Jos Usa..

hirtettäväksi niin Usa:n arvo romahtaa silmissäni lopullisesti.
Eihän Saddam todellakaan mikään partiopoika ole mutta kuitenkin.
Usa joka puolustaa mukamas demokratiaa ja ihmisoikeksia niin enpä halua olla niiden oikeuksien alla mitkä Usa katsoo olevan ihmisille parasta.
Ei muuta kuin EU, Venäjä yhdessä painostamaan Usa:ta, ja kaikki öljyvaltiot mukaan..
No jos kuitenkin näin käy mitä Bush on koko ajan ajanut takaa, eli nöyryytetään Saddammia loppuun asti(Saddam olisi halunnut tulla ammutuksi, hittäminen on "sotilaalle" häpeällistä) niin enpä haluaisi olla ensi viikolla Usan sotilas Irakissa ja viellä vähemmän tavallien kadun-tallaaja kyseisessä maassa, voi olla henki halpaa.
7190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Taisi olla irakilainen tuomioistuin joka Saddamin tuomitsi... jos et sattunut harhojesi lomasta huomaamaan...

Ja miksi antaa sotilaan kunniaa roistolle joka sitä ei ansaitse... irakilaiset ovat sentään rehellistä kansaa... kunnioitetaan sitä...

Ihmisoikeus kuuluu muillekin kuin rikollisille... joten uhrien ei tarvise elää samassa maailmassa kuin murhaajat... se on uhrien ihmisoikeuksien kunnioitusta...

Julistukset on tehty TyöRauhan liikeen painostuksen avulla... ja lienee kyse jonkinlaisesta itsesuojelusta... sillä TyöRauhan kannattajat lienee joutumassa yhä useammin syyttettyjen penkille... ja hirttotuomion odottelu vie kovemmaltakin sosialisti-diktaattorilta hermot... Saddamin uho muuttui hysteeriseksi mölinäksi kun selvisi että tuomio on lopullinen...

Ainut hieman huvittava piirre Saddamin tuomiossa on että Saddamilla oli parempi oikeusturva kuin useimmilla suomalaisilla... vetoomustuomioistuin käsitteli myös mahdolliset muoto ja menettelyvirheet... suomessa moisista ei välitetä... riittää että hovioikeus ja KKO kieltäytyy ottamasta valituksia käsiteltäväksi niiden osalta... (Natura)

Mutta näyttää siltä että vuosi 2007 on jo Saddam vapaa...

Taas yksi sosialisti diktaattori vähemmän... Kuuba lienee seuraava maa joka vapautuu samanlaisesta saastasat... kuoppa on kuulemma jo sielläkin valmiina...

Piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • että Saddam on edelleen Usan joukkojen käsissä, antavat vaan Irakilaisille hirtettäväksi, kun eivät ressukat ilkeä sitä itse tehdä.

    Äänestä

  • tarkoitin.. kirjoitti:

    että Saddam on edelleen Usan joukkojen käsissä, antavat vaan Irakilaisille hirtettäväksi, kun eivät ressukat ilkeä sitä itse tehdä.

    oikeus tuomita omat rikollisensa...

    Siinä on USAn ja Kriminaali-Sosialistien ero...

    Kun Kriminaali-Sosialistit miehittävät maan sen kansalaiset viedään valloittajamaahan tuhottaviksi... Kuten mm. toisen maailmansodan jälken tehtiin... muutama sata tuhatta jokaisesta miehitetystä maasta vankileireille ja saman verran teloitettiin saman tien...

    USAn tapan on että rikolliset tuomitaan ja maan omassa tuomioistuimessa... ja sitten valta siirretään mahdollisimman pian paikalliselle hallinnolle...

    Kriminaali-sosialistit pitävät miehitetyt alueet ominaan ja ryöstää niitä vuosikymenien ajan...

    Pieni ero... mutta jotkut pitävät sitä merkityksellisenä...

    Piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

  • piikkiq kirjoitti:

    "Kriminaali-sosialistit pitävät miehitetyt alueet ominaan ja ryöstää niitä vuosikymenien ajan... "

    Ja USA lähtee Irakista pois eikä riistä maata pätkääkään, anna mun nauraa. Eihän USA olisi edes Irakissa jollei siellä olisi mitään riistettävää.
    Kyllähän se on hyvä piikkiq niin että isot riistävät ja sortavat heikompiaan jos niistä on pätkääkään isomalle hyötyä. Tämä pätee niin valtioihin kuin ihmisiinkin aivan yksilötasolta lähtien.

    Äänestä

  • Mitenkä.. kirjoitti:

    ... että USA hyötyy parhaiten sillä, että antaa mahdollisimman pian irakilaisten hoitaa omat asiansa...

    Ero Kriminaali-sosialistien systeemiin on siinä, että vapaa kilpailu antaa hyödyn useimmille... Kriminaali-sosialisti ei osaa itse tehdä mitään... kuten muutkin parasiitit se vain ottaa tuottamatta itse mitään... lopulta kriminaali-sosialsitien systeemi kaatuu kun ei ole mitään ryövättävää...

    Niin kauan kuin voi lisätä orjatyövoiman käyttöä ja ryöstää poliittisia vastustajia kaikki näyttää ihan kivalta... jos vaan jättää huomioimatta miten kaikki on saatu aikaan...

    Siksi USA antaa irakilaisten hoitaa itse omat asiansa heti, kun ovat siihen valmiita... ehkä pari kolem vuotta...

    Kriminaali-sosialistien hallinto kesti vuosikymmeniä...

    Kyse on moraalista... vahvempi voi harjoittaa vääryyttä aikansa... mutta oikeudenmukaisuus toteuttuu aidossa demogratiassa.

    piikkiq

    Usa on ristänyt tavalla tai toisella jo vuosikymmenet lähi-idän maita eikä suvaitse että joku alkaa sooloilemaan öljy-varantoitensa kanssa. Voisit pikkasen lukeakin historiaa etkä vaan kirjoitella sinänsä mielenkiintoisia juttujasi.
    USA on sinänsä pikkasen kusisessa tilanteessa kun sen omat energia varat alkaa olla finit mutta suurvalta asema vaatii yhä enemmän.

    Äänestä

  • höpö.. kirjoitti:

    Kun USA estää Saddamia ryöstämästä Kuwaitia... murhaamasta naapureitaan... kouluttamasta terroristeja niin se riistää niin kauhiasti...

    Kaupankäynti ei ole riistoa... se toki harmittaa aina jotakin joka ei pääse rahastamaan kaupankäynnistä...taitava kauppamies rikastuu enemmmän kuin toinen...

    Riistoa on se kun joku kieltää vaikkapa naisilta oikeuden terveyden hoitoon ja koulutukseen... ja kun moisella menolla saadaan maan talous kuralle niin sekin on riistoa... ja kun sitten köyhtynyt maa vaatii oikeutta naapureitten ryöstelyyn niin sekin on riistoa...

    Samaa sanaa käytetään ihan eri tarkoituksessa...

    Kun Shaahi ei suostunut kommunistien vaatimukseen saada valtaa niin se oli nykyisen ulkoministerimme mielestä riistoa... kun Khomein sitten pääsi valtaan niin ainakin ne suomessa tapaamani iranilaiset kertovat että valtaan päässeet arabit ryöstelivät maata ja kaappasivat yrityksiä omiin nimiinsä... mutta ulkoministerimme ei puhu riistosta...

    Mutta tuo vallan vaihdos tehtiin kun USAn vaikutusvalta alueella ei sopinut Neuvostoliiton tarkoituksiin...

    Tapaamani iranilainen kertoi siitä millaista kehitystä Shaahi yritti saada aikaan... 7-80% väestöstä oli kouluttamatonta ja lukutaidottomuus oli varsinkin maaseudulla yleistä... joten äänioikeuden vaatiminen olisi mahdollistanut massojen manipuloimisen...

    Shaahi tuki maan omaa yritystoimintaa jotta maa ei eläisi pelkästään öljyvaroilla... Shaahin kaaduttua suurin osa yrityksistä lopetti toimintansa.

    Demokratia ei ole sitä että saa äänestää vaan sitä että kaikkien oikeuksia puolustetaan... no Shaahi ei ollut lähelläkään demokratiaa... mutta halusi mahdollistaa sen...

    Nyt Iran on enemmistön diktaturiaa... vaaleilla saa diktaturia vallan ja kukaan ei joka on erimieltä ei voi puolustaa oikeuksiaan... sitäkin voisi kutsua riistoksi.

    Hyötyminen ja riisto ovat eri asia...

    Mutta sokea riistoteoriaan uskominen mahdollistaa barbarian.

    piikkiq

    ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

luovuttaa Saddamin.. kirjoitti:

hirtettäväksi niin Usa:n arvo romahtaa silmissäni lopullisesti.
Eihän Saddam todellakaan mikään partiopoika ole mutta kuitenkin.
Usa joka puolustaa mukamas demokratiaa ja ihmisoikeksia niin enpä halua olla niiden oikeuksien alla mitkä Usa katsoo olevan ihmisille parasta.
Ei muuta kuin EU, Venäjä yhdessä painostamaan Usa:ta, ja kaikki öljyvaltiot mukaan..
No jos kuitenkin näin käy mitä Bush on koko ajan ajanut takaa, eli nöyryytetään Saddammia loppuun asti(Saddam olisi halunnut tulla ammutuksi, hittäminen on "sotilaalle" häpeällistä) niin enpä haluaisi olla ensi viikolla Usan sotilas Irakissa ja viellä vähemmän tavallien kadun-tallaaja kyseisessä maassa, voi olla henki halpaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu