turtumiseen menee,eli siihen että tottuu olemaan
yksin?
yksin?
Kuinka kauan
siihen
8811
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Noin 7 vuotta.
Kuules, voin sanoa että siihen menee koko elämä eikä välttämättä silloinkaan totu siihen :(
ja se turtuminenkin tarkoittaa sitä että alistuu kohtaloonsa.
turtunut ei ehkä enää itke päivittäin,mutta on silti surullinen,surusta tulee vallitseva olotila eikä sitä enää huomaa.
vanheneminen luultavasti auttaa,lakkaa hormoonit hyrräämästä.
lohtua voi ehkä antaa se,että vanhemmiten ulkonäön merkitys pariutumisessa vähenee.luultavasti moni yksinäinen parikymppinen löytää jonkun vanhoilla päivillään.olisiko raja joku 45 (minun omaa arvailua)
Olen sitä mieltä, että on opittava luottamaan itseensä eli olemaan yksin, ennenkuin hakeutuu parisuhteeseen. Jos ripustaudut toiseen ihmiseen, et uskalla antaa liikkumatilaa ja niin on suhdekin pian taas loppu.
niin onnellisuus riippuu täysin toisista ihmisistä.
ihminen voi vaikuttaa onnellisuuteensa hyvin vähän.
kaikki me ripustaudumme toisiin ihmisiin,jopa sinäkin.
nyt puhutaan oikeasta yksinäisyydestä joka kestää vuosia,ei mistään seurustelujen välisestä tauosta.
olen mies 26v "suhteita" takana 0,ensisuudelma on vielä saamatta(muusta puhumattakaan) ja tällaista yksinäisyyttä te naiset ette ikinä voi ymmärtää.
joten turha yrittää neuvoa.
Yksin olemiseen tottuu, oppi hoitamaan kaikki asiat yksin, myös tyydyttämäään seksuaalisuuden tarvetta, mutta toista tasavertaista ihmistä rinnaalleen kaipaa aina. Kenen kanssa ajatuksia jakaa? Kenen turvaa ja huolenpitoa haluaa, kun jotain on elämässä huonosti? Kuka ottaa syliin? Jos ketään ei ole, ihminen on ikuisesti vailla ja ikuisesti puolinainen tai puolimies. Kun yhden suhteen päättymisen kipu on väistynyt, ihminen toivoo uutta läheistä. Jopa silloin, kun ikää on jo 85 vuotta ja puoliso kuollut.
erittäin hyvin sanottu toi puolimies/puolinainen.
juuri siltä yksinäisestä(ainakin minusta)tuntuu.
yksinäinen on oikeastaan vain puolittain elossa.
Rakastaa itseään, säilyttää usko ihmiseen, mahdollisuuteen, elämään, rakkauden antamiseen ja -saamiseen.Ei antaa itsensä kuolettua, kovettua. Antaa hymyn tulla. Odotuksen ihanuus.... Tämä on minusta hyvä.