Kokemuksia PartyLite-kynttilöistä!

Pettynyt

Pidin elämäni ensimmäiset (ja viimeiset) PartyLite-kynttiläkutsut muutama viikko ennen Joulua. Olin aikaisemmin ollut yksillä kutsuilla vieraana ja ostanut sieltä kaksi kynttilää, joita en ollut ennen omia kutsujani polttanut.

Joulun aikaan aloin polttamaan PartiLite- kynttilöitä ja huomasin, että tuotteiden paljon puhuttu laatu on täysin "tuulesta temmattua". Ensinnäkin tuikut eivät palaneet kunnolla, vaan niissä näkyi vain vähäinen, lähes hiipunut liekki, joka ei näkynyt mihinkään. Trumpetti- kynttiläpurkki paloi valtavalla, lepattavalla liekillä, joka teki mustaksi paitsi trumpetti-purkin myös muun lähistöllä olevan... Tynnyri-kynttilä- purkin sydän oli aivan kynttilän toisessa laidassa aiheuttaen sen, että kun kynttilän toinen puoli oli palanut jo monta senttiä, toinen puoli oli vielä palamatta... AIVAN KÄSITTÄMÄTÖNTÄ LAATUA TAI PAREMMINKIN LAADUTTOMUUTTA TÄMÄN HINTALUOKAN TUOTTEISTA!!!

Kaiken tämän kruunasi se, että ystäväni, joka osti kutsuiltani kattauskynttilöitä meinasi polttaa talonsa, kun kynttilöiden virheen vuoksi ne valuttivat parafiinit mansetille, joka syttyi palamaan. Onneksi ihmiset havaitsivat tilanteen heti eikä pahempaa päässyt tapahtumaan.
Kaiken lisäksi samasta asiasta oli tullut kuulemma valituksia pitkin syksyä!! Ja tällaiseen asiaan ei mitenkään puututa, vaan kynttilöiden myynti sen kun jatkuu!!!

Ja Jouluksi luvatut tuotteet eivät tietenkään kaikki saapuneet Jouluksi! No ehkä se säästi jopa jonkun hengen, ainakin Joulun yli!

23

8637

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hömppää myydään

      yli ylihinnalla. Votiivikynttilöitä saa kaupoista minihinnalla verrattuna Partylite hintoihin.

      Naapuri osti pitkävartiset lasiset kynttiläkupit ja heti lapsi tönäs toisen pöydällä nurin. Rikkihän se meni.

      Joukkohysteria panee ostamaan. Jos ne ois kaupan hyllyllä tuohon hintaan, niin kukaan ei ostais.

    • peukku68

      onhan kaupoissakin hyviä kynttilöitä ja mukavia tuoksuja jne, mutta kyllä silti itse poltan eniten PartyLiten kynttilöitä. Kerran on tuotteessa ollut virhe ja se on vaihdettu uuteen. Ei mikään tuote ole virheetön aina ja iänkaikkisesti..

      Puuttumatta virheen laatuun tms niin haluan myös huomauttaa, että kynttilöissä on aina käyttöohje. Esim noissa purkeissa on ohjeessa maininta sydänlangan katkaisusta jne. Tämän kyllä useimmat osaavat tehdä muutoinkin, sillä esim havilla ohjetta ei ole ja kynttilä savuttaa jo alle puolen tunnin antoisasti..

      Tuikkivissa ei ole koskaan ollut palamisongelmaa ja varovaisesti arvioiden niitä on meillä poltettu useampi sata vuosien kuluessa. Toisin oli jouluisissa Pentikeissä joissa ei todella liekkiä näkynyt!

      Jokainen tekee omat ratkaisunsa, mutta jos todella samassa lähetyksessä oli neljä viallista tuotetta niin se on varmasti jokin ennätys! Omilta kutsuiltani ostetuiss atuotteissa ei ole ollut muita vikoja tuon oman kynttiläni lisäksi kuin kerran yhdessä tuoksussa yhtä kynttilää ja siitäkin soitti esittelijä perään kun palautetta alkoi tulla.

