Huonohan se, ei siitä pääse minnekään. Eihän siinä tapahtunut oikein mitään. Yksi lensi yli käenpesän on melko samanlainen, mutta 70-luvulla tehty, ja siinä pääosassa ovat keski-ikäiset miehet, ja se on joka osa-alueella parempi. Ja sekin erittäin yliarvostettu. Multa 3½ tähteä.
Ei se vuoden vieriminenkään tullut esille. Vuodenaikoja ei huomannut jne.
Päähenkilöt kaikki karikatyyrejä.
Juoni oli se että laitoksessa on nuoria misuja. Jotka sitten tekevät siellä laitoksessa sitä mitä nuoret misut yleensäkin sellaisissa laitoksissa. Lähestymistapa vaan ei ollut mitenkään realistinen, tai kaunis. Kuvaus oli tylsää. Elokuva oli tylsä, ylipitkä. Ohjaus oli rutiininomaista. Ei ollut kiinnostavaa katsoa. Ei kiinnostanut paskan vertaa mitä päähenkilöille tapahtuu. Teinitytöille suunnattu elokuva?
Sehän perustuu kirjaan. Olisivat tehneet radiokuunnelman siitä. Eihän siinä oikein muuta ollut kuin puhetta. Mutta tekivät elokuvan, koska aihe on sellainen että siinä on aineksia esitellä näyttelijän taitoskaalaa. Angelina Joliehan repäs sivuosa-Oskun roolistaan. Ei mielestäni niin kummoinen esitys sentään.
James Mangoldin elokuvista Copland on selvästi parempi. Sille 3½ tähteä.
Girl Interruptedille 2 tähteä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oot sit aatellu toiseen kertaan kirjottaa...