Kuka muistaa?

Löimme vetoa Konginkankaan onnettomuudesta siitä, oliko onnettomuuden vaikuttimena osaltaan rekan nopeudenrajoitin. Tässähän tullaan siihen, että julkisuus ei tuo esille ns. kiusallisia totuuksia, kuten sellaisia, joissa turvaväline on edesauttanut hengenmenoa.

Vetoa lyödessä juteltiin mm. siitä, että jos nopeus olisi ollut hiukan alle sallitun, olisi kaasun painaminen, siis veto päälle, saattanut onnettomuusrekan jälleen raiteilleen, mutta jos nopeus olisi ollut lähellä "tappia", ei kaasu olisi totellut ja kaasun painamisella siis ei olisi ollut toivottavaa vaikutusta.

Auttakaa, lähimmäiset, sillä kyseessä on viinapullon menetys ;)

11

982

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ohjaamotarkkailija

      Kirjoittanutkin. Oletuksen miten kaikki sai alkunsa sieltä mäenpäältä. Ja missä vaiheessa "vetäjä siirtyi matkustajaksi". Tässä tapauksessa työnnettäväksi. Siihen tilaan jossa ei enää ole mitään tehtävissä. Paitsi sen bussia kuljettavan kuljettajan väistää edessä lähenevää... Mikäli olisi ollut "hereillä".

      Mutta me jälkiviisaat näyttöjemme äärellä,emme voi tapahtunutta muuksi muuttaa. Vaikka haluisimme varmasti jokainen. Se vahinko sinetöi kuljetus-alan "alasajon". Johon demari-valta tarttui kaikilla käsillään. Ja se puristus tuntuu nyt ja kiristyy loppua kohden... Kansantuella!

      • Tappaa, tai pelastaa

        Ja useimmiten pelastaa... Näistä voidaan jauhaa maailman tappiin asti! Voitko varmuudella todistaa, mitä olisi tilastot ilman turvavarusteita...

      • syntyyhän
        Tappaa, tai pelastaa kirjoitti:

        Ja useimmiten pelastaa... Näistä voidaan jauhaa maailman tappiin asti! Voitko varmuudella todistaa, mitä olisi tilastot ilman turvavarusteita...

        niitä uusia kusipäitäkin, vaikka kondomi on keksitty...

      • kun osallistun
        syntyyhän kirjoitti:

        niitä uusia kusipäitäkin, vaikka kondomi on keksitty...

        Kokemuksesta voin sanoa, että tuosta vauhdista tuolla kuormalla kun lyöt kaasun pohjaan ilman rajoitinta vaikutus on mitätön vaikka ehtisitkin heittää puolittajan alas. Tehot, meillä yleiset 460 hv eivät riitä, tosin veikkaan, että eivät riitä ne 660 hv:täkään mitä huippumalleista löytyy. Pienemmässä, noin 50 km/h vauhdissa, ehkä tai sitten tyhjänä, vaikea kokeneenakin sanoa...

        Se, mitä taas busseihin nykyään tulee, niin niillä on vähän liiankin helppo ajaa puoliunessa, esimerkiksi Kässebohr, Irizar ja Bova, joista minulla on kokemusta, kulkevat kuin ilmatyynyillä. Robotit hoitavat tasamaalla vaihtamisen tosi hienosti oikein ja taloudellisesti, ei tarvitse kuin kytkintä käyttää pohjassa kun siltä tuntuu.

        On melkein kuin nojatuolissa istuisi, auto on miltei äänetön ja tuntuu kulkevan ilmatyynyjen päällä. Kulkevat kuin junat suoraankin ilman sen erityisempää työskentelyä sen eteen.

        Joten en ihmettele että kuljettaja ehkä oli vähän horroksessa, mutta sitä ihmettelen edelleenkin, miten kuljettaja ei reagoinut valomerkkeihin? Kukaan ei voi pitää turistibussiakaan tiellä täydessä unessa. Oliko vetäjä ehkä silloin niin vinossa että valomerkit kohdistuivat pellolle juuri sillä tärkeällä hetkellä?

        Ja jos otan kantaa tuohon alkuperäisen aloittajan tekstiin, niin sanon, että kyllä nykyaikaisilla turvavarusteilla oli merkittävä osasyy, huom. osasyy, tässäkin turmassa. Piirturikiekon tarkemman analyysin kohdalla selvisi, että vetäjä oli suttaissut tyhjää peräti 13 kertaa edeltävässä ylämäessä, josta kuljettaja ei kuitenkaan ollut lainkaan tietoinen koskapa luistonestojärjestelmä oli puuttunut peliin salamannopeasti. Ilman luistonestoa kuljettaja olisi ehkä huomannut tienpinnan äkillisen liukastumisen.

        Ja huolimatta kaikesta siitä negatiivisesta mielipiteestä sanon nyt tämän, anteeksi kaikilta osapuolilta. Kaikesta siitä paskasta huolimatta jonka raskas liikenne tästä on saanut osakseen on onnettomuus on ollut erittäin hyödyllinen sekä raskaan kaluston liikenteen, että tienpidon ja myöskin henkilö- ja pakettiautoliikenteen suhteen. Pitkään aikaan näitä asioita ei ole tutkittu, mietitty ja puitu näin paljon kuin nyt.

        Turvallista matkaa kaikille teille!

      • stycke
        kun osallistun kirjoitti:

        Olen niinikään pohtinut tuota kaasulla oikaisemista. Olen ajatellut asian niin, ettei sitä kärryä oikeastaan vetämällä vedetä suoraksi, vaan ajetaan vetoauto pois sen työntävän kärryn alta, ja siihen riittää vähäinenkin teho, periaatteessa "status quo" saavutetaan painamalla kytkin pohjaan ja vetoa saadaan jos vetoaisaan saadaan vetoa siihen kohdistuneen, kärryn heilahtelua aiheuttaneen työnnön sijasta. Kun aisassa on vetoa, se rauhoittaa kärryn, ei ehkä salamannopeasti, mutta rauhoittaa, sillä perävaunu seuraa nyt veturia eikä pyri sen ohitse.

        No, jos sinulla on kokemusta niin ehkä tiedät paremmin, ehkä heittely on kuitenkin rauhoittunut ajallaan?

        Sen verran on mulla kokemusta, että vaikka mäessä luistonestojärjestelmä aktivoituukin, ehtii luiston kyllä kuulla moottorin äänestä, ellei rock soi kovaa. Lisäksi se merkkivalo kertoo toiminnasta, ainakin 4-sarjan Scanioissa, joten kyllä sen sutimisen huomaa, mutta on eri asia miten jatkuvaa se sutiminen on eli aiheuttaako se varsinaisesti toimenpiteitä. Kirjoitin aiheesta muualla.

        Niin ja ne bussit, no oikeastaanhan ne kulkevatkin ilmatyynyillä...kuten muutkin täysilmajousitetut autot. Kuorma-autoissa vain se koneen ääni kuuluu paremmin kun se on siinä "perseen alla", monessa bussissa se ääni ei auton takapäästä kuskin paikalle juuri kuulukaan.

    • ajatteleva autoilija

      Jos vauhtia olis ollut enemmän, rysähdys olis ollut vielä kovempi eikä kukaan olisi jäänyt henkiin. Sitäkö haluat?

      • vauhtia vähemmän

        Tuollaisen liukkauden ollessa kyseessä (pelastustyöntekijät eivät pysyneet jalkaisin pystyssä) olisi sama kai tapahtunut 60 km/h vauhdissakin.

      • ajatteleva autoilija
        vauhtia vähemmän kirjoitti:

        Tuollaisen liukkauden ollessa kyseessä (pelastustyöntekijät eivät pysyneet jalkaisin pystyssä) olisi sama kai tapahtunut 60 km/h vauhdissakin.

        Jos vauhtia on vähemmän, törmäys ei ole niin raju. KUn vauhdista vähennetään 30%, törmäysenergia puolittuu. Nyt törmättiin 90km/h. 63km/h joka olis ollut oikea ajonopeus, törmäyksellä olis tullut vain pari ruumista. Mietipä sitä!

      • stycke
        ajatteleva autoilija kirjoitti:

        Jos vauhtia on vähemmän, törmäys ei ole niin raju. KUn vauhdista vähennetään 30%, törmäysenergia puolittuu. Nyt törmättiin 90km/h. 63km/h joka olis ollut oikea ajonopeus, törmäyksellä olis tullut vain pari ruumista. Mietipä sitä!

        Mietipä sinä. Jos kärryn keula tulee 70km/h kulkevaa bussia päin 63km/h, törmäys on edelleen tosi raju, se kärryn etuseinä ei vieläkään kestä kuorman painetta PLUS törmäysvoimia. Muutama kuollut vähemmän ehkä, mutta ei vain "pari".

      • miettinyt...
        stycke kirjoitti:

        Mietipä sinä. Jos kärryn keula tulee 70km/h kulkevaa bussia päin 63km/h, törmäys on edelleen tosi raju, se kärryn etuseinä ei vieläkään kestä kuorman painetta PLUS törmäysvoimia. Muutama kuollut vähemmän ehkä, mutta ei vain "pari".

        Miten ne kärryt pysyvät kasassa muutenkaan? Joka kulmassa joku naurettava alumiininen L-profiili ja seinät kuitenkin puoli senttistä vaneria???

      • stycke
        miettinyt... kirjoitti:

        Miten ne kärryt pysyvät kasassa muutenkaan? Joka kulmassa joku naurettava alumiininen L-profiili ja seinät kuitenkin puoli senttistä vaneria???

        Jos asia oikeasti kiinnostaa niin voithan kysellä oikeaa tietoa vaikkapa Närkolta. Tietänevät, kun kärryjä tekevät...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      31
      1966
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      107
      1550
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1431
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1076
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      932
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      920
    7. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      880
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      873
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      27
      860
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      807
    Aihe