      Kotimyynnissä on tiettyjä ehtoja ja lisäksi on firman oma takuu. On aika typerääkin haukkus täällä ja jättää vahinko itselle eleli sitten ole jostakin muusta kyse..

      Hinnoittelu on todella kynttilöillä aika raju, mutta toistaiseksi ne ovat olleet hintansa väärti seikkailtuani välillä halpiskynttilöiden maassa..

      • Pettynyt

        Enhän maininniut missään vaiheessa, ettenkö olisi reklamoinut PartiLitelle! Tuotteita on jo palautettukin. Se, miten virheet korjataan, on vielä auki! Muidenkin on vaan hyvä tietää, mihin rahojaan laittavat. Kummallista, jos tuhannet tuikut ovat palaneet hyvin, mutta juuri nyt samoilta kutsuilta kolmella tuikkuja ostaneella on vastassa ollut pettymys. Ymmärrän tietysti, että sen, kuka tuotteita myy, täytyy niitä myös kehua. Mutta rajansa kaikella! Jos moneen kertaan on valitettu kattauskynttilöiden laadusta ja kyseinen virhe aiheuttaa myös vaaratilanteita, niin kyllä vastuuntuntoisen myyjän tulisi asia huomioida. Ja lopuksi, kai myös PartiLite-tuotteiden arvostelu on sallittua, kun kerran arvosteltavaa on!!??


      • peukku68
        Pettynyt kirjoitti:

        Enhän maininniut missään vaiheessa, ettenkö olisi reklamoinut PartiLitelle! Tuotteita on jo palautettukin. Se, miten virheet korjataan, on vielä auki! Muidenkin on vaan hyvä tietää, mihin rahojaan laittavat. Kummallista, jos tuhannet tuikut ovat palaneet hyvin, mutta juuri nyt samoilta kutsuilta kolmella tuikkuja ostaneella on vastassa ollut pettymys. Ymmärrän tietysti, että sen, kuka tuotteita myy, täytyy niitä myös kehua. Mutta rajansa kaikella! Jos moneen kertaan on valitettu kattauskynttilöiden laadusta ja kyseinen virhe aiheuttaa myös vaaratilanteita, niin kyllä vastuuntuntoisen myyjän tulisi asia huomioida. Ja lopuksi, kai myös PartiLite-tuotteiden arvostelu on sallittua, kun kerran arvosteltavaa on!!??

        nytpä kirjoitit aika eri tavalla kuin alkuun..

        Nyt tiesit isosta virheestä koko kattauskynttilöissä..

        Aina saa arvostella, mutta kai on oikeus olla tuoteisiin tyytyväinenkin? Nyt pöydällä pala akolmisydän kynttilä todella kauniisti levittäen tuoksuaan taloon. Hinta oli huima, mutta edelleen koen sen olevan sen väärti.

        Tiedän myös, että tuotteita on vedetty viallisuuden takia pois markkinoilta ja jo ostetut korvattu toisilla. Aina ei testi kerro kaikkea, mutta siltikään en ole koskaan kuullut että jonkun toisen firman kynttilöillä olisi samaa vaihto/toiminta turvaa...


      • Pettynyt
        peukku68 kirjoitti:

        nytpä kirjoitit aika eri tavalla kuin alkuun..

        Nyt tiesit isosta virheestä koko kattauskynttilöissä..

        Aina saa arvostella, mutta kai on oikeus olla tuoteisiin tyytyväinenkin? Nyt pöydällä pala akolmisydän kynttilä todella kauniisti levittäen tuoksuaan taloon. Hinta oli huima, mutta edelleen koen sen olevan sen väärti.

        Tiedän myös, että tuotteita on vedetty viallisuuden takia pois markkinoilta ja jo ostetut korvattu toisilla. Aina ei testi kerro kaikkea, mutta siltikään en ole koskaan kuullut että jonkun toisen firman kynttilöillä olisi samaa vaihto/toiminta turvaa...

        KIrjoitin eri tavalla? Siis mistä?
        Jo eka viestissä kerroin, että kattauskynttilöistä on MMYJÄN KERTOMAN mukaan tullut valituksia pitkin syksyä. Tämän asian hän kertoi, kun vieraani asian tiimoilta otti häneen yhteyttä. Ja olen minäkin PartiLiten somisteisiin tyytyväinen. Siitä en tiedä, ovatko nyt ihan hintansa arvoisia, mutta kauniita kuitenkin...


      • sarijo

        Lisäksi unohtui tässä tekstissä maininta, että Party liten kynttilät palavat myös hyvin paljon kauemmin, kuin kaupan vastaavat, joka kompensoi kyllä hintaa....


    • Riksu

      omakohtaista juurikaan, koska mielestäni se on (naisten) huiputusta. Joku käärii muhkeat voitot tällä hommalla, ei kuitenkaan esittelijä (vain 20%). Hinnat ovat järkyttävän kalliita, 4-5x samannäköisiin "normaali"-kynttilöihin verraten. Olen kuullut, että olisivat paloturvallisia ja paloaika olisi huomattavasti pidempi...

      Paloturvallisuus on tärkeä asia, kiinnitän siihen erityisen paljon huomiota. Polttaessani vaikkapa Halpa-Hallin tuikkuja en jätä niitä ilman valvontaa, laitan paloturvalliselle alustalle ja sijoitan paloherkästä materiaalista mahd. kauas jne. Kuitenkin, jos ystävälläsi on tällainen kokemus PartyLiten paloturvallisista kynttilöistä, herää kysymys, ovatko nekään niin paloturvallisia. Minun käsitykseni mukaan mikään avoliekillä palava kynttilä ei ole paloturvallinen täysin.

      Sain ystävältä lahjaksi PartyLiten tuikkuja. Poltin niitä joulunaikaan ja samalla Halpa-Hallin ja Ikean tuikkuja, kaikki sytytin perätysten. Partylaitin ja Halpiksen tuikut sammuivat samaan aikaan, (halpiksen ihan vähän myöhemmin) ja Ikean tuikut paloivat n. puoli tuntia pidempään. Eli se siitä pitkäkestoisuudesta.

      Pari tuttavaani kertoi vasta huonoista kokemuksista PartyLiteen, toisella kynttilä oli palanut reunoilta ja keskeltä jäänyt palamatta. Hän oli kuitenkin polttanut kynttilän vasta n. 1,5 kk oston jälkeen ja sanoi, ettei reklamointi enää tulisi kyseeseen, kun ohjeissa oli lukenut, että mahd. viasta tulisi ilmottaa 2 vko:n kuluessa ostosta. Käskin kuitenkin kysyä asiasta myyjältä, kun eihän voi olettaa, että ostaa kynttilän ja polttaa sen kahden viikon sisällä- kokeillakseen, onko vikaa vai ei. (Jos vaikka lokakuussa ostaa joulua varten, siinähän sais aika monet kalliit kynttilät testata, onko vikaa).

      Itse en aio yhtään niin kallista kynttilää ostaa, mutta jos joku niitä lahjaksi antaa, niin toki voin polttaa.

      • Naapurin Liisa

        On osa ongelmaa jos se on vain kynttilöissä.Arvostakaa perheitänne , puolisoa.Huolehtikaa omista ja naapurin lapsesta yhtä paljon kun käytätte aikaa rakkaisiin kynttilöihin.Muista että naapurin mummo/vaari on ihmeisään jos sanot pihalla muutaman ystävällisen sanan.Muista me kaikki olemme onnellisempia kun meidät huomataan. Hymyile ja näytä että sinullakin on joskus aikaa läheisille.Poltetaan kynttilää perheen kanssa pyydetään joskus naapuri kahville ilman syytä.Onnekasta syksyä ja nautinollisia syys iltoja koko perheelle.Meillä kaikilla on vain yksi elämä nautitaan siitä.


      • Hyvä sydän
        Naapurin Liisa kirjoitti:

        On osa ongelmaa jos se on vain kynttilöissä.Arvostakaa perheitänne , puolisoa.Huolehtikaa omista ja naapurin lapsesta yhtä paljon kun käytätte aikaa rakkaisiin kynttilöihin.Muista että naapurin mummo/vaari on ihmeisään jos sanot pihalla muutaman ystävällisen sanan.Muista me kaikki olemme onnellisempia kun meidät huomataan. Hymyile ja näytä että sinullakin on joskus aikaa läheisille.Poltetaan kynttilää perheen kanssa pyydetään joskus naapuri kahville ilman syytä.Onnekasta syksyä ja nautinollisia syys iltoja koko perheelle.Meillä kaikilla on vain yksi elämä nautitaan siitä.

        Ja kutsukaa ihmisiä muutenkin kahvipöytiinne, kuin näille esittelykutsuille.
        Pitäkää vaikka nyyttikestit.Ostetaan tuotteemme kaupoista ja keksitään jotakin muuta kivaa yhdessä.


    • Täh.ti

      Minä ostin votiiveja ja laitoin iittalan kivi-tuikkulyhtyyn sellaisen. Eikös juuri sellaiseen sen voisi laittaa??? No tuo kynttilähän oli polttanut reunan mustaksi ja kahdella puolella pohjasta reunaan asti ja läpi halkeamat, vaikkakin kasassa on lyhty vielä. Mutta oisko tämä reklamaation paikka? Miten ne partyliten omat votiivilasit ym eroaa, nehän on vielä ohuempia kun esim iittalan kivi-tuikkulyhty? En kyllä aio ostaa partyliten omia kippoja, mutta missähän uskallan ne kynttilät loppuun polttaa? En ainakaan aio rikkoa enempää kivituikkulyhtyjäkään...

      • jokuvaan2

        EI IKINÄ MUIHIN KUIN PARTYLITEN OMIIN!!!


    • paljon pahaa mieltä

      Todella ikävä kokemus esittelijästä, joka sähläsi monella tapaa.Kaikki tuotteet eivät. tulleet, oli ihan sekaisin, miten asia korjataan.Lopputuloksena soittelee pitkin päivää, lähettelee meilejä ja syyttelee asiakasta, ei lopeta viestittelyä vaikka asia on loppuunkäsitelty.Ei enää PartyLightiä!

    • konsultti2

      Kynttilöitä pitää AINA valvoa koska niissä on tuli. Mitään kynttilöitä ei voi jättää oman onnensa nojaan ja sitten valittaa jos jotain sattuu. Jos kynttilän palaessa sydänlanka kallistuu somisteen reunaa päin, kynttilä pitää sammuttaa ja vaikka pumpulitukolla suoristaa. Myöskin sydänlangat pitää katkaista puoleen senttiin kun alkaa uudelleen polttaa. Sydänlangan pitää olla keskellä suorassa ja puolen sentin mittainen. Kannattaa lukea käyttöohjeet jotka esim pilarikynttilöiden mukana on. Ja konsultti myös neuvoo asiasta kutsuilla. Lisäksi on olemassa erikseen kynttilöiden käyttö/hoito-ohjeet jotka voi saada konsultilta. Sitten takuusta sen verran että se on puoli vuotta voimassa eikä kaksi viikkoa!!!

      • frans knapperig

        Kyllä joku vika on kynttilöissä, jos niiden poltto vaatii erityistä perehtymistä ja osaamista. Ikean kynttilöiden kanssa ei koskaan mitään ongelmia - PartyLiten kanssa taas samoja fiiliksiä kuin tässä ketjussa muillakin. Kallistaa rihkamaa, jota jotkut juntit ostavat luullen että se on sisustamista kun haalii muovisia kynttilähökötyksiä joka paikkaan. Itse olen valitettavasti saanut noita lahjaksi, pakko ne on sitten käyttääkin.


