksi ja komennettiin Saksaan miehitysjoukkoihin.Komennettiin 1960 Italiaan,osallistui Iranin tiedustelulaite-operaatioon.Oli partiointitehtävissä Vietnamissa puoli vuotta ja palasi Yhdysvaltoihin kouluttamaan sissejä Vietnamiin. Komennettiin takaisin Vietnamiin 1965,jossa katosi helikopterimatkalla 18.10.1965.
Törnin elämä oli kuin seikkailukertomus. Valitettavasti elämä ei ole poikien seikkailukirja,kun Törniä krapsuttaa paljastuu toinen pinta.
Törni kuului osapuoleen,joka hävisi sodan. Vielä 1945 hän taisteli saksalaisten rinnalla,siellä Törni hävisi kolmannen sotansa. Törni oli osallisena Iranin,sen aikaisen Persian shaahin sortopolitiikassa palkkasotilaana. Siellä hän hävisi neljännen sotansa. Vietnamissa Törni kävi häviämässä viidennen ja viimeisen sotansa.
Sankaruutta on monenlaista,kenties sellaistakin,jossa mies asettuu viisi kertaa peräjälkeen häviäjän puolelle ja uskoo voittaneensa. Niin näyttävät uskovan jotkut muutkin. Jos se ei ole pyssyuskoa,niin mikä on?
Entäpä arvostettu Marttinen?
Marttinen toimi 5.9.1941 asti esikuntatehtävissä.Kun hän sai rintamakomennuksen,eversti Marttinen piti "jatkuvalla kosketuksella etulinjaan johdon tiukasti käsissään joka mahdollisti ripeät vastatoimet". Tuli tulosta mutta kyllä kuoli sotilaitakin.
Marttinen oli myöhemmin Yhdysvaltojen armeijan rykmentinkomentaja. Hänkin toimi Länsi-Saksassa.
Marttinen oli myös Pentagonin erikoisoperaatio-osaston päällikkönä, Etelä-Korean armeijan neuvonantajana, mukana Vietnamin erikoisoperaatioissa ja kehittämässä Iranin maavoimia.
Marttinen hävisi kenties vielä useamman sodan kuin Törni. Törnin kunniaksi on sanottava,että Törni kävi sotaansa vihollisensa kanssa silmäkkäin,Marttinen pelasi ihmis-shakkiaan kirjoituspöytien takaa.
Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi,olkoon niin pyssyuskovaistenkin kohdalla. Valaiskoon heitä aatteensa valo kuten he kuvittelevat sen valaisseen Alakulppia,Törniä ja Marttista.
Itse arvostan enempi "sodankäyneitä ja sitä vihaavia miehiä."
"Tuskin kukaan muu vihaa sotaa niin paljon kuin me sodan läpikäyneet miehet".
Tuon lauseen ajatus ei näyttäisi olevan sisäistynyt tämän palstan sodasta kirjoittaville. Kuoleman ja tappamisen käsitteellistäminen joksikin ihanteelliseksi ja tavoiteltavaksi asiaksi kivun,surun ja menetyksen sijaan on pyssyuskoa yksinkertaisimmillaan. Se saattaa korottaa jalustalle joitakin,lähinnä korottajiensa kanssa silloin samoin ajatelleita. Sen sijaan heille, jotka lähtivät kun oli lähdettävä,tekivät kun oli tehtävä, heille uhoaminen ja sapelinkalistelu ei kunniaa tee.
Kun esityksiä Mannerheim-ristillä palkitsemisesta pyydettiin,painotettiin erityisesti: "Mannerheim -risti on korkein ja arvokkain kunniamerkki,jolla Suomen puolustusvoimien sotilas sotilasarvostaan riippumatta voi tulla palkituksi. Tämän mukaisesti on esitys tämän ristin myöntämisestä tehtävä tarkasti ja perusteellisesti harkiten ja vain silloin,kun osoitettu urheus tai taistellen saavutetut tulokset tai sotatoimien johdossa osoitetut ansiot todella ovat niin arvokkaat ja kiistattomat,että ne riittävät suuren ja erikoisen tunnustuksen antamiseen."
Ilmari Hurmerinnan tutkimuksen mukaan ritareista 110 kuului päällystöön, 54 alipäällystöön ja 27 miehistöön.
Arvokkaat ja kiistattomat ansiot näyttäisivät painottuvan päällystön puolelle.
Myönnetyt ristit seurailevat sodan kulkua.Ensin niitä saivat ylemmät upseerit,samoin sodan loppuvaiheessa. Milloin painotettiin tiedustelutoimintaa,milloin ilmavoimia. Hyökkäysvaiheen perusteet olivat toiset kuin Kannaksen läpijuoksun. Noinhan se tietysti menee pääpiirteittäin sodan logiikankin mukaan mutta vähän tarkemmin lukien painotukset eivät ole tarkassa balanssissa ristin myöntämisehtojen kanssa.
Simo Häyhälle ehdotettiin ristiä mutta ei myönnetty. Alakulpille myönnettiin. Alakulppiin verraten Häyhä oli pelkästään tavallista tarkempi tappaja. Alakulppia tarvittiin sodan jälkeisiin hämärätöihin.
PappaManninen mainitsee Alakulpin kirjoituksessaan Marttisen miehistä. Heistä itse Marttinen ja Törni olivat myös ritareita.
Ristin myöntämiseen tehtiin jatkosodan aikana lisäys,siihen liitettiin 50 000 mk:n rahapalkkio.Tuolla hinnalla sai maatilan.
Alakulpin ritarinumero on 72, Törnin 144 ja Marttisen 163. Viimemainitut ainakin saivat ristin lisäksi palkkiorahan. Alakulpin tavoin heitäkin kenties tarvittiin myöhemmin.
Missä sitten tarvittiin? Törni järjesti kuljetuksia Ruotsiin, mm. Marttiselle. Hän siirtyi 1945 taisteluihin Saksaan jossa joutui englantilaisten vangiksi.Pakeni vankileiriltä,eikä ihan omin voimin. Palasi Suomeen ja jatkoi etappitoimintaa. Valpo pidätti hänet 1946,sai 6 vuoden kuritushuonetuomion maanpetoksesta.Armahdettiin. Ruotsin ja Venezuelan kautta Yhdysvaltoihin jossa sai Marttisen avulla kansalaisuuden.Värväytyi armeijaan. Ylennettiin 1956 luutnantiksi ja komennettiin Saksaan miehitysjoukkoihin.Komennettiin 1960 Italiaan,osallistui Iranin tiedustelulaite-operaatioon.Oli partiointitehtävissä Vietnamissa puoli vuotta ja palasi Yhdysvaltoihin kouluttamaan sissejä Vietnamiin. Komennettiin takaisin Vietnamiin 1965,jossa katosi helikopterimatkalla 18.10.1965.
Törnin elämä oli kuin seikkailukertomus. Valitettavasti elämä ei ole poikien seikkailukirja,kun Törniä krapsuttaa paljastuu toinen pinta.
Törni kuului osapuoleen,joka hävisi sodan. Vielä 1945 hän taisteli saksalaisten rinnalla,siellä Törni hävisi kolmannen sotansa. Törni oli osallisena Iranin,sen aikaisen Persian shaahin sortopolitiikassa palkkasotilaana. Siellä hän hävisi neljännen sotansa. Vietnamissa Törni kävi häviämässä viidennen ja viimeisen sotansa.
Sankaruutta on monenlaista,kenties sellaistakin,jossa mies asettuu viisi kertaa peräjälkeen häviäjän puolelle ja uskoo voittaneensa. Niin näyttävät uskovan jotkut muutkin. Jos se ei ole pyssyuskoa,niin mikä on?
Entäpä arvostettu Marttinen?
Marttinen toimi 5.9.1941 asti esikuntatehtävissä.Kun hän sai rintamakomennuksen,eversti Marttinen piti "jatkuvalla kosketuksella etulinjaan johdon tiukasti käsissään joka mahdollisti ripeät vastatoimet". Tuli tulosta mutta kyllä kuoli sotilaitakin.
Marttinen oli myöhemmin Yhdysvaltojen armeijan rykmentinkomentaja. Hänkin toimi Länsi-Saksassa.
Marttinen oli myös Pentagonin erikoisoperaatio-osaston päällikkönä, Etelä-Korean armeijan neuvonantajana, mukana Vietnamin erikoisoperaatioissa ja kehittämässä Iranin maavoimia.
Marttinen hävisi kenties vielä useamman sodan kuin Törni. Törnin kunniaksi on sanottava,että Törni kävi sotaansa vihollisensa kanssa silmäkkäin,Marttinen pelasi ihmis-shakkiaan kirjoituspöytien takaa.
Jokainen tulkoon uskollaan autuaaksi,olkoon niin pyssyuskovaistenkin kohdalla. Valaiskoon heitä aatteensa valo kuten he kuvittelevat sen valaisseen Alakulppia,Törniä ja Marttista.
Itse arvostan enempi "sodankäyneitä ja sitä vihaavia miehiä."
Vastaukset 2
Vanhimmat
Darkki jakaa mielellään niskalaukauksia. Ja on mukamas sivari.
Aapo kirjoittaa jatkuvasti: saa tappaa.
Eikös Wäinälläkin liene tappelu muistoja?
Kyllä. Mutta Wäinä katuu.