    • Inhottavat kutsut

      Party lite on sitä samaa kanamaisten naisten hömpöttämistä, kuin kaikki tämä kutsuilla esitelty ja myytävä roina.Typerän kallista, eikä sen kummenpaa, kuin kauppojen tuotteetkaan.Sitä paitsi en pidä siitä imelästä kynttilöiden löyhkästä, mikä monen kodissa leijuu ko.kynttilöistä.Puhtaan raikas tuoksu on parempi.
      Itse kierrän aina kaukaa tälläiset kutsut ja inhoan niitä syvästi.
      Joku ei kutsu koskaan muusta syystä ystäviä kylään ja kahvipöytäänsä, kuin vain tyrkyttääkseen jotain tälläisiä tuotteita.Eipä tunnu mukavalle tälläiset himomyyjien kutsut.

    • vieras5

      mites te partyliten vastustajat ostatteko esim "merkki" vaatteita itsellenne tai lapsellenne? valitsetko kaupasta sen luhdan pyyhkeen vaikka vieressä olis yli puolet halvempi versio? tai pitääkö astiat olla iittalaa arabiaa ?? entä auto audi tai bmw vai kelpaako fiat tai kiia ? näistä voidaan keskustella paljon ja pitkään mutta mikään ei muutu =D itse todella pidän partylite tuotteista ... ja miettikääpähän tuota hintaakin siis todella esittelijä saa 20% myynnistä ja emäntä saa 20% myynnistä tilata tuotteita ilmaiseksi.... eikä ne niin hirveitä maksa ja tarjoukset on todella mahtavia =) milloin esim olet voinut ostaa bmw:N uutena yli 50% alennuksella ????

    • rahan haaskausta

      Mä en ole partylite-kynttilöitä koskaan ostanut, enkä osta. Mielestäni halpiskynttilät ovat ihan yhtä turvallisia ja hyviä. Turhaa maksaa ylihintaa kynttilästä. Mieluummin käytän johonkin muuhun, pysyvämpään asiaan säästyneet rahat.

      Tähän asti olen ostanut kynttilät sieltä, mistä olen ne halvimmalla saanut. Olen hyödyntänyt paljon mm. Tiimarin tarjouksia. Nyt kun Tiimariakaan ei enää ole, mietin mistä kannattaa ensi talvena ostaa. Edullisesti tietenkin.

    • PARTYLITE EI IKINÄ!!

      Älkää IKINÄ EREHTYKÖ OSTAMAAN MITÄÄN TUOLTA HUIJAUSFIRMALTA. Tuotteet ovat ylihintaisia ja huonolaatuisia. Ostin kerran keraamisen tuoksuastian josta niiden myymä öljy tuli läpi ja pilasi vielä puisen lipaston kannen. Lähetin tuotteen niille takaisin mutta ikinä ei mitään rahoja tullut takaisin. Olen ollut sinne yhteydessä useita kertoja kolmen vuoden aikana tuloksetta. Maksoi yli 50 euroa. Älkää ostako mitään verkostomarkkinointifirmoilta, ne ovat TÄYTTÄ HUIJAUSTA!

      • Ennemmin partyliten kuin

        Mielenkiintoista.partyliten kynttilöitä poltettu yli kymmenen vuotta. Aina palaneet tasaisesti ja loppuun asti. Somistettu ihania ja hintansa väärtejä. Rahaa palanut tähän firmaan tuhansia euroja kynttilöiden ja somisteiden merkeissä. Enkä valita. Nytkin maksoin reilun kolmensadan euron tilauksen ja odotan kauniita juttuja innolla.
        Halpiskynttilät palaa epätasaisesti ja ikean kynttilästä jää puoli kuppia pelkkää öljyä jäljelle. Hyi hitto miten soittavia.


    • never again

      En voi suositella! Hinnat ovat todella korkeat, joten luulisi, että kovalla hinnalla saisi priimaa, mutta ei. Itse olen tilannut useitakin tuotteita, mutta nyt meni lopullisesti hermot. Ensimmäisellä kerralla tilasin jalalliset lasit, joiden kuvioista puuttui pintaa sekä lasiosat olivat erikokoiset, vaikka niiden kuului olla symmetriset. Sain uudet tilalle, mutta sama virhe toistui myös näissä. En jaksanut valittaa uudestaan. Erehdyin tilaamaan toisen kerran toisenlaisia votiivilaseja, joissa niissäkin oli isoja ilmakuplia sekä monttuja, ja lasinreunoissa oli selviä painaumia. Sain niistäkin uudet tilalle, mutta sama vika toistui - taas. Kynttiläpurkissa oli sama ongelma, eli väripinta oli kuvion osalta useasta kohtaa puutteellinen, josta sain kyllä uuden tilalle mutta siinä vika oli vielä alkuperäistäkin pahempi. Ja tuotteita sain tässä kohtaa - siis näitä uusia "korvaavia" tuotteita - odottaa valehtelematta 3 kuukautta. Eli maksoin tuotteet tilatessani ne, mutta sain ne vasta 3 kuukauden kuluttua. Eli todellakaan ei tässä tapauksessa saa rahalle vastinetta, vaikka niin voisi hintaa katsomalla olettaa. En saanut minkäännäköistä alennusta saati hyvitystä. Itse en enää erehdy sieltä tilaamaan mitään; saan paljon parempaa laatua ja halvemmalla - muualta. - Todella pettynyt-

    • kulta

      olin partyline kutsuilla,ja hoppis siellä olikin omasta mielestään maailman paras myyjä,kehu itseään koko ajan ja moitti jopa emännän hyviä ystäviä.Kannattaa tutustua esittelijäänkin ennenkuin ottaa kotiinsa.Olen kouluttanut työkseni myyjiä,en kuitenkaan ko.firmaan ja kyllä homman pitäis toimia toisella tavalla,tämä oli kyllä ainoa tällainen tapaamani.Kyllä emäntää ja asiakkaita pitää kunnioittaa,kohteliaisuus on myös paikallaan,ja olen sitä mieltä,että firman asiat hoidetaan kahden kesken,jos jotakin väärinymmärrystä tulee tyntekijöiden kesken,eikä kaikkien kuullen

    • vieras222

      Niin se vaan menee että toiset tykkää toiset ei ! Itse poltan Partyliten tuoksukynttilöitä ympäri vuoden. Valikoimassa on enemmän hyviä' kuin pahoja tuoksuja.Olen suurkuluttaja ja ostan jatkuvasti uusia somisteita. Somisteet saavat paljon kehuja myös ystäviltäni jotka ihastelevat niitä kotonani.
      Muutaman kerran on ollut huonoa tuuria ja kynttilät on jouduttu palauttamaan huonon palamisen vuoksi, mutta jos omaan kulutukseeni vertaa niin suhde on ehkä 1:150 (siis palautettavia). Jokainen käyttäköön rahansa mihin haluaa, mutta minusta on naurettavaa että jotkut väittävät huijausfirmaksi ? Toimii kuitenkin yli 10ssä maassa ja ystäväni joka myy näitä tuotteita oli tänä vuonna ilmaisella palkintomatkalla karibialla. Ei ole huijausfirma. Kannattaa vaan katsoa vähän, kuka kutsusi pitää.. :)

    • alavus1

      Tuotteet on kyllä ihan yliarvostettuja ja sikakalliita. Ostin ison kynttilänpurkin, jossa
      3 liekkiä...kehuttiin kuinka palaa 100 tuntia...lähempänä oikeaa kun ottaa yhden nollan pois...ja sydämet paloivat reunassa, että purkki mustui...en enää osta partylitea...hienoja kynttiläkippoja saa muualtakin...ja mikä hintaero, en käsitä mikä noissa maksaa